Kertokaa mielipiteitä, jos luitte. Polkekaa kasaan tai ylistäkää. Lukekaa.
------------------------------
OTTEITA AIKUISTEN PÄIVÄKIRJOISTA
(alkuja satujen lopusta)
JARKKO
Tapoin tänään saunatontun. Olin jo katsellut sitä aikani, noin kuusitoista vuotta. Tänään en enää kestänyt kun se tuli taas huoneeseeni minun soittaessa sähkökitaraa. Se peitti kämmenillä korviaan ja näytti niin ärsyttävän surkealta siinä ovenraossa pikkuruisena seistessään. Löin hermostuksissani riitasoinnun säestämänä g-kielen poikki ja suutuin. --Niitä kieliä on niin vittumaista vaihtaa. Siinä vaiheessa tonttu hymyili, muka hyväntahtoisesti, ja levitti pieniä käsiään. Minä otin sen kiinni, painoin jalkateräni alle ja kuristin hetkessä nikkelipäällysteisellä murha-aseellani, joka ei enää tuottanut säveliä. Tuntui hyvältä.
JOHANNA
Aamupäivällä, poltellessani sitä tavanomaista kello kymmenen tupakkaani työpaikan kuistilla, näin jotakin harvinaista. Sähkölankoihin oli takertunut suuri aarnikotka. Ei se ollut edes pahasti sotkeentunut, mutta räpiköi niin hädissään ja potki lujaa leijonantassuillaan, ettei irtikään päässyt. Mietin hetken, pitäisikö soittaa jollekulle, mutta sitten poliisiauto ajoi paikalle. Joku muu ehtii aina ensin.
Poliisit hoitivat asian siististi. Aarnikotka putosi kolmannella laukauksella alas. He soittivat puolestaan jonkun muun hakemaan raadon, ja jatkoivat itse eteenpäin. En kerennyt jäädä pidemmäksi aikaa katsomaan. Tumppasin loppuunpalaneen tupakan ja palasin sisälle. Suunnittelin käyväni töitten jälkeen huonekaluliikkeessä, ja kävinkin. Keittiön uusiminen pitäisi saada hoidettua.
IRMA
Ikkunaan oli taas lentänyt keiju. Niitä on parveillut täällä satunnaisesti silloin tällöin, aina siitä lähtien kun metsä kaadettiin. Kirosin itsekseni lakaistessa sitä pihaterassilta. Niistä lähtee aina sitä iljettävää pölyä joka ei irtoa vaatteista millään. Hävitin sen sitten muovipussissa roskien mukana.
Keijut ovat oikea riesa, koko ajan täytyy olla vahtimassa etteivät ne jää lasten näkyville. Siitä seuraisi vain kamala ruljanssi ja parkuminen. Pari yötä sitten annoin lastenhuoneen ikkunan jäädä raolleen, ja eikös sinne ollut tiensä löytänyt yksi siivekäs riiviö. Siellä se seisoi sängynpäädyllä, ja näytti välistä tanssahtelevan. Onneksi ehdin metsästää sen sähköisellä kärpäslätkällä, ennen kuin lapset heräsivät.
KARI
Matkasin tänään kotiin linja-autolla sen sijaan että olisin kävellyt. Tiedän kyllä että pitäisi liikkua enemmän, mutta tänään tein poikkeuksen. Se oli joka tapauksessa outo matka. Hämeentien loppupään pysäkiltä sisään pyrki pieni peikko. Tai en oikeastaan tiedä oliko se edes erikoisen pieni, sellainen polvenkorkuinen kuitenkin. En ollut nähnyt niitä pitkiin aikoihin.
Peikko muistutti hieman sitä yhden elokuvan jakomielistä otusta. Siis ulkomuodoltaan, ei tavoiltaan tai muuten. Se käyttäytyi kuin ihminen ikään; nousi autoon hyvin rauhallisesti, ja varovasti ojensi kuskille jostain löytämäänsä kolikkoa. Se oli melkein ihailtavaa, sen oli täytynyt harjoitella hurjasti.
Yhtä kaikki, bussiin yrittäminen oli siltä paha virhe. Kuski iski kyselemättä pikkuotusta kokoon taitettavalla pampullaan. Sellaisella, mitä ei lain mukaan saisi kantaa mukanaan. Peikko vingahti kaatuessaan lattialle ja pudotti kolikon. Edessäni istuva pikkutyttö alkoi tuolloin itkeä. Bussikuski nousi vielä ylös ja potkaisi vaienneen peikon takaisin kadulle. Tyttö itki kovempaa ja minä koitin rauhoittaa häntä. Sanoin ettei hän enää välittäisi kun kasvaisi isoksi.
Ovi sulkeutui ja lähdimme liikkeelle. Katsoin vielä ikkunasta taakse jäävää peikkoa. Se makasi kuralammikossa eikä liikkunut. Se vietäisiin pian pois.
Mietin kuinka paljon enemmän niitä oli nuoruudessani, ja miten monta niitä olisi vielä jäljellä. Ne eivät tulisi koskaan selviämään kaupungissa.
Poistuessa omalle pysäkilleni noukin vaivihkaa käytävällä yhä lepäävän kolikon.
*
------------------------------
OTTEITA AIKUISTEN PÄIVÄKIRJOISTA
(alkuja satujen lopusta)
JARKKO
Tapoin tänään saunatontun. Olin jo katsellut sitä aikani, noin kuusitoista vuotta. Tänään en enää kestänyt kun se tuli taas huoneeseeni minun soittaessa sähkökitaraa. Se peitti kämmenillä korviaan ja näytti niin ärsyttävän surkealta siinä ovenraossa pikkuruisena seistessään. Löin hermostuksissani riitasoinnun säestämänä g-kielen poikki ja suutuin. --Niitä kieliä on niin vittumaista vaihtaa. Siinä vaiheessa tonttu hymyili, muka hyväntahtoisesti, ja levitti pieniä käsiään. Minä otin sen kiinni, painoin jalkateräni alle ja kuristin hetkessä nikkelipäällysteisellä murha-aseellani, joka ei enää tuottanut säveliä. Tuntui hyvältä.
JOHANNA
Aamupäivällä, poltellessani sitä tavanomaista kello kymmenen tupakkaani työpaikan kuistilla, näin jotakin harvinaista. Sähkölankoihin oli takertunut suuri aarnikotka. Ei se ollut edes pahasti sotkeentunut, mutta räpiköi niin hädissään ja potki lujaa leijonantassuillaan, ettei irtikään päässyt. Mietin hetken, pitäisikö soittaa jollekulle, mutta sitten poliisiauto ajoi paikalle. Joku muu ehtii aina ensin.
Poliisit hoitivat asian siististi. Aarnikotka putosi kolmannella laukauksella alas. He soittivat puolestaan jonkun muun hakemaan raadon, ja jatkoivat itse eteenpäin. En kerennyt jäädä pidemmäksi aikaa katsomaan. Tumppasin loppuunpalaneen tupakan ja palasin sisälle. Suunnittelin käyväni töitten jälkeen huonekaluliikkeessä, ja kävinkin. Keittiön uusiminen pitäisi saada hoidettua.
IRMA
Ikkunaan oli taas lentänyt keiju. Niitä on parveillut täällä satunnaisesti silloin tällöin, aina siitä lähtien kun metsä kaadettiin. Kirosin itsekseni lakaistessa sitä pihaterassilta. Niistä lähtee aina sitä iljettävää pölyä joka ei irtoa vaatteista millään. Hävitin sen sitten muovipussissa roskien mukana.
Keijut ovat oikea riesa, koko ajan täytyy olla vahtimassa etteivät ne jää lasten näkyville. Siitä seuraisi vain kamala ruljanssi ja parkuminen. Pari yötä sitten annoin lastenhuoneen ikkunan jäädä raolleen, ja eikös sinne ollut tiensä löytänyt yksi siivekäs riiviö. Siellä se seisoi sängynpäädyllä, ja näytti välistä tanssahtelevan. Onneksi ehdin metsästää sen sähköisellä kärpäslätkällä, ennen kuin lapset heräsivät.
KARI
Matkasin tänään kotiin linja-autolla sen sijaan että olisin kävellyt. Tiedän kyllä että pitäisi liikkua enemmän, mutta tänään tein poikkeuksen. Se oli joka tapauksessa outo matka. Hämeentien loppupään pysäkiltä sisään pyrki pieni peikko. Tai en oikeastaan tiedä oliko se edes erikoisen pieni, sellainen polvenkorkuinen kuitenkin. En ollut nähnyt niitä pitkiin aikoihin.
Peikko muistutti hieman sitä yhden elokuvan jakomielistä otusta. Siis ulkomuodoltaan, ei tavoiltaan tai muuten. Se käyttäytyi kuin ihminen ikään; nousi autoon hyvin rauhallisesti, ja varovasti ojensi kuskille jostain löytämäänsä kolikkoa. Se oli melkein ihailtavaa, sen oli täytynyt harjoitella hurjasti.
Yhtä kaikki, bussiin yrittäminen oli siltä paha virhe. Kuski iski kyselemättä pikkuotusta kokoon taitettavalla pampullaan. Sellaisella, mitä ei lain mukaan saisi kantaa mukanaan. Peikko vingahti kaatuessaan lattialle ja pudotti kolikon. Edessäni istuva pikkutyttö alkoi tuolloin itkeä. Bussikuski nousi vielä ylös ja potkaisi vaienneen peikon takaisin kadulle. Tyttö itki kovempaa ja minä koitin rauhoittaa häntä. Sanoin ettei hän enää välittäisi kun kasvaisi isoksi.
Ovi sulkeutui ja lähdimme liikkeelle. Katsoin vielä ikkunasta taakse jäävää peikkoa. Se makasi kuralammikossa eikä liikkunut. Se vietäisiin pian pois.
Mietin kuinka paljon enemmän niitä oli nuoruudessani, ja miten monta niitä olisi vielä jäljellä. Ne eivät tulisi koskaan selviämään kaupungissa.
Poistuessa omalle pysäkilleni noukin vaivihkaa käytävällä yhä lepäävän kolikon.
*
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämähän oli karmaiseva ja aihe oli mitä mielenkiitoisin. Tämä pisti miettimään kaikenlaista ja mielestämi teksti on (poikkeuksia lukuunottamatta) hyvä jos tekee niin. Ja tämähän teki.
Ei tosiaan naurattanut, vaan säälitti sen peikon puolesta. Olisi tehnyt mieli hivauttaa sitä bussikuskia, vaikka olenkin rauhallinen ja muutenkin yhteiskuntakelpoinen mies.
Erittän hyvä idea ja pidin myös toteutuksesta. Unelmien, satujen ja lapsuuden kuolema on aina riipaiseva aihe. Kiitos kauniista tekstistä.
Tämä oli vaihteeksi loistava.
Sen lisäksi, etten sinä koskaan plagioi mitään, ainakaan niin, että huomaisin,[ Mistä ihmeestä sinä keksit näitä ideoita ?] osaat vielä kirjoittaakin mutkattoman sujuvasti. Epäreilua.
Sääliksi käy noita satuolentoja aikuisten maailmassa, mutta niinhän se menee. Voihan sitä tietty "murhata" lapsenajatuksensa hellävaraisemminkin :)
[ Toi tämä jotenkin etäisesti mieleen lapsuudenkodin pihan ja viitisentoista vuotta sitten siellä seisseen huikean ja satumaisen "metsän", joka nykyään on sitä mitä silloinkin, pari puuta ja muutama risu siihen seuraksi. Kumma kun sitä ei tarhaikäisenä huomannut.]
"ettet sinä koskaan plagioi mitään, ainakaan niin, että huomaisin"
Johtunee kai siitä että luen niin vähän (tai no vähän ja vähän, mutta suhteessa siihen mihin kaikkeen muuhun käytän aikaani) ettei oikein ole mistä plagioida. Sitten on se plagiointipelko jolla tuhoan kaikki 'omat' ideat joista huomaan jonkun toisen vastikään kirjoittaneen, enkä pysty todistamaan itselleni tuovani siihen tarpeeksi omaa jälkeä.
Tosin onhan kaikki jo joskus kirjoitettu aikaisemminkin.
"Mistä ihmeestä sinä keksit näitä ideoita ?"
Noh, tuohon on vaikea vastata. :) Niitä vain syntyy sellaisista ajatuksista kuin "Mitäpä jos..?" eli tavallisesta ihmettelystä, ja yleensäkin yhdistellessä näennäisesti toisiinsa liittymättömiä asioita mielessään yhteen ("Entäpä jos tämä tässä tapahtuisikin tuolla?"). Ajatusten ei pitäisi antaa ratautua.
Tämän novellin ideasta tosin en voi ottaa kunniaa tyystin itselleni (toteutuksesta sen sijaan kyllä, jeh). Taisimme keksiä sen yhdessä tyttöystävän kanssa, joka kertoi joskus ideastaan tehdä piirros laivan ankkurin alle jääneestä merenneidosta. Minä sitten sain siitä kipinän jatkaa teemaa siihen kuinka ihmisen aikaansaannokset satuttaisivat eri tavoilla satuolentoja ja puhuin heti jotain kotitontusta hiirenloukussa. :) Kohta pyörittelin idean symboloimaan satuolentojen kuolemista ihmisen mielessä aikuistumisen myötä.
Tämä teksti on epäonnistunutta. Kielellisessä ilmaisussa ei sinänsä ole vakavia puutteita, mutta tunnelman luominen ontuu raskaasti. Iso bonus keijuista ja tontuista, nythän ne ovat ajankohtaisia kun on tämä sormusten herrakin niin tapetilla. Klassikkoja hyödyntämällä pääsee valmiiksi lämpimille höyryille.
Hyvä että negatiivisiakin mielipiteitä uskalletaan kertoa. Yritän panostaa tunnelman luontiin enemmän ensi kerralla.
Tosin, tykkään kyllä käyttää tällaista vähäeleistä kerrontaa. Siis periaatteessahan tuo novelli on rakennettu pelkistä "tapahtumarangoista" vailla sen enempää lihaa luiden ympärillä. Eli esim. 'linja-auto' -ympäristöön en käytä kuvailua lainkaan (hajut, värit, tila, lämpötila, matkustajien määrä, kuskin ulkonäkö, jne.) vaan oletan lukijan käyneen joskus jossakin linja-autossa ja hyödynnän näin hänen mielikuvaansa siitä. Lukukokemus on silloin oletettavasti subjektiivisempi.
"Iso bonus keijuista ja tontuista, nythän ne ovat ajankohtaisia kun on tämä sormusten herrakin niin tapetilla."
Sormusten herrassa ei tietääkseni ole keijuja eikä tonttuja.
Vaikuttaa että olet tosissasi, ammattilaisen merkki on se, että kestää eriäviä mielipiteitä. Oletko oikeasti vasta 13? Jos olet, sinulla on vielä monta vuotta aikaa oppia hienosäätöä vaikka oletkin jo melko pitkällä. Pyrkimyksellesi subjektiiviseen lukukokemukseen nostan kaksin kerroin hattua. Et arvaakaan kuinka oikeaan osuit noissa asioissa, joita jätät itsestäänselvyyksinä mainitsematta. Jo hiomalla tuota pyrkimystäsi voit tehdä teksteilläsi selkeän pesäeron tusinakirjailijoihin.
Ei, en ole 13. Tuo nimimerkki on vain jäänne jostain hölmöstä vitsistä. Toivottavasti minulla on silti vielä monta vuotta aikaa oppia hienosäätöä.
Luin.
Ja kadehdin niin maan saatanasti.
*
Enkä minä ymmärrä, mitä edellinen urputtaa tunnelman puuttumisesta. Olen jestaksesn tyytyväinen ettet sörtsinyt tätä piloille lässynlää-kuvailulla.
Minusta tyypeistä huokuva vitutus on kielellistetty erittäin hyvin.
Tiivis, naurattava, järkyttävä, on paljon ajatusta. Ajatus peräti hierotaan naamaan ja silti minä tykkään. Kukaties siksi.
Omaperäinen, kyllä, ja sehän minua viehättää enemmän kuin mikään muu.
Meni ylistyslauluksi - eipä siis mitään rakentavaa täältä. Suonet anteeksi.