Tarvitsisin varakoti silloin tällöin kahdelle kissalleni.
Kissat ovat 4 vuotiaita, molemmat leikattuja ja sisäsiistejä.
Tykkäävät todella paljon leikkimisestä ja kaipaavat hellyyttä, eivät pure eikä raavi. (sopisi myös lapsiperheeseen)
Asumme tampereella,joten mielellään jostain lähettyviltä, että kuljetus onnistuisi.
Kissat ovat 4 vuotiaita, molemmat leikattuja ja sisäsiistejä.
Tykkäävät todella paljon leikkimisestä ja kaipaavat hellyyttä, eivät pure eikä raavi. (sopisi myös lapsiperheeseen)
Asumme tampereella,joten mielellään jostain lähettyviltä, että kuljetus onnistuisi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuinka pitkäksi ajaksi kerraan ja kuinka usein saisimme kylään heitä? Nii ja kuinka nopealla varoitusajalla täytyisi kyläpaikassa olla sijaa?
t. avopari kalevasta joilla kaksi tyttökissaa
Aikataulut voidaan sopia molempien toiveiden mukaan ja pystyn kyllä ajoissa ilmoittamaan jos johonkin lähden.
Siis teillä on entuudestaan jo kaksi tyttökissaa?
En oikein tiedä miten nämä kisut tulee toisten kanssa toimeen, kun eivät ole hirveästi muita nähneet.
Mutta muuten kyllä kuulostaa hyvältä.
No meillä kissat ovat ainakin ihmisiä kohtaa joskus ujoja ja juoksevat karkuun kun olivat edellisessä paikassa kaltoin kohdeltuja. Nykyään ihmisystävällisempiä ja kiehnäävät jaloissa. Onko sinulla poika vai tyttökissoja? Meillä kuitenkin kissat tulevat muiden kissojen kanssa toimeen.
Olisi ehkä helpompi keskustella privaatisti varsinkin jos päädyt että kissasi tulevat meille joskus hoitoon :) [email protected]
Ja mitenkä jos tilanne on sellainen ettemme voikkaan ottaa hoitoon tarvittaessa että löydätkö heille hoitokoti2:kin?
Kissat ovat sisaruksia, tyttö ja poika.
Musta vähän tuntuu että menis tosi kauan ennen kuin nämä tottuisivat teidän kissoihin jos sopeutuvat ollenkaan.
Niistä aika järjestelyistä ei tule ongelmaa.
Mun täytyy nyt vähän miettiä asiaa.