eronneita?
Tullut niin totaalisen kyllästyneeksi kumppaniisi
että tuntuu että et jaksa enää jatkaa.
Jäkätijäk tee tuo jäkätijäk hae se..?
Tullut niin totaalisen kyllästyneeksi kumppaniisi
että tuntuu että et jaksa enää jatkaa.
Jäkätijäk tee tuo jäkätijäk hae se..?
Vastaukset 28
Vanhimmat
ei kuusikymppiset eroa, turha kenenkää vokotella toisen puolisoa.
Harva enään jaksaa alkaa uutta suhdetta, muuten kuin sala suhteena hyväksi käyttää anteliasta vokotteliaa.
Niinistöki oli monta vuotta leskenä, se on aivan eriasia, hänellä harvinainen sattuma, ja se on hyväksyttävissä puitteissa kuitenkin, molemmat oli vapaita.
Menetykset kuusikymppisinä on niin suuret ettei kannata erota enään siinä ijässä.
Tässä iässä suuri osa eroaa, kun huomaa että elämää ei olekaan enää paljon tuhlattavaksi.
Saa vihdoinkin tehdä mitä haluaa, olla oma itsensä.
Löytää uusia piirteitä itsestään. Saa arvonantoa, ja hyvää sexiä.
Miksi pitäisi viettää loppuelämänsä epätyydyttävän henkilön kanssa?
Varsinkin, jos sitä joutuu vuorokauden läpi katsomaan, kun ei ole enää työelämässä.
Parasta mitä on, on avioero, ja oma elämä.
kuolema erottaa aikanaan... Tosissani tuon sanon, sairauden lopputulemaa.
Ei silti, en olisi eronnut muutenkaan. Hyvä kumppani, miksi vaihtaisi? Tai jäisi yksin olemaan.
En edes periaatteesta eroaisi, sillä avioliitto on elinkautinen... Se on tarkoitettu kestäväksi elämän ajaksi.
Yksi syy eroon on, aviorikos eli pettäminen. Silloinkin jää elinikäinen sitoumus voimaan. Toiselle ei ole lupa antautua. Jos niin tekee, on itsekin tehnyt huorin.
Nuo eivät ole omia ajatuksiani, vaan Raamatusta.
Kaikille sekään ei sovellu.
Siellä on aika selvää tekstiä, jos haluaa noudattaa niitä. Vähän heitä enää on, ikävä kyllä.
että eroaminen on parasta mitä on! Ei tosiaankaan, ainakin itselläni on tosi kiva aviomies ja monikymmenvuotisen avioliiton myötä olemme kiinnikasvaneet. Mutta onneksi joka päivälle riittää rakkautta ja hellyyttä. Itse olen jo eläkkeellä ja kumppanini pääsee parin vuoden päästä. Odotan tyytyväisenä yhteistä aikaamme, meillä on paljon yhteisiä harrastuksia, niin liikunnallisia kuin kulttuurikin. Koska mieheni on ollut jo monta vuotta osa-aikaeläkkeellä, tiedän, miten mukavaa yhdessäolomme on sitten kun saamme olla koko ajan pois työelämästä.
Jossakin Raamatun kohdassa on varoitus - muistaakseni Paavalilta - siihen suuntaan, että leskinaisten olisi hyvä mennä naimisiin, etteivät tulisi juoruisiksi.
Varteenotettava ohje sekin ja yhtä lailla Raamatusta kuin sinunkin opetuksesi. Miehiä naimakiellot eivät tietysti muutenkaan rajoittaneet.
Eroaako kukaan? Minä muutin erilleen, siis en eronnut, mutta (uhoamatta), koskaan emme palaa yhteen asumaan. Kestihän sitä jo 43-vuotta.
Aina ei tarvitse löytää uutta. Sexiinkin on keksitty lukuisia "tee se itse" menetelmiä.
Puolison sairaaloinen mustasukkaisuus.
Vaikka avioliitto on pyhä kristinuskossa, mutta mikä "pyhyys" sillä on uskoissa, joissa miehellä on oikeus ottaa useita vaimoja?
Onko, (kun käsitän nyt, että puhumme suomen oloista)oikein, että nainen joutuu kärsimään jatkuvasta pahoinpitelystä syyttömästi ja vainoharhaisen puolison terrorisoinnista liikkumisistaan, että hän ei olisi oikeutettu eroon, tai ainakin omaan elämään toisaalla tämän ikäisenä, kun pieniä lapsiakaan ei ole????
Älkää sotkeko keskustelua Te hyväosaiset, jotka olette onnistuneet saamaan rakastavan puolison. Tämä on meille "typeryksille", joilla ei käynnyt niin hyvä tuuri.
Ainoa vitsi siinä, että suositus koski alle 60 vuotiaita. He kun käyvät himokkaiksikin... Ei me muut enää, vai miten se nyt oli?
Koskihan ne miehiäkin, mokomakin. Ainakin se yksiavioisuus eliniäksi.
Hauskaa, kun joku näistä nätisti kirjoittaa.
on siellä annettu lupa erota ihmisten pahuuden tähden.
Eikä nuo ohjeet kaikille sovi, sekin on selvä.
Jos joku arvelee voivansa elää tuon ed. kommentin mukaan, hänelle ne ohjeet sopivat.
Nuorena koin sairaalloisen ihmisen mustasukkaisuuden. Onnekseni se loppui ennen avioliittoa. Tiedän sen tuskan.
Vain vähän mahtuu yhteen viestiin ja paljon tietoa jää pois.
kysyin vaan jos jollakin on ollut rohkeutta jättää tän ikäsenä narsistinen ja terrosisoiva puoliso.Lasten takia sitä on kestäny, mutta nyt ajattellee mitä lapset sanoo.
Vain nuoret lesket olivat himokkaita, mutta mitenkäs on nyt, kun 60-vuotiaat ovat mielestään nuoria tai ainakin nuorekkaita, ja himokkaita tietysti sitä myöten. Ikärajaa on ehdottomasti korotettava!
Paavali muuten nimenomaisesti antaa leskille luvan mennä naimisiin: "Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin - - ".
Kyllä miehille aivan omat sääntönsä oli, katsos, kun miehiä ei luotu naisia varten, vaan naiset miehiä varten, iloksi miehille.
mutta todellisia harvinaisuuksia luullakseni ovat 60 "Jäkätijäk tee tuo jäkätijäk hae se -ihmiset."
Ei se oikein kuulu meidän ikäpolven tyyliin.
huono liitto muuttuisi eläkkeelle jäädessä, ei varmana parane.
löytyy ainakin yksi kappale tässä - samassa jamassa, puhukoot muut mitä lystää, nuo epäilijät ja arvostelijat. Minulla on nyt on jotenkin vapauttava - tosin outo ja ajoittain yksinäinenkin olo, mutta aion selvitä.
Yhdessä vaiheessa ajattelin jo perustaa naisille vertaisryhmää, siis eronneiden tai eroamassa olevien ryhmää, mutta en ole saanut aikaiseksi, miehillä sellainen on ainakin täällä helsingissä.
Tsemppiä vaana irtiotolle, äläkä mieti ikääsi, jos on paha olo tee miten hyväksi näet, niin minäkin tein, enkä ole katunut .
Olen nyt 60 . En ole katunut hetkeäkään, että vihdoin uskalsin seisoa omilla jaloillani ja alkaa elämään itselleni. Elämäni parasta aikaa olen elänyt senjälkeen. En halua sitoutua uudelleen. Yksinäistä joskus on se myönnetään. Toiseen vaakakuppiin itsenäisyys ja oma elämä, niin kyllä kirkkaasti huonon suhteen voittaa.
En tosiaan yllytä ketään eroamaan. Tottakai jos sille liitolle on edellytyksiä olemassa se jatkuu, joko hyvin tai sitten se jatkuu ennallaan. Toisaalta eihän kaikkea voi saada, kaikella on hintansa. Tsemppiä sinulle! Pää pystyyn ja rinta rottigilla eteenpäin!
Erosin 61 vuotiaana,,,ahdistavasta liitosta. Vuosi meni ihmtellessä vapauttavaa oloa, senjälkeen olen elänyt ehkä elämäni parasta aikaa, lapset ovat pysyneet samoina. Nautin elämästä ja sen antamista riemuista ja suruistakin joskus. Ja taas on uusi kevät riemuitaan, siitäkin!!!!!
minusta ole enää avioliittoon sellaisen kanssa,joka pitää salarakasta.
Saa pitää,mutta ei minun kanssa eläessä.
Samaa se oli nuorenakin,mutta nyt ei ole mitään estettä erolle,eikä tarvetta antaa anteeksi.
Viimeinkin oma elämä,omat rahat,eikä kukaan mollaa ulkonäköäni ja luonnetta.
Kaikista parasta,kukaan ei komelete,kyllä tätä piirrettä löytyy tässäkin iässä ja piirteet pahenee vanhetessa.
Minusta on parasta laadukas elä eikä suorittaminen eli väkisin olla aviolootossa johon kerran nuorena mennyt.
