Eli hain yhteishaussa lukioon ja nyt pitäisi ainevalintoja tehdä. Mitä aineita kannattaa valita, kun haluan lukion jälkeen lääkikseen?
Entä mitä mieltä siitä, että kävisin lukion neljässä vuodssa, koska minulla on 8-9 harjoitukset viikossa?
Entä mitä mieltä siitä, että kävisin lukion neljässä vuodssa, koska minulla on 8-9 harjoitukset viikossa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mikäli lääkikseen pyrit, niin ainevalintoina fysiikka, kemia, pitkä matikka, biologia, terveystieto ja (latina, jos kielipäätä löytyy).
Ja mitä tuohon lukion käymiseen neljässä vuodessa tulee, niin näen asian vähän kaksipiippuisena. Toisaalta idea siitä, että kävisit lukion neljässä vuodessa on ihan hyvä, koska ehdit silloin myös viettää riittävästi aikaa harrastustesi parissa, mutta toisaalta pääsisit nopeammin pois lukiosta ja opiskelemaan lääkikseen (tai pyrkimään edes sisään), mikäli kävisit lukion kolmessa vuodessa ja jättäisit parit harkat viikossa väliin.
Ei kannata käydä neljässä vuodessa. Kokemusta on. Ekana vuonna tuli valittua paljon kursseja, lukion aikana niitä putoili pois. Neljäntenä vuonna harmitti, kun kaverit muuttivat kuka minnekin opiskelemaan, jotkut pitivät välivuotta, matkustelivat jne. ja itse piti istua vielä käymässä lukiokursseja nuorempien kanssa.
Ok, ehkä neljä vuotta toimii joillekin, mutta aika monet kyllästyvät jossain vaiheessa. Kuinka tärkeä tuo harrastuksesi on? Luuletko, että se on yhtä tärkeä muutaman vuoden päästä ja treenejä yhtä usein? Toki harrastuksetkin on tärkeitä, joillekin niistä tulee jopa ammatti, mutta jos lääkikseen kuitenkin haluat, niin jossain vaiheessa varmasti harrastuksia on pakko vähentää.
Aineista tärkeimmät: kemia ja fysiikka. Biologiasta kannattaa lukea myös syventävä kurssi ihmisen biologiasta. Pitkä matikka kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka lyhyelläkin pääsee ja on päästykin lääkikseen. Muita aineita luet kiinnostuksen mukaan sen verran kuin ehdit. Itsenäisestikin voi opiskella, jos ei kursseilla ehdi istumaan. Lukion jälkeenkin on elämää ja esim. kieliopintoja voi aloittaa yliopistossakin.
Pieni vinkki: Galenos kannattaa hankkia jo lukioaikana selailtavaksi. Tosin älä selaile ennen kuin olet käynyt pari fysiikan ja kemian kurssia, jottet saa rimakauhua :)
Harrastukseni on tärkeä osa elämääni myös silloin, koska kilpailen EM tasolla ja joskus tällä jopa vähän tienannut :D
Jos meinaat lääkikseen mennä niin tarvitset fysiikkaa ja kemiaa. Terveystiedot ja latinat on yhtä tyhjän kanssa... Pitkä matikka ei ole pakollinen lääkistä varten, mutta fysiikkaa varten melkeinpä eli ota myös se. Biologia on vähän niin ja näin, mutta ei sen lukemisesta tietenkään haittaa ole eli kannattaa käydä pakolliset kurssit ja 4.
Ja kuten edellinen kirjoittaja sanoi: osta galenos jo nyt. Osta myös sen kylkeen pari teosta, jotka auttavat sisällön ymmärtämisessä. Ala lukemaan galenosta suosiolla jo ensimmäisenä vuotena. Kun seuraavana päivänä on historian koe, niin heitä hissan kirja suosiolla vittuun ja ota galenos käteen. Et tee pitkän matikan, fysiikan, kemian ja bilsan ulkopuolisilla kursseilla yhtään mitään eli niiden lukeminen on vain pois lääkikseen lukemiselta. Mitään pääsääntöistä galenoksen tankkaamista ei tietenkään kannata vielä alussa aloittaa, mutta kannattaa suhtautua siihen kirjaan tosissaa, koska vietät sen parissa satoja tunteja.
Jos et saa matikan, fysiikan ja kemian kursseilla 75 kurssia täyteen niin sellainen vinkki vaan, että älä missään nimessä ota lukuaineita. Nappaat maun mukaan kuvista tai liikkaa niin hyvä tulloo... Vähentää stressiä ja pienentää lukumäärää.
Olipa kerran aika, jolloin lääkärin saattoi olettaa olevan sivistynyt...
Tarvitseehan lääkäri hurjasti oman alan tietoa. Mutta ennen kaikkea hän on tekemisissä ihmisten kanssa ja hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Siinä ne "lukuaineet" auttaa, että ymmärtää elämää vähän laajemmin.
Yleissivistys on ehdottomasti tärkeää ja kaikista oppiaineista on hyvä tietää jotakin. Lukio ON yleissivistävä. Kaikkihan lukevat lukiossa pakolliset kurssit, joihin kuuluu niin fysiikkaa, psykaa, filosofiaa kuin terveystietoakin.
Kaikista aineista ei kuitenkaan voi lukea kaikkia syventäviä kursseja. Pelkästään lukemalla pitkän matikan, fysiikan ja kemian pakollinen kurssimäärä tulee sillä täyteen. Miten mahduttaa mukaan syventävät terveystiedot, kulttuurihistoriat, latinat ja parit muut kielet?
Jostain terveystiedon tai psykan osaamisesta on varmasti hyötyä, jos haluaa lääkikseen, mutta niiden kirjoja voi lainata vaikka kirjastosta ja lukea itsekseen, kun on aikaa. Turha niitä on hiki hatussa päntätä ylimääräisiä kokeita varten.
Elikkä tämmösiä valitsin ja vielä kerkee muuttamaan jos on jotain muutettavaa.
Äikästä pakolliset 3 kurssia
Enkusta pakolliset 3 kurssia
Pitkä matikka 6 kurssia
Biologiasta 1 pakollinen 1 syventävä
Maantieteestä 1 pakollinen kurssi
Fysiikasta 1 pakollinen 2 syventävää
Kemiasta 1 pakollinen 2 syventävää
Psygologiasta, kuviksesta, ja musiikista kustakin 1 pakollinen kurssi
Liikunnasta 1 pakollinen 2 syventävää
Onko noi nyt hyvät jos aion lääketieteelliseen lukion jälkeen?
Siinä on nyt 27 kurssia, joten jotaki pitäis viä ottaa mutta aattelin ainakin tietotekniikkaa. Entäs pitäisikö ottaa psygologiasta yksi syventävä kurssi nimeltään "ihmisen psyykkinen kehitys" kuulostaa mielenkiintoiselta? 29 kurssia kyllä saisi riittää ekalle vuodelle
Ihan hyvältä kuulostaa, mutta muutamia muutoksia voisit vielä tehdä. * Ruotsihan on pakollinen aine, joten ota ne 3 ruotsin kurssia ekalle vuodelle. * Pitkästä matikasta kannattaa käydä ekana vuonna 5 kurssia. Toisella vuodella sitten ainakin kurssit 6-10. * Kannattaisi käydä myös muita, lääkiksen kannalta turhia pakollisia kursseja ekana vuotena pois, jotta voit sitten myöhempinä vuosina keskittyä enemmän sinulle tärkeisiin aineisiin. Ota siis myös filosofia 1 ja esim. 2 historian kurssia.