Pitäisi vielä laskea tuo lantiosta laskettu elämään.
Yo, eikä sillä siisti.
Ennen oli arvokasta saada lapsensa ylioppilaaksi, nykyisin se on välttämättömyys.
Tai ei aivan.
Käsillään tekevälle on nykyisin arvon nousu.
Mikä on tismalleen oikein.
Maailma tukehtuu maistereihin, millä en tahdo väheksyä vanhempaa tytärtäni.
Sillä erittäin fiksuja maistereita maailma tilaa.
Meitä 50- luvun lapsia on sorsittu.
Ei meille annettu mahdollisuuksia opiskeluun, vaikka älliä olisi ollutkin.
Isä oli suutari, äiti koulun keittäjä.
Yhdeksän tuli kaikista aineista, käytöstä ja sisäsiisteyttä yllinkyllin.
Eikä tietoakaan "paremmasta"
Sanaristikot sujuvat Anna-lehdestä suitsait.
Markoista euroiksi, Ei välttämättä salattuja elämiä telkkarista.
Nokikolari-miestä ymmärtäen.
Nuorempana, venuksen vuodettua, varmaan ajatteli.
Mie kasvatan hänestä tohtorin. Ainakin.
Mikä on yhteiskunnan kannalta hyväksyttävää.
Mikä on vanhempien vastuu/velvollisuus?
Ihmisen rakentajana, mikä on illuusio sinänsä.
Mihin ohjaan lapseni?
Suonensisäiseen, vai järkevään tulevaisuuteen?
Tuleeko hänestä hitsaaja Jumalan telakalla, vai irvokas omakuvasi?
Näitä päästellessä
hande
Yo, eikä sillä siisti.
Ennen oli arvokasta saada lapsensa ylioppilaaksi, nykyisin se on välttämättömyys.
Tai ei aivan.
Käsillään tekevälle on nykyisin arvon nousu.
Mikä on tismalleen oikein.
Maailma tukehtuu maistereihin, millä en tahdo väheksyä vanhempaa tytärtäni.
Sillä erittäin fiksuja maistereita maailma tilaa.
Meitä 50- luvun lapsia on sorsittu.
Ei meille annettu mahdollisuuksia opiskeluun, vaikka älliä olisi ollutkin.
Isä oli suutari, äiti koulun keittäjä.
Yhdeksän tuli kaikista aineista, käytöstä ja sisäsiisteyttä yllinkyllin.
Eikä tietoakaan "paremmasta"
Sanaristikot sujuvat Anna-lehdestä suitsait.
Markoista euroiksi, Ei välttämättä salattuja elämiä telkkarista.
Nokikolari-miestä ymmärtäen.
Nuorempana, venuksen vuodettua, varmaan ajatteli.
Mie kasvatan hänestä tohtorin. Ainakin.
Mikä on yhteiskunnan kannalta hyväksyttävää.
Mikä on vanhempien vastuu/velvollisuus?
Ihmisen rakentajana, mikä on illuusio sinänsä.
Mihin ohjaan lapseni?
Suonensisäiseen, vai järkevään tulevaisuuteen?
Tuleeko hänestä hitsaaja Jumalan telakalla, vai irvokas omakuvasi?
Näitä päästellessä
hande
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ohjaapas itsesi vielä sinne punkkaasi, peiton alle köllöttelemään. :)
Onko siulla jotenkin maaninen vaihe meneillään..kys. ihan kilttinä?
Kuinkas niin? Napsahtiko?
Katsopas Pirre elämää myös peilin takaa.
Tuomitsee, ei tuomitsee, tuomitsee etc.
kun menet ulos ainoana asusteenasi poplari ja sitä aina välillä auki leväyttäen paikassa, jossa on näkijöitä, ihmisiä.
Hyvä yritys. Kiitos siitä.
Etkö pysty parempaan?
Kyllä järkeä tuossa kirjoituksessasi, ihan todella mielestäni.
Meikä kun on ikikatkera ettei pystynyt opiskelemaan, kotona ei kyllä tuputettu ainakaan siihen.
Omien kohalla sitä on sitten sitäkin reippaammin tuputtamassa opiskelua, vanhempi aikookin saada lakin.
Siitä on sitten vielä pitkä opintie, jos maisteriksi vaikka.;))
Menevät hautaan, posket pullollan.
Siis juuri siten.
vaiheessa vaan täytyy lapsestaan irti päästää, oli hän sitten valinnut millaisen tien tahansa omaksi tiekseen.
Vanhempana velvollisuuteni on kulkea rinnalla, tukea,kannustaa, hyväksyä ja iloita lapsen tekemistä valinnoista. Jokainen valitsee itse tiensä. Ei sillä mitä minä äitinä haluan ole ollut paljonkaan merkitystä. En ole saattanut tuputtaa mutta kyllä olen oman mielipiteeni asioista tuonut selvästi esille, etsinyt ja ehdottanut vaihtoehtoja. Upseeri tai siistijä ovat yhtä hyviä valintoja.
Kun jokainen tekee itse omien taipumustensa mukaan valintansa, silloin hän myös kantaa vastuunsa ja korjaa hedelmät (joista äitinä tietenkin iloitsen) mutta toisaalta itkee itkunsa mönkään menneistä valinnoista (silloin äitiä tarvitaan tukena).
Nykypäivän nuorilla on niin monipolvisia uria elämässään. Ei ole lainkaan selvää kun opiskelet siistijäksi, että todella teet sitä hommaa koko elämäsi.
jos vanhempana on tehnyt parhaansa, (eihän muuta voikkaan tehdä) on turha murehtia, lapset etsivät oman polkunsa ja muovaavat itse ihan oman kuvansa.
Olen ollut huomaavinani että sanalasku, pojasta polvi parannee pitää aika usein paikkansa.
Tekohampaat hiljaa lasiin, simmut kiinni.
Kai se on hyväksyttävä.
Meillä kun isä ärähti, lutikatkin nurkassa pysähtyivät.
Eipä enää, jos on uskalias, laitta Tena Lädyjä pussin.
niin moneks.
toiset jatkavat sukupolveja jatkuneita toimintatapaketjuja ja toiset riuhtaisevat ja elävät omaa elämäänsä.
Silloin se elämä vasta alkaa kun lapset oman tiensä ovat valinneet.
Epäilenpä että eräskin hyppää kuutioidensa selkään ja valloittaa puoli suomea.
Siitä kiitämme Japanilaisia, vai mitä heillä on...
tähän aikaa miljoonia kirsikankukkia ja aihetta juhlia niiden pari viikkoista kukintaa, uudistumisen ja heräämisen aikaa.
Onneksi meilläkin on kohta keväänjuhlaa ja puistoihin ihmiset kerääntyvät ruuan ja juoman kanssa ja ovat iloisia, sinne vaan...vaan eipä vielä silloin kuki kirsikat meillä.
Persiin alta uutta ärinää ja katsomaan kuinka 50 naiset pukeutuvat uusiin uima-asuihin joukkoutuvassa suomessa.
On mielestäni tärkeintä.
Säälittävintä on jos vanhemmat yrittävät lapsissaan toteuttaa omia toteutumattomia haaveitaan.
Olipa sitten kyse urheilusta (yleistä) tai elämänurasta.
Ainoa asia missä hieman yritin vaikuttaa oli varoittelu muotitrendien mukana kellumisesta.
Kriittinen arvio omista haluista ja taipumuksista yhdistettynä varautuminen tulevan arjen realiteetteihin.
olisin antanut kaikkeni että heitä olis tullut maailmankuuluja rallikuskeja, rasvasin plkuautojen akselitkin. Hommasin nätit kypärät, niin eikö ne alkaneet ratsastaa niillä polkuautoilla.
Pahuksen tytöt.
Kundi sanoi kyllä heti että fyrkkaa saa Lontoosta, ja hän ajaa autolla vain kuskin kanssa.
Olisin halunut elää kankkusess..kankkusena lasteni kautta.
Isänä, siellä takarivissä, mutta esillä, koko maailman lehdistössä. Lehdet ja Urheiluruutu olisivat haastatelleet, olisin vähän kurvaillut niille, mökkiautollani, näyttäen mistä ajolahjat ovat oikeastaan peräisin.
Miksi pitikin käydä vahinkoja ja tuli pari tyttöä liikaa..
hattua. Rehellisyydellesi. Huumorilla kirjoitat, mutta varmasti totta toinen puoli.
totta, naiset ovat vähän inhottavan vaikeita.
Toisin ajoin on vaikea ymmärtää että miksi ne syntyy.
Mutta hyvä niin. Siivoajia aina tarvitaan ja missejä.
Olisi ollut kiva olla missinkin faija, mutta ne höyrypäät syöksyivät rahaan ihan opiskelemalla, vaikka yritin vähän rajoittaa, sanoin että äiti kyllä ostaa kaikki meikit, se kun haluais kanssa olla julkkiksen äiti, ja siitä olisi kiva kävellä lapsensa kanssa punaisella matolla, Oscar gaalaan.
Mutta hyvä näin, isin pikku suukottelijat ovat lopettaneet suukottelun jo vuosia sitten, ohi mennen halaavat hätäisesti ja tekstailevat syntymäpäivinäni.
Kundi sitten diivailee "Oxford"- Englannillaan, jos sattuu soittamaan, vaikka ei koulua ole käynnyt, ohi ajanut vain, ja itse.
Ja aina sitä harmittaa kun faija puhuu paremmin.
Niin kukas siellä olkapäälläsi istuu...
joka sai minut asikaiseksi, olento joka tunsi vanhempani paremmin kuin kukaan voi. Ja antoi heille kyvyn tehdä minut.
Mikä/Kuka se on, jää nähtäväksi.
Tuonpuoleisessa on aina kivaa odotettavaa.
Luulenpa että tuo olento nauraa kun minut siellä tapaa: "Johan sait kaikenlaista pashaa aikaiseksi! Kiva"
Sitten tulee se Isoherra ja murahtaa: no, annetaas olla ja Gabriel, oles kerrankin hiljaa.
Meillä on edessämme kultakimpale, HTZA, ei kun, pahus, mikä se oikea nimi nyt olikaan?
Kun sain esikoiseni ongittua murrosiän masennuksen mustasta aukosta olin onneni kukuloilla
kun hän aloitti ammattikoulun.
Hän valmistui siistijäksi (toimitilahuoltaja) hyvin arvosanoin ja mieli ehjänä. Melkein kuin uutena ihmisenä taas.
Työ pätkäsopimuksilla suuressa sairaalassa oli tyttöselleni rankka elämäkoulu.
Hän päätti ettei halua olla kaikkien nokittavana lopun ikäänsä.
Lähti uudelleen opiskelemaan matkailualaa.
Nyt on taas valmistuminen edessä ja työnhaku.
Jokaisesta päivästä olen onnellinen vaikka jo malttamatomana odotan sitä aikaa kun hän lähtee kotoa.
Tiedän että tulen olemaan sairas huolesta mutta samalla luotan että hän pärjää.
Poikaseni, kuopukseni, odottelee tietoa ammattikorkeakouluun pääsystä.
Pelkällä ammattikoulutuksella hänen alansa töitä ei ole löytynyt.
Olen vähän kärsimätön pääsemään jo "omaa elämää" elämään.
Rahattomana, työttömänä on silti ollut mahdoton lapsiaan kotoa maailmalle ajaa.
Kun ei minulla ole mitään materiaalista perintöä omilleni antaa, toivon että henkinen perintö korvaa sen edes osittain.
He ovat terveitä, raittita, ajattelevia, puhekykyisiä normaaleja nuoria ihmisiä.
Se on suurin lahja mitä äitinä voin saada.
Samaa vaihetta eletään.
Juuri kirjoittanut tyttäreni tahtoo elää jo muualla.
Yksi asia mietittäväksi.
Malttamattomana odotan että lapseni muuttaa pois.
Mitä odotat?
Yksinäisiä iltoja.
Vai paluuta nuoruuteesi?
Se tie on kyllä käyty. Ikävä kyllä.
Vaikka on hiukan rahaakin, ei se onnea tuo.
Kokemuksia kyllä.
Mutta ei äitityttä/isyyttä vie ikinä pois.
tai laitosta joka ei ymmärtäisi Siivoojan merkitystä.
Minustakin on kiva tulla töihin kun paikat on siivottu.
Lattiakosmetologi, siistijä, toimialahuoltaja..
Nuo ovat inhottavia Suomenkielen väännöksiä.
Alan taitaja on siivooja, kuten on aina ollut.
Aika usein sitä mietin.
Mitä elämä on sitten kun.....
Tyttöseni vitsaili että sitten jäät tänne sängyn pohjalle, et edes viitsi enää ulos mennä kun ei ole pakko passata.
Sitä en tiedä. Nyt vain odotan että saisin passata vain itseäni. Ajatella jokus ensimmäisenä omia tarpeitani.
Nuoruutta en takaisin halua itselleni.
Sain elää ns. nuoruutta aika pitkään ennen kuin lapset hiljensivät tahdin.
Olen biletykseni bilettänyt. Se ei enää kiehdo.
Muutama vuosi sitten elin nettideittien villin kauden :)
Siis sekin jo nähty.
Tietysti vieläkin jossain mielen pohjalla vähän kaihertaa että jospa jossain joskus joku vielä minuakin varten...
Mutta jos ei ole ketään niin ei ole paha yksinkään.
Ehkä sitten vaikka vihdoinkin paikkaisin vanhat ystävyyssuhteet takaisin entiseen kuosiin.
Kiertäisin Kotkasta Kajaaniin ja kaiken siltä väliltä.
Ikuinen toteutumaton unelmani olisi päästä takaisin synnyinsijoilleni, sielunmaisemiini, lapsuuden leikkimaille, meren tuoksuun.
Tuskin se toteutuu mutta onpa edes unelmana mielessä.
Maailma on vielä pullollaan lukemattomia kirjoja ja lisää tulee koko ajan :)
Vielä on ristikoita täyteltäviksi, leffoja katsottaviksi.
Ja ihmisiä, ystäviä ja tuttavia sekä kylänmiehiä.
Tämä itäsuomi on siitä mukava asuinpaikka että mihin tahansa menet niin aina on mahdollisuus "jäädä suustaan kiinni".
no, oli niitä minullakin...kenellä ei vanhemmalla olisi?...Hyvin pienenä kundilla tuo musikaalisuus tuli esiin...isänsä kun soitti kitaraa ja lauloi, kundi vaikkei osanut sanakaan, alkoi pienenä musiikin tahdissa tanssimaan kun vaan musiikki kuuli kunnolla ei vielä seistä omilla jaloilla osannut, sen muistan että polvillaan oli ja pöydästä piti kiinni ja sitten heijasi;)...ihan omaa koreograafiikkaa;) no, myöhemmin sitten laitettiin kundi sellaiseen pienten lasten musiikkiryhmään....eräänä päivänä kuitenkin kundin faija sanoi minulle ihan viisaasti: Muista tämä, vaikka kuinka olisi tuota lahjakuutta, niin tärkämpää on kuitenkin ettei, tuota halua musiikkiin koskaan tukehduteta...musiikki soi kundin päässä aina se on hänen maailmansa..mutta, se voi saada sammumaan liialla harjoittamisella...no, sitten oltiin jo erottu...kun törmäsin erääseen venäläiseen musiikinopettajaan täällä Stadissa...oli tällä naisella hienot diplomit ja osaamiset takana...siis ihan ammattiopettaja....hän olisi halunut kundin ottaa yksityis oppilakseen 6 vuotiaana...silloin muistin nämä ex-mieheni sanat...että, vaikka tuosta lahjakkuudesta olen ylpeä mutsi...niin, minun pitää malttaa jättää kundille tuo musiikki...no, vasta nelisin vuotta sitten...aloitimme tuon musiikin opetuksen antamisen opettajan johdolla...mutta, en vieläkään halua tuputtaa...
Minusta meillä itsellämme kun silloin oltiin nuoria niin, ei monellakaan kyllä ollut muuta vaihto-ehtoa kun mennä suoraan työelämään, heti kun vain pääsi...ensimmäinen kesätyöpaikka minullakin oli 13-vuotiaana... nykyinen mies jo teki melkein täysipäiviä 14 -vuotiaana...ja myöhemmin sitten vaikka olisi halunutkin opiskella ei siihen vaan ollut muista syistä mahdollisuutta;)
Mitä nyt työnantajat ovat kulloinkin lisäkouluttaneet...mutta, varsinaiseen itsenäiseen opiskeluun ei...ja nyt ei enää hinkuakaan..elämässä taas myös asiat jotka, ovat etusijalla...mutta, toki arvostan niitä aikuisia jotka, opiskelevat vielä tässäkin iässä...ihminen ei ole koskaan liian vanha oppiakseen tai hankkimaan uutta tietoa.
t.friidu
Meidän luokan parhaasta piirtäjästä tuli ulosottomies. Parhaasta laulajasta 16 lapsen äiti. Ja minusta, joka olin käsistäni luokan kömpelöin, mutta hyvä neuvomaan muita, tuli insinööri. Kaikilla siis meni hyvin.
kundille tuota mikä on oikein ja mikä väärin;)elämässa enää..nyt..no, sitten aika koomisia juttuja näiden erilaisten nuorten kanssa sattuu...mies kun tuossa aamulla yritti kaverilleen puhelimella valkoista valhetta..että, autossa nyt joku jarruvika..kun ei olisi jäksanut millään lähteä..no, kundi siihen kovalla äänellä väliin; EI OLE AUTOSSA MITÄÄN VIKAA! JARRUT TOIMII!...No, ojentaakaa kundia ei oikein voi..tuota rehellisyyttä kun painotettu! Että, aina pitää rehellinen olla;) ja juksaamista nämä nuoret eivät ymmärrä. Ovat kovin tosikoita..se on joko on tai off...
t.friidu
Olin menossa tyttäreni (14 v) kanssa katsomaan tätejäni (80 v ja 85 v), kun joku kavereista soitti tyttärelleni. Hän selitti: "En mä nyt tänään pääse, kun me faijan kanssa mennään tapaamaan muutamia TYYPPEJÄ..."
meillä kun vielä miehen kanssa pitää yrittää pokka pitää...vaikka kundi sit sanois mitä; no useamman kerran olen kuullut kundin suusta kysymyksen miksi isä (siis tämä nykyinen aviomieheni) on mennyt kanssasi naimisiin? - kundin mielestä saisi mieheni saisi paremman;) tai sitten toisin päin miksi minä olen mennyt naimisiin mieheni kanssa? - no, saisin kuulemma nuoremman, vanha ukko! siis kundin mielestä..ja näihin kysymyksiin miksi et OTA uutta miestä? Ei hitsi...vaikka kuinka järkeilet kundille, että ihmisiä ei OTETA, ei OSTETA...ihan kun oltaisiin joku kauppatavara kaupassa? No, miksei? muka ;))
Joo, totuuden torvi...meillä on väliin ihan oikeasti naurussa pitämistä... kundin tunteita kun ei haluta loukata...kundi on kuitenkin suloisen vilpitön..elämän suhteen.
t.friidu
Mitenkähän tähän nyt vastaisin et tulisin ymmärretyksi...?
Minä koulutin tyttäreni ja siskoplikkani yo.
Miksikö? Koska halusin heille paremmat jatkomahdollisuudet eteenpäin koulutuksessa.
Ammattikorkeaan menivät ei yliopistoon!
Hyvin ovat työnlaidassa kiinni, viroissaan.
Tuo yo pitäisi olla jokaiselle nuorelle mahdollista, sillä maailman meno on todella jotain muuta kuin silloin 50-luvulla.
Laskin et olen 6v keskikoulun jälkeen opiskellut erilaisissa opistotason kouluissa, väliin töissä ja taas eteenpäin. Ei se herkkua ollut:/
Vastuu vanhempana on antaa ehjä koti ja riittävä koulutus mahdollisuus.