imettävät

onko teidän 2,5kk ikäisellä vauvalla rytmiä? meillä alkuun tuntui, että rytmi olisi sama kuin esikoisella. mutta kun unenpuute alkoi tuntumaan rytmikin alkoi katoamaan, sekä esikoisella että vauvalla. esikoisella ei rytmiä ollut kuin vasta joskus 4-6kk iässä. tuntuu vain, että voisi olla mahdollista, että vauvalla olisi jo rytmiä, en vain jaksa ajatella että miten. yö syötöt nimittäin vaihtelevat ja sen mukaan syö sitten aamulla. vauvallahan on muutenkin max 4h päivisin tuo syttöväli. eli jos on aamusta syönnyt esim. klo 5.00 ja herää 7.30, niin silloin on jo nälkä (hän on syönyt n. 3h välein). eli silloin syödään ensin ja sitten vasta noustaan. sitten jaksaa valvoskella siinä sellaisen 1,5h. nukahtaa sitten ja nukkuu puoli tuntia- tunnin. ja herää sitten, kun on taas nälkä. periaatteessa, kun näitä ajattelee, niin ei välttämättä tarvitsisi edes syödä vielä noina aikoina, mutta sitten vain itkee. luulen, että asiaan vaikuttaa myös seuran puute. saattaisi jaksaa valvoa pidempiä aikoja, jos hänen kanssaan ehtisi seurustella enemmän. hän joutuu periaatteessa taas nukkumaan, vaikka olisi juuri herännyt lyhyiltä unilta, kun lähdemme aamupäivällä ulos ja hän nukahtaa melkeinpä heti kun vaunuun laittaa ja kärryt liikkuvat. silloin nukkuu n.3h.

toinen kysymys on, että milloin teidän vauvanne alkoi kannattamaan päätään ja kääntymään? entä hymyilemään ja jokeltelemaan? meillä esikoinen jo tämän ikäisenä teki nuo kaikki. vauva sen sijaan hymyilee ja jokeltelee joskus, mutta mielestäni todella harvoin. satunnaisesti kääntyy kyljelleen, mutta ei ole kääntynyt vielä. päätä nostaa kyllä, mutta ei vielä kannatele täysin. huomaa siis, että kehittyminen on huomattavasti hitaampaa kun hänelle ei ole samallalailla aikaa mitä esikoiselle on ollut. siksi haluaisinkin kuulla etenkin teidän vauvanne kehitystä, joka ei ole ensimmäinen. ei kai tässä vaiheessa kuitenkaan vielä pidä huolestua noista...
1311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä alkoi rytmi pikkuhiljaa muodostua juuri tuossa iässä, kun oppi nukkumaan päiväunet. Mitään kovin tarkkaa rytmiä meillä ei ole, vaan unien ja torkkujen pituus riippuu paljon aina edellisistä unista tai päivän touhuista, mutta yöunille käy aika tarkkaan aina samaan aikaan. Syönnin kanssa ei olla koskaan kelloa katseltu, mutta 3h välejä ei vielä tuossa iässä ollut koskaan -ei yöllä eikä päivällä.

Kehitykseen voi hyvinkin vaikuttaa se, että nukkuu paljon. Mutta todella harva kääntyy tuossa iässä, edes nopeasti kehittyneet. Useimmat vasta siinä 4-5kk kieppeillä, monet vielä myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äidit kirjoitti:

onko teidän 2,5kk ikäisellä vauvalla rytmiä? meillä alkuun tuntui, että rytmi olisi sama kuin esikoisella. mutta kun unenpuute alkoi tuntumaan rytmikin alkoi katoamaan, sekä esikoisella että vauvalla. esikoisella ei rytmiä ollut kuin vasta joskus 4-6kk iässä. tuntuu vain, että voisi olla mahdollista, että vauvalla olisi jo rytmiä, en vain jaksa ajatella että miten. yö syötöt nimittäin vaihtelevat ja sen mukaan syö sitten aamulla. vauvallahan on muutenkin max 4h päivisin tuo syttöväli. eli jos on aamusta syönnyt esim. klo 5.00 ja herää 7.30, niin silloin on jo nälkä (hän on syönyt n. 3h välein). eli silloin syödään ensin ja sitten vasta noustaan. sitten jaksaa valvoskella siinä sellaisen 1,5h. nukahtaa sitten ja nukkuu puoli tuntia- tunnin. ja herää sitten, kun on taas nälkä. periaatteessa, kun näitä ajattelee, niin ei välttämättä tarvitsisi edes syödä vielä noina aikoina, mutta sitten vain itkee. luulen, että asiaan vaikuttaa myös seuran puute. saattaisi jaksaa valvoa pidempiä aikoja, jos hänen kanssaan ehtisi seurustella enemmän. hän joutuu periaatteessa taas nukkumaan, vaikka olisi juuri herännyt lyhyiltä unilta, kun lähdemme aamupäivällä ulos ja hän nukahtaa melkeinpä heti kun vaunuun laittaa ja kärryt liikkuvat. silloin nukkuu n.3h.

toinen kysymys on, että milloin teidän vauvanne alkoi kannattamaan päätään ja kääntymään? entä hymyilemään ja jokeltelemaan? meillä esikoinen jo tämän ikäisenä teki nuo kaikki. vauva sen sijaan hymyilee ja jokeltelee joskus, mutta mielestäni todella harvoin. satunnaisesti kääntyy kyljelleen, mutta ei ole kääntynyt vielä. päätä nostaa kyllä, mutta ei vielä kannatele täysin. huomaa siis, että kehittyminen on huomattavasti hitaampaa kun hänelle ei ole samallalailla aikaa mitä esikoiselle on ollut. siksi haluaisinkin kuulla etenkin teidän vauvanne kehitystä, joka ei ole ensimmäinen. ei kai tässä vaiheessa kuitenkaan vielä pidä huolestua noista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu