Pystyykö ihminen koskaan matkustamaan Proxima Centaurille ja takaisin? Entä pystytäänkö koskaan samaa matkaa tekemään HD 69830:n planeettoja tutkimaan? Ensimmäisen kohteen etäsyys reilut 4 valovuotta ja jälkimmäisen noin 41 valovuotta.
Proxima Centauri?
Varaktori
11763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei.
Tuo ensimmäinen olisi kai jo nykytekniikalla mahdollista ainakin miehittämättömänä. Miksi ei siis olisi mahdollista vaikka valonnopeutta pidettäisiin rajanopeutena? Antimaterian käyttö voimanlähteenä on jo nyt yksi NASA:n tutkimuskohteista ja sellaistakin tekniikkaa saattaa vaikkapa 10000v kulttua olla käytössä. Nykytekniikka mahdollistaisi jo ainakin fission käytön voimanlähteenä. jne...
pysty ?
ai että ennen vuotta 2012 käytäs broxima centaurissa ?!
Jos ja kun ihminen vaikkapa muutaman sadan vuoden kuluttua lähtee köröttelemään johonkin päin linnunrataa, sanotaan vaikka 1/4 valon nopeudella.
Luultavasti tekniikka kuitenkin koko ajan kehittyy, jos jännästi ajattelee niin voi olla että jo sadan v:n kuluttua päästään jo yli puolen valonnopeuteen.
Ja eikun sen ensimmäisen tähtireen perään.
No, siinähän jossainvaiheessa tehdään tyylipuhdas oppikirjamainen ohitus. Ja niinno, entäs sitten taas muutaman sadan v:n kuluttua kun...
NASA:n project longshot an unmanned probe to Alpha Centauri:
http://ntrs.nasa.gov/archive/nasa/casi.ntrs.nasa.gov/19890007533_1989007533.pdf
Tähtienväliset lennot wikipediassa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tähtienväliset_lennot
Onhan nämä jänniä juttuja varsinkin kun ne ovat teoreettisesti toteutettavissa olevia asioita.
Rakennetaan vain valtava "avaruus-arkki", jossa ihmiset matkaavat tarpeentuleen sukupolvien ajan kohti määränpäätä.
Tähtitieteilijä professori Esko Valtaoja kirjoittaa kirjassaan "Kotona maailmankaikkeudessa" (v. 2001) seuraavasti:
"Tähdet eivät ole saavuttamattomissa; jo mekin voisimme päästä niihin muutamassa sadassa vuodessa, jos tarpeeksi suuri halu tai tarpeeksi suuri pakko meitä siihen piiskaisi. Ja kaikki tulee aina halvemmaksi: viime vuosisatojen aikana niin energian kuin raaka-aineidenkin keskimääräinen hinta on aina 50 vuodessa puolittunut. Jos sama kehitys jatkuu koko alkaneen millenniumin - ja miksei jatkuisi? - niin tähtimatkan reaalihinta tulee putoamaan sadoista biljoonista satoihin miljooniin, siihen mitä pieni Maata kiertävä satelliitti nykyisin maksaa.
Missä sitten tulevat vastaan mahdolliset rajat? Tehokkain kuviteltavissa oleva raketti - sellainen jonka luonnonlait vielä sallivat - ei käytä ydinpolttoainetta vaan antimateriaa, joka materian kohdatessa muuttuu kokonaan säteilyksi, fotoneiksi, ja joka voi kiihdyttää raketinkin lähelle valon nopeutta. Antimaterian nykyinen käypä hinta on satoja miljardeja milligrammalta, joten ihan huomisen teknologiasta ei nyt puhuta.
Mihin antimaterialla voitaisiin pystyä? Aloitetaan vaikka Marsista, ja lasketaan kuinka nopeasti, ja millä hinnalla, voisimme periaatteessa päästä 60 miljoonan kilometrin päähän. Tehdään matka mukavasti luksusluokassa niin että kiihtyvyys on koko ajan Maan vetovoiman luokkaa, eikä meidän tarvitse ähkiä nykyastronauttien tavoin norsun painoisina tuoleihin litistettyinä. Puolessavälissä matkaa aletaan jarrutus. Peruskoulun fysiikalla voimme laskea, että Marsiin päästään parissa vuorokaudessa, maksiminopeus juuri ennen jarrun painamista on alle tuhat kilometriä sekunnissa, ja satakiloisen matkaajan liike-energia on 30 terajoulea. Tämä energian määrä on sangen kohtuullinen; nykyisillä sähkön tai bensiinin hinnoilla energialaskun maksamiseen riittäisi yksi lottovoitto, ja hintahan puolittuu aina viidessäkymmenessä vuodessa. Apollo-astronautit Kuuhun vienyt SaturnV-kantoraketti kehitti itse asiassa melkein vastaavan määrän energiaa, mutta tehottomana kemiallisena rakettina haaskasi lähes kaiken hukkaan.
Entäpä sitten kun meillä on käytössämme antimateriaraketti? Muutama sata grammaa ajoainetta riittää satakiloisen ihmisen kuljettamiseen Marsiin. Nekin grammat tarvitaan riittävän liikemäärän aikaansaamiseen; polttoaineesta ei kannata edes puhua, siksi riittää alle gramma annihililoituvaa antimateriaa. Nyt emme enää tarvitse kuurakettien valtavia bensakanistereita; ei muuta kuin reppuselkään ja menoksi! Lähdetään matkaan kohti tähtiä samalla antimateriaraketilla, samalla yhden geen kiihdytyksellä ja painetaan kaasua puoli vuotta. Nyt matkanopeus on 130 000 kilometriä sekunnissa, 40 % valonnopeudesta, ja toisessa päässä jarrutukseen kuluva aika mukaan luettuna pääsemme lähimpiin tähtiin kymmenessä vuodessa. Energiaa tarvitaan nyt 30 000 kertaa enemmän kuin Marsiin matkatessa, triljoona joulea yhtä ihmistä kohden. Ei sekään ole mahdotonta. Meillä on jo sellaiset energiat käytössämme, paljon ikävämpää tarkoitusta varten tosin; muutamassa sadan megatonnin vetypommiräjäytyksessä vapautuu vastaava määrä enetgiaa."
Loput saatte halutessa lukea kirjastaan...
Jos kehittyneitä sivilisaatioita olisi galaksissamme 10 000 (asiantunioiden mielestä optimistinen arvio) olisi niiden keskimääräinen etäisyys n. 1000 valovuotta.
Teerikorpi.
>olisi niiden keskimääräinen etäisyys n. 1000 valovuotta.<
Kiinnostaisi tietää miten päädyit tuohon?
Astronomi Pekka Teerikorpi kirjassaan : "Miljoonan vuoden yksinäisyys" Otava 2007.
Jos linnunradan halkaisija on unkefäärt 100 000 valovuotta ja jonkin verran paksuuttakin sillä tietysti on, voimme laskea sen tilavuuden. En tiedä onko "elämälle epäsuotuisat alueet linnunradassa" huomioitu jollain kertoimella, vai onko ne 10 000 jaoteltu tasan tilavuuteen.
Suuntaa antava laskelma:
Jos galaksi olisi littana taso, olisi sen pinta-ala karkeasti 7 500 000 000 neliövalovuotta (n.3 x 50 000 vv^2) . Kun se jaetaan 10 000:lla saadaan yksi sivilisaatio 750 000 neliövalovuotta littanassa galaksissa, jossa koko alue on kelvollinen elämälle. Keskus ei varmaan sitä ole.