Mitä tapahtui?

Vuosi sitten tapasin kivan pojan netin kautta. Juteltiin joka päivä monia tunteja putkeen. Sit jossain vaiheessa hankin camin ja silloin tällöin sitten camienkin kautta nähtiin toisemme ja juteltiin. Se oli niin parasta, ihaninta ja hauskinta mitä tiedän. Vaihdettiin pian numerotkin. Pian se alkoi puhumaan siihen tyyliin, että meidän pitäisi joskus tavata, vaikka välimatkaa olikin yli 300 km.

Voisi sanoa, että ihastuin siihen ihmiseen. Todellakin. Ja vielä enemmän kiinnyin. En ole koskaan ihastunut näin... tämä on ihan uutta mulle. Kuitenkin tän vuoden alussa sille tuli vaikeuksia ja meidän keskustelut jäi vähemmälle. Myöhemmin se palas ja sanoi, että pelkäs jo, että menettäisi mut ja lähetti runoja ja sydämiä.

Nyt kuitenkin muutama päivä sitten sain tietää, että se oli tavannut toisen tytön (myös netin välityksellä tutustuivat). Murruin täysin. Itkin hysteerisesti enkä tiennyt mitä tekisin. Kuitenkin hetkenpäästä itseni kokosin ja kysyin pojalta, että mitä tämä musta tahtoi ja hän sanoi, että "vissiin ystävyyttä". Poistin pojan mesestäni ja myös numeron puhelimesta. En ole sanonut sille yhtään mitään... mahtoikohan edes ymmärtää mitä tein? Ollaan yhdellä samalla foorumilla ja sieltä luen, miten onnellinen hän on ja plaaplaa.

Oon miettiny tätä paljon, että se ihastuisi johki muuhun tyttöön, vaikka se kiepää tekeekin. Kuitenkaan sitä en hyväksy, että se leikki mun tunteillani. Antoi ymmärtää, että on ihastunut kans muhun ja sit yhtäkkiä sanoo päinvastasta...

Mitä mieltä ootte... onko mulle tehty väärin, vai teinkö mä ite äkkipikaisuudellani jotain väärin? En mielestäni tehnyt aiemmin pojalle mitään pahaa. Yritin auttaa, kun sillä oli vaikeaa.

Mulla on hirveä olo. Oon itkeny niin paljon... ainoa asia, mitä mä siltä toivoisin olisi anteeksipyyntö. Välillä tekisi mieli lisätä sen mese uudelleen, mutta en kehtaa. Enkä tiedä kannattaisko häipyä siltä samalta foorumilta missä hänkin on?

Oon ihan hukassa... mitä mä teen?!
6555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja kerrot tunteistas! Kerrot mitä ajattelet ja sen jälkeen annat pojan kertoa, mitä mieltä hän on.
Et häviä yhtään mitään:)

Äänestä
  • Hävisinhän mä, kun mä kerroin kyllä sille. Kyllä se mun tunteet sitä kohtaan arvas. :(

    Äänestä

toinen löytää jonkun toisen mutta se ei tarkoita etteikö voisi olla ystävinä.

Äänestä

Jos olitte pitkään jutelleet ja teidän välille oli jo kehittynyt ystävyys, niin miksi menit sen katkaisemaan? Luultavasti poika oli kiinnostunut muutenkin, kun lähetteli "runoja ja sydämiä" ja tahtoi sinua nähdä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joko omasta tai hänen huonosta vastaantulosta. Aika kului eikä mitään tuntunut tapahtuvan ja hän tapasi uuden tytön, joka asui lähempänä ja jonka kanssa hän saattoi jotain mesetystä kiinnostavampaa tehdä. Mielestäni tilanne on aika yksinkertainen. Sinuna en olisi poikaa kuitenkaan poistanut. Ette olleet sitoutuneet toisiinne. Hän oli vapaa ja kun viimein löysi itsellensä mukavan tytön, katkaisit häneen välit, aivan kuin hän olisi tehnyt jotain väärää. Mielestäni toimit hätiköiden ja varmasti poika on surullinen siitä, ettette enää voi ystävinä jutella omituisen käytöksesi takia, jota hän tuskin ymmärtää.

Hänellä ei ole mitään anteeksipyydettävää, sinulla mielestäni on. Lisää poika meseen ja pyydä anteeksi omituista käytöstäsi. Ehkä hän ymmärtää, ehkä ei, mutta toisaalta onko sillä edes väliä. Jos häntä kaipaat, tee asialle jotain. Täältä et lohtua ongelmaasi löydä.

Toisaalta sinun kannattaa muistaa. Ei toivoa kannata menettää yhden pojan takia. Niitä tulee, niitä menee. Pidä ittes vaan valmiina seuraavaa varten. Hän tuskin olisikaan ollut sinulle sopiva. Välimatkaa 300km, kuulostaa aika vaikealta.

Pää pystyyn! Ehkä tämä opetti sinulle, jotain uutta elämästä.

Äänestä
  • Kun vaan uskaltaisin ja viitsisin lisätä hänet meseeni. En oikein keksi mitä hänelle sanoisin... luultavasti hän pitää minua jo nyt niin tumpelona lähentelijänä, että ei edes halua minua nähdä. En ole itsestänikään edes niin varma, että pystynkö siihen. Hän muistuttaisi siellä kuitenkin olemassa olostaan ja pahaolo ja ikävä on vieläkin. En tiedä miten syrjäyttäisin tunteeni. Ehkä on parempi odottaa vähän aikaa ja sitten yrittää lisätä hänet uudelleen...

    Äänestä

Aivan kun mun elämästä oisit kirjottanu :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen922 kirjoitti:

Vuosi sitten tapasin kivan pojan netin kautta. Juteltiin joka päivä monia tunteja putkeen. Sit jossain vaiheessa hankin camin ja silloin tällöin sitten camienkin kautta nähtiin toisemme ja juteltiin. Se oli niin parasta, ihaninta ja hauskinta mitä tiedän. Vaihdettiin pian numerotkin. Pian se alkoi puhumaan siihen tyyliin, että meidän pitäisi joskus tavata, vaikka välimatkaa olikin yli 300 km.

Voisi sanoa, että ihastuin siihen ihmiseen. Todellakin. Ja vielä enemmän kiinnyin. En ole koskaan ihastunut näin... tämä on ihan uutta mulle. Kuitenkin tän vuoden alussa sille tuli vaikeuksia ja meidän keskustelut jäi vähemmälle. Myöhemmin se palas ja sanoi, että pelkäs jo, että menettäisi mut ja lähetti runoja ja sydämiä.

Nyt kuitenkin muutama päivä sitten sain tietää, että se oli tavannut toisen tytön (myös netin välityksellä tutustuivat). Murruin täysin. Itkin hysteerisesti enkä tiennyt mitä tekisin. Kuitenkin hetkenpäästä itseni kokosin ja kysyin pojalta, että mitä tämä musta tahtoi ja hän sanoi, että "vissiin ystävyyttä". Poistin pojan mesestäni ja myös numeron puhelimesta. En ole sanonut sille yhtään mitään... mahtoikohan edes ymmärtää mitä tein? Ollaan yhdellä samalla foorumilla ja sieltä luen, miten onnellinen hän on ja plaaplaa.

Oon miettiny tätä paljon, että se ihastuisi johki muuhun tyttöön, vaikka se kiepää tekeekin. Kuitenkaan sitä en hyväksy, että se leikki mun tunteillani. Antoi ymmärtää, että on ihastunut kans muhun ja sit yhtäkkiä sanoo päinvastasta...

Mitä mieltä ootte... onko mulle tehty väärin, vai teinkö mä ite äkkipikaisuudellani jotain väärin? En mielestäni tehnyt aiemmin pojalle mitään pahaa. Yritin auttaa, kun sillä oli vaikeaa.

Mulla on hirveä olo. Oon itkeny niin paljon... ainoa asia, mitä mä siltä toivoisin olisi anteeksipyyntö. Välillä tekisi mieli lisätä sen mese uudelleen, mutta en kehtaa. Enkä tiedä kannattaisko häipyä siltä samalta foorumilta missä hänkin on?

Oon ihan hukassa... mitä mä teen?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu