Hei!
Täällä on ollut lukuisia ketjuja siitä, kuinka on ollut ahdistavaa, kun on tuntenut syvästi ystäväänsä, työkaveriaan tai ylipäätään ketä tahansa kohtaan eikä ole pystynyt tunteistaan ainakaan siinä vaiheessa puhumaan. Nytpä huutelisinkin sellaisten viestien perään, joissa kertoisitte, miten tilanteet ovat edenneet, sanotaan nyt esim. vuoden-parin aikajanalla. Siispä näppikset sauhuamaan kaikki, jotka tunnistatte itsenne ;)
Täällä on ollut lukuisia ketjuja siitä, kuinka on ollut ahdistavaa, kun on tuntenut syvästi ystäväänsä, työkaveriaan tai ylipäätään ketä tahansa kohtaan eikä ole pystynyt tunteistaan ainakaan siinä vaiheessa puhumaan. Nytpä huutelisinkin sellaisten viestien perään, joissa kertoisitte, miten tilanteet ovat edenneet, sanotaan nyt esim. vuoden-parin aikajanalla. Siispä näppikset sauhuamaan kaikki, jotka tunnistatte itsenne ;)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tilanne ei ole edennyt mihinkaan suuntaan, koska en ole tehnyt asian hyväksi mitään.
Tilanne on kuivumassa/kuivunut pois, vaikka työssä näemmekin. Ristiriitaiset tunteeni eivät ole hävinneet mihinkään, vain ylpeyteni estää minua tekemästä mitään "typerää".
Hän on (jos on koskaan ollutkaan) kyllästynyt koko touhuun. No, tätä tämä elämä on!
Tilanne ei varