Harkiten...

Nyt taas tulee se mitäänsanomaton aika Joulu pian käsillä, jonka tiimoilla moni ahertaa täysin tai tyhjin rinnoin. Kuka mitenkin ja millaisessa mielentilassaan. On äkkiä tullut eteen vuoden kohokohta " Tuhlajaiset", niinpä itse kukin silmät usvassa painaa rinta rottingilla johonkin kauppaan. Taskussaan jokin muovilappu, jota visaksi kutsutaan. Ah mikä onni ja autuus kun vain valitsee ja vilauttaa.. palaa rähjiintyneenä ja lopen uupuneena pälyillen kotiin. Ettei vaan kukaan näe ja varsinkaan se kohde, jolle tuo muovilapun antama valinta kuuluu. Nippu papereita haalien ja paketoiden ehkä yöllä kynttilän valossa. Suunnitellen kuumeisesti sitä, minne piilottaa tuhlajaisten tuoma saalis. Harvemmin kerrostalossa on puuliiteriä tai navetan ylisiä, siispä kellariin josta kenties rosvot vie.

Kaiken tuon yltäkylläisen mässäilyn ja ostosmatkojen päälle loistaa ilo ja onni, eletään niin tuiki hyvää aikaa. On saatu antaa ja vastaanottaa rihkamaa tai käyttöesinettä.

Niin vuosi vaihtuu ja ajatukset sen mukana, tulee aika palata arkeen. Postikin muistaa kulkea ja eikös sitten eräänä päivänä kuuluu se suuri *KLONKS* kun postiluukku rämähtää. Tuoden mukanaan sen onnen ja autuuden,valtaisan laskuvuoren. Päivät siintää kohti viimeistä maksupäivää kuin liukuen kohti tuhoa. Rahat loppu, viinat loppu. Astuu ilon sijalle pelko, ulosottomies,karhuajat ja muut välikädet kinuten.
RAHAA... eikös olekin hauskaa.

Hyvät ihmiset, toivotan teille kaikille oikein hauskaa " Tuhlajaista " Rauhallista Joulua Uusine vuosineen. Jos joskus sitten joku teistä palaa takaisin arkeen todella, neuvoksi ilmainen ohje. Hävitä se visa.
15827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kylläpäs sitä nyt taas ollaan olevinaan muita parempia, että oikein täällä annetaan ohjeita kuinka pitäis käyttäytyä ja toimia että olis sun mielen mukaan......voi herttileijaa ja hohhoijaa.....joka itsensä ylentää se alennetaan sanoo raamattu ja sopii kyllä kuin nenä päähän tähänkin asiaan

Äänestä
  • Siis............sanonpahan vaan että hoh hoijaa!
    Mitäs tuossa kirjoituksessa oli nyt niin ärsyttävää? Parenpi kun pidät sinä mölyt mahassasi!

    Äänestä

  • se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa sanoo vanha viisaus, mutta minkäs sille voin kun itse ostan käteisellä ja toiset muovilla. Mutta eipä ole karhut ovellakaan, sinunlaiset tyhjätaskut voi hyvin muovia käyttää, mutta ihan hyvänä ja hyvällä sanon. Se ei ole sitä ruusuilla olemista vaan liian suurisuista elämistä...mietipä nyt. Siinä kun minä maksan rahalla ruokalaskuni esim kun yksin elän 1500 € vuosi...niin sinunkalaiset muovipellet maksaa parikolmesataa enemmän. Eiköhän se rahalla ostamisen ilo ja onni ole sittenkin halvenpaa. Mutta kukin tamlaa tyylillään ja persaukiset tavoillaan. Hauskaa Joulua ja tuhlajaista kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • filobat* kirjoitti:

    se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa sanoo vanha viisaus, mutta minkäs sille voin kun itse ostan käteisellä ja toiset muovilla. Mutta eipä ole karhut ovellakaan, sinunlaiset tyhjätaskut voi hyvin muovia käyttää, mutta ihan hyvänä ja hyvällä sanon. Se ei ole sitä ruusuilla olemista vaan liian suurisuista elämistä...mietipä nyt. Siinä kun minä maksan rahalla ruokalaskuni esim kun yksin elän 1500 € vuosi...niin sinunkalaiset muovipellet maksaa parikolmesataa enemmän. Eiköhän se rahalla ostamisen ilo ja onni ole sittenkin halvenpaa. Mutta kukin tamlaa tyylillään ja persaukiset tavoillaan. Hauskaa Joulua ja tuhlajaista kaikesta huolimatta.

    Jos lukee kirjaimellisesti kirjoituksesi niin siinä lukee, että Sinä ainoastaan ostat käteisellä.
    Minä en vielä tähän elettyyn (55v) ole omistanut luottokorttia.
    Ostot on ollu suhteutettava tilillä oleviin varoihin.
    Asuntovelkaa kyllä on ollut, mutta säästämällä ei koskaan pääse asuntoon käsiksi, kustannukset ja aikaisemmin inflaatio söi säästöt.
    Mulla kuluu enemmän ruokaan, koska minusta on mukava kutsua ystäviä syömään ja silloin tulee vähän laitettua pöytää koreaksi.
    Luulen, että se on pieni osa ihmisiä jotka menettää kontrollin jouluostoksissaan, tuttavapiirissäni ei ole ainoatakaan.
    Hyvää joulunodotusta kaikille!

    Äänestä

  • filobat* kirjoitti:

    se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa sanoo vanha viisaus, mutta minkäs sille voin kun itse ostan käteisellä ja toiset muovilla. Mutta eipä ole karhut ovellakaan, sinunlaiset tyhjätaskut voi hyvin muovia käyttää, mutta ihan hyvänä ja hyvällä sanon. Se ei ole sitä ruusuilla olemista vaan liian suurisuista elämistä...mietipä nyt. Siinä kun minä maksan rahalla ruokalaskuni esim kun yksin elän 1500 € vuosi...niin sinunkalaiset muovipellet maksaa parikolmesataa enemmän. Eiköhän se rahalla ostamisen ilo ja onni ole sittenkin halvenpaa. Mutta kukin tamlaa tyylillään ja persaukiset tavoillaan. Hauskaa Joulua ja tuhlajaista kaikesta huolimatta.

    Mistä sie voit tietää millälailla kukin maksaa ja paljonko rahaa kenelläkin on,tuo nyt oli kyllä aivan ihmeellinen ja herjaava vastaus.
    Ihminen joka ei tänäpäivänä käytä muovikorttia millään tavalla on kyllä melkoinen muinaismuisto ja pankkien kauhistus.

    Miten sinä tietokonetta käytät, eikö sekin kuulu samaan *tuhlajaisten* sarjaan kuin muovikorttikin ?
    Ai niin, sinä tietty vaan työpaikan koneella naputat työnantajan piikkiin ja työajalla,no se selittääkin paljon sinusta ja asenteistasi muutenkin :)))

    .....hohhhoijaa, kaikenlaisia battipäitä sitä maa päällänsä kantaa.....edelleen sitä mieltä että joka itsensä ylentää se alennetaan.....

    Äänestä

  • filobat* kirjoitti:

    se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa sanoo vanha viisaus, mutta minkäs sille voin kun itse ostan käteisellä ja toiset muovilla. Mutta eipä ole karhut ovellakaan, sinunlaiset tyhjätaskut voi hyvin muovia käyttää, mutta ihan hyvänä ja hyvällä sanon. Se ei ole sitä ruusuilla olemista vaan liian suurisuista elämistä...mietipä nyt. Siinä kun minä maksan rahalla ruokalaskuni esim kun yksin elän 1500 € vuosi...niin sinunkalaiset muovipellet maksaa parikolmesataa enemmän. Eiköhän se rahalla ostamisen ilo ja onni ole sittenkin halvenpaa. Mutta kukin tamlaa tyylillään ja persaukiset tavoillaan. Hauskaa Joulua ja tuhlajaista kaikesta huolimatta.

    eli että käytät 125 € /kk ruokaan, onpa melkoista asketismia, tuollalailla kilvoittelemallako luulet taivasosuutesi lunastavan ?
    Olispa kiva päästä kurkkaamaan sun kotiisi, onko siellä muutakuin sänky, pöytä ja tuoli ?

    Herra varjele mua live-elämässä koskaan tuollaisiin pelleihin törmäämästä.....

    Äänestä

  • ******* kirjoitti:

    On siellä yks räsymattokin.

    Äänestä

"Joulu on herkkää juhlan aikaa,
säveltä, katsetta, lämmintä taikaa.

Istahda hiljaa paikallesi, anna käsien rauhoittua ja henkäise syvään.

Silmäile ympärillesi ja huomaa kaikki kauneus, joka uteliaana odottaa katsettasi. Näe ajatustesi kuvin sinulle tärkeät ihmiset ja lähetä ystävällinen ajatus myös heille, joita kukaan muu ei muista.

Kuuntele joulun ääniä ja etsi hiljaisuuden sävel. Löydä tärkeät, lämpimät sanat, jotka haluat tänä jouluna sanoa – sanat ovat lahja. Kuule ajatuksesi, jotka antavat voimia levolliseen jouluun.

Tunnista voimasi ja millaisen joulun tarvitset tänä vuonna. Anna itsellesi lupa tehdä se, mikä on todella tärkeää ja suo rauha jättää tekemättä turhat rutiinit. Hymyile itsellesi lämpimästi ja anna ilosi tarttua ympäristöösi, jaa kannustusta, rakkauden sanoja ja hyväksyntää.

Luota elämän hyvyyteen, löydä kokemisen ilo ja herkisty kuulemaan joulun sanoma.

Jaa sitä, mitä eniten toivoisit myös itsellesi."

~Lämmöllä Kisu~

Äänestä
  • Tämä on laitettu selvästi hypnotisoimaan lukijoita, lukekaapa silmiä aherasti räpytellen.
    Varokaa lukemasta samaan vauhtiin,pitäkää pieniä taukoja. Selvästi yritetään saada aikaan unohtaa kortin käyttö ja ostamaan sen turvin. Varokaa todella.

    Äänestä

  • kis - ai kun se kehrää kivasti...

    Äänestä

  • Kisun ystävä kirjoitti:

    kis - ai kun se kehrää kivasti...

    Hrrrrrrrrrrrr Minä vielä kehräämiset näytän... *nauraa*

    Äänestä

  • jaahas kirjoitti:

    Tämä on laitettu selvästi hypnotisoimaan lukijoita, lukekaapa silmiä aherasti räpytellen.
    Varokaa lukemasta samaan vauhtiin,pitäkää pieniä taukoja. Selvästi yritetään saada aikaan unohtaa kortin käyttö ja ostamaan sen turvin. Varokaa todella.

    Kamalaa olla väärinymmärretty *huokaa* =o)

    Äänestä

"Tavara"han se on kaiken pahan alku ja juuri. Jos ei sitä olisi olisimme kaikki hyviä toisillemme. Sekö se oli se pohjimmainen sanoma? Lapsen silmät loistaa kun tavara kiiltää ja pörisee: oiiiii, mikä materialisti: )

Kyllähän se joulun järjestäminen näinäkin aikoina vaatii pitkäntähtäyksen rahoitusohjelmaa, ennen ja jälkeen joulun. Mutta joulu on aina joulu, turha sitä on pakoilla, parempi vain nautiskella."Kunnan jauhoja" ei tarvitse kumminkaan kerjätä eikä syödä paleltuneita perunoita. Valtakunnassa kaikki hyvin ja maassa rauha ihmisten kesken.

Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta.

Äänestä

Totta turiset Filo! Karrikoiden, mutta niin totta!

Me mietimme pitkään Juhlan järjestämistä.
Miten, millä rahamäärällä ja sitä, miten joka Joulunalus miettii tämän olevan erillaisen Joulun - ja kuitenkin menee siihen samaan hulinaan, vaikka ei niin haluaisikaan.
Sisäinen pakkoko?

Tänä vuonna Joulupöytämme on huolella suunniteltu. Vähän kaikkea, kevyttä ja vain sellaista,joka jokaiselle maistuu. Kaikki mahdollinen itsetehtyä.

Lapsiperheen Joulu poikkeaa Aikuismaisesta paljon, se on muistettava.
Lapsille on paketit laitettava, mutta niihin varauduimme jo ajoissa. Kirpparilla oli paljon valikoimaa pienemmille ja vähän suuremmillekin, jonkun toisen hylättyjä,uusia impulssi-ostoja,laatulukemista.
Tuttavan ystävällisellä avustuksella uusinta musiikkia on kääröissä: Nolla euroa ja muutama PC-pelikin. Aikuisille emme ole paketteja laittaneetkaan vuosiin.

Kortteja emme tänä vuonna lähetä, niin kirjoitimme jo jokaiselle vuoden aikana, monet olivat samaa mieltä. Ei tänä vuonna!
Paiskataan viestillä, kun ystävä muistuu mieleen - pitkin vuotta.

Olemme perheen kesken, vain Aatto-aamuna lähisuku pistäytyy riisipuurolle, ilman kukkia, niin pyysin.

Ei tipahda "klonks" laatikkoon ja Uusi Vuosi alkakoon, erillaisena kuin ennen.

Tämä ei olut opetustarina vaan miete omasta tulevasta hartaasta ;) juhlastamme!

Ps. Kuusi oli ilmainen, varastin sen kaupungin metsästä. Kiusallani :D

Äänestä
  • Valitettavasti täytyy myöntää konservatiivisuuteni ja se että olen samaa mieltä filon kanssa. Jos menee itseensä niin kyllä se juttu on niin että joulu saa ihmiset sekoamaan tavaramaailmaan jolla ei ole mitään tekemistä elämän kanssa....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

filobat* kirjoitti:

Nyt taas tulee se mitäänsanomaton aika Joulu pian käsillä, jonka tiimoilla moni ahertaa täysin tai tyhjin rinnoin. Kuka mitenkin ja millaisessa mielentilassaan. On äkkiä tullut eteen vuoden kohokohta " Tuhlajaiset", niinpä itse kukin silmät usvassa painaa rinta rottingilla johonkin kauppaan. Taskussaan jokin muovilappu, jota visaksi kutsutaan. Ah mikä onni ja autuus kun vain valitsee ja vilauttaa.. palaa rähjiintyneenä ja lopen uupuneena pälyillen kotiin. Ettei vaan kukaan näe ja varsinkaan se kohde, jolle tuo muovilapun antama valinta kuuluu. Nippu papereita haalien ja paketoiden ehkä yöllä kynttilän valossa. Suunnitellen kuumeisesti sitä, minne piilottaa tuhlajaisten tuoma saalis. Harvemmin kerrostalossa on puuliiteriä tai navetan ylisiä, siispä kellariin josta kenties rosvot vie.

Kaiken tuon yltäkylläisen mässäilyn ja ostosmatkojen päälle loistaa ilo ja onni, eletään niin tuiki hyvää aikaa. On saatu antaa ja vastaanottaa rihkamaa tai käyttöesinettä.

Niin vuosi vaihtuu ja ajatukset sen mukana, tulee aika palata arkeen. Postikin muistaa kulkea ja eikös sitten eräänä päivänä kuuluu se suuri *KLONKS* kun postiluukku rämähtää. Tuoden mukanaan sen onnen ja autuuden,valtaisan laskuvuoren. Päivät siintää kohti viimeistä maksupäivää kuin liukuen kohti tuhoa. Rahat loppu, viinat loppu. Astuu ilon sijalle pelko, ulosottomies,karhuajat ja muut välikädet kinuten.
RAHAA... eikös olekin hauskaa.

Hyvät ihmiset, toivotan teille kaikille oikein hauskaa " Tuhlajaista " Rauhallista Joulua Uusine vuosineen. Jos joskus sitten joku teistä palaa takaisin arkeen todella, neuvoksi ilmainen ohje. Hävitä se visa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu