Hei, otan kokemuksia ja vinkkejä vastaan. Pyydän asiallisuutta. Haukkuja ja tylyjä, katkeria viestejä en kaipaa.
Olen 3-vuotiaan tytön äiti. Eronnut 1,5vuotta sitten. Isä katsoi tyttöään 3kk, kunnes löysi uuden tyttöystävän. Hän näki seuraavan puolen vuoden aikana tyttöään satunnaisesti kyläilemällä meillä, mutta kun siihen liittyi myös minun seksuaalista häirintää ja kopelointia, sanoin ettei kyläily enää onnistu. Sen jälkeen koitin sopia hänen kanssa vaikka mitä järjestelyjä , mutta Lopputulos: hän luopui huoltajuudestaan ja katosi tyttäremme elämästä.
Exäni kaveripiiristä ystävystyin erään miehen kanssa, jonka kanssa ystävyys syventyi vuosi eromme jälkeen. Tulen käyttämään hänestä "peite"nimeä Sami kirjoituksestani. Olemme nyt asuneet 3kk yhdessä. Hän tuntee tyttöäni jo entuudestaan ja kyläilimme hänen luonaan tyttöni kanssa jo ennen seurusteluamme exän ja minun eron jälkeen sekä ennenkin eroa exäni kanssa. Kuuluihan hän kaveripiiriimme. Samilla ja tytölläni on aina ollut mukavaa ja pitävät hauskaa toistensa kanssa. Tilanne on nyt tietenkin muuttunut/muuttumassa ja heidän suhteessa etsii muotoaan.
Tämänhetkinen tilanne on se, että lapseni käyttäytyy hyvin ailahtelevaisesti Samia kohtaan. Välillä kyselee kovasti hänen peräänsä, sanoo kuinka rakastaa tätä, hakeutuu syliin ja leikkimään. Mutta kuvioihin on nyt tullut sylkemistä hänen päälleen, haukkumista, tottelemattomuutta hänen käskiessään, kumppanini ei kelpaa lukemaan ilta satua, äiti vain. Tyttöni sanoi ettei tykkää Samista ja Samin pitää muuttaa pois. Ymmärrän että hän on menettänyt jo yhden miehen elämästään ja "kokeilee" nyt Samia ja hänen kestävyyttään ja pysyvyyttä?
Juttelin Samin kanssa asiasta, hän kertoi surustaan ja siitä kuinka hän yrittää kantaa kaverinsa lapsesta vastuuta, olla tämän kanssa ja tarjota tälle turvallisen ja rakastavan ympäristön, mutta saa tällä hetkellä vain ns. paskaa niskaansa.
Olen itse ahdistunut tilanteesta, tuntuu kauhelta kuulla kuinka Samista tuntuu pahalta. Pelkään, että Sami ei jaksa kauaa. Hän sanoi että kyllä jaksaa, mutta jos tilanteeseen ei koskaan tule muutosta, hän ei jaksa. Tunnen hurjaa leijonaemon suojeluvaistoa lastani kohtaan, jos Sami hermostuksissaan sanoo vaikka ettei toi pentu tottele tms. karvani nousevat pystyyn ja kaikki soluni huutavat, että minun lastani ei haukuta eikä puhuta pahaa. Samilla itsellään ei ole lasta, joten tuntuu, että hänen on joskus vaikea ymmärtää lapsen käytöstä ylipäätään. Suhteemme on hyvin avoin ja pystymme juttelemaan asiasta kyllä ja tällä hetkellä haluamme yrittää tätä juttua 100%. On olo, että kun toiselle kumarran niin toiselle pyllistän. Eikö he voisivat olla samalla puolella? Tietentahtoen he eivät kumpikaan tätä varmasti tee. Minkäs tunteilleen mahtaa. Sami on mustasukkainen minusta, koska aikani ja ajatukseni menee paljolti tyttäreeni. Sami kuitenkin on koittanu hyväksyä sen, muttei mahta tunteilleen mitään. Myös tyttöni on mustis. Jos juttelemme Samin kanssa kahdestaan tai olemme sylikkäin, tyttäreni änkeää heti väliin ja huutaa Samille "tämä on minun äiti!!" .
