Aluksi Meirikille terveisiä kukat olivat kauniita.
----------------------------------
Katsotaan mitä tästä sanotaan.
Oikeisto on jo todennut!
Hyvin palkatut johtajat ovat vastuussa finanssi-/talouskriisistä.
Kaikki tehtävät edellyttävät koulutusta, osaamista ja ahkeruutta, hyvä PALKKA ei ole tae siitä, että toiminta on aina hyödyllistä, vaikka se olisi korkeatasoista, oppimiset ja ponnistelut menevät hukkaan, jos jäljelle jää vain saasteita ja ilmastonmuutoksia ja lopputuloksena on maailmanlaajuinen LAMA.
Koska hyvätuloiset ovat vaativissa koulutusta edellyttävissä hyvätuloisissa tehtävissä, niin mikä on heidän vastuunsa, että he todella saavat yhteiskunnassa jotakin hyvää aikaiseksi.
Osaajien työpanosta pitää arvostaa ja työntekoon kannustaa, mutta sitä pitää mitata sellaisilla menetelmillä, että siitä tulee hyvinvointia koko yhteiskuntaan, eikä vain harvoille ja valituille.
Kuten alussa totesin, hyvin palkatut henkilöt ovat vastuussa LAMASTA.
Elvytys toimenpiteet pitää kohdistaa sinne mistä lamat saa alkunsa.
KORKEAT PALKAT ALAS!
----------------------------------
Katsotaan mitä tästä sanotaan.
Oikeisto on jo todennut!
Hyvin palkatut johtajat ovat vastuussa finanssi-/talouskriisistä.
Kaikki tehtävät edellyttävät koulutusta, osaamista ja ahkeruutta, hyvä PALKKA ei ole tae siitä, että toiminta on aina hyödyllistä, vaikka se olisi korkeatasoista, oppimiset ja ponnistelut menevät hukkaan, jos jäljelle jää vain saasteita ja ilmastonmuutoksia ja lopputuloksena on maailmanlaajuinen LAMA.
Koska hyvätuloiset ovat vaativissa koulutusta edellyttävissä hyvätuloisissa tehtävissä, niin mikä on heidän vastuunsa, että he todella saavat yhteiskunnassa jotakin hyvää aikaiseksi.
Osaajien työpanosta pitää arvostaa ja työntekoon kannustaa, mutta sitä pitää mitata sellaisilla menetelmillä, että siitä tulee hyvinvointia koko yhteiskuntaan, eikä vain harvoille ja valituille.
Kuten alussa totesin, hyvin palkatut henkilöt ovat vastuussa LAMASTA.
Elvytys toimenpiteet pitää kohdistaa sinne mistä lamat saa alkunsa.
KORKEAT PALKAT ALAS!
Vastaukset 10
Vanhimmat
mutta oletko SE vaakku..joka on joskus kirjoitellut hajatelmiaan life style palstalla? :)
Pirrejuupas, mutta nyt eipäs.
En ole, oikeastaan minulle antoi tämän "väliaikaisen" vaakku nimen hömötiainen, nimimerkki Meirikki, jotta tunistaa kun tulen harvoin tälle palstalle.
Täällä on mukavia ja tietäviä senjoreita ja varsinkin senjoriittoja.
Lama on globaalinen, ei meidän yritysjohtajat ole sitä tehneet. Ei taitamattomia näihin hommiin valita.
Herrojen toimista myöskin 60 tulevat kärsimään, kaikki muut nousee, mutta eläkkerahat eivät.
Älä lama maija-inkeri usko huijareita, ainahan ne herrat etsii syyllisiä muualta.
.......................
Markkinatalouden nimissä on tehty pyramidi huijausta.
Tavallisia hyväuskoisia työtä tekeviä ihmisiä on huijattu sijoittamaan rahansa käyrien, käppyröiden, erilaisten tunnusluku- ja tulosennusteiden perusteella epävarmoihin sijoituksiin.
Finanssimaailman ahneet ja röyhkeät suuria rahamääriä hallitsevat pelurit ovat ohjanneet tätä rahankierrätys ja rahankeräys huijausta, sekä lypsäneet itselleen ja kavereilleen valtavia omaisuuksia.
Poliittisilla päätöksillä ohjataan verotuksen kautta rahanjakoa, rahaa on ollut, mutta rahat on jaettu elvyttämään finanssikeinottelua.
Nousukausi alkaa taas!
Mikä nousukausi?
Suuret rahat palaavat markkinoille ”vedättämään” hintoja ylöspäin.
Ihmisille kerrotaan, että luottamus tulevaisuuteen on palannut.
Rahat pois ”tyhmiltä” jatkuu.....
Laajapohjainen verotus se on >>
Pyramidihuijausta parhaimmillaan kerätään pienituloisilta ja köyhiltä viimeisetkin sentit pois.
Veroja kaikkeen mahdolliseen, asumiseenkin on liitetty kaikki mahdollinen verotus verojen päälle, omassa asunnossa ei pienituloinen pysty kohta asumaan, (kiinteistövero ym. nousee).
Piiloverotusta kuten sairaala- ja terveyskeskus- ym palvelumaksuja korotetaan, mitäpä se on muuta kuin köyhiltä rahat pois ja samalla veronkevennystä suurituloisille.
Veronkevennykset ja muut jakovarat, jakovarat, ja taas jakovarat suurituloisille, sitä on ohjannut oikeistohallitus ja oikeistoenemmistöinen eduskunta on päätökset nuijinut lakeihin.
Hyväuskoisia äänestäjiä on huijattu mainos markkinavoimien avustuksella, herrojen elintasoa pidetään nytkin yllä lainarahalla.
Työväen puolueita sanovat kaikki olevansa, käytäntö kuitenkin osoittaa, että huijarit ovat keräämässä rahoja kansalta, joilla maksetaan herrojen aiheuttamia finanssikriisejä, sekä niiden peittelyihin otettuja velkoja.
Oletko mukana lama talkoissa, kuka sitä johtaa ja mihinkä rahat häviää?
olla pitää. Liian suuret palkat tosiaan alas. Saa ne olla reilustikin parempia tavikseen nähden, mutta ei Liliuksen tasoa, eikä mitään optioita tms.
Yleensäkin jonkinlaista valvontaa/seurantaa esim. hintojen nousuissa. Kauppa senkun nostaa hintoja ilman perusteita. ALV kun lopulta tulee laskemaan, on hinnat entisellä tasollaan.
Nuo nyt päällimmäisinä mielessä.
Holtittomaksi menee ilman seurantaa. Kuten määrärahat liian suurten lapsiryhmien pienentämiseksi. Rahat hukkuivat muihin asioihin.
Joissakin kohdin korvamerkit OK.
Joku roti
1947 5.4.2009 klo 19.28
-----------------------
Hyvä kun otit kantaa, noin sitä pitää laitan vielä tähän jatkoa.
.............
Maailmassa on tehty valkaa tuhansia miljardeita:
Yrityksissä tavalliset palkat ovat sellaisia joilla joten kuten tulee toimeen ja ”tulopuolelle pumpataan velkarahaa”, josta sitten maksetaan suuria palkkoja optioita ym. jotka eivät ole yrityksien todellista tuottoa.
Miksi yrityksissä maksetaan lainarahalla suuria palkkoja, optioita ym tulospalkkioita?
Miksi velkaisissa yrityksissä maksetaan liian suuria osinkoja, vaikka tuloksesta pitäisi lyhentää lainoja?
Sama asia tapahtuu myös julkisella sektorilla, miksi sielläkin maksetaan suuria palkkoja ottamalla lainaa?
Mihin ( kenen taskuihin ) on siirretty lainaksi otetut rahat ja kuka maksaa velat?
Kaikki on tietysti tapahtunut laillisesti, mutta kuka johtaa tätä kansan kusetus järjestelmää?
Suurituloiset ovat aiheuttaneet maailmanlaajuisen talous-/finanssikriisin.
Tämän järjestelmän johtajat sanovat, että tulot ja menot pitää saada tasapainoon.
Miksi otetaan lisää velkaa, jolla taas maksetaan liian suuria palkkoja?
Velkarahalla ylläpidetyssä yhteiskunnassa rikastuneilta vaadittava lainan lyhennyksiin ja korkoihin tarvittavat rahat, heillehän lainarahalla on maksettu enemmän kuin tarpeeksi.
Se voi tapahtua tulonjakopoliittisilla päätöksillä verotuksen kautta.
Näyttää kuitenkin siltä, että kansa joutuu maksamaan herroille velkarahoilla siirretyt rahavarat.
Miksi?????
sitte tarkoittaa kun sanovat, että julkishallinnolla Suomessa
on liian suuri koneisto/paperinpyörittäjät verrattuna muihin maihin?
hallitsee>>>>>>>>
Mutta
Kirjoittanut: mtäs se 5.4.2009 klo 19.42
........................
Kyllä, mutta niin kauan kuin meillä on työttömiä, voidaan liika väki sijoittaa julkisiin palveluihin, kunhan muistetaan, että palkatasot pitää olla sellaisella tasolla, että palkat voidaan maksaa yksityisensekrorin verorahoilla.
Eli Kataisen mukaan tulot ja menot pitää olla tasapainossa.
Nyt olisi julkisensektorin vuoro kääriä hihat ylös ja laittaa hanskat käteen, yksityisellä puolen on jo tarpeeksi laitettu ihmisiä työttömyysjonoon ja lomalle.
F A N T A S T I S T A!
Olemme käärineet hihat alas ja laittaneet haskat naulaan, kansan kusettaminen voi jatkua. FANTASTISTA.
Minä lupaan, ettei suurituloisilta leikata. FANTASTISTA.
Otetaan lisää valtiolle velkaa per/kansalainen, entistä 20000 €/henkilö, lisää 20000 €/henkilö yhteensä 40000 € /henkilö kuntienvelat kotitalouksienvelat = yhteensä = tuntematon ulkopuolelta tuleva uhka. FANTASTISTA
Veropohjaa pitää laajentaa, kaikki kansan tarvitsemat perustarpeet/-palvelut on verolle pantava ja entisiä on nostettava. FANTASTISTA
Eläkeikää on nostettava 69 vuoteen. FANTASTISTA
Huviveroa on nostettava ainakin 69 69 69 69 69 = yhteensä napa 10. FANTASTISTA
Meillä on nuorissa tulevaisuus ja he joutuvat saman kusetuksen kokemaan. FANTASTISTA
Vaakvaak, milloinka köyhillekkin jaetaan munia?
Niinpä, mutta markkinatalous on kapitalistinen järjestelmä, jossa keinoja kaihtamatta on pyrkimys saavuttaa mahdollisimman suuria voittoja.
Rahaa jaetaan saman opin mukaisesti vain niille, jotka ovat vallassa ja hallitsevat pääomia, olivatpa ne sitten omaa pääomaa tai vierasta pääomaa eli velkaa.
Eli velkaa ottamalla jaetaan rahaa, jota tavallaan ei ole olemassakaan ja kaikki maksatetaan lopuksi kansalla, se on kansalaisten työntuloksien riistämistä.
Rahat/jakovarat on viekkaudella siirretty vallassa pitävien kierojenpäätöksien kautta siten, että tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt, vääryys on laillistettu.
Kansanvaltaan kuuluu, että kansanjohtajat huolehtivat kansalaisten hyvinvoinnista tasapuolisesti.
Nythän nämä ”valitut” ovat itse siinä veneessä, jossa velkarahalla heillekin jaetaan suuria palkkoja, sekä heidän itsensä päättämillä erityislaeilla tehtyjä muita etuuksia.
Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ei toteudu, se on vääryyttä kansaa kohtaan, se ei ole ollut äänestäjien tarkoitus.