Kerrankin

touhua lapsen jalkapallojoukkueessa.Valmentaja ei ole samanlainen lässy kun nykyajan opettajat,ei anna vanhempien määrätä omien kullannuppujen kohtelusta. Kiusaajat on pantu kuriin,lapset tuntuvat tämän tajuavan,mutta ei yksi äiti,hänen pojalleen ei saa mitään sanoa.
Veisi pojan pois,jollei hyväksy että jossain vielä vaaditaan jotain eikä kuunella vanhempien kitinää!!!!!
3492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me kanssa ollaan löydetty aivan mahtava seura. Jossa on tärkeää oppiminen ja henkilökohtaisten palitaitojen kehittyminen, joukkeen menestymisen sijaan. Pelipaikkoja kierrätetään ja annetaan mahdollisuus kehittyä niillä alueilla, jotka lasta erityisesti innostavat.

Joka asiasta ei touhoteta ja pannaan lapset myös miettimään itse. Opetetaan, että voitto ei määrittele ihmistä, vaan se miten tappion jälkeen noustaan.

Tiedostetaan se, että kaikista ei tule liigapelaajaa, mutta jokaisella lapsella on oikeus haaveilla siitä ja niiden haaveiden totetuminen ei saa jäädä kiinni valmennuksen laadusta.

Valitettavasti, kaikille lapsille ei riitä kyllin hyvää vanhempaa, vaan heille lapset ovat olemassa erikoisosaajina, joita kiidätetään harrastuksesta toiseen. Heidän on vaikea hyväksyä, että lapsesta ei tule huippupelaajaa vaan häneltä puuttuu jotakin, mitä vanhemmat toivoisivat hänellä olevan. Kenen vikahan se on, että lapsi ei tyydytä vanhempien kunnianhimoa, valmentajan.

Äänestä
  • harrastaa.
    Minun poika on vähän ylivilkas ja hän halusi kokeilla karatea. Siellä valmentaja vaati kaikkia olemaan hiljaa ja keskittymään.
    No sehän ei pojalta onnistunut,juoksenteli ympäriinsä ja siitä valmentaja hermostui ja sanoi minulle että tuo poika parin vuoden päästä uudestaan.
    Eikö kaikilla ole oikeus harrastuksiin!
    Saako valmentaja päättää ketä kuuluu porukkaan ja ketä ei?

    Äänestä

  • oikeus harrastukseen kirjoitti:

    harrastaa.
    Minun poika on vähän ylivilkas ja hän halusi kokeilla karatea. Siellä valmentaja vaati kaikkia olemaan hiljaa ja keskittymään.
    No sehän ei pojalta onnistunut,juoksenteli ympäriinsä ja siitä valmentaja hermostui ja sanoi minulle että tuo poika parin vuoden päästä uudestaan.
    Eikö kaikilla ole oikeus harrastuksiin!
    Saako valmentaja päättää ketä kuuluu porukkaan ja ketä ei?

    Totta kai lapsen oppimista ja harrastamista tulee tukea, mutta tulee vastaa asioita, jolle emme voi mitään. Lapsen tempperamenttiä ei voi muuttaa esim. harrastuksen avulla. Luontaisen luovuuden ja mielikuvituksen tukeminen on täkeämpää, kuin hienojen harrastusten haaliminen lapsille.

    Ennen kaikkea lapsi tarvitsee kuitenkin omaa mielikuvitukseen perustuvaa tekemistä, jota vanhemmat eivät ohjaa ja säätele. Ryskääminen metsissä, majojen rakentaminen, kiipeileminen ja luonnossa seikkaileminen ovat tärkeämpää tekemistä, joka on sekä fyysistä että mielikuvitusta ruokkivaa, varsinkin vilkkaalle lapselle, kuin esim. karate, joka ei tue lapsen luontaista ominaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jämptiä kirjoitti:

touhua lapsen jalkapallojoukkueessa.Valmentaja ei ole samanlainen lässy kun nykyajan opettajat,ei anna vanhempien määrätä omien kullannuppujen kohtelusta. Kiusaajat on pantu kuriin,lapset tuntuvat tämän tajuavan,mutta ei yksi äiti,hänen pojalleen ei saa mitään sanoa.
Veisi pojan pois,jollei hyväksy että jossain vielä vaaditaan jotain eikä kuunella vanhempien kitinää!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu