Kokkolassa

Aamulla virkeänä pyörällä lenkille.

Satamatien alituksiin on tehty pyörätie "tunneleita".

Voi per----, yön aikana vesi on jäätynyt tunneleissa, siellä on epätasaista ja liukasta.
Kaaduin pyörällä, silmälaseista irtosi linssi, vaatetuksiin tuli kyynärpäähän ja polveen reikä, pyörän sarvet menivät kieroon, jarruvaijeri irtosi, vanne vääntyi, kipua ja särkyä, mutta luulen, että luut säilyivät ehjänä.
Vahingot ainakin 1000€.

Tunnelit on rakennettu huolimattomasti, ei ole valvottu, että kallistukset ovat sellaisia jotta vesi pääsisi virtaamaan tunneleista pois.
Myös kesällä vesi seisoo tunneleissa.
Jo toinen talvi, eikä kukaan tee mitään.
Asia on 100% faktaa, olen valvonut vaativimpiakin töitä.

Kenellä on vastuu?
Alituksien rakentajalla, töidenvalvojalla, vai viimekädessä Kokkolan kaupungilla, jonka tulee huolehtia, että kaupungin alueella olevat kulkuväylät on rakennettu voimassa olevin sääntöjen ja normien mukaisesti siten, että ne ovat myös turvallisia.
( ei varmasti ole suunnitelmissa ollut tarkoitus, että vesi jää tunneleihin seisomaan )

Huom!
Vanhemmat teidän lapsennekin pyöräilevät kouluun noita teitä pitkin, käykää toteamassa mitenkä yhteiskuntamme huolehtii tulevien veronmaksajien turvallisuudesta.
Kysykää myös lapsiltanne, mitä mieltä he ovat niistä asioista, jotka liittyvät turvalliseen koulumatkaan pyörällä.
Kysykää lastenne mielipiteitä, mitenkä noita koulumatkareittejä hoidetaan, ovatko alitukset epätasaisia ja liukkaita.

Viimeistään ensi kesänä kallistukset kuntoon.

Nyt on huolehdittava alituksien kunnossa pidosta siten, että siellä voi liikua turvallisesti, kaikki Kokkolalaiset.
262110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Taidat puhua paskaa.Kyllä sun luulis tietävän kellä on vastuu,jos olet itse valvonut tuollaisia rakennelmia.

Äänestä
  • tuppimulkku!

    Äänestä

Tosiaankin jos kerran asia on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa, niin pitikö sinne "tunneliin" mennä vauhdilla?
Perse edellä puuhun kirjaimellisesti. Pitääkö sinne paimenpoikaan kusta vaikka on tiedossa että se sattuu?

Äänestä
  • mummo pyörä mikskään menny.vai 1000e vahinkoa? hahahaa.saatanan torvi,et ole valvonut muutakuin öitä,sillä aikaa kun ruma muijas on jakanut persettänsä halkokarilla.

    Äänestä

aakekin on alkanu tsättäileen.

Äänestä
  • ALLA ON TOP LISTA KOKKOLAN IDIOOTEISTA

    Voit halutessasi pyrkiä listalle>>>>,
    vielä mahtuu ja ehtii.
    Palkintona voitte nuolla toistenne persettä, koska kirjoituksista päätellen teillä on siihen luontaiset perinnölliset taipumukset.

    Joo...
    Kirjoittanut: Voi Voi 4.4.2009 klo 12.26
    Taidat puhua paskaa.Kyllä sun luulis tietävän kellä on vastuu,jos olet itse valvonut tuollaisia rakennelmia.

    taas
    Kirjoittanut: joku 4.4.2009 klo 13.27
    tuppimulkku!

    No niin,
    Kirjoittanut: johan on 4.4.2009 klo 13.01
    Tosiaankin jos kerran asia on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa, niin pitikö sinne "tunneliin" mennä vauhdilla?
    Perse edellä puuhun kirjaimellisesti. Pitääkö sinne paimenpoikaan kusta vaikka on tiedossa että se sattuu?

    ei se sun
    Kirjoittanut: varastettu- 4.4.2009 klo 13.46
    mummo pyörä mikskään menny.vai 1000e vahinkoa? hahahaa.saatanan torvi,et ole valvonut muutakuin öitä,sillä aikaa kun ruma muijas on jakanut persettänsä halkokarilla.

    jepjep
    Kirjoittanut: :)) 4.4.2009 klo 13.59
    aakekin on alkanu tsättäileen.

    Äänestä

Jos olet vähääkään perillä alikulkutunneleiden rakentamisesta, pitäisi sinun tietää ettei niissä voi kallistuksilla johdattaa vesiä ylämäkeen maanpinnalle. Vesihän ohjataan kaivoon josta pumput nostavat veden hulevesiverkostoon.
Tunnelit on rakennettu voimassaolevien säädösten mukaan, mutta ei voi välttyä siltä että päivällä lumen sulaessa vesi lähes välittömästi jäätyy tien pintaan. Ei voida olettaa joka päivä hiekoitettavan kaikkia teitä.
Jonkin verran pitää jättää myös ihmisten terveen kaupunkilaisjärjen varaan. Jos se puuttuu täysin, kuten vaikuttaa, on kysymys lähinnä mielenterveydellinen. Ajaessaan kun katsoo mihin menee, se riittää.

Äänestä
  • KONSULTTIA?

    Vaativia
    Valvonut
    Vastaan tuohon suht koht asialliseen kirjoitukseen.

    Alikulkujen kallistukset tulee tehdä siten, että vesi kallistuksilla ohjataan virtaamaan juuri niihin mainitsemiisi kaivoihin, koska vesi ei todellakaan virtaa ylöspäin.

    Muutenkin töitä on yritetty parsia jälkeenpäin, mutta lopputulos on erittäin surkeaa.

    Hyväksyykö joku kotona kylppärissä tehdyt kallistukset, jos vesi jää seisomaan, eikä virtaa lattiakaivoon?

    Kysessä olevia alikulkuja ei ole rakennettu voimassaolevien säädösten mukaisesti.

    Kallistuksen pitää olla vähintään 1cm/jm kohti mieluummin vielä suurempi.

    Tämäkin asia kuuluu joukkoon KOKKOLAN asioita hoidetaan huonosti.

    Äänestä

  • tähänkin kirjoitti:

    KONSULTTIA?

    Keskustelun avaaja jatkaa>>

    Kokkolassa ei tiedetä, että huonosti tehdyt kallistukset tulevat veronmaksajille kalliiksi.

    Eihän tämä ole Kokkolassa mitenkään ihmeellistä.

    Uimahallilla tehtiin peruskorjauksia, lattioille ei osattu tehdä kallistuksia ja vesi jäi seisomaan lammikoina, siinä sitten pöpöt muhivat ja lisääntyivät. Kallistuksia yrittettiin tehdä jälkeen päin kaivojen viereen, mutta lopputulos ei vastaa sitä tosiasiaa, että kallistukset sielläkin ovat huonoja, sielläkin pitää tehdä ylimääräistä työtä, kun pitää vahtia ja kuivata lammikoita, jotta pöpöt eivät kasvata valtakuntaansa.

    Äänestä

  • konsultti>> kirjoitti:

    selvittää että onko tunneli kaupungin vai destian ennen kuin alat kirjoittelemaan.

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    selvittää että onko tunneli kaupungin vai destian ennen kuin alat kirjoittelemaan.

    kannatta
    varmasti 4.4.2009 klo 20.26

    -------------------------
    Oli kenen tahansa niin:

    Kannattaa lukea koko kirjoitus ennenkuin alkaa selittelemään, kuka ja kenenkä.

    Tunnelit ovat 100% Kokkolan alueella, ota selvää kenelle kuuluu vastuu asukkaistaan ennenkuin alat tuomariksi.

    > Paikallisen turvallisuussuunnittelun velvoite>>>

    > Liikenneturvallisuus on kuntien liikenneympäristön suunnittelussa avainasemassa. Hyvät kävely- ja pyöräilyolosuhteet luovat viihtyisää elinympäristöä.

    Äänestä

  • vesillä kirjoitti:

    huomaa että olet lukenu pääsi pilalle.

