Espoon isä

Tuossa tapauksessa viranomaiset rikkoivat lakia törkeästi monella tapaa. Ei lohduta yhtään niitä vanhempia, jotka ovat itse joutuneet samantyylisten lainrikkomusten kohteeksi omassa asiassaan. Mutta lohduttaa tietysti siinä mielessä, jos asia kuitenkin on saamassa onnellisen päätöksen.

Mutta kun kuitenkin elävistä, tuntevista ihmisolennoista on kyse, niin suomalaisen lasten"suojelun" toilailut ovat niin uskomattomia. Ei isän kanssa menetettyä aikaa voi korvata myöhemmin millään! Ja entä lasten henkinen kaltoinkohtelu, kun näille nyt kotiutettaville tytöillekin uskoteltiin, että isä ei halua heitä luokseen! Ja puhumattakaan siitä, jos vauva on lopullisesti vieraannutettu isästä ja koko suvustaan. Ei tiedetä vielä, mikä hänen kohtalonsa tulee olemaan, mutta huonolle vaikuttaa, kun hänet täysin laittomin toimenpitein sijoitettiin aivan pienenä vieraskieliseen perheeseen. Tämä laiton adoptio on törkeimpiä lieveilmiöitä, mitä lastensuojelumme pitää sisällään.

Kysyit, miten itsellänne. Minun lapseni huostaanotettiin 16.1.2006, lastenpsykiatrian tutkimusosastolta, jonne olimme itse hakeutuneet hakemaan apua mm. lapsen syömishäiriöön ja erilaisiin suorastaan käsittämättömiin pelkotiloihin. Jouduimme osastolle perheneuvolan kautta, jossa pyysin lähetettä suoraan neurologian puolelle, mutta meille uskoteltiin, että psykiatrian osasto antaa kyllä tarvittavat jatkolähetteet.

Järkytykseni oli tietenkin suuri kun tajusin, että sen jälkeen kun lapsi oli sisällä sairaalassa, ei vanhemmilla ollut enää mahdollisuutta vaikuttaa hänen asioihinsa. Neurologisen oireyhtymän olemassa olon mahdollisuus mitätöitiin täysin, lapsi leimattiin psykoottiseksi, mitä hän ei ollut kenenkään mielestä, joka hänet tunsi. Annettiin siis väärä diagnoosi ja väärä lääkitys, häntä pidettiin psyykisesti hyvin sairaana ja kirjoitettiin pikalähete pitkäaikaiseen psykiatriseen hoitoon. Sairaalapaikkaa olisimme joutuneet odottamaan vuodesta puoleentoista, mutta lastensuojelulaitokseen "pääsi" nopeasti. Niin lähete ohjattiin lastenkodin suljetulle psykiatriselle osastolle, jossa ei edes psykiatrisesta hoidosta ollut tietoakaan. Lapsi sai tavata lääkärin kovan taistelun jälkeen vasta kun oli ollut 3 kk lastenkodissa. Häntä pahoinpideltiin fyysisesti ja henkisesti, lääkäreiden hoito-ohjeita ei noudatettu, hoitajat olivat sosiaalipuolen koulutuksen saaneita, edes yhtään psykiatrista sairaanhoitajaa ei ollut heidän joukossaan.

Lapsen vointi huononi romahdusmaisesti muutamassa kuukaudessa, mutta kiitos hyvien sosiaalityöntekijöiden, hänet kotiutettiin jo seuraavana keväänä laitoksen ja lähettäneiden psykiatrien raivokkaasta vastustuksesta huolimatta. Huostaanoton purkamisen kosti lähetteen lastenkotiin kirjoittanut psykiatrian ylilääkäri niin, että meille kiellettiin antamasta vastaanottoaikoja sairaalasta.

Nyt kuitenkin lapsi on ollut jo vuoden neurologian puolen kuntoutuksessa, josta on loistavia tuloksia. Kotiutuessaan hän oli hyvin huonokuntoinen, ei pystynyt kouluunkaan, vaan sai sieltä sairaslomaa pari kuukautta. Mutta nyt hän on käytökseltään kuin kuka tahansa saman ikäinen. Jos ei tiedä, ei voisi arvata, että hänenellä on Aspergerin oireyhtymä. Raivostuttaa vain, että hänellä olisi ollut oikeus oikeaan tutkimukseen ja kuntoutukseen täysin ilman laitonta huostaanottoakin.

Ja entä psykiatriset lapsipotilaat?
Kyllä nämä lumehoidot tiedetään, mutta lapset eivät ilmeisesti ole päättäjien silmissä sen arvoisia, että heidän ihmisoikeuksiinsa välitettäisiin puuttua. Tiedetään toki hoidolliset huostaanototkin, mutta se on niin arka aihe, että siitä ei saa julkisuudessa edes puhua.

lastensuojelu että se todellakin suojelee vain laittomuuksia tekeviä ja päättäviä viranomaisia!

Nämä virkaheitot, jopa lasten suojelijoiksi itseään kutsuvat virkaihmiset
saavat omilla toimillaan puuhastella
vaikka milläisia sirkuksia pystyyn lapsiperheiden osalta
eikä kukaan tai mikään taho voi yhtään mitään.


Kuten kirjoitit.
Kyseisen perheen tapauksessa isän olisi pitänyt saada jo alkumetreillä SOSIAALIHUOLLOSTA
kodinhoitaja vaikka jokaiseksi päiväksi ja niin kauaksi aikaa kuin tarvetta olisi ollut
niin että isä ja lapset olisivat saaneet olla ja asua perheenä ja kaikki yhdessä.

Nyt on vauva revitty yksikseen irti perheestään
(saako vanhemmatkaan vauvelia, jo pieneksi lapseksi kasvanutta, tavata, puhumattakaan sisaruksista, sukulaiset jne!),
kaikki sisaruksest on ripoteltu pitkin puolta ja Suomea eri paikkoihin jne.


Ei siis päätä eikä häntää koko espoolaisten ....in lastensuojelussa eikä yhdenkään viranomaisena esiintyvän viranoaisen osalta
lapsiperheen tapauksessa.

Yhteiskunnan verorahaa palaa (ja kuinka paljon ...!), lapset kasvavat ties missä laitoksissa,
vieraannutetaan vielä kaiken lisäksi näiden välimatkojenkin avulla vanhemmistaan, sisaruksistaan, suvustaan, läheisistään.
Helvetin ammattitaidottomia virka.....ä.

Sosiaalihuolto
kaikkine lainmukaisine palveluineen
olisi ollut S E O I K E A viranomaistaho
käsittelemään tämänkin perheen tilannetta.

Mutta nämä sosiaali...t olivat erittäin tietoisia siitä,
mitä saa kenellekin taholle ja "yhteistyökumppanille" (=sijaishuoltotaho)
tämänkin lapsiperheen lapsista
annettua ja jaettua.
Siinäpä se oli taas
näidenkin sosiaalitanttojen osalta lapsen etu ja varsinkin se sosiaali...en ammattilaisuus.

old_profile_38289 kirjoitti:

Tuossa tapauksessa viranomaiset rikkoivat lakia törkeästi monella tapaa. Ei lohduta yhtään niitä vanhempia, jotka ovat itse joutuneet samantyylisten lainrikkomusten kohteeksi omassa asiassaan. Mutta lohduttaa tietysti siinä mielessä, jos asia kuitenkin on saamassa onnellisen päätöksen.

Mutta kun kuitenkin elävistä, tuntevista ihmisolennoista on kyse, niin suomalaisen lasten"suojelun" toilailut ovat niin uskomattomia. Ei isän kanssa menetettyä aikaa voi korvata myöhemmin millään! Ja entä lasten henkinen kaltoinkohtelu, kun näille nyt kotiutettaville tytöillekin uskoteltiin, että isä ei halua heitä luokseen! Ja puhumattakaan siitä, jos vauva on lopullisesti vieraannutettu isästä ja koko suvustaan. Ei tiedetä vielä, mikä hänen kohtalonsa tulee olemaan, mutta huonolle vaikuttaa, kun hänet täysin laittomin toimenpitein sijoitettiin aivan pienenä vieraskieliseen perheeseen. Tämä laiton adoptio on törkeimpiä lieveilmiöitä, mitä lastensuojelumme pitää sisällään.

Kysyit, miten itsellänne. Minun lapseni huostaanotettiin 16.1.2006, lastenpsykiatrian tutkimusosastolta, jonne olimme itse hakeutuneet hakemaan apua mm. lapsen syömishäiriöön ja erilaisiin suorastaan käsittämättömiin pelkotiloihin. Jouduimme osastolle perheneuvolan kautta, jossa pyysin lähetettä suoraan neurologian puolelle, mutta meille uskoteltiin, että psykiatrian osasto antaa kyllä tarvittavat jatkolähetteet.

Järkytykseni oli tietenkin suuri kun tajusin, että sen jälkeen kun lapsi oli sisällä sairaalassa, ei vanhemmilla ollut enää mahdollisuutta vaikuttaa hänen asioihinsa. Neurologisen oireyhtymän olemassa olon mahdollisuus mitätöitiin täysin, lapsi leimattiin psykoottiseksi, mitä hän ei ollut kenenkään mielestä, joka hänet tunsi. Annettiin siis väärä diagnoosi ja väärä lääkitys, häntä pidettiin psyykisesti hyvin sairaana ja kirjoitettiin pikalähete pitkäaikaiseen psykiatriseen hoitoon. Sairaalapaikkaa olisimme joutuneet odottamaan vuodesta puoleentoista, mutta lastensuojelulaitokseen "pääsi" nopeasti. Niin lähete ohjattiin lastenkodin suljetulle psykiatriselle osastolle, jossa ei edes psykiatrisesta hoidosta ollut tietoakaan. Lapsi sai tavata lääkärin kovan taistelun jälkeen vasta kun oli ollut 3 kk lastenkodissa. Häntä pahoinpideltiin fyysisesti ja henkisesti, lääkäreiden hoito-ohjeita ei noudatettu, hoitajat olivat sosiaalipuolen koulutuksen saaneita, edes yhtään psykiatrista sairaanhoitajaa ei ollut heidän joukossaan.

Lapsen vointi huononi romahdusmaisesti muutamassa kuukaudessa, mutta kiitos hyvien sosiaalityöntekijöiden, hänet kotiutettiin jo seuraavana keväänä laitoksen ja lähettäneiden psykiatrien raivokkaasta vastustuksesta huolimatta. Huostaanoton purkamisen kosti lähetteen lastenkotiin kirjoittanut psykiatrian ylilääkäri niin, että meille kiellettiin antamasta vastaanottoaikoja sairaalasta.

Nyt kuitenkin lapsi on ollut jo vuoden neurologian puolen kuntoutuksessa, josta on loistavia tuloksia. Kotiutuessaan hän oli hyvin huonokuntoinen, ei pystynyt kouluunkaan, vaan sai sieltä sairaslomaa pari kuukautta. Mutta nyt hän on käytökseltään kuin kuka tahansa saman ikäinen. Jos ei tiedä, ei voisi arvata, että hänenellä on Aspergerin oireyhtymä. Raivostuttaa vain, että hänellä olisi ollut oikeus oikeaan tutkimukseen ja kuntoutukseen täysin ilman laitonta huostaanottoakin.

Ja entä psykiatriset lapsipotilaat?
Kyllä nämä lumehoidot tiedetään, mutta lapset eivät ilmeisesti ole päättäjien silmissä sen arvoisia, että heidän ihmisoikeuksiinsa välitettäisiin puuttua. Tiedetään toki hoidolliset huostaanototkin, mutta se on niin arka aihe, että siitä ei saa julkisuudessa edes puhua.

tämä sinun ja Vartin (Espoon) kirjoitus Yleistä keski-suomesta-(tervetuloa karstulaan)-keskusteluun?

Rahat takas, jos ei lapsen oireilut 10 vuodessakaan korjaannu lastensuojelulaitoksessa.