Nyt ei ole samat ajat kun nuorena eikä ajatukset,eli nyt voi ajatella myös itseään.
on voimia lähteä huonosta avioliitosta. Onneksi nykyisin ei tarvitse kaikkea kestää.Turhaan.
Kaikki ne ystäväni (nais), jotka ovat eronneet,ovat pärjänneet hienosti.
Kyllä yksin on parempi kuin huonossa suhteessa. Pystyyn kuolleita liittoja on varmaan jokaisen tuttavapiirissä. Molemmat osapuolet voivat huonosti, mutta yhdessä roikutaan, omaisuuden, aikuisten lasten, ympäristön tai muun tekosyyn nimissä. Omassa tuttavapiirissä eronneet 60 ovat selvinneet hyvin, erityisesti se liitosta lähtenyt osapuoli. Jätetyksi itsensä kokeneen tilanne voi olla toisin.
Itse olen ollut yksin jo neljä vuotta, kuolema erotti. Vaikka meillä oli hyvä liitto, ylä- ja alamäkineen, viimeiset vuodet dementiasta ja mielenterveysongelmista kärsivän puolison kanssa olivat niin raskaita, että uutta parisuhdetta en uskalla edes ajatella.
Sairaasta on vastuu ja huoli, rakkaus muuttaa muotoaan kun hoitaa toista kuin lasta.
Kriisejä tulee joka parisuhteessa ajan ja muutosten myötä. Lapset lentää pesästä, tulee sairauksia, eläköidytään ja katsellaan uusin vanhaa kumppania uusin silmin. Joka päiväsen kahnauksen myötä näkee toisessa epämiellyttäviä ja ärsyttäviä piirteitä ja joskus huomaa, että enää ei ole mitään yhteistä. Terveen ihmisen voi jättää jos ei jaksa, ja elää eteenpäin. Tässä iässä vuosia on edessä rajallinen määrä, ei niitä mielestäni kannata tuhlata ahdistavassa suhteessa.
Kuinkahan tuon voisi perustaa? Itse haluaisin olla mukana ja kertoa kokemukseni.
Olisimme kuin toisetkin "pulaan" joutuneet, mutta poiketen siten, että olisimme "selvinneet" toisen ihmisen terrorismista.
Toisaalta voisimme välttyä myös noista muista riippuvaisuuksista, kuten alkoholista, peli riippuvuuksista ja ties mistä, mitä kukin sitten valitsee....lääkkeet....vihonviimeiset.
Tuntuu vaan että ei sitä jaksa enään yli 40 vuoden kynnysmattona olemisen jälkeen.
Aika yleistähän se jo on ja lisääntyy koko ajan.
Väestön kehityksen kannalta siitä tosin voi olla erikoinen seuraamus. Yksin elävät miehet kuolevat nuorimpina, yksin elävät naiset elävät vanhimmiksi.
Niinpä voi olettaa, että vastaisuudessa meillä tapaa paljon virkeitä 90-vuotiaita naisia ja silloin tällöin samanikäisen kepin kanssa köpöttelevän miehen.
Silloinhan kaikki saisivat elää "parasta" aikaa koko elämänsä, kukaan ei komentelisi eikä arvostelisi.
No eipä tähän paljoa, mutta kyllä se kyllästyminen usein on omaa saamattomuuttaan, johon etsitään syyllistä toisesta.
Opit ovat suoraan politiikasta, jossa luvataan ja vannotaan, mutta kaikissa asioissa petetään.
Käsiraudat sormuksien sijasta,
takaisivat avioliiton sidonnaisuuden.
"-kunnes kuolema teidät eroittaa"
Mahtaisikohan murhat lisääntyä?
kirj;Eija Partanen
Noinhan se juuri on. Sitä minä ihmettelen, että niin moni orjuudesta vapautunut hakee uutta orjuutta.
Vanha kansa sanoi, että "siihen se hinkuu ja siinä se vinkuu".
Minkäs ihminen luonnolleen voi. En ole pulmunen, vaikka kuinka haluaisin. Eikä ole muutkaan.
Itsekkyys on aika huono tapa elää. Jos kuitenkin huomioi toiset eri tavoin, voisi parempaa olla tiedossa. Mutta kauankos siinä menisi, ettei joku rakastuisi?
Pyhyyden etsimistä voisi oikeasti olla enemmän. Sitä kautta elämän laatu paranee. Tämä on oma mielipiteeni.
Sinusta heijastuu jotain suurempaa, kuin nämä yleiset nettikeskustelut ovat.
Kerro, mikä tai mitkä kokemukset ovat saaneet Sinut tällaiseen sielunrauhaan, siis uskoon, joka luottaa lähimäisen hyväntahtoisuuteen?