Miten opettaa koira seisomaan pöydällä rentona?

Minulla on 7 kuukauden ikäinen kääpiökoiranpentu jota ole alkanut opettamaan pöydälle seisomaan. Alkuun ei opetettu koska ajateltiin että ei mennä koskaan näyttelyyn mutta nyt ne kiinnostavatkin. Eli koira on osannut seisoa pöydällä jotenkin mutta jännittyneenä, pari viikkoa sitten se tippui pöydältä ja senjälkeen on vaan tärissyt pöydällä ihan lukossa eikä suostu edes raakaa lihaa syömään pöydällä ollessa. Heti kun sen nostaa alas pöydältä niin palautuu täysin normaaliksi ja herkut kelpaa.
Miten ihmeessä saisin sen olemaan pöydällä rentona. Nyt se vaan tärisee kauhuissaan ja paniikissa :( Vajaa kuukausi olisi aikaa näyttelyyn jolloin pitäisi pöydällä osata olla.
Olen yrittänyt myös niin että annan koiran vaan olla pöydällä ja meni 45 minuuttia ennen kun se suostui kinkkua maistamaan sitä ennen vain tärisi kauhuissaan. Vielä enemmän se menee lukkoon jos sitä alkaa asettelemaan yhtään tai nostaa seisomaan kun se istuu tai makaa.

Mikä avuksi miten saisin koiralle opetettua että pöytä onkin kiva paikka siitä huolimatta että on sieltä kerran tippunut? Piääkö se vain nostaa pöydälle 10 kertaa päivässä ja antaa ola niin kauan kunnes rentoutuu vai ihan pieneksi hetkeksi pöydälle tärisemään jonka jälkeen nostan lattialle ja annan namia? Pöydällä se ei suostu mitään namia ottamaan ellei odota sitä 45 minuuttia että koira senverran rentoutuu että kykenee syömään.
52437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kokeile laittaa pöydälle jokin liukastumista estävä liina. Käytä vaikka sohvapöytää tai jotain matalampaa tasoa harjoituksissa. Harjoittele useasti, älä jätä koiraa yksin pöydälle. Älä palkitse pelosta/tärinästä, palkkio silloin kun kauniisti seisoo pöydällä.
Useita lyhyitä harjoituksia 5-10 min/3 x päivässä. Tseppiä ja huumoria peliin!

Äänestä
  • Käytössä on ihan oikea trimmauspöytä eli se on semmoinen kumipintainen ettei ole liukas.
    Ongelma on siinä että koira menee pöydällä niin lukkoon, ettei mikään palkka kelpaa. 45 minuuttia meni että koira seisoi senverran rentoutuneena että suostui syömään nameja. Yksin en ole sitä jättänyt vaan tuon 45 minuuttia istuin tuolilla vieressä ja luin lehteä.

    Äänestä

  • Minin omistaja kirjoitti:

    Käytössä on ihan oikea trimmauspöytä eli se on semmoinen kumipintainen ettei ole liukas.

    sentään, koira pelkää, tärisee ja silti jätät sen siihen melkein tunniksi?

    Aloitat tietysti lyhyellä tovilla, sekunnilla kahdella ja MATALLA pöydällä. Itsekin pelkäisit ja tärisisit, jos olisit pudonnut ja satuttanut itsesi. Useita tosi lyhyitä harjoituksia päivässä ja KEHUT koko ajan. Liian usein huomaa ettei koiraa muisteta kehua siitä lyhyestäkin hyvästä suorituksesta mutta heti kyllä muistetaan torua.

    Siitä trimmipöydästä saa jalat jopa alta pois, tai ne taittuvat pöydän alle, joten pöytä nyt kasasan ja lattianrajaan SINÄKIN harjoittelemaan.

    Vaikea tuota on lähteä korjaamaan tuo 45 minuutin jälkeen, kaiken teit päin häränpyllyä!

    Äänestä

  • Minin omistaja kirjoitti:

    Käytössä on ihan oikea trimmauspöytä eli se on semmoinen kumipintainen ettei ole liukas.
    Ongelma on siinä että koira menee pöydällä niin lukkoon, ettei mikään palkka kelpaa. 45 minuuttia meni että koira seisoi senverran rentoutuneena että suostui syömään nameja. Yksin en ole sitä jättänyt vaan tuon 45 minuuttia istuin tuolilla vieressä ja luin lehteä.

    ei oo todellistä :D siis tyyppi hehkuttaa palstalla innokaana miten rääkkää koiraansa :D

    sori että nauran, mutta kaikkia sitä onkin =)

    Äänestä

...pidetä pelkäävää koiraa 45 minuttia pöydällä.

Lähde vaikka niin, että jos koirasi ei pelkää sylissäsi, niin ota koira syliin ja istu itse koira sylissä pöydälle ja teet sen koiralle mukavaksi. Ollaan pöydällä ja meillä on mukavaa. Pikkuhiljaa siitä siirrtä koiran jalka kerrallaan itse pöydän päälle ja smaa mukavuus jatkuu. Jos koira menee paniikkiin kun tassu on pöydällä, niin sitten jatkat taas sitä,e ttä se on kokonaan sylissäsi ja teillä on äärettömän mukavaa siinä ja turvallinen olla. Koiralla pitää olla niin mukavaa, että se ei edes huomaa, kun sinä sen pikkuhiljaa pudotat sylistäsi tassu kerrallaan omin jaloin pöydälle. Pöydällä oelminen tietää palkiota, sitähän pyrit koiralle opettamaan ja kun koira haluaa palkkion se oppii,e ttä sen pitää olla pöydällä saadakseen sen. Eli sekuntti kerrallaa, pelkäsi tai ei. Ei väliä luuleeko koira savansa palkkion pelkäämisestä, sillä kun se saa palkkiota sen pelko vähenee ja se oppii pikkuhiljaa, että se tässä apikassa palkitaan vaikkei se pelkääkään...

Kun koira tärisee ja on paniikissa, se on todella stressaantunut. Tee kaikkesi vähentääksesi sitä stressiä. Syöminen vähentää stressiä, rauhallinen äänensävy vähentää stressiä, turvallinen ympäristö vähentää stressiä, silittäminen ja hieronta vähentävät stressiä...

Teet hallaa koiran ja itsesi väliselle suhteelle jos pidät sen äärimmäisessä stressissä useita minuutteja, etkä edes pyri auttamaan sitä mitenkään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minin omistaja kirjoitti:

Minulla on 7 kuukauden ikäinen kääpiökoiranpentu jota ole alkanut opettamaan pöydälle seisomaan. Alkuun ei opetettu koska ajateltiin että ei mennä koskaan näyttelyyn mutta nyt ne kiinnostavatkin. Eli koira on osannut seisoa pöydällä jotenkin mutta jännittyneenä, pari viikkoa sitten se tippui pöydältä ja senjälkeen on vaan tärissyt pöydällä ihan lukossa eikä suostu edes raakaa lihaa syömään pöydällä ollessa. Heti kun sen nostaa alas pöydältä niin palautuu täysin normaaliksi ja herkut kelpaa.
Miten ihmeessä saisin sen olemaan pöydällä rentona. Nyt se vaan tärisee kauhuissaan ja paniikissa :( Vajaa kuukausi olisi aikaa näyttelyyn jolloin pitäisi pöydällä osata olla.
Olen yrittänyt myös niin että annan koiran vaan olla pöydällä ja meni 45 minuuttia ennen kun se suostui kinkkua maistamaan sitä ennen vain tärisi kauhuissaan. Vielä enemmän se menee lukkoon jos sitä alkaa asettelemaan yhtään tai nostaa seisomaan kun se istuu tai makaa.

Mikä avuksi miten saisin koiralle opetettua että pöytä onkin kiva paikka siitä huolimatta että on sieltä kerran tippunut? Piääkö se vain nostaa pöydälle 10 kertaa päivässä ja antaa ola niin kauan kunnes rentoutuu vai ihan pieneksi hetkeksi pöydälle tärisemään jonka jälkeen nostan lattialle ja annan namia? Pöydällä se ei suostu mitään namia ottamaan ellei odota sitä 45 minuuttia että koira senverran rentoutuu että kykenee syömään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu