-Syyte tahallinen vahingonteko(autoa potkittu), mutta varattomana/työttömänä minulle suotiin sentään maksuton oikeudenkäynti, kun oli tietenkin pakko hankkia asianajaja, kun haastajallakin sellainen oli. No, tuomio tuli, sakkoja, korvauksia. Mutta, nyt tuli sitten vielä vastapuolen asianajajan laskut/käräjöintikulut. Niitä oli kertynyt 1500e ja rapiat, en kuunaan kykene maksamaan. Eli, siellä ne sitten kasvavat korkoa loputtomiin perinnässä, vaikka muuten oma oikeudenkäynti oli maksuton? Oma asianajaja oli aivan munaton, eikä juuri avannut suutaan, aivan kuin asiat olisivat etukäteen sovittu niin, että olen syyllinen, koska ei ole esittää vastatodistetta. Ja hoviin ei kuulemma kannattanut vetää, koska, "ei se siitä mihinkään muutu", sanoi juristi. Eli, ole väärässä paikassa, väärään aikaan, ja yksin tilanteessa, niin häviät automaattisesti??? Sinun katsotaan syyllistyneen tekoon todennäköisin syin, vaikka suoraa näköyhteyttä ei silminnäkijällä ole ollut? Ja itse muisti hukassa liiallisen humalatilan vuoksi. Poliisi otti kiini minut lähistöltä nuokkumasta, kun joku oli soittanut ne paikalle. Pimeää, näköhavainto kaukaa. Todistaja ei edes osannut kuvailla vahingon tekijän vaatetusta. Oli aikamoinen shokki aamulla herätä putkasta, ja kuulla tutkijalta vasta mitä on muka yöllä tehnyt. Itse en kyennyt mitenkään puolustautumaan tässä tilanteessa, mutta en voinut tuota tunnustaakkaan, koska soti normaalia käyttäytymistäni vastaan. Auton omistajain on minulle täysin tuntematon, ei siis mitään motiiviakaan.. Muita ei oltu paikalla nähty, joten käräjäoikeus tuomitsi syylliseksi, kun en voinut toisin todistaa. Eläissäni en ole vastaavaan joutunut, eikä ole rikosrekisteriäkään, eletyn 50 vuoden aikana kertynyt. Tässä sitä sitten ollaan,, kusessa, eikä ilmeisesti mahda mitään. Arvaamattoman kalliiksi tuli se ryyppyreissu...prkl.
Kysymys...
Sain haasteen käräjille.
6715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lain mukaanhan kaikki on tapahtunut. Maksuton oikeudenkäynti tarkoittaa vain sitä, että veronmaksaja korvaa omat oikeudenkäyntikulut, mutta ei vastapuolen , jos ne määrätään päätöksessä korvattavaksi. Sakot ja korvaukset tietysti lisäksi.
Syyllisyyshän on selvää pässinlihaa, sillä onhan oikeus miettinyt sitä, että muitakaan vaihtoehtoja ei ole olemassa.
Rikoskorvauksen ulosotto päättyy 20 vuodessa, joten niin pitkään sinun pitää välttää työntekoa tai sitten vain kiltisti maksaa.
kuin minulla edellisessä oikeudenkäynnissä???.Toimi nimittäin TÄYSIN kuvailemallasi tavalla minukin asiassani.Hiplasi vain palkkiolaskuaan,eikä laittanut vastapuolelle hanttiin yhtään.Tuomarikin oli paljon julkisuudessa parjattu,kasvonsa menettänyt mies.Suomessa tuomitaan edelleen vailla näyttöä olevia olevissa asioissakin.Minut tuomittiin myös sakkoihin,korvauksiin ja vastapuolen oikeuden oikeudenkäyntikulutkin langetettiin minulle.Enpä minä niitä koskaan kykene maksamaan,mutta nämähän lankeavat veronmaksajien kontolle ja vastapuoli hykertelee käsiään ja keksii uusia keinoja tehdä helppoa rahaa.PRKL sanon minäkin.
Nih?
Eihän niitä sakkoja tarvitse maksaa. Oikeuden määräämät muunnetaan vankeudeksi ja kun tulee ulos linnasta, sakot on silloin maksettu.
ei suomessa paljoa syyttömiä tuomita. Mutta ilmeisesti sinun tapauksessa on käynyt niin. Ne vastapuolen kulut tulevat aina maksettaviksi vaikka olet saanut omat oikeuskulut maksettaviksi valtion kassasta. Niitä ei korvata hävinneelle osapuolelle koskaan. Ei vahngonteko ole useinkaan kovin kannattavaa rahallisesti ainakaan sen tekijälle. Siinä häviää ihan hiivatisti rahaa. Eihän ne itse rangaistukset suomessa kovia ole mutta ne lakimiehet ovat aika persoja rahalle....
Siis onko kukaan huomannut?
Oikeuslaitoksen tuomiot on sivuseikka vaan "tuomiot" ohjataankin oikeudenkäyntikulujen kautta ja varsinainen tuomio tuleekin rahana kuluina. "tuomion tekee asianajajat keskenään".
Eräässä tapaksessa kyselin asiasta niin tuomioistuimen tuomari totesi että olihan asianomistajilla kattava oikeusturvavakuutus!?
Tämänkin havainnut.