    Äänestä

  • susta kyl kirjoitti:

    huomaa että olet lukenu pääsi pilalle.

    jeps
    susta kyl 4.4.2009 klo 22.36
       huomaa että olet lukenu pääsi pilalle.
    .................................
    Vastaus:
    Kallistuksia osataan tehdä ilman lukemista.

    Et näytä ymmärtävän keillä on (opiskelut) lukeminen mennyt hukkaan, jos ei noin yksinkertaista asiaa kuin kallistuksia osata tehdä.

    Tämähän johtuu yleensä siitä, että veronmaksajien rahojen käyttöä ei valvota tarpeeksi hyvin.
    Huonosti tehtyä työtä joudutaan korjailemaan ja kunnossapito kustannuksiinkin menee turhaa rahaa, jota tarvittaisiin, esimerkiksi sinunkin kouluttamiseen sille tasolle, että ymmärtäisit kenen kustannuksella yhteiskunnassa tehdään jatkuvasti huonolaatuista työtä.

    PS.
    Kaikki tehtävät edellyttävät koulutusta, vaikka se olisi korkeatasoista, oppimiset ja ponnistelut menevät hukkaan, jos jäljelle jää vain paskakasoja.
    Koska NUO LUKENEET ovat vaativissa koulutusta edellyttävissä hyvätuloisissa tehtävissä, niin mikä on heidän vastuunsa, että he todella saavat yhteiskunnassa jotakin hyvää aikaiseksi.
    Tuloksista päätellen heillä ei näytä olevan minkäänlaista vastuuta.

    Äänestä

rahat menee,kokkolan kaupungilta ulos savustettujen vahingon korvauksiin.

Äänestä

lailla mutta onneksi ei käynyt pahemmin.

Äänestä
  • Kertausta:
    En tietenkään ole kaatuillut pyörällä, koska olin kävellen liikkeellä, mutta halusin "aiheuttaa" keskustelua asiasta, joka on huonosti hoidettu, huonosti rakennettu, huonosti valvottu, sekä kunnossapitokin ontuu.

    Kokkola alkaa kohta olla Suomen kartalla sellainen paikkakunta, jossa jatkuvasti tarvitaan konsultteja, kun omat eväät eivät riitä edes kallistuksista huolehtimaan, vaikka paikkakunnalla on Kallis kansaedustaja.

    Pyöräilijöille turvallista pyörätieajelua, varokaa meitä kävelijöitäkin.

    Äänestä

  • avaaja kirjoitti:

    Kertausta:

    VITUN TOLLO!!!!!!

    Äänestä

  • kertaalleen kirjoitti:

    VITUN TOLLO!!!!!!

    vielä
    kertaalleen 5.4.2009 klo 15.21
       VITUN TOLLO!!!!!!

    Sieltähän se TOLLO äitisi VITUSTA!

    Äänestä

  • osanottoni kirjoitti:

    vielä
    kertaalleen 5.4.2009 klo 15.21
       VITUN TOLLO!!!!!!

    Sieltähän se TOLLO äitisi VITUSTA!

    turhaan haukuttua ihmiset jotka kuuluu kunnossapitoon.. voisit vetää pääsi pois perseestä ja ajatella sitä kun olet kaikki tietävä.

    Äänestä

  • tuli kirjoitti:

    turhaan haukuttua ihmiset jotka kuuluu kunnossapitoon.. voisit vetää pääsi pois perseestä ja ajatella sitä kun olet kaikki tietävä.

       taas
    tuli 5.4.2009 klo 17.44

    ---------------------

    Sulle kusipää voin sanoa, että lue koko ketju että sivistyt.

    "rakennettu rakennusmääräysten, ohjeiden, lakien, suunnnitelmien, sekä sopimusten vastaisesti, valvonta ei ole toiminut, vaikea kunnossa pitää väärillä kallistuksilla rakennettuja alituksia ja kaiken maksamme me veronmaksajat"

    Jos työt tehtäis kunnolla jäisi rahaa kouluttaa tuollaisia kusipäitä kuin sinäkin, jotka täällä heittelevät vittuja ja muuta paskaa perseestään ilman, että ymmärtäisivät mistään asiasta hölyn pölyä.

    Äänestä

  • keväällä kirjoitti:

    avauksessa syytit kunnossapitoa. sus pitäis vispata takasin spermaksi ja nussia uudestaan.. tai parempi ois vetää pöntöstä alas.. moro ei sulle jaksa enään vastailla..

    Äänestä

Sää ajoit liian lujaa sekä sulla ois pitäny olla nastarenkaat.

Äänestä
  •    Nastarenkaat kaahari
    sunnuntaipyöräilijä 5.4.2009 klo 20.46
       Sää ajoit liian lujaa sekä sulla ois pitäny olla nastarenkaat.
    -----------------

    Turvallista "kaahaamista".
    No ihan asiaa, mutta et ole lukenut viesti ketjua.
    .....
    Keskustelun
    Kirjoittanut: avaaja 5.4.2009 klo 11.45
    Kertausta:
    En tietenkään ole kaatuillut pyörällä, koska olin kävellen liikkeellä, mutta halusin "aiheuttaa" keskustelua asiasta, joka on huonosti hoidettu, huonosti rakennettu, huonosti valvottu, sekä kunnossapitokin ontuu.

    Kokkola alkaa kohta olla Suomen kartalla sellainen paikkakunta, jossa jatkuvasti tarvitaan konsultteja, kun omat eväät eivät riitä edes kallistuksista huolehtimaan, vaikka paikkakunnalla on Kallis kansaedustaja.

    Pyöräilijöille turvallista pyörätieajelua, varokaa meitä kävelijöitäkin.

    Äänestä

Oliko siittä IHAN pakko ajaa?

Äänestä
  •    -.-
    ililppippip 6.4.2009 klo 10.37
       Oliko siittä IHAN pakko ajaa?

    ---------

    Siis kenenkä? oli pakko ajaa hänenkö?

    Lapselle
    Kirjoittanut: kävi samalla 5.4.2009 klo 11.26
    lailla mutta onneksi ei käynyt pahemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huonoa>>>> kirjoitti:

Aamulla virkeänä pyörällä lenkille.

Satamatien alituksiin on tehty pyörätie "tunneleita".

Voi per----, yön aikana vesi on jäätynyt tunneleissa, siellä on epätasaista ja liukasta.
Kaaduin pyörällä, silmälaseista irtosi linssi, vaatetuksiin tuli kyynärpäähän ja polveen reikä, pyörän sarvet menivät kieroon, jarruvaijeri irtosi, vanne vääntyi, kipua ja särkyä, mutta luulen, että luut säilyivät ehjänä.
Vahingot ainakin 1000€.

Tunnelit on rakennettu huolimattomasti, ei ole valvottu, että kallistukset ovat sellaisia jotta vesi pääsisi virtaamaan tunneleista pois.
Myös kesällä vesi seisoo tunneleissa.
Jo toinen talvi, eikä kukaan tee mitään.
Asia on 100% faktaa, olen valvonut vaativimpiakin töitä.

Kenellä on vastuu?
Alituksien rakentajalla, töidenvalvojalla, vai viimekädessä Kokkolan kaupungilla, jonka tulee huolehtia, että kaupungin alueella olevat kulkuväylät on rakennettu voimassa olevin sääntöjen ja normien mukaisesti siten, että ne ovat myös turvallisia.
( ei varmasti ole suunnitelmissa ollut tarkoitus, että vesi jää tunneleihin seisomaan )

Huom!
Vanhemmat teidän lapsennekin pyöräilevät kouluun noita teitä pitkin, käykää toteamassa mitenkä yhteiskuntamme huolehtii tulevien veronmaksajien turvallisuudesta.
Kysykää myös lapsiltanne, mitä mieltä he ovat niistä asioista, jotka liittyvät turvalliseen koulumatkaan pyörällä.
Kysykää lastenne mielipiteitä, mitenkä noita koulumatkareittejä hoidetaan, ovatko alitukset epätasaisia ja liukkaita.

Viimeistään ensi kesänä kallistukset kuntoon.

Nyt on huolehdittava alituksien kunnossa pidosta siten, että siellä voi liikua turvallisesti, kaikki Kokkolalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu