niin tätä kuin tuota sijaisvanhempien palstaa mielenkiinnolla. Satuin huomaamaan kun kävin tuolla isovanhempien palstalla.
Olen opiskeluaikoinani tutustunut vähän tähän lastensuojelu asiaan. Jotkut noista opiskelija kavereista olivat valmistumassa sosiaalityötekijöiksi. Silloin aloin miettimään mikä on oikeastaan se ”lapsen parhaaksi”?, sillä se tuntui kirvottavan hyvin erilaisia mielipiteitä.
Eniten ihmettelin sitä, että niistä arvoista, jotka määrittävät tuon ”parhaan”, ei voinut keskustella juuri lainkaan. Eli kuka sen määrittelee ja minkälaisilla perusteilla. Se oli kuulemma niin ”itsestään” selvää. Kun sitten opeteltiin tekemään lausuntoja, niin missään vaiheessa ei ruodittu sitä, millaisin perusteluin asioita tulkitaan. Lakihan on tietysti perusta, mutta elävää elämää pitää tulkita niin monin tavoin.
Tuntui että näitä tulkintoja tehtiin omien kokemusten, elämänarvojen ja oletusten mukaan. Jos ihminen on elänyt vain yhdenlaista ja ”turvattua” elämää, niin miten hän voi ymmärtää muita vaihtoehtoja? En tiedä, saattoi olla että oli sattumaa silloin. Mikä on teidän näkökantanne?
Toinen asia on erään tuttavani tilanne. Olemme ystävieni kanssa yrittäneet tukea erästä äitiä parhaamme mukaan.
Tilanne oli että mies toi toisen naisensa kotiinsa, hakemaan miehen tavaroita. Siitä syntyi tietysti kohtaus, jossa tämä äiti löi naista. Sitten seurasi romahdus ja äiti halusi päästä vapaaehtoisesti hoitoon vähäksi aikaa. Äidin vanhempien oli määrä hoitaa lapset (3 kpl).
Isä kuitenkin nosti riidan ja hakee nyt yksihuoltajuutta lapsille. Isä asui jonkin aikaa uuden naisystävänsä luona, mutta kuulemma tuo nainen ei enää ole ”kirjoilla” tässä asunnossa. Sosiaalitoimi puuttui peliin ja nyt lapset ovat sijoitettuna.
Äidin hätä on suuri. Hän on kuntoutumassa ja kotona nyt, mutta tämä takapakki oli askel taaksepäin. Hän kaipaa lapsiaan kovasti ja pelkää menettävänsä heidät kokonaan.
Ajattelin että teillä voisi olla meille jotain neuvoja tai tietoja, miten me voisimme lohduttaa tätä äitiä?
Olen opiskeluaikoinani tutustunut vähän tähän lastensuojelu asiaan. Jotkut noista opiskelija kavereista olivat valmistumassa sosiaalityötekijöiksi. Silloin aloin miettimään mikä on oikeastaan se ”lapsen parhaaksi”?, sillä se tuntui kirvottavan hyvin erilaisia mielipiteitä.
Eniten ihmettelin sitä, että niistä arvoista, jotka määrittävät tuon ”parhaan”, ei voinut keskustella juuri lainkaan. Eli kuka sen määrittelee ja minkälaisilla perusteilla. Se oli kuulemma niin ”itsestään” selvää. Kun sitten opeteltiin tekemään lausuntoja, niin missään vaiheessa ei ruodittu sitä, millaisin perusteluin asioita tulkitaan. Lakihan on tietysti perusta, mutta elävää elämää pitää tulkita niin monin tavoin.
Tuntui että näitä tulkintoja tehtiin omien kokemusten, elämänarvojen ja oletusten mukaan. Jos ihminen on elänyt vain yhdenlaista ja ”turvattua” elämää, niin miten hän voi ymmärtää muita vaihtoehtoja? En tiedä, saattoi olla että oli sattumaa silloin. Mikä on teidän näkökantanne?
Toinen asia on erään tuttavani tilanne. Olemme ystävieni kanssa yrittäneet tukea erästä äitiä parhaamme mukaan.
Tilanne oli että mies toi toisen naisensa kotiinsa, hakemaan miehen tavaroita. Siitä syntyi tietysti kohtaus, jossa tämä äiti löi naista. Sitten seurasi romahdus ja äiti halusi päästä vapaaehtoisesti hoitoon vähäksi aikaa. Äidin vanhempien oli määrä hoitaa lapset (3 kpl).
Isä kuitenkin nosti riidan ja hakee nyt yksihuoltajuutta lapsille. Isä asui jonkin aikaa uuden naisystävänsä luona, mutta kuulemma tuo nainen ei enää ole ”kirjoilla” tässä asunnossa. Sosiaalitoimi puuttui peliin ja nyt lapset ovat sijoitettuna.
Äidin hätä on suuri. Hän on kuntoutumassa ja kotona nyt, mutta tämä takapakki oli askel taaksepäin. Hän kaipaa lapsiaan kovasti ja pelkää menettävänsä heidät kokonaan.
Ajattelin että teillä voisi olla meille jotain neuvoja tai tietoja, miten me voisimme lohduttaa tätä äitiä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
lohduttaa vain ajatus siitä, että voi jatkaa yhteiselämää lasten kanssa, ei liene olemassa parempaa lohdutusta. Ehti jo tulla mieleen, voinko kirjoittaa näin niiden vanhempien takia, jotka ovat huostaanoton kautta menettäneet lapsensa laittomaan adoptioon, mutta pakko se on tuohon noin laittaa. Ei lapsensa menettänyttä lohduta mikään muu kuin paluu yhteen lasten kanssa.
Onko äidillä vielä huoltajuus? Jos on, niin hänellä on kaikki mahdollisuudet hakea huostaanoton purkua. On otettava yhteys sosiaalitoimeen ja pyydettävä palaveria, jossa laaditaan asiakassuunnitelma. Se on lastensuojelulaissa määritelty asiakirja, jonka tulee sisältää lapsen kotiutussuunnitelman. Voi googlettaa sanan lastensuojelulaki ja lukea sieltä pykälän 30.
ILman asiakassuunnitelmaa on nimittäin aivan turha yrittää lasten asioissa mitään, on sama kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. On syytä varautua viranomaisten kanssa asioidessa siihen, että kaikki ei ehkä aina sujukaan kovin helposti. Tarvitaan paljon voimaa, sitkeyttä ja päättäväisyyttä, mutta tietysti omien lasten eteen kannattaa yrittää ja taistella aina.
Alkulähtökohta on kuitenkin se, että äidin on pystyttävä vakuuttamaan lastensuojelutyöntekijät siitä, että hän on kuntoutunut ja kyvykäs lasten huoltajuuteen. Kannattaa miettiä ihan perusasioita, mitä lapsen terve kehitys edellyttää. Mitään ei saa lastensuojelutyöntekijöiden kanssa keskustellessa pitää itsestään selvänä. Äidin on varmistettava aivan itsestäänselvätkin asiat, että sossut tietävät hänen ne tietävän ja ymmärtävän. Touhu voi tuntua jopa nöyryyttävälle, mutta mitäpä vanhempi ei omien lastensa eteen tekisi.
Riippuu täysin siitä, millaiset työntekijät kohdalle sattuu, millaisen kohtelun äiti tulee saamaan. Asia ei saisi olla näin, mutta näin se ikävä kyllä vain on. On olemassa päteviä sossuja, jotka todella pyrkivät lasten parhaaseen, mutta on olemassa myös sellaisia työntekijöitä, jotka lapsen todellisen parhaan ohessa harjoittavat myös omaa mielivaltaansa.
Jos äidillä sattuu olemaan vastassa huonot sosiaalityöntekijät, häneltä vaaditaan valtavasti henkistä vahvuutta ja jaksamista taistelussaan. Ei pidä mennä sossujen tapaamisiin yksin, on oltava joku todistaja aina mukana. Jos asiat etenevät huonosti, voi hankkia itselleen myös asianajajan. Eikä asianajajan neuvot pahitteeksi ole missään tilanteessa.
Mutta lähtökohta asioiden eteenpäin saamiseksi on se, että pyytää sossujen kanssa tapaamista. Sitä voi pyytää myös kirjallisella pyynnöllä ainakin siinä tapauksessa, että vastaanotto sossujen taholta on nihkeä. Ei kannata lannistua mahdollisesta ynseilystä! Lain mukaan huostaanotto on aina määräaikainen ja viranomaisten on pyrittävä lasten kotiuttamiseen, mutta ilman alussa mainittua asiakassuunnitelmaa asia ei etene mihinkään. Ei pidä luottaa siihen, että viranomaiset kertovat äidille hänen oikeuksistaan, vaan on otettava selville itse oikeutensa. Kannattaisi aloittaa lukemalla lastensuojelulakia ja lähteä rohkeasti liikkeelle. Äidillä voi olla kuka vain tuttu, ystävä tai sukulainen tukihenkilönä mukana kaikissa tapaamisissa ja palavereissa viranomaisten kanssa asioidessa.
Ensin on saatava lasten tapaamiset ja kotilomat pyörimään, mikä sekään ei ole sossun kanssa aina itsestäänselviö. Äidin terveydentilasta vaaditaan varmaan lääkärinlausunto ja hänen on kaikella tavalla kyettävä vakuuttamaan sossut siitä, että hän on kykenevä pitämään huolta omista lapsistaan. Se vaatii joskus uskomattomia voimia, sitkeyttäja kestävyyttä.
Lapsen etu on edellä kerrotuista syistä lastensuojelussa hyvin häilyvä käsite. Parhaimmillaan se on ihan todellista lapsen edun hakemista ja pyrkimistä siihen, että lakeja noudatetaan lasten asioissa. Pahimmillaan se on sitten jotain muuta. Huonoon tilanteeseen on osaltaan vaikuttanut myös kuntien yhä huononeva rahatilanne, joka on vaikuttanut viranomaisten taholta yhä lisääntyviin väärinkäytöksiin. Lain noudattaminen saattaa joskus viranomaiselta unohtua, sosiaalityöntekijät työskentelevät paineen alla, ovat ylityöllistettyjä, koska heille on siirretty hoidettavaksi sellaisiakin asioita, jotka eivät heille lain mukaan edes kuulu. Toisin sanoen huostaanottoja tehdään sellaisinkin perustein, joita lastensuojelulaki ei ole tarkoittanut huostaanottoperusteiksi.
Toivotaan, että kohdalle sattuvat hyvät, ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät, joilla on sydän ja järki kohdallaan. Voimia ja jaksamista! Ei pidä antaa vastoinkäymisten lannistaa itseään. Omien lasten asioissa kannattaa taistella aina!
Soiteltiin tässä aamulla ja asia alkaa rullata. Onneksi verkostomme kautta löytyi eräs laki-ihminen, joka alkaa toimia tukihenkilönä, sillä tämä äiti sitä totisesti tarvitsee.
Tämä perhe oli ns. ihanne perhe. Äidille tämä ulkopuolinen suhde oli täysi yllätys. Isä jätti erohakemuksen äidin sairaalassa oloaikana, eli ovat harkinta vaiheessa. Joten huoltajuuksista ei ole vielä päätetty yhtään mitään. Isä haluaa tehdä osituksen, eli myydä sen asunnon pois, jossa äiti ja lapset asuvat.
Isä on tehnyt ilmoituksen soskuun, perusteena on äidin henkinen ”epävakaisuus” sekä isovanhempien iäkkyys ja hakenut yksinhuoltajuutta. Eli äidille jäisi vain viikonloppu tapaamiset. Ja sitten se, mikä pahentaa tilannetta on, että isä on ns. lääketieteen edustaja itse. Tämä meitä pelottaa, että se sokaisee soskun näkökyvyn!
Jotenkin tuli sellainen paha olo, että isä hakee lapsia vain siksi, että saa asunnon myytyä. (miten ns. mukava ihminen voikaa seota noin? Meillä on herännyt epäilys, että taustalla vaikuttaa tuo toinen nainen jollain tavoin). Eihän yksi ihminen tarvitse 5 h keittiö asuntoa.
Äiti ei kykene lunastamaan sitä itselleen, sillä hänellä ei ole vakituista työtä. Eikä äiti ole missään nimessä kuntoutunut, aikaa tuosta tapahtumasta on kulunut noin 4 kuukautta.
No, tuo lakimies tuttu aloittaa asian selvittelyn ensi viikolla. Me muut yritämme nyt vain pitää äidin mielialaa toiveikkaana. Sanonpa vaan että aikamoinen mylly on lähtenyt käyntiin! Jos tuo isä olisi antanut lasten olla isovanhemmillaan, äidin kuntoutua ja vasta sitten alkanut tähän erorevohkaan, ei varmaan olisi mitään hätää.
Tämä voi viedä varmaan aika paljon aikaa?
vaimoa ja lapsia tahallaan (äitiä vahingoittamalla vahingoittaa aina myös lapsia), kun toi vieraan naisen näytille, hakee eroa kesken vaimon kuntoutumisen ja vie äidiltä asunnon alta. Miten tahallaan perhettään vahingoittava, vielä asian ymmärtävä kun lääketieteen alalla, ansaitsisi yksinhuoltajuuden.
huostaanottoon johtanut syy näkyy lapsia koskevassa huostaanotto päätöksessä
ja sen perusteella lasten huostaanottoa olisi alettava purkamaan.
Myös asiakassuunnitelmaan on (saatettu) kirjata ne syyt
mitkä huostaanottoon johtivat
sekä myös se millä tavalla tämä huostaanottoon johtanut tilanne perheessä selvitetään mm. huostaanoton purkamiseksi johtavalla tavalla.
Ovatko lasten vanhemmat millaisissa väleissä?
Heidän olisi mitä pikimmiten toimittava lastensa parhaaksi ja yhtenä rintamana tietenkin lastensuojeluviranomaisten edessä. Vaikka monesti se onnistuukin vain hampaita kiristämällä niin parempi aina on lasta koskevissa asioissa se laiha sopu kuin lihava riita.
Eli vanhempien välit ensimmäiseksi asialliseen tai edes siedettävään kuntoon. Sillä tavalla lastensuojelun asialla on edes mahdollisuus edetä lapsien huostaanoton purkua kohti.
Heillähän on ilmeisestikin ristiriitaa myös sen suhteen
kumpi lapsia alkaa jatkossa huoltamaan
joten se on varmaankin myös yksi ja mitä pikimmiten lapsia koskeva ja sovittava asia.
Ja jos vanhemmat eivät kykene ratkaisemaan keskenään asiaa
niin perheneuvolaan tai yksityiselle puolelle katsomaan yhdessä (ulkopuolisen sovittelijan kanssa)
että miten lasten olisi parasta asua jatkossa, osa toisen luona, vuoroviikoin, viikonloput jne.
Aina pitää muistaa ettei lasten tilanne eron aikana eikä jälkeenkään ole mikään lyömäase
eikä muutoinkaan lapsia saisi missään nimessä ottaa em. tilanteessa miksikään paremmuudeen tai suosituimmuuden mittaajaksi
tai miksikään oman itsensä ja egonsa pönkittäjäksi.
Aikuiset ihmiset, niin todella halutessaan,
osaavat kyllä sopia lapsiakin koskevat
ja myös nämä erittäin vaikeatkin asiat.
Lastensuojelun puuttuminen perheen tilanteeseen ja lasten huostaanottaminen
on aina viranomaisen kannalta myös hallinnollinen asia.
Jos eivät perheessä oma lakitietämys ja asioiden hallinta viranomaista koskevien lakien suhteen onnistu
niin sosiaaliasiamies on yksi osoite auttaa perhettä
tässä lastensuojelun huostaanotto- ja purkuasiassa.
Myös asianajaja kaikille osapuolille
ainakin siinä vaiheessa,
jos näyttää etteivät lasten huostaanotot lähdekään purkautumaan
kuten 1.1.2008 voimaan tullut lastensuojelulakikin vaatii
(huostaanottoa ei ole tarkoitettu pysyväksi, perheiden jälleenyhdistäminen, syiden poistuttua perheestä niin ettei huostaanottoa ole enää tarpeellista jatkaa jne
mm. Sosiaaliportin sivuilla on hyvää asiaa liittyen lastensuojeluun ja viranomaisten toimintaan).
Ensimmäinen asia siis
mikä on ehdottomasti selvitettävä ja saatava mahdollisimman "normaaliksi" ja balanssiin,
on perheen vanhempien tilanne ja heidän keskinäiset välinsä.
Sen on oltava myös lastensuojeluviranomaistenkin silmissä vakaa ja stabiili,
puhumattakaan vanhempien keskinäisistä väleistä lasten näkökulmasta katsottuna.
Ei ole todellakaan lastenkaan etu se,
että lapset tulisivat huostaanotosta
keskelle omien vanhempiensa, äitinsä ja isänsä, välienselvittelyä, riitelyä jne.
_____
Mitä tulee tuohon "lapsen paras" määritelmään, mikä on lastensuojelussa työskentelevien virkaihmisten lempilause,
niin sellainen professori mies kuin J.P. Roos
on kritisoinut myös tätä tilannetta.
Miten esimerkiksi nuori vastavalmistunut ja vielä elämää kokematon ihminen,
ehkäpä toisesta yhteiskuntaluokastakin vielä,
osaa edes lapsen etua arvioida
lapsen perheen tilannetta arvioidessaan
ja nähdessään todellisen ja itselleen vieraan ja erilaisia arvoja arvostavan elämänkatsomuksen tms.
arvioinnin kohteena olevassa lapsen perheessä.
J.P.Roos viittasi siis myös tähän
eri sosiaaliluokkien väliseen eroon
ja siihen, että mikä toiselle on erilaista
on toiselle jokapäiväistä ja tavallista.
Hän ei tietenkään tarkoittanut näillä viittauksillaan mitään lapseen kohdistuvaa väkivaltaa tai muutakaan
vaan erilaista kulttuuria, elinympäristöä, elämänarvoja, -tapoja jne.
Olen tainnut törmätä jossain teoksessa tähän J P Roosiin. Hain nyt netistä, ja täytyypä sanoa että erittäin mielenkiintoista!
Menee sitten tämä iltapäivä lukemiseen :)
lapsia saaa tavata vähintään joka toinen viikonloppu kotonaan, muuten on kysessä tapaamisoikeuden rajoitus (KHO:n päätös).
Kun tapaamiset menevät hyvin, voi alottaa vaatmaan lasten kotiutusta ja pidempiä lomia.
On pirullista, että sossut iskevät juuri erokriisien aikanana, jolloin molempien vanhempien elämä on enempi tai vähempie sekaisin, mutt josta se jonkun ajan jälkeen palaa normaaliksi.
Vielä pahempia ovat tapaukset, joissa toinen vanhempi käyttää huostaa aseenaan toista vastaan erotilanteessa. Tämä sossujen pitäisi tajuta itsekkin. Montakohan lasta näiden riitojen takia lienee huostassa?
ollut tiedossa tuo äidin kuntoitus niin onko lapset virallisesti "huostaanotettu" tiedän että monesti näin on mutta, tuttavallani oli samantyylinen tilanne ja lapset "avohuollon toimenpiteenä" sijoitettuna, jonka isä ollut mukana sopimassa kun äiti hoidossa, äitiinkin oltu yhteydessä mutta kun ns romahdus päällä niin vähän oli asioita mennyt ohi. Sitten kun hän alkoi kuntoutua niin hänellä ymmärretysti juuri suuri huoli että kun lapset viety jne. Kun sitten asiat selkeni niin huostaanottoa ei siis oltukaan tehty ja äidin voinnin parannuttua alkoi kotiutus toimenpiteet ja lapset nyt onnellisesti kotona.
Äidin kannattaa siis pikemmiten olla yhteydessä sosiaalitoimeen jospa tääsäkin olisi tilanne niin hyvin.
huostaan kun äiti oli hoidossa. Asiasta oli jotain puhuttu, mutta äiti ei paljoa muista, ilmeisesti vahvan lääkityksen takia. Mutta ensi viikolla alkaa selvitystyö, ehkä sekin selviää, onko kyse tuollaisesta avohuollosta.
Ihmettelemme mm. sitä, miksi lapsia ei annettu isälle vaan heidän vietiin sijaisperheeseen? Samoin, millaisen kuntoutuksen sosku nyt sitten katsoo kuntoutukseksi. Kunnon terapiaan pääsy on ollut työn takana sekin, niihin ei tällä paikkakunnalla pääse kuin vaatimalla ja ”tappelemalla”. Vai katsotaanko sen huonontavan asiaa.
Eikö se ole terveydenhuollolle kuuluva asia?
Tässä maassa on ihmisillä vielä oikeuksia. Onneksi.
Mutta monestikaan niitä palveluita, oikeuksiaan, ei enää tässä maassa eikä kunnissa ainakaan saa
kuin vain "huutamalla ja rääkymällä ja rakkikoirana olemalla" ... valitettavaa mutta totta.
Ovathan nämä muutamat professoritasonkin miehet olleet jo sitä mieltä (Rimpelä ja KTL:n mies tv-ohjelmissa)
että jos ei ole tyytyväinen saamaansa kohteluun, palveluun
niin on vain vaadittava ja vaadittava, oltava tiukkana, tehtävä kanteluita tms,
parempaa tai toista palvelua jne!
mutta vaikuttaako se arvioon äidin kyvystä pitää huolta lapsistaan?
tiedä, että minkälaisesta kuntoutuksesta on kyse ja onko kuntoutus auttanut hyvin. Ei sitä kannata tässä julkisuudessa sen kummemmin levitellääkkään.
Jos äiti kuitenkin on omasta ja lääkäreiden mielestä kunnossa, hänen on pyydettävä niiltä lääkäreiltä todistus kunnossaolostaan ja toimitettava sossulle vaatimuksineen vähintää aloittaa lapsen viikonloppuisittaiset tapaamiset kotonaan.
Nämä asiat on niin monimutkasia, että välillä ei auta muu kuin purra hammasta ja itkeä.
Hei!
Olet saanut upeita vastauksia ja vinkkejä.
Tiesitkö, että on olemassa OHEISHUOLTAJUUS.
Jossain kohtaa tuli ilmi, että isovanhemmat hoitaisivat lapsia.
Sen voisi virallistaa oheishuoltajuutena ja vahvistaa oikeudessa. Edellyttää molempien vanhempien suostumista.
Lasten joutuminen huostaan ehkä välttyisi, ainakin huostaanottoperusteet heikkenisivät jos isovanhemmat olisivat riittävän tukevia toimimaan äidin ja eroavan isänkin kanssa oheishuoltajina ja sopimaan lasten hoidosta ja huollosta äidin, isän ja sossujen kanssa.
Tämäkin edellyttää vanhempien yhteisrintamaa lapsiensa parhaaksi.
Eroahan ei vielä ole, eikä huoltajuudesta sopimusta vanhempien kesken, ymmärsin.
Googleta ja löydät lisätietoa miten toimia tai ota lakimies apuun.