Omistaako kukaan borzoita eli venäjänvinttikoiraa? Netistä on vaikea etsiä tietoa niiden luonteesta, ja esim. voiko taloudessa olla kääpiökokoista koiraa vai onko riski että joskus heräisi saalistusvietti? Minulla on toy-kokoinen koira, ja jumaloin boirzoita. Patti :D Kuitenkin olisin kiinnostunut kuulemaan rodun tarpeista kiitos!
Borzoi?
tuuliviiri5
5736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
havittelevat niitä jotekin tyhmiksi koiriksi eli siis etteivät erottaisi oman lauman pieniäkin koiria koiriksi vaan pupuiksi?
Juu ei vaan tosi älykäs ja viisas koira, ei edes ne vieraat koirat saa ajojahtia aikaiseksi.
Itsellä elää borzoi kahden pienen koiran kaverina, jokainen hengissä ;)
Kyllä venakot antavat pupujenkin olla rauhassa, jos samaan perheeseen kuuluvat ja koirat ovat pentuina sen jo oppineet.
IHAN SEKO hukkaputki!! :-D
Kertokaapa ystävälliset sielut miull, miksen ottaisi
borzoita?
Kyllä varmasti borzoi oppii kunnioittamaan sinun kääpiökoiraasi,kun pentuna sen venakon otat.Alistuu vanhemmalleen ja vanhempana oppii leikkimään ja juoksemaan pienen koiran kanssa.Saalistusvietti herää yleensä ulkona kun borzoi näkee juoksevan kissan,jäniksen tai oravan.