Jos siis kotona ei ole mitään ongelmia. Ei alkoa, ei väkivaltaa, ei heitteillejättöä eikä mitään muutakaan mikä voisi edes pienimmissä määrin olla aiheena huostaanottoon. Vanhemmat ovat aktiivisia hankkimaan lapselle apua mutta tähän mennessä on ollut todella vaikea saada oikeaa apua. Kunnallisella puolella lapsi on psykiatrisen puolen asiakas ja juuri viime kerralla sen puolen lääkäri sanoi konsultoineensa ison sairaalan neuropsykiatria eikä heidän mukaansa lapsella ole sairautta joka on yksityisellä puolella neuropsykologin ja lastenneurologin voimin diagnosoitu (adhd). He suosittelivat lääkityksen poistamista vaarallisena kun syödään turhaan...
Tosiasiassa lääkitys on auttanut valtavasti ja yleensäkin mahdollistaa lapsen koulunkäynnin. Täydelliseksi tilanne ei kuitenkaan ole muuttunut ja aina kun lapsella on koulussa jotain ongelmaa (kieltäytyy tehtävistä, on aggressiivinen, mököttää tms.) niin opettajan puheesta kuulee miten kyllästynyt hän on eikä haluaisi että lapsi on hänen luokallaan. Opettaja on sitä mieltä että lapsen pitäisi olla erityiskoulussa (nyt erityisluokalla oman avustajan kanssa) mutta asumme kunnassa josta ei ole mahdollista päästä mihinkään erityiskouluun edes rahalla, yritetty on sitäkin.
Nyt siis pelkään että jos opettaja jossain vaiheessa oikeasti kyllästyy lapseen niin onko mahdollista että hänet huostaanotetaan johonkin laitokseen kun ei kerran erityiskouluunkaan ole mahdollista päästä? Pelkoa lisää se että kunnallisen puolen lääkärit eivät tosiaan usko yksityisen tekemään adhd-diagnoosiin vaan ajattelevat että kyseessä on pelkät tunne-elämän ongelmat (voi olla että niitäkin on lisäksi mutta itse äitinä uskon kyllä neuropsykologia ja omaa tunnettani asiasta että kyseessä on selvä adhd-oireisto).
Olemme valmiit jopa muuttamaan jonnekin isommalle paikkakunnalle mutta asumme omassa talossa ja se pitäisi saada ensin myytyä...
Eli alkuperäinen kysymys siis oli kuinka helposti tällaisten ongelmien takia lapsia huostaanotetaan ja onko kyseessä ns. hoidollinen huostaanotto jos kotona on kaikki hyvin? Pelkäänkö turhaan..
Tosiasiassa lääkitys on auttanut valtavasti ja yleensäkin mahdollistaa lapsen koulunkäynnin. Täydelliseksi tilanne ei kuitenkaan ole muuttunut ja aina kun lapsella on koulussa jotain ongelmaa (kieltäytyy tehtävistä, on aggressiivinen, mököttää tms.) niin opettajan puheesta kuulee miten kyllästynyt hän on eikä haluaisi että lapsi on hänen luokallaan. Opettaja on sitä mieltä että lapsen pitäisi olla erityiskoulussa (nyt erityisluokalla oman avustajan kanssa) mutta asumme kunnassa josta ei ole mahdollista päästä mihinkään erityiskouluun edes rahalla, yritetty on sitäkin.
Nyt siis pelkään että jos opettaja jossain vaiheessa oikeasti kyllästyy lapseen niin onko mahdollista että hänet huostaanotetaan johonkin laitokseen kun ei kerran erityiskouluunkaan ole mahdollista päästä? Pelkoa lisää se että kunnallisen puolen lääkärit eivät tosiaan usko yksityisen tekemään adhd-diagnoosiin vaan ajattelevat että kyseessä on pelkät tunne-elämän ongelmat (voi olla että niitäkin on lisäksi mutta itse äitinä uskon kyllä neuropsykologia ja omaa tunnettani asiasta että kyseessä on selvä adhd-oireisto).
Olemme valmiit jopa muuttamaan jonnekin isommalle paikkakunnalle mutta asumme omassa talossa ja se pitäisi saada ensin myytyä...
Eli alkuperäinen kysymys siis oli kuinka helposti tällaisten ongelmien takia lapsia huostaanotetaan ja onko kyseessä ns. hoidollinen huostaanotto jos kotona on kaikki hyvin? Pelkäänkö turhaan..
Vastaukset 38
Vanhimmat
Koulusta ovat jo kerran tehneet lastensuojeluilmoituksen jonka aiheena oli että koulu ei pysty omasta mielestään tarjoamaan lapselle turvallista oppimisympäristöä eikä sitä mitä lapsi tarvitsee. Silloin sossu teki kotikäynnit ja totesi kotona olevan kaikki hyvin ja saatiin lapselle oma avustaja kouluun. Nyt ei ole asiakassuhdetta sossuun sen enempää. Odotan vaan sitä päivää koska koulu tekee uuden ilmoituksen jossa todetaan ettei avustaja riitä... Mikä sitten on mahdollisuutena muuta kuin huostaanotto?
Kyllä pitäisi riittää tuo erityisluokka ja avustaja, kyllä erityisluokan opettajan on kestettävä! Onhan hänet siihen koulutettu! Vai onko erityisluokassa tavallinen opettaja? Ja kannattaa uskoa neurologia ja jatka lääkitystä jos se on annettu nimenomaan AD/HD:n hoitoon ja käy jatkossakin vain neurologilla.
Voit ruveta itse hoitamaan lastasi "PERHEHOITAJA"
2150e maksimi tulo!
Kotikoulu on myös juuri teidän perheelle sopiva
koulu muoto!
http://www.kotikoulu.net/kotikoulu_vai_peruskoulu/
Tähän vielä kunnallinen koulunkäynnin avustaja
kotiin! §31 momentti 1 ILMAINEN!!!!!
Nämä ovat juuri ne mitä sinun tulee saada!
vaikka itseäkin on joskus epäilyttänyt ko. opettajan pätevyys. Mm. on ollut sitä mieltä että jos lasta kiusataan herkän itkemisen takia niin ehkä lapsi oppii olemaan kiusaamisen takia itkemättä. Ja että hänen tehtäviinsä ei kuulu lapsen lohduttaminen jos jokin asia lasta harmittaa sillä koulu ei ole terapialaitos eikä hän terapeutti (kyse siis tässä tapauksessa tilanteesta jossa lasta harmitti kun oli unohtunut luistimet kotiin). Opettajalla (ja koko koululla) tuntuu olevan lapsesta sellainen käsitys että hän on psykiatrinen tapaus (kuten kunnalliset lääkärit siis ovat todenneet) ja psykiatriset tapaukset eivät ilmeisesti heille kuulu.. Hiukan asenne muuttui paremmaksi kun adhd-diagnoosi saatiin mutta nyt kun sitä kunnallisella puolella mitätöidään niin pelkään koulun palaavan siihen samaan mikä oli ennenkin.. (koululla tarkoitan siis lähinnä opea ja rehtoria joiden kanssa olen ollut tekemisisssä).
Mikään kotikoulu ei ole vaihtoehto sillä itsekin opiskelen enkä halua keskeyttää niitä kotikoulun takia. Mielestäni lapselle olisi taattava hänelle sopiva opetus kunnan puolesta ilman mitään huostaanottoja... Mutta tosiaan, muutto on aika kovassa harkinnassa kyllä.
Ensimmäisenä tuli mieleen kirjoituksestasi, että erityisluokan opettaja ei taida olla kovin pätevä tai tehtäväänsä sovelias. Opettajissa on valtavan suuria eroja, joku tavallinen luokanopettaja voi selviytyä mainiosti luokkaansa integroidun erityislapsen kanssa, varsinkin jos häntä neuvovat ja auttavat vanhempien järjestämät neurologian puolen asiantuntijat. Ja jollain toisella opella ei siinä tilanteessa ole pienintäkään kykyä (tai halua?) lapsen auttamiseen. Ammattinsa osaava ja aidosti lapsista välittävä erityisopettaja voi olla kullan arvoinen aarre, mutta heitäkin on erilaisia.
Mikä lapsen koulumenestys on? Onko isoa eroa tavallisen opetuksen ja erityisopetuksen välillä lapsen oppimisessa? Eroa voi pienentää se, että erityisopettaja ei vaikuta kyvykkäälle auttamaan lasta. Mutta jos neuropsykologisissa testeissä ei ilmennyt vaikeita oppimisongelmia, esim. dysfasiaa, niin kyllä opiskeluun pitäisi erityisluokka riittää. Olette voineet säästyä paljolta, että paikkakunnallanne ei ole mahdollisuutta siirtyä erityiskouluun.
Kun juttelin meidän lähellä olevan erityiskoulun rehtorin kanssa ilmeni, että sen koulun oppilailla on kaikilla mukautettu opetussuunnitelma, he eivät siis voi opiskella tavallisen opetuksen mukana ollenkaan. Ilmeisesti heidän oppilaillaan on joko niin vaikeita tunne-elämän ongelmia tai autisminkirjon oirekuva on niin hankala, että siellä on jopa oppilaita, jotka eivät viidennellä luokalla osaa vielä lukea ja kirjoittaa. Ei kaikkien kohdalla ole näin, suurta vaihtelua kuulema löytyy jopa motivaationkin suhteen.
Jos uskot lapsesi olevan kyvykäs oikeassa ohjauksessa oppimaan ja näet hänen nauttivan uuden oppimisesta, niin rauhassa voi unohtaa ajatuksen erityiskoulusta. En tiedä sitten, millaisia eroja erityiskoulujen suhteen on, mutta näin ainakin Helsingissä.
Jotain lapsen tilanteessa kannattaa kuitenkin tehdä, koska huono erityisopettaja ja julkisen puolen psykiatri horinoineen kuulostaa suoraan sanottuna aika pahalle. Joillain pikku paikkakunnilla päädytään huostaanottoon, jos kunnalla ei ole järjestää lapsen tason mukaista erityisopetusta kotikunnassa, tälläkin palstalla on seurattu yhtä sellaista tapausta. Heillä kävi tuuri laitoksen suhteen, että lapsi pääsi hyvään paikkaan, tapaamisrajoituksia ei ole huostaanotosta huolimatta, lapsi viihtyy ja vanhemmat ovat tyytyväisiä. Mutta riski päätyä huonoon laitokseen on kuitenkin suuri.
Voisitko ottaa yhteyttä siihen yksityiseen puoleen, josta adhd-dg annettiin? Me saimme myö yksityiseltä dg:n, josta kirjoitettiin lähete julkiselle keskussairaalan lastenneurologian puolelle kuntoutussuunnitelman tekoa varten. Lapsi oli viikon viime kesänä neuron osastolla ja sai aivan upean kuntoutusohjelman. Meidät lähetettiin sairaalasta takaisin sen yksityisen laitoksen kuntoutukseen Kelan kustantamana, josta dg annettiin.
Yksityisen puolen kuntoutusta on takana nyt vuosi ja lisäksi lapsi on ollut vuosi ja 2 kk erityisluokassa, jossa on aivan mahtavan ihana erityisopettaja. Edistys on ollut sanalla sanoen suurta. Ainoa miinustekijä on täälläkin kunnan puutteellinen rahoitus, erit.luokkia ei ole riittävästi ja eritasoiset, rauhalliset ja vilkkaat erityisoppilaat laitetaan samoihin luokkiin. Myös koulukohtaiset erot ovat suuret.
Nykykoulu on hyvin ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja erilaisuutta kunnioittava. Entinen koulu oli kaikkea muuta, vaikka maantieteellistä eroa niillä ei ole edes puolta kilometriä. Siellä erityisluokat olivat pelkkiä häirikköluokkia, joissa ei erityisemmin opetukseen edes panostettu millään tavalla. Tämän olen kuullut niillä luokilla olevien lasten vanhemmilta, vaikka koulu tietysti virallisesti selittää asian kauniimmin.
Meillä hyvän koulupaikan löytymiseen vaikutti ratkaisevasti se, että tutustuin tämän alueen erityisopetuksesta vastaavaan koulupsykologiin, joka teki kaikkensa lapselle mahdollisimman sopivan luokan löytämiseksi. Mutta ei hänkään voi paljoa vaikuttaa siihen, millaisia oppilaita tähän luokkaan opetusviraston kautta ohjataan ja oppilaiden vaihtuvuus on aika suurta. Tuon psykologin kanssa olen keskustellut myös nykyisestä huostaanottotilanteesta, niin ainakin hän on vakuuttanut, että kaikki mahdollinen tehdään, että enää ei kouluongelmien takia tehtäisi turhia huostaanottoja - ainakaan tällä alueella. Muusta Helsingistä en tiedä.
Ihan yksioikoisia ja varmoja vastauksia ei kysymyksiisi pysty antamaan jo senkin takia, että eri sairaanhoitopiireissä on niin eri tuntuiset käytännöt adhd- ja as-lasten kuntoutukseen saamisessa. Mutta psykiatreista kehottaisin hakeutumaan eroon, jos huostaanotolta haluaa välttyä. Meillä on takana lyhyt hoidollinen huostaanotto, joka tehtiin saman sairaalan psykiatrian puolelta, josta lapsi myöhemmin sai neuron puolelta nykyisen hyvän kuntoutussuunnitelman. Mutta se saatiin vasta hirveiden huostakokemusten jälkeen ja sitten, kun sain lapsen ensin kotiin, yksityisen puolen dg-tutkimuksiin ja sitä kautta sairaalan neurologian osastolle.
Jos siis psykiatri pitää adhd-oireistoa psyykkisenä häiriötilana ja erit.luokan opettajan asenne on tuollainen, niin vaaravyöhykkeellä saatatte olla huostaanoton suhteen. En halua pelotella, mutta omat huonot kokemukset ovat turhan tuoreina mielessä, vaikka niistä onkin aikaa jo kolmisen vuotta. Vastaan mielelläni lisää - jos osaan - jos sinulla vielä jotain mieleen tulee.
Siis tietysti kuntoutussuunnitelma saatiin jo toissakesänä. Asiat etenevät hitaasti, toooosi hitaasti ja integrointikokeilun jälkeen vasta päädyttiin koulun vaihtoon, jossa saatiin nykyinen erit.opetus paikka.
Minusta tuntuu tällä hetkellä että kunnalliselta psykaitrian puolelta on mahdoton päästä kunnalliselle neuron puolelle. Adhd-lapset kuulemma yleisesti ottaen hoidetaan psykiatrian puolella myös. Ensin siis psykiatrian puolen lääkäri otti yksityisen diagnoosin todesta ja suunniteltiin jo lääkeseurantaa kunnalliselle puolelle ja sain omaishoidontukea varten lausunnonkin jossa mainittiin adhd-diagnoosi. Lääkärin piti sitten ottaa yhteys keskussairaalan (tyks) neuropsykiatriin kysyäkseen voisiko lapsi päästä sinne neuropsykiatriselle tutkimusjaksolle. Sieltä sitten tuli tämä tuomio että koko adhd-diagnoosi on hölynpölyä (oli kuulemma tutustunut lapsemme papereihin joihin kuuluu mm. psykiatrian osastotutkimusjakson raportti jossa perheemme leimataan huonoksi ja lapsi tunne-elämältään jumittuneeksi 3-vuotiaan tasolle, täysin paikkansapitämätön diagnoosi...). Toivoa ei siis ole päästä ainakaan tuonne neuropsykiatrian puolelle ja käsittääkseni tyksissä ei tällaisia tapauksia puhtaasti neuron puolelle edes oteta (?). En itsekään kiellä etteikö lapsella voisi olla lisäksi myös tunne-elämän ongelmia mutta käsittääkseni niiden ei kuitenkaan tarvitse poissulkea myös neurologista diagnoosia.
Lapsen koulumenestys on hyvä, siis silloin kun hän niitä tehtäviä tekee. On suorastaan hyvä matikassa ja myös muissa aineissa vähintään keskitasolla. Neuropsykologin tutkimuksessa tuli adhd-oireiston lisäksi esille jonkinlaista kapea-alaista muistiongelmaa (mm. pitkien tarinoiden mieleenpalauttaminen on vaikeaa ja on vaikea hahmottaa isoja asiakokonaisuuksia). Opettajalle olen toimittanut kaikki nämä paperit ja tulokset mutta en kyllä ole varma onko hän edes lukenut niitä.. Varsinaisia palavereja ei nyt ole vähään aikaan ollut lyhyitä keskusteluja lukuunottamatta. Opettaja on kyllä viime syksynä osallistunut psykiatrian puolen verkostopalavereihin.
On tässä sekin mahdollisuus että lapsen opettaja saattaa vaihtua ensi syksynä, riippuen koulun järjestelyistä ja siitä palkataanko uutta opettajaa. Sehän saattaisi ratkaista koko ongelman jos tulisi parempi ja ymmärtäväisempi opettaja tilalle...
Itsekään en ole sitä mieltä että erityiskoulu olisi lapselle paras paikka mutta ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin huostaanotto. Paikkakunnan vaihdolla voisi olla sekin vaikutus että pääsisi parempaan pienryhmään kuin nyt on ja paremmalle opettajalle eikä mistään erityiskouluista enää tarvitsisi edes puhua. Ongelmallisia päiviä lapsella siis on ehkä n. kerran kahdessa viikossa ja se tuntuu siis tälle nykyiselle opelle olevan liikaa. Hän myös uskoo lujasti kunnallisen puolen diagnoosiin, siis että lapsen jumittumiset ja ongelmat ovat "pikkulapsen touhuja" vaikka itse näen niiden liittyvän mm. muistiongelmiin ja keskittymiskykyyn. Opettaja ei myöskään suostu mihinkään tukitoimiin mitä olemme ehdottaneet. Selityksenä on että ei lapsi voi saada erityiskohtelua luokassa. Yksi esimerkki tästä on että ope yleensä antaa yhden sivun tehtäväksi jossa on neljä tehtävää. Lapsi menee siitä lukkoon, neljä tehtävää tuntuu liian isolta eikä jaksa tehdä niitä loppuun vaan kieltäytyy tekemästä niitä. Kotona läksyt sujuvat usein niin että lapsi tekee yhden tehtävän kerrallaan ja saa pitää minuutin tauon joka välissä. Näin ei siis voi koulussa tehdä koska lapsen on pystyttävä tekemään tehtävät niin kuin opettaja haluaa eikä lapsi saa open mukaan määrätä miten tehtäviä tehdään. Rehtori on täysin open takana ja tukena ja sanoo vain että minun on pystyttävä selvittämään nämä asiat open kanssa että hänellä ei ole aikaa puuttua mihinkään mun valituksiin...
Ehdottomasti!
"Opettaja ei myöskään suostu mihinkään tukitoimiin mitä olemme ehdottaneet. Selityksenä on että ei lapsi voi saada erityiskohtelua luokassa. "
Just noin meillä suhtautui vanhan koulun tavallinen luokanopettaja, mutta teillä vielä erityisluokassakin! Ihan ehdottomasti open pitäisi kyetä ottamaan huomioon lasten yksilölliset tarpeet ja jokaiselle sopiva paras tapa tehdä tehtäviään. Eikö oppiminen ole pääasia, eikä se, että tekee kaiken samalla tavalla toisten kanssa kuin sätkyukko. Opella ei riitä ilmeisesti omat taidot huomioida joka oppilasta erikseen, vaikka sehän se pienryhmän tarkoitus on!
Ja tuolla tavalla ajattelevat psykiatrit saisivat joutaa vastuuseen asenteestaan, voi hemmetti sentään, miten niistä eroon päästäisiin! Meillä Lastenlinnan psykiatrian puoli toimitti lapsen huostaan ja kielsi neuron ongelman täysin. Huostan jälkeen mentiin NeuroMentaliin, josta oikea dg ja lähete Lastenlinnan neurologian osastolle kuntoutussuunnitelmaan. Pelotti mennä, mutta nuo kaksi osastoa toimivat täysin toisistaan irrallisena, niillä ei näytä olevan mitään yhteistoimintaa keskenään eli turhaan pelkäsimme. Mutta kuten sanoin, nämä käytännöt ovat niin mahdottoman erilaisia eri sairaanhoitopiireissä.
Tuo lapsesi saama lausunto tuntuu kiinnostavalle, koska oma lapseni oli huostan jälkeen eka kerran oppimisdiagnostisissa tutkimuksissa, hän oli silloin hyvin huonokuntoinen ja testien tuloksia epäiltiin siksi alusta alkaen. Silloin löytyi eri oppimisongelmiinkin viittaava jos jotain, mutta kun tutkimussarja uusittiin nyt äskettäin ja lapsi on edistynyt kuntoutumisessaan huimasti, niin tulos oli yllättävä: Ei mitään varsinaisiin oppimisongelmiin viittaavaa, ainoastaan kapea lähimuisti, joka vielä toistaiseksi rajoittaa oppimiskykyä tietyissä oppimistilanteissa. Siksi vieläkin suositellaan pienryhmäopetusta.
Olen sitä mieltä, että väärin kohdellut - siis psykiatrian puolella hoidetut ja ympäristönkin usein väärin ymmärtämät lapset - ovat saaneet koko ikänsä niin paljon negatiivista palautetta itsestään (tarkoitan siis kodin ulkopuolelta), että eihän heillä voi olla olematta jotain psyyken puolen ongelmia. Mutta ei siihen tarvita psykiatreja niitä peukaloimaan, vaan oikeaa neuropsykologista kuntoutusta, jolloin lapsen itseluottamus kasvaa ja sitä myötä väärä käsitys itsestään jotenkin muita huonompana ja outona karisee. Tukea he tarvitsevat, eikä psykiatriaa.
Luulisin, että vasta sitten, jos neuron puolen kuntoutuksen jälkeenkin lapsi oirehtii psyykkisesti, voisi psykiatriaa harkita ja varovasti silloinkin. Ilmeisesti lapsella täytyisi olla elämässään jotain traumaattista taustaa siinä tapauksessa, vaikea tietysti varmaksi sanoa.
Mielestäni rehtori on avainasemassa, miten kussakin koulussa erityisoppilaisiin suhtaudutaan. Voi kun löytäisitte koulun, jossa rehtori on oikein perehtynyt neurologisiin oireyhtymiin, sellaisiakin on nimittäin.
Hän ei ymmärrä neuropsykologin lausunnosta yhtään mitään. Luulin itsekin, että opettajalla on asiantuntemusta, mutta kun vanhan koulun ope sai lapseni lausunnon käteensä, hänen ensi sanat olivat: "Mitä tämä tarkoittaa? Miten tämä ilmenee lapsella käytännössä ja miten minun pitäisi tämä huomioida?"
Tuosta kokemuksesta viisastuneena pyysin NeuroMentalin neuropsykologia kirjoittamaan niin kansantajuisen lausunnon kuin suinkin pystyy. Ei kukaan ope hyödy ammattislangista, jota neuropsykologia oman tieteensä piirissä käyttää. Pitää olla konkreettisia esimerkkejä ja malleja opettajalle mahdollisimman paljon, miten lasta parhaiten autetaan. Hyvä erityisopettaja ottaa ne vastaan erittäin mielellään.
Lapseni koulumenestys on edennyt niin, että eka ja toka menivät hyvin, mutta ei ole kuulema harvinaista ollenkaan, että näiden lasten ongelmat kärjistyvät vasta kolmannella, niin suuri ero noiden luokkien välillä on. Lisäksi vielä kolmannen luokan joululta tapahtui huostaanotto, jonka aikana kaikki koenumerot putosivat parilla numerolla. Sitten kun neljäs luokka olisi pitänyt aloittaa, lapsi oli vielä huostaanotosta niin huonokuntoinen, että sai koulusta sairaslomaa pari kuukautta. Sen jälkeen takuttiin vanhan opettajan kanssa tilannetta, eikä mikään auttanut. Hän teki lopulta kaikki päinvastoin kuin mitä esim. Lastenlinnasta neuvottiin. Lopulta koulupsykologi nosti kätensä pystyyn ja sanoi, että hän ei pysty opettajan vääriin asenteisiin vaikuttamaan. Sovittiin, että lapsi jäi kotiin odottamaan pienryhmä paikkaa viereisestä koulusta ja opetin lasta kotona itse sen ajan.
Vein vanhaan kouluun myös paljon materiaalia Aspergerista, tilasin ja ostin liiton esitteitä ym. kirjallisuutta. Se tieto valui kuin vesi ankan selästä. Kerran näytin psykologille nipun matskua, jonka olin varannut opelle annettavaksi, niin psykologi hätääntyi: "Älä ihmeessä anna noin paljon, hän vain hermostuu siitä!" Ei kaikkien opettajien kanssa kerta kaikkiaan suju yhteistyö, eikä aina ole vika vanhemmissa, vaikka opettajat tietysti lehdissä niin haluavat antaa ymmärtää.
Tarvitseeko lapsella olla tunne-elämän ongelmia, jos hän itkee siksi, että häneltä vaaditaan sellaista, mihin hän ei kykene? Sitä kysymystä voisivat lapsesi ope ja psykiatri pohtia vaikka yhteistuumin. Sitten kai niitä ongelmia vasta olisi, jos lapsi on kuin viilipytty, kohdeltiin häntä miten väärin tahansa.
On meilläkin luistin itkut itketty. Soitin lastenkotiin kun tiesin luistenten unohtuneen kotiin, että voisin tuoda ne lapselle seuraavaa päivää varten valmiiksi. Ei tarvinnut kuulema, heiltä löytyy sopivat luistimet. Yritin selittää, miten tärkeää lapsen on saada juuri omat luistimensa, mutta se oli kuulema lapsen turhien vaatimuksen mukana hyppimistä ja kiellettiin tuomasta. Kihisin kiukusta, koska tiesin, miten vaikea as-lapselle on löytää just sopivia välineitä ja luistimissa vielä just tietyt sukat olisi pitänyt olla sisällä.
Lopulta lapsi oli saanut laitoksesta kaksi numeroa liian pienet luistimet jalkaansa, joilla seisominenkin oli yhtä tuskaa. Ope vain ärhenteli lapsen valitukseen ja vaati pitämään suun kiinni ja luistella. Lopulta lapsi kaatui niin pahasti, että ei ole sen jälkeen luistimille suostunut nousemaan. Niin että kiitos vain huostaanotolle senkin ainoan liikuntaharrastuksen menetyksestä, as-lapselle kun ei liikunta-aktiviteetit ole muutenkaan kiinnostuksen ykkösiä.
Mielestäni kaikki lapsen tarpeiden huomiotta jättäminen, tapahtui se opetuksessa tai muuten, on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan. Kyllä oma vanhempi osaa arvioida, milloin on tosi kyseessä ja milloin on kyse turhasta pompotusyrityksestä. Mutta huonot laitokset asennoituvat samoin kuin huono opettaja: Yksilöllisiä tarpeita ei huomioida, mieluiten niitä ei ole olemassakaan, niin he itse pääsevät helpommalla.
Olet tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin me olimme kaksi vuotta sitten. Erona vain että pojallamme todettiin Aspergerin oireyhtymä ja myös hyvätasoisen autismin kriteerit täyttyivät.
Minusta tärkeintä olisi teidän kohdalla päästä lasten neuron puolen asiakkaaksi, pois psykiatrisesta. Heillä kun ei ole tietoa miten neurologiststa ongelmista kärsiviä lapsia hoidetaan. (Myös meitä, tai oikeastaan minua syytettiin että olen kasvattanut lapseni väärin...)
Tee tietopaketti koululle, laita mukaan kopiot neuropsykologin ja lääkärin lausunnoista. Vaadi rehtoria ottamaan kirjatut asiat huomioon ja laadi myös kirjallisesti omat toimintaohjeet miten lastasi pitää kohdella erityisissä tilanteissa. Etsi myös lakipykäliä joiden mukaan koulun on osattava toteuttaa oikeanlainen opetus lapsellesi. Onko teillä tehty Hojks?
Koulu ei saa ottaa kantaa huostaanottoon, mutta tämä ei pidä paikkansa. Kyllä he tunkevat nokkansa joka asiaan. (meillä rehtori suositteli huostaanottoa...)
Ilmeisesti koulu ajattelee jos lapsi huostaanotetaan heidän ei tarvitse enään "huolehtia vaikeasta oppilaasta".
Onko teillä ollut neuvotteluja koululla?
Onko muuten lapsesi pienluokalla vai normaali???
"Eli alkuperäinen kysymys siis oli kuinka helposti tällaisten ongelmien takia lapsia huostaanotetaan ja onko kyseessä ns. hoidollinen huostaanotto jos kotona on kaikki hyvin? Pelkäänkö turhaan.."
Pelkosi ei ole turha. Kun koulu kyllästyy lapseesi alkavat he tehdä ilmoituksia sosiaaliin ja tarpeeksi monta voi edessä olla huostaanotto riippuen sos.toimen työntekiöistä.
Muista että sairaus, varsinkin jo diagnosoitu, ei voi olla huostaanoton syy. (vaikka näitäkin sattuu)
vaiheessa yksityiseltä
julkisen puolen terveydenhuoltoon, ei erikoissairaanhoitoonkaan.
Oli vuosikausia seilattu julkisen puolen systeemeissä edes takaisin hoitoa saamatta
niin usko oli lapsen terveyden hoitamiseen mennyt totaalisesti.
Miksi siis mennä sellaisen palvelun piiriin (teillekin annetut julkisen puolen lääkärin lausunnot...)
joka lasta ei auta eikä hänen tilannettaan elämässä paranna.
Jokaisella kunnassa, alueellä pitäisi olla erityisopetusta järjestettynä tarpeiden mukaisesti edes jollakin tavalla.
Kysy läänin opetuksesta vastaavalta viranomaiselta
että miten tämä kunnan erityisopetus asia pitäisi olla lain mukaan järjestettynä.
Miten erityisopetus pitää olla kirjattuna kuntaa koskevaan opetussuunnitelmaan erityisopetuksen osalta.
__________________
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,527,6980
Erityinen tuki perusopetuksessa
........
_________________
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2007/Erityisopetuksen_strategia.html
Erityisopetuksen strategia
...............
______________
http://www.stakes.fi/FI/ajankohtaista/lausunnot/2007/071221.htm
Stakesilta pyydetty lausunto opetusministeriön erityisopetuksen strategiaa koskevassa muistiossa esitetyistä ehdotuksista
..............
__________________
http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=4267
Opetusministeriö vahvistaa oppilaan oikeutta saada varhaista ja ennaltaehkäisevää tukea sekä erityisopetusta
Opetusministeriössä on valmisteltu hallituksen esitysluonnos perusopetuslain muuttamiseksi, ja se on lähetetty sidosryhmille lausuntoja varten.
.....................
Siinäpä se ongelma onkin, että vanhemmat menevät luottavaisina julkisen puolen psykiatrille, koska eivät tiedä, että ei sieltä noin vain irrottauduta, vaikka itse selvään näkisi, että apua ei tule. Lapsi voidaan huostaanotolla uhaten pakottaa sellaisiin terapioihin, joita ei edes neurologistne oireyhtymien lapsille suositella! Tai tehdään huostaanotto ilman sen kummempia terapiointeja.
Ei sieltä ole helppo lähteä, joskus mahdotontakin, koska he ovat omasta mielestään hoitava taho ja päättävät lapsen asioista. Vanhemmistahan ei ikinä tiedä, mitä ketkuja ovat, vaikka eivät lasta yksityiselle veisikään, lupaavat vain ja lapsi jäisi pahimmillaan ilman hoitoa. En tiedä todellisuudessa, mitä he ajattelevat, mutta julkisen puolen lastenpsykiatria on kuin vankila.
Sieltä irrottautuminen saattaa onnistua, jos lapsi on avopotilas. Voihan kokeilla hakeutua yksityiselle ja viedä sieltä dokumentteja psykiatrien ihmeteltäväksi, että lapsen hoito on nyt siirtynyt sinne. Mutta jos tilanne on niin pitkällä, että lapsi on sisällä sairaalassa - kuten meillä oli - ei huostaanotolta pysty välttymään, jos se päätetään tehdä. Eikä paljoa vaikuttamaan muutenkaan päätöksiin mistään lapsen hoidosta.
ap. perhekin on jo ollut yksityisellä tutkimuksissa ja saanut sieltä diagnoosin ja lääkityksen lapselleen,
joka myös toimii
niin miksi on mentävä vielä erikseen julkisen puolen palveluihin.
Ja varsinkin jos julkisella puolella lapsesta tehdäänkin väkisin lastensuojelun asiakas (kotiolot) eikä siis terveydenhuollon (sairaus).
Miten tämä asia, että vanhemmilla on lainkin mukaan oikeus saada alaikäiselle lapselleen toisen lääkärin mielipide (jos tämä julkisen puolen lekuri nyt siis kieltääkin ap. lapselta hoidon ja lääkityksen).
Olihan tämä samainen asia esillä myös Auvisen perheen haastattelun yhteydessä.
Että jos ei ole tyytyväinen lapsensa saamaan terveydenhoitoon niin on mentävä seuraavan lääkärin luo....
Ihan just noin, että lapsen hoidon on tapahduttava yhteistyössä vanhempien kanssa ja muistaakseni siellä on maininta myös siitä, että asiakkailla on oltava oikeus konsultoida toista lääkäriä. Mutta kun ei sitä käytännössä noudateta! Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus käyttää myös julkisia palveluja ja saada sieltä erikoissairaanhoidon tasoista terveydenhoitoa. Ei varmaan vähiten ratkaise monen kohdalla myös kustannukset. Ei minullakaan olisi ollut varaa yksityisen lääkäriaseman kuntoutukseen, mutta onneksi Kelalla on harkinnanvaraisena mahdollisuus myöntää tukea myös sinne.
Eikä Kelan kuntoutusta saa yksityisen puolen lähetteellä, se on saatava julkisen puolen kautta.
Lapsi on oireilujensa takia alunperin passitettu neuvolasta lastenpsykiatrian asiakkaaksi jossa hän on ollut jo muutaman vuoden. Siellä asiat eivät edenneet ja lopulta alettiin syytellä vanhempia, silloin vasta tajusimme lähteä yksityisen puolen tutkimuksiin (joihin jouduimme kerjäämään sukulaiselta varat).
Tutkimusten jälkeen olisimme halunneet palata kunnallisen puolen asiakkaaksi, varsinkin kun alkuun näytti siltä että he hyväksyvät neurologin diagnoosin ja saamme asianmukaista kohtelua sieltä.
Nyt vasta siis on tullut ilmi että eivät hyväksykään diagnoosia (kun "ylempi" lääkäri keskussairaalasta sanoi niin) ja niin ollen ei kunnon hoitoakaan tule. En tiedä miten pääsisimme eroon kunnallisesta puolesta sillä heidän käsityksensä mukaan lapsi ehdottomasti tarvitsee psykiatrista hoitoa. Varmaan ottaisivat sossuun yhteyttä jos yrittäisimme heistä irrottautua... Lisäksi joihinkin kelan palveluihin (terapioihin yms.) kuulemma tarvitaan julkisen puolen lääkärin lausunto, yksityisen ei kelpaa.
Onneksi olemme myös mukana perhekuntoutuksessa jonka työntekijät ovat ottaneet asiat niin kuin ne ovat ja se onkin ainoa paikka tuon yksityisen lääkärin lisäksi josta olemme tukea mihinkään saaneet. Sekin vain on harmillisen harvoin ja loppuukin muutaman kuukauden päästä.. Tosin meillä on ehkä mahdollisuus päästä siihen mukaan uudestaankin, vuodeksi kerrallaan.
Aloittajan tapaus vaikuttaa varsin tutulta ! Meidän ekaluokkalainen poika joutui liian usein konflikteihin ja koulu laittoi hänet erityisluokkaan, pienryhmään. Siellä ollut viikon ja se aika ainakin meni hyvin.
Yksityinen lastenneurologi/lasten erikoislääkäri totesi pojan terveeksi, mainiten "ei hän olisi huolissaan".
Ei ollut ADHD:ta, vaikka koulun mielestä luultavasti on, koska nykyinen opettaja erityisopettaja- ADHD-ohjaaja.
Mutta, jos pojalla menee hyvin, en yhtään huonoa tykkää, vaikka onkin tuollaisessa pienryhmässä, haluaa opiskella ja eihän sen väliä missä opiskelee kunhan hyvin menee. Opettajakin vaikuttaa järkevämmältä kuin edellinen, joka viime tiistaina meni poikani luokkaan, kertoili pojalleni kuinka MINÄ kirjoittelen netissä sekä sanoi poikaani valehtelijaksi.
Kuuntelin kun poikani nuo asiat 31.3 kertoi, mutten yhtään enempää udellut, mutta mitähän mahtaa liikkua opettajan päässä (kusta?ko) kun menee tuollaisia pojalleni kertomaan. Eihän meistä kenellekään taida tulla mieleen mennä kertomaan koulutien kulkijoille, mitä näiden vanhemmat tekevät, ym.
Poikani on opetettu rehelliseksi, hän sanoo asiat niinkuin ne ovat. Opettajaa vain ottaa päänupista juuri se, kun kirjoittelen netissä.
Pysyisi nyt ent.opettaja, vanha haahka, siellä omassa luokassaan kasvattamassa mallioppilaita.
Meillä entinen ope kielsi lasta kertomasta niistä ongelmista kotona, joita HÄN lapselle aiheutti. Kuulema siksi, koska kirjoittelen hänelle sen jälkeen loukkaavia viestejä reissuvihkoon. Tutkin myöhemmin koulupsykologin ja tuttavieni kanssa reissuvihkoa, eikä muiden ihmisten mielestä kirjoituksissani ollut mitään loukkaavaa.
Opettajan mielestään vain oli niin, että jos neurologit yrittivät antaa vinkkiä, miten auttaa lasta oppimaan, hän sivuutti ohjeet tyylikkäästi. Mutta jos MINÄ yritin antaa samoja vinkkejä, ne olivat loukkaavia häntä kohtaan. Jotkut opettajat taitavat olla allergisia vanhempien kirjoituksille, olivat ne sitten netissä tai reissuvihkossa.
Koulu suositteli meitä pojan kanssa perheneuvolaan, miksiköhän ? On niitä muitakin paikkoja ja käyty on yksityisellä ja aika on tilattu psykologille.
Asia on vain niin, että koulu ja perheneuvola tekevät yhdessä yhteisiä rötöksiään, saaden juuri sellaisia lausuntoja lapsista ja vanhemmista kuin itse haluavat. Siinä jää lapsenkin etu toiseksi kun taitamattomat opet leikkivät sairaanhoidon ammattilaista.
Satuin äsken näkemään Teema-kanavalta autisminkirjon lapsista tehdyn ohjelman. Seurasin mielenkiinnolla Los Angelesin ja Hollywoodin alueella asuvien vanhempien keskustelua, jossa heidän huolensa ja ongelmansa tuntuivat olevan pitkälti samoja kuin meillä. Mielestäni meillä hyvän erityisopetuspaikan saaminen lapselle on sattuman kauppaa, joillekin tuntuu onnistuvan helpommin ja kuten erityiskoulun rehtorikin totesi, joillekin sitä ei tunnu järjestyvän ollenkaan. Sellaisessa tapauksessa koulumenestys riippuu paljon siitäkin, minkä verran vanhemmat pystyvät irrottautumaan lapsen opettamiseen.
Kun ajattelen tilannettanne, kun joudut pohtimaan mahdollista muuttoa, on siinäkin paljon asioita mietittävänä. Miten pitkälle voitte muuttaa opiskelusi takia, muuttuuko sairaanhoitopiiri samalla vai jatkuuko nykyinen hoitosuhde samassa psykiatrian yksikössä.
Ja kuten edellisen kirjoituksestakin ilmeni, ei aina sekään, että koulusta saisi lupaavia tietoja etukäteen (ope adhd-ohjaaja) takaa sitä, että sieltä saatu paikka on juuri tälle lapselle paras mahdollinen. On sellaisiakin kokemuksia, että etukäteen luultiin erityiskoulun olevan parasta, mitä lapselle voi tarjota ja se osoittautui käytännössä erittäin huonoksi vaihtoehtoksi. Tuntuu, että opettajien tutkinnotkaan eivät aina takaa onnistumista, vaan enemmän se, millaisia he ovat ihmisinä. Vähän samaan tapaan kuin lastensuojelun sosiaalityöntekijöidenkin suhteen. Jotkut opet haluavat vilpittömästi ymmärtää ja auttaa lasta, kun taas jotkut näyttävät opettavan vain omaksi ilokseen sen, mitä viitsivät. Vanhempia he eivät paljon kaipaa ammatti-ihmisinä työtään häiritsemään.
On hyvin tärkeää tavata lapsen tuleva opettaja etukäteen ja päästä juttelemaan hänen kanssaan mahdollisimman paljon jo oikeastaan ennen, kuin koulunvaihdosta on ratkaisua tehty. Vanhempi-opettaja suhde on ihmissuhde siinä kuin mikä muukin. Jos äiti ja opettaja ovat ihmisenä hyvin eri tavalla ajattelevia, niin joustaa tietysti voi tiettyyn rajaan puolin ja toisin, mutta jos kaikki tuntuu tökkivän heti alusta asti, niin kannattaa harkita toista koulua.
Tai olisiko vielä ratkaisevampi merkitys rehtorin tapaamisella. Se millainen hän on persoonana, heijastuu koko kouluyhteisöön ja myös opettajien asenteisiin. Meillä sovittiin tutustumiskäynti uuteen kouluun ennen lopullista päätöstä ja molemmista, sekä rehtorista että opettajasta sain myönteisen käsityksen. Opettajat saattavat vaihtua toisinaan, mutta rehtorit taitavat olla vähän pysyvämpää sorttia, joten ei kannata sivuuttaa häneen tutustumista uutta koulua arvioitaessa.
Taisin unohtaa yllä mainita kun kerroin lapseni koulumenestyksestä, miten iso merkitys hänellä on ollut hyvän pienryhmän löytyminen. Vanhan koulun matematiikan ala-arvoisten jälkeen koko viime kevät ja tämä talvi on saatu pelkkiä kiitettäviä. Varmasti lapsellesi vielä sopiva paikka löytyy, siis täydellistä ei kai olekaan, mutta edes suht hyvä, kuten meille kävi. Eivät lapset lopulta mahdottomia vaadi, mutta se yksilöllisten tarpeiden mahdollisuuksien mukaan huomioiminen taitaa olla peruslähtökohta näiden lasten opetuksessa.
Osaat niin hyvin eritellä ja ymmärtää lapsesi heikkouksia ja vahvuuksia, että varmasti onnistut myös sopivan koulun/opettajan löytämisessä. Kannattaisiko selvittää, kuka henkilö vastaa teidän alueenne erityisopetuksesta esim. koulupsykologina? Kuten sanoin, meillä kyseinen henkilö on ollut suureksi avuksi kaikissa lapsen kouluun liittyvissä asioissa. Kun oikeaa koulua yritettiin löytää, hän otti kollegoihinsa yhteyttä (siis Helsingin eteläisen, keskisen ja pohjoisen alueen erityisopetuksen vastuuhenkilöihin) ja selvitti heidän kanssaan, millaisia erityisopetusryhmiä niillä alueilla oli, millaista oppilasainesta luokissa oli, millaisia opettajat olivat jne. Pitkän selvitystyön jälkeen päädyimme toiseen lähikouluun, jota alun alkaenkin olimme harkinneet. Ja kertomani tutustumispalaveri ratkaisi, että sinne rohkenin lapseni lähettää. En ole vielä katunut, mutta uusi kouluvalinta joudutaan tekemään ensi talven - siis kuudennen luokan - aikana, jolloin valitsemme sopivaa koulua yläasteelle.
Hei Rivera!
1. vaihe saavutettu.
Lapsi pois psykiatriselta hoitopolulta. Se on meille!
Ainakin osittain, lapsi tulee meille pääsiäisenä.
Kunnallinen psykiatrinen osastohoito päättyy tällä viikolla!
Haluavat pitää hoitokontaktin siellä. Höh.
Voimmeko mennä yksityisesti esim. NeuroMentaliin,
sillä lähetettä emme ole pyynnöstä huolimatta saaneet.
Vai miten neuvoisit toimimaan.
Olemme pääkaupungissa. Lapsi ja psyk.osasto liki 300 km:n päässä.
Eikö lapsella ole oikeus meidän alueemme terveyspalveluihin myös erikoissairaanhoidon osalta. En todellakaan halua lähetettö jatkohoitoon HUS:in Lastenlinnan psykiatriselle vaan neurolle. Miten pitää toimia?
ADHD-liitto ry, ADHD-förbundet rf on 1989 perustettu valtakunnallinen ADHD- ja MBD-yhdistysten kattojärjestö. ADHD-liitto ry on entinen Suomen MBD-liitto ry. Liiton tehtävänä on tukea, ohjata ja kuntouttaa eri-ikäisiä henkilöitä, joilla on tarkkaavuus- ja/tai oppimisvaikeuksia, heidän perheitään ja tukiverkostoaan unohtamatta.
Oikean ja ajantasaisen tiedon levittäminen on yksi ADHD-liiton keskeisiä tehtäviä. ADHD-liitto järjestää eri puolilla Suomea koulutusta ammattihenkilöstölle ja vanhemmille sekä järjestökoulutusta jäsenyhdistyksille. Liitosta voi myös tilata kirjoja sekä esitteitä ja muuta materiaalia. ADHD-liiton jäsenlehti ilmestyy viisi - kuusi kertaa vuodessa.
Puhelinneuvonta-aika on arkisin kello 9.00 - 11.00. Puh. (09) 4541 1120.
Kuntoutuspäällikön puhelinohjaus- ja neuvonta-aika on tiistaisin klo 9-14. Muina päivinä kuntoutuksen puheluihin vastaa kuntoutus- ja koulutussihteeri numerossa (09) 4541 1120.
http://www.adhd-liitto.fi/
Tuossa ylempänä!
Oikein sydän pompahti sen pienen ihmisen puolesta :D Ihanaa, elämä voittaa, lapsi on irti psykiatrisesta hoidosta! Jeeeee!
Ihme olisi, jos olisivat heti täysin lapsesta hellittäneet. No, antaa heidän olla omasta mielestään lapsen hoidosta vastaava osapuoli edelleen, mutta ei sen tarvitse antaa enää lapsen elämää häiritä.
Totta ihmeessä voitte mennä NeuroMentaliin, kannattaa varata aika mahdollisimman pian, koska jonoa sinne on joka tapauksessa, me odotimme kesällä -06 kolmisen kuukautta. Netistä löytyy yhteystiedot, muistaakseni Leena Väisänen hoitaa ajanvarauksia ja hänelle kannattaa sanoa, että haluat alkuarviotapaamisen esim. Taina Niemiselle. Alkuarvio on pitempi kuin tavallinen lääkäriaika. Taina N. ymmärtää hyvin psykiatrian puolen problematiikkaa, huostaanottoja ja sillä uhkailua. Minulle oli suuri helpotus päästä aikanaan hänen kanssaan keskustelemaan. Ei sinne mitään lähetettä tarvita, yksityisellä puolella ollaan omillaan siinä mielessä.
Ei minun enempää tarvitse neuvoa, kun sinne pääsette, niin lapsi saa apua kyllä. Me saimme siis sieltä lähetteen Lastenlinnan neurologiaan kuntoutussuunnitelman tekoa varten, kuten olen kertonut. Ja Lastenlinnasta takaisin NeuroMentaliin.
Jos haluat ilmoittaa psykiatriselle taholle jotain, niin voihan sen kertoa jossain vaiheessa, että lapsen hoito on nyt siirtynyt tänne ja lisätä vaikka, että NeuroMentalissakin on mahdollista neuropsykiatrien tapaamiseen, jos tarvetta on.
Todella hienoa, saitte tosi kivan pääsiäisen!
Kiitos!
Oikein tulkitsit jälleen.
Puoli metriä ilmassa kuvaa tuntojamme. Kaikkien, niin lapsen, vanhempien ja muiden sukulaisten, kuin meidänkin porukoitten.
Ei se helppoa ollut. Liki 4 kk:n lobbaus. Lähellä oli koulukoti, laitos, jossa panostus psykiatriseen hoitoon, ovet lukossa ja vaihtuva henkilökunta, niin ja ne kuuluisat rajoittamistoimenpideoikeudet, kiinnipito- ja eristämisoikeudet. Huh.
Kyllä niin taitaa olla, että tämän lapsen pelastus oli paljolti se, että läheltä löytyi kokenut sijaisvanhempi. Vaikka olen suunnattoman iloinen puolestanne, niin silti toisaalta harmittaa kaikkien muiden psykiatrien uhreiksi joutuneiden lasten puolesta sanoa näin, mutta kyllä osuutesi lapsen pelastamisessa oli varmaan merkittävä ja hyvä näin!
Ehdin jo pelätä sitäkin, että sinut dissataan liian läheisenä näkemään lapsen tilannetta puolueettomasti, koska niin usein psykiatrien mielestä lähisuku on pahinta lapsen elämässä, vaikka monesti juuri he ovat ainoa pelastusrengas oikean hoidon hankkimiseksi. Voivat läkärit toki lähettää kutsukirjeen tapaamiseen hoitavana tahona, mutta siellä täytyy painottua lapsessa tapahtuneen edistymisen esittelyyn ja jättää vielä mahdollisesti näkyvät ongelmat vähemmälle. Mielestäni on lääkäriltä suorastaan virkavirhe mitätöidä lapsen terveyden edistysaskeleet ja paranemistahan heidän hoidossaan ei ole tapahtunut. Sen sijaan uskon, että lapsen eheytyminen alkaa siitä päivästä kun hän pääsee ulos sairaalasta: Siis nimenomaan pääsiäinen :) tässäkin mielessä!
Toisaalta niin surettaa ajatella lapsen tuntemuksia omasta itsestään, miten hän on tuntenut vajaaksi itsensä kaikki nämä vuodet, koulunkäynti ei sujunut psykiatrisessa hoidossa, lapsi tuntee siitäkin riittämättömyyttä, miettii luokkakavereita, jotka ovat jo ylemmällä luokalla ja hän ei ole pystynyt samaan. Ja kyse on vain siitä, että häntä on kohdeltu tosi väärin, vaadittu mahdottomia, leimattu väärällä tavalla sairaaksi, oudoksi kummajaiseksi, joka ei täytä aikuisten vaatimuksia ja odotuksia, hirvittävää henkistä väkivaltaa psykiatrisen hoidon taholta! Mutta vaikka tiedostaa tuon, ei kannata katsoa taakse, vaan eteen ja nythän kaikki mahdollisuudet ovat käden ulottuvilla, vaikka kärsivällisyyttä asioiden järjestymiseen tietysti vielä tarvitaan. Ja sinulta varmasti löytyy tieto-taitoa lapsen itsetunnon eheyttämiseen, vaikka kuntoutuksen alkua joutuukin odottamaan vielä.
Varmasti lapsi on niin ilahtunut, ei saata vielä uskoa edes todeksi vankilasta vapautumistaan. Itse olen selittänyt lapselle väärät toimet niin, että lääkärit luulivat tekevänsä oikein, mutta he olivat väärässä, eivät ymmärtäneet, miten lasta olisivat oikeasti auttaneet. Silti lapsi vaikuttaa katkeralle sekä lääkäreille että ennen kaikkea omahoitajalleen lastenkodissa. Heti Lastenlinnan neurologian osastolla sanottiin, että heidän järjestämänsä kuntoutus tulee ottamaan huomioon myös huostaanotto- ja väärän hoidon traumat, onneksi.
Meillä lapsen sijaispaikassa kokema fyysinen pahoinpitely suisti lapsen niin raiteiltaan, että ensimmäinen vuosi kotiutumisen jälkeen oli tosi vaikea. Lapsi kotiutui -06 keväällä ja vaikka NeuroMentaliin päästiin syksyllä, olivat koulusta sairasloman kirjoittamiset ja tapaamiset oikeastaan vain sitä, että lääkäri totesi, miten huono kuntoinen lapsi oli. Ei neurologi ole terapeutti, ohjeita tietysti yleisluontoisesti voi antaa, mutta kuntoutusta saimme odottaa vielä puolitoista vuotta dg:n saannista.
Siis kotiutuminen 4/2006, diagnoosi 12/06, odotettiin Lastenlinnan neurologian osastopaikkaa, siellä kuntoutussuunnitelma 6/07 ja sitten taas odottamista, että Kelan rahoitus järjestyi ja kuntoutus alkoi maalis-huhtikuussa -08. Kesti siis kaksi vuotta, ennen kuin kuntoutus alkoi ja sinä aikana vielä kaikki koulukähinät, entisen koulun ymmärtämätön opettaja sun muut harmit. Mietinkin, miten meidän kokemuksen valossa teidän prosessianne voisi lyhentää vai voiko sitä.
Voisikohan NeMe ottaa listalleen, että antaa ajan nopeammin, jos tulee peruutuksia? He neuvovat kyllä puhelimessa, mutta sinne odotusaikana voi alkaa jo laatia historiikkia lapen vaiheista. Se on vapaamuotoisesti kirjoitettu kuvaus lapsesta syntymästä alkaen, ensiasiat, jotka herättivät ihmetystä, kaikki mikä poikkeaa tavallisesta keskiverrosta, sairaudet suurinpiirtein nuha-kuumeista alkaen, oliko niitä ja paljonko, allergiat, ruokavalio, nukkuminen, kaverisuhteet, merkittävät tapahtumat kuten vanhempien ero (jos on ollut), lähisuvussa esim. kuolemantapaukset, päivähoito, miten lapsi sopeutui, koulumenestys, psykiatrisen hoidon alkuun johtaneet tapahtumat, kaikki mahdolliset lausunnot ja tutkimukset, mitä lapsesta on tehty. Ne toimitetaan NeMe:een etukäteen, koska lääkäri tutustuu niihin huolellisesti ennen alkuarviotapaamista. Voihan niitä alkaa koota jo vähitellen, toimittaa sinne ja täydentää, jos tarvetta on. Silloin voisikin saada peruutusajan, jos tuuri käy.
Miten muuten sen kotikoulun suhteen kävi vai onko asia kesken vielä?
ADHD:n ja muiden neurologisten häiriöiden ravitsemushoidosta
- osa 1.
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/adhd.html
ADHD on useimmiten
perinnöllinen aivojen
välittäjäaineiden ja
koko elimistön
rasvahappojen
toimintahäiriö.
Minulla vaikea-asteinen rasva-aineiden toimintahäiriö, On perintönä tullut. Olisikohan syytä tarkistuttaa lapsemmekin, eikä vain syyllistää heitä ? Itselläkin jo "rasvalääkitys", isä kuollut samaan tautiin, ja luultavasti itse kuolen myös, jos lyijy ei ehdi sitä ennen tappaa.
Kouluterveydenhuolto ja terveyskeskus eivät yleensä tutki etukäteen, ne hoitavat sairauksia ja niitäkin oman mielialansa mukaan.
Minne kannattaisi pyrkiä tutkituttamaan lapset kun on kyse perinnöllisestä rasva-aineiden toimintahäiriöstä.
jossa ennenkaikkea adhd-lasten ylivilkkauteen on saatu apua omega-rasvahappojen käytöstä.
on kehoittanut antamaan lapsille omegaa, nyt sen sitten teen.
että et pelkää turhaan. Poika kävi erityisluokassa koulua dysfasian takia. Opettaja vaihtui syksyllä ja ongelmat alkoivat pojalla. Ei suostunut välillä tekemään tehtäviä ja poistui luokasta juoksentelemaan ympäriinsä.
Kotioloissa ei meilläkään ollut mitään vikaa eikä ongelmia pojan kanssa. Mutta niin vaan poika haettiin kesken koulupäivän ja tehtiin kiireellinen huostaanotto. Nyt on sossu hakenut huostaanottoa hallinto-oikeudelta ja suulliseen kuulemiseen on aika. Toivon ettei teille käy samalla tavalla.
Keskustelin muuten erään sosiaalityöntekijöitä opettavan yliopisto-opettajan kanssa ja hän innostui antamaan oppilailleen graduaiheeksi tutkia "neurologisten lasten" osuutta ja asemaa ym. huostaanotoista.
Käsittääkseni edes Stakes ei tiedä lukumääräänsä. Mielenterveyshäiriöiset ja neurologisoireiset on niputettu yhteen ja lasten lukumäärä on yli 5000, siis kolmasosa kaikista
kodin ulkopuolelle sijoitetuista.
Oppilaiden pitäisi tutustua nyt sitten oikeaan suuntaan, eli niihin neurologisiin lapsiin, ei suinkaan neurologisiin tanttoihin, joiden adhd jäänyt aikoinaan hoitamatta.
Sitä pohdittiin muiden as-lapsen vanhempien kanssa aikanaan, mutta tämä on sellainen alue, jossa on niin mahdottoman paljon työtä tehtäväksi, että tuo gradu-aihe jo unohtui jossain vaiheessa. Hyvä, että otit esille, kaikki mahdolliset kanavat on käytettävä tiedon levittämiseen näissä asioissa.
Olet päätynyt samaan lukuun kuin minäkin!
Luku on hirvittävän suuri, mutta suurihan on sekin osuus, paljonko neuron oireyhtymiä arvellaan joka ikäluokassa syntyvän. Jos syntyvien määrä on vuosittain n. 60.000 lasta, heistä 4-5 % arvellaan olevan sekä as- että adhd-lapsia. Nyt kun luokkakokoja vain suurennetaan, vaikka ovat olleet liian suuria ennestään, uskon juuri näiden herkkien ja älykkäiden lasten ensimmäisenä reagoivan huonoihin opiskeluolosuhteisiin. Heitä saattaa olla paljon myös niissä huostissa, jotka on tehty koulukiusaamisen ym. kouluun liittyvien syiden takia, vaikka heitä ei psykiatriseksi potilaaksi olisi luokiteltukaan. Mutta oikean avun ulkopuolelle heistä suuri osa jää joka tapauksessa ja sitten ihmetellään syrjäytyneiden nuorten suurta määrää...
kun kerroin tästä jo aiemmin täällä:
"mentiin vapaaehtoisena mukaan NeuroMentalissa kansainväliseen tutkimukseen, jolla on tarkoitus kehittää AS-lasten kuntoutusta. Mukana on siis NeuroMental, Helsingin, Oulun ja Turun yliopistot, tiettyjä yksiköitä Teknillisestä korkeakoulusta, Oxford, Harvard ja UCCLA.
Tutkimustuloksia käytetään erilaisiin tieteellisiin julkaisuihin, sekä jonkun väitöskirjaan, en vielä tiedä kenen. NM:stä on mukana
lastenneurologian professori Lennart von Wendt
neuropsykologian professori Marit Korkman
lastenneurologi Taina Nieminen-von Wendt
neuropsykologi Anne Avellan
neuropsykologi Sarianna Barron-Linnankoski
psykologi Outi Reinvall
psykologian opiskelija Anne Lahervuori
psykiatrinen sairaanhoit. Susan Sarenius"
Tästä oli puhetta viimeisessä koulupalaverissakin ja suurta iloa saa aikaan ammatti-ihmisissäkin kaikki tekeillä oleva tutkimus ja tieto näissä asioissa. Tietysti hyvä, että kuntoutusta kehitetään, mutta parasta meidän kohdalla on, että lapsi tulee saamaan lausunnot omasta osuudestaan tutkimustuloksissa ja sanottiin, että niistä papereista voi olla aikanaan hyötyä NUOREN jatkokuntoutuksessa. Siis kun hän nyt on mukana alle 16-vuotiaiden kuntoutusohjelmassa, niin antaa turvallisuutta tieto, että tarvittaessa hänellä saattaa olla mahdollisuus päästä myös nuorten jatkokuntoutukseen, johon päsyä nuo paperit auttavat.
Tuohon mukaan meno antaa nyt sitten lisäaikoja taas NeuroMentaliin, kun minulla on jo muutenkin ollut riittävästi tekemistä aikojen järjestyksessä pitämisessä. Erikseen on seuraavat ajat kaikille näille käynneille:
-lapsen yksilöterapia
-minun käynnit erikseen lapsen terapeutilla
-lapsen ryhmäterapia
-oppimisdiagnostiikka (tosin loppusuoralla)
-ja nyt vielä tuo kansainvälinen tutkimus
Jotenkin on vain silti niin nöyrä ja kiitollinen olo, että kaikkien huostakauhujen jälkeen on tähän tilanteeseen päästy.
Nyt ei enää varsinaisia oppimisongelmia, vaikka kotiutumisen jälkeen niitä löytyi. Mutta ajatelkaa, että vieläkin nyt 12-vuotiaana todetaan, että lapsi tarvitsee vahvasti tukea oppimiseensa. Lastenkodin suljetulla psykiatrian osastolla omahoitaja karjui lapselle: "Sinun äitisi mielipiteistä ei tarvitse välittää, hän auttaa sinua liikaa koulutehtävissä. Sinun on aika itsenäistyä ja täällä kyllä saat tehdä läksysi yksin."
Siinä se onkin tiivistettynä yksi esimerkki, miksi tutkimus ja tieto näissä asioissa on niin suureen tarpeeseen.
eristetään kodista , joka ei mitenkään ole sairauteen syyllinen,
lapsia pidetään kuin vankeja, mutta huonommissa olosuhteissa,
lapset jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa, kärsivät koko lapsuutensa ja nuoruutensa, eristettynä rakkaimmistaan,
Jospa reagointi onkin älykkyyden merkki, lapset reagoivat huonoja kouluoloja, kehnoa opettajaa, reagoivat koska eivät halua altistua sopuleiksi kuten lasten pitäisi, jokaisen pitäisi nuhteetta kulkea laumassa,
Varmasti on tälläkin hetkellä kärsiviä lapsia erilaisissa laitoksissa, yksikin kärsivä on liikaa.
No, huh huh, loppulauselmaan kommentti.
Muutoin, en valitettavasti tuota kysymääsi ollut huomannut, mutta hyvä että tuli nyt esille.
En ole vähään aikaan tuppautunut palstalle, tuli takkiin. No, totta, en ehkä kuulu tänne, mutta minne sitten? Parempaa ensikäden tietoa ym. vertaistukea tuskin saatavilla missään muualla! Sama tavoite ja päämäärä. Neuroloisten lasten ja perheittensä oikea hoito, tuki, kuntoutus ja apu.
Minulla on kytköksiä mainitsemiisi tutkimusten tekijöihin. Aikuinen lapseni TKK:lla ja kertonut samasta aiheesta, myös muuta, jota en voi tässä kertoa.
Olen muuten mm. mukana Hgin yliopiston / Palmenian koulutuksessa, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen / ADHD- valmentaja. Vaikuttaa tuhdilta asiantuntemuksen suhteen. Jännä nähdä.
Kouluasia on kesken. Asia on niin tuore. Virallisesti vielä auki.
Hyvää PÄÄSIÄISTÄ! Heh :)
Täällä on joku häirikkö, joka yrittää estää jos ei muuten, niin henkisesti lannistamalla kaiken lasten eteen tehtävän työn. Ei kannata välittää. Enemmän sinä tälle palstalle kuulut, koska olet aidosti lasten asialla, eikä vanhempia haukkumassa, kuten hän.
Hyvä ensikäden tieto ja vertaistuki on varmaan tiivistettynä paras kuvaus palstan alkuperäisestä tarkoituksesta.
Kuulostaa tosi hyvälle tuo ohjaajakoulutus, varmasti saa hyvän tietopaketin aiheesta ja myös viimeistä, ajanmukaista tietoa maailmalta.
Jaa-has, mitäs me mammat :) Kirkkaasti aikuinen on minunkin vanhin lapseni ja tiivisti seurannut miehensä kanssa nuorimman vaiheita, välillä kyllä järkytyksestä henkeään haukkoen.
Niin, tuo testiuusinta oli siitä mielenkiintoinen, että siinä ei ilmennytkään enää mitään varsinaisia oppimisongelmia. Uskomatonta, koska kotiutuksen jälkeen huonokuntoiselle lapselle tehdyt testit näyttivät jos jonkinlaista häikkää. Mutta sitä tulosta on epäilty alusta asti juuri lapsen silloisen voinnin takia ja siksi uusinta tehtiinkin, koska asiat ovat nyt niin paljon paremmin. Siinä taas yksi näyttö hoidollisten huostaanottojen tuhosta lapsille. Ainoastaan vielä aika kapea lähimuisti aiheuttaa oppimisessa tuen tarvetta ja sitä voidaan antaa vain pienryhmässä. Tuen tarpeen olen kyllä itse nähnyt aina, mutta lastenkodissa sekin oli vain yksi minun monista virheistäni ja puutteistani. Ei voi kuin nauraa helpotuksesta enää tässä vaiheessa, eikä kannata liikaa muistella menneitä.
Mutta onhan selvä asia, että ihanne olotila oppimiselle on tasapainoinen, utelias ja avoimen kiinnostunut mieliala kaikelle uudelle. Ei pysty olemaan luova tai vastanottavainen, jos vallalla on negatiivinen mieliala, on ahdistunut, pelokas, ei luota kykyihinsä tai muuten psyyken vire ei ole oikea.
Hyvää pääsiäistä teillekin!