Onko muilla kokemusta? onko tämä ohimenevä vaihe? jos jaksamme jatkaa ja luottaa tulevaisuuteen kärsivällisesti onnistuuko tämä? entä jos tyttöni ei hyväksy koskaan samia ja menetän hänet? tottakai olen valmis siihen tyttöni takia. hän on minulle nro1. sille ei mitään mahda ja olen sen samille sanonut. mielestäni se ei poista sitä ettenkö rakastaisi 110% samia ja haluaisi tulevaisuutta hänen kanssaan.
Osaako kukaan auttaa?
Olen 3-vuotiaan tytön äiti. Eronnut 1,5vuotta sitten. Isä katsoi tyttöään 3kk, kunnes löysi uuden tyttöystävän. Hän näki seuraavan puolen vuoden aikana tyttöään satunnaisesti kyläilemällä meillä, mutta kun siihen liittyi myös minun seksuaalista häirintää ja kopelointia, sanoin ettei kyläily enää onnistu. Sen jälkeen koitin sopia hänen kanssa vaikka mitä järjestelyjä , mutta Lopputulos: hän luopui huoltajuudestaan ja katosi tyttäremme elämästä.
Exäni kaveripiiristä ystävystyin erään miehen kanssa, jonka kanssa ystävyys syventyi vuosi eromme jälkeen. Tulen käyttämään hänestä "peite"nimeä Sami kirjoituksestani. Olemme nyt asuneet 3kk yhdessä. Hän tuntee tyttöäni jo entuudestaan ja kyläilimme hänen luonaan tyttöni kanssa jo ennen seurusteluamme exän ja minun eron jälkeen sekä ennenkin eroa exäni kanssa. Kuuluihan hän kaveripiiriimme. Samilla ja tytölläni on aina ollut mukavaa ja pitävät hauskaa toistensa kanssa. Tilanne on nyt tietenkin muuttunut/muuttumassa ja heidän suhteessa etsii muotoaan.
Tämänhetkinen tilanne on se, että lapseni käyttäytyy hyvin ailahtelevaisesti Samia kohtaan. Välillä kyselee kovasti hänen peräänsä, sanoo kuinka rakastaa tätä, hakeutuu syliin ja leikkimään. Mutta kuvioihin on nyt tullut sylkemistä hänen päälleen, haukkumista, tottelemattomuutta hänen käskiessään, kumppanini ei kelpaa lukemaan ilta satua, äiti vain. Tyttöni sanoi ettei tykkää Samista ja Samin pitää muuttaa pois. Ymmärrän että hän on menettänyt jo yhden miehen elämästään ja "kokeilee" nyt Samia ja hänen kestävyyttään ja pysyvyyttä?
Juttelin Samin kanssa asiasta, hän kertoi surustaan ja siitä kuinka hän yrittää kantaa kaverinsa lapsesta vastuuta, olla tämän kanssa ja tarjota tälle turvallisen ja rakastavan ympäristön, mutta saa tällä hetkellä vain ns. paskaa niskaansa.
Olen itse ahdistunut tilanteesta, tuntuu kauhelta kuulla kuinka Samista tuntuu pahalta. Pelkään, että Sami ei jaksa kauaa. Hän sanoi että kyllä jaksaa, mutta jos tilanteeseen ei koskaan tule muutosta, hän ei jaksa. Tunnen hurjaa leijonaemon suojeluvaistoa lastani kohtaan, jos Sami hermostuksissaan sanoo vaikka ettei toi pentu tottele tms. karvani nousevat pystyyn ja kaikki soluni huutavat, että minun lastani ei haukuta eikä puhuta pahaa. Samilla itsellään ei ole lasta, joten tuntuu, että hänen on joskus vaikea ymmärtää lapsen käytöstä ylipäätään. Suhteemme on hyvin avoin ja pystymme juttelemaan asiasta kyllä ja tällä hetkellä haluamme yrittää tätä juttua 100%. On olo, että kun toiselle kumarran niin toiselle pyllistän. Eikö he voisivat olla samalla puolella? Tietentahtoen he eivät kumpikaan tätä varmasti tee. Minkäs tunteilleen mahtaa. Sami on mustasukkainen minusta, koska aikani ja ajatukseni menee paljolti tyttäreeni. Sami kuitenkin on koittanu hyväksyä sen, muttei mahta tunteilleen mitään. Myös tyttöni on mustis. Jos juttelemme Samin kanssa kahdestaan tai olemme sylikkäin, tyttäreni änkeää heti väliin ja huutaa Samille "tämä on minun äiti!!" .
Onko muilla kokemusta? onko tämä ohimenevä vaihe? jos jaksamme jatkaa ja luottaa tulevaisuuteen kärsivällisesti onnistuuko tämä? entä jos tyttöni ei hyväksy koskaan samia ja menetän hänet? tottakai olen valmis siihen tyttöni takia. hän on minulle nro1. sille ei mitään mahda ja olen sen samille sanonut. mielestäni se ei poista sitä ettenkö rakastaisi 110% samia ja haluaisi tulevaisuutta hänen kanssaan.
Osaako kukaan auttaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kenties tyttäresi tuntee olonsa turvattomaksi, en tiedä, mutta meillä kyllä oli lasten pienenä ollessa vähän samanlaista, vaikka molemmat vanhemmat olivat kotona. Välillä vain iskä kelpasi, sitten taas iskä lennätettiin tylysti pois ja rutiinit hoidettiin vain äidin kanssa. Emme silloin tehneet mitään numeroa asiasta, vaikka kyllähän se kirpaisi, ei voi kieltää. Muistan hyvin, kun esikoinen huuteli sängystään ikäänkuin varmistukseksi, että iskä ja äiskä tykkää. Siihen piti aina vastata, että kyllä, iskä ja äiskä tykkää.
Ehkä siihen "minun äiti" -huuteluun voisi vastata rauhallisesti, että niin on, sinun äiti. Tavallaan saada lapsi vakuuttuneeksi siitä, että äiti ja äidin rakkaus on ja pysyy, eikä hän menetä äitiä, vaikka Sami siinä onkin.
Samilta vaaditaan myös kärsivällisyyttä, koska pieni tyttö toisaalta alkaa irtautua äidistä, toisaalta roikkuu kiinni. Ja tytön täytyy oppia pikku hiljaa se, että äidillä on myös oma elämä, vaikka hän ei sitä vielä ymmärräkään.
Joka tapauksessa tilanne vaatii tasapainottelua, eikä sinun ainakaan pidä parisuhteestasi luopua, koska se voi taas myöhemmin kostautua tytön käytöksessä.
käyttäytyvät vanhempiaan kohtaan - välillä ei toinen kelpaa ja sitten kohta ei kelpaa se toinen. Tuntuu tietysti pahemmalta uusperheissä, kun sitä helposti kuvittelee, että käytös johtuu siitä, kun ei ole "oma" vanhempi. Mutta kyse on silti useimmiten siitä, että lapsi yrittää kontrolloida ympäristöään tunteakseen olonsa turvallisemmaksi.
Meille neuvolasta sanottiin, että perhekuvioiden muutoksiin reagointia kestää keskimäärin noin puoli vuotta siitä kun reagointi alkaa, sen jälkeen yleensä helpottaa. Ainakin meillä tuo puolisen vuotta oli aika paikkansapitävä arvio, ensin oli lapsi muutaman kuukauden ns. vieraskorea, ja koetteluvaihetta kesti puolisen vuotta, sen jälkeen alkoi tilanne rauhoittua.
Pitää vaan yrittää filosofoida jotenkin niin, että vanhemmat kasvattavat lapsia ja lapset vanhempia.
yllävastanneet että kuulostaa tyypilliseltä 3v tytöltä oli sitten oma tai uusio perhe samantyyppisiä kokemuksia on.
tietty jos "sami" reagoinut vahvasti tytön normaaliin tuon ikäisen testaamiseen niin se voi kehittyä tavaksi ja tytölle tulla se tunne että en kelpaakkaan, tätä tuon ikäiset meinaan juuri testaa tuolla että et kelpaa vaan äit ja viikon päästä vain isä.
Saminnyt pitää puntaroida onko hän siihen valmis, usko pois luultavasti murrosiässä kokeilu vielä rajumpi voi tulla että v...u et sä mun isä ole jne mut kypsä aikuinen jaksaa ymmärtää ja hellästi ohjata yhteistyöllä eteenpäin niin menee silti varmaan ihan hyvin
huonosti tuntuu sisällä vaikka kuinka pahalta!
Ei ole lupa lyödä eikä potkia eikä purra vaikka kuinka keljuttaa!
Ei tunteitaan tarvii kieltää, niitä pitää opettaa käsittelemään!
Tyttö on selvästikin peloissaan siitä, ettei elämä toista itseään, ettei se itselle ainoa todellinen turva eli äiti häviä myös elämästä - psyykkisestikään miesystävän kautta.
3-vuotias ja uhmaikä - toki, mutta 3-vuotias myös ymmärtää jo asioita. Hänelle pitää tehdä rajat - ne tuovat myös turvaa. On juteltava, että äiti pysyy aina ja rakkautta lapseen ei voi koskaan vähentää se, että rakastaa myös aikuisen asioita jakavaa kumppaniaan. Lapselle on kerrottava, mitä tunteita hänen ikävä käytöksensä aiheuttaa - pahaa mieltä sekä Samille että äidille, ja että sen täytyy loppua. Kertoa lapselle, että sovittujen asioiden rikkomisesta tulee seuraamus, esim. Nanny-sarjojen tapaan 3-vuotiaalla 3 minuuttia jäähypenkiksi nimettyä paikkaa, jonne mentäessä aina kerrotaan, miksi tänne on menty, ja aika kuluu vasta sitten, kun siellä istutaan kuten kuuluu. Kun aika on ohi ja lapsi sovitulta paikalta haetaan takaisin aikuisten seuraan, on sopimisen aika - anteeksipyyntö sylkemisestä tms. ja lohduttelu jos lasta surettaa vielä oma käytöksensä ja siitä seurannut rangaistus. Kiittäminen siitä kun käytös muuttuu. Lapset tarvitsevat rajoja ja tunteiden ja asioiden selvittämistä, syy-seuraus -suhteiden opettamista. Sitä kautta heistä kasvaa ihmisiä, jotka pärjäävät isommassakin yhteisössä kuin oma perhe. 3-vuotias on jo sen ikäinen, että sitä asiaa pitää ja kuuluu alkaa opettamaan.
Tsemppiä ao:lle, sopikaa pelisäännöt yhdessä Samisi kanssa, niin häntäkään ei tilanteet korpea eikä hän koe keinottomuutta tai ulkopuoliseksi jäämistä. Siitä on apua siis teidän koko perheellenne.
Kiitoksia vastauksistanne. Olen samaa mieltä, että helposti tässä tilanteessa ajattelee, että tämä johtuu siitä ettei Sami ole oikea isä tai ettemme ole se "oikea" alkuperäinen perhe. Sami tuntee selvästi asian johtuvan siitä, ja voinko häntä siitä syyttääkään, mutta olen koittanut sanoa, että tyttäreni käytös ei välttämättä johtu tästä tilanteesta, ja kaikki tyttäreni ikäiset käyttäytyvät ja kokeilevat rajojaan vanhemien kanssa.. vaikka sitten sylkien ja purien. Onhan hän kokeillut minuakin niinkuin, mutta kai Samin on vaikea nähdä asia vanhemman silmin, kun ei tavallaan ole oikeasti vielä kasvanut vanhemmaksi, kun ei ole omia lapsia. Muistan kun ennen yhteen muuttamista sanoin Samille, että tulee varmasti vaihe, kun tyttäreni testaa sinua ja muutenkin kapinoi ehkä muuttunutta suhdetta vastaan. Sami on ennen ollut ns. "leikkikaveri", jonka kanssa tehdään kivoja juttuja ja nyt hänestä on tullutkin toinen aikuinen, joka rajoittaa ja kasvattaa, ja "saa" korottaa ääntäänkin tyttäreni käyttäytyessä huonosti. Olen huomannut, että tyttäreni selkeästi pelästyy ja reakoi aika vahvasti Samin käskiessä tätä tai vihastuessa tyttäreni tehdessään jotain pahaa. Hän ei ole tietenkään tottunut, että kiva leikkikaveri ei olekaan vain kiva leikkikaveri.
on luultavasti mustasukkainen äidistään. Hänestä on luultavasti myös kurjaa, että vieras mies on muuttanut hänen kotiinsa asumaan. Aseta itsesi hänen asemaansa, niin ymmärrät kyllä.
Tyttäresi ja Sami eivät ole samalla viivalla.
Pidä sinä tyttäresi puolta äläkä anna Samin huutaa hänelle. Aikanaan selviää, jaksaako Sami vai ei. Et sinä tee mitään sellaisella miehellä, joka ei jaksa tytärtäsi.
siis sitä mieltä että kannattaisi pitää linja sellaisena, että minä olen ainoa kasvattaja perheessä. Ettei Sami saa sanoa, jos tyttäreni kohtelee häntä väärin tai tekee jotain muuta ei-hyväksyttävää, josta minäkin sanoisin.
Olenkin miettinyt tätä kasvatusjuttua ja itse olen ollut sitä mieltä, että olen antanut samat valtuudet tasavertaisesti Samille kuin itsellenikin antaa rajoja ja rakkautta
joka sanoi että älä anna samin huutaa,
mutta olen sitä mieltä että samat oikeudet juuri rakastaa ja rajoittaa pitää olla samassa taloudessa asuvalla aikuisella, en kuitenkaan ole aivan varma että 3 v lapselle oikea komentamistapa olisi huutaminen,näistä "säännöistä" teidän samin kanssa sovittava ns. aikuisten kesken ja reagointi kun lapsi kokeilee rajoja tai muuten vaan on kiukkuisella päällä pitäisi perheessä olla suht samaa tasoa, ei voi olla että jos tyttö sylkee niin sinä sanot että voi rakas noin ei saa tehdä ja samin reaktio taas huuto johon sitten sinäkin, vaikket ääneen sano, reagoit kielteisesti, eli sopikaa linjat. Sitten vielä sanoisin,omasta kokemuksesta, että tyttö vielä niin pieni ja sami vaasta asunut teillä niin vähän että nukkumaanmeno tai jossain lohdutus asiassa antaisitte pienelle aikaa eli ei ihan vielä noin lähelle, meillä meni noin vuosi niin sitten alkoi kelvata näihinkin hommiin ja se tuli ihan lapselta itseltä. Eli päivä askareissa samat säännöt, keskustelua vanhempien kesken, ja molemmat kasvattaa, muu hellempi läheisyys (nukkumaanmeno y.m) toistaiseksi vielä vaan äidillä näin lapselle aikaa sopeutua yhteen osioon kerralla, tämä toimi meillä ja vuosia kestänyt liitto takana ja tasapainoiset lapset (vaikka tuota murrosiän kokeilua välillä esiintynyt mutta se teillä sitten aikanaan)
Onnea ja hyvää kevättä!!
muotoilin asiani ehkä väärin. en tarkoittanut välttämättä huutamista huutamisena miten voisi aikuisen kuvitella huutavan. ehkä tiukempi äänen paino, äänen korottaminen/voimaantaminen.. oli oikeampia termejä :)
nukkumaanmenon kanssa on niin että minä olen se joka lukee sadut jne. mutta tässä about 4kk yhdessäasumisen aikana olen kaksi kertaa ollut itse tyttäreni nukkumaan menon aikana poissa kotoa, joten nukuttaminen on "jäänyt" Samille, jonka tämä on ihan hyvillä mielillä suostunut tekemään.
Kiitos paljon kaikille kirjoittaneille, uusiakin vastauksia otetaan vastaan ja keskustelua käyn mielelläni, en ole varmaan ensimmäinen enkä viimeinen joka tämäntyyppisen asian kanssa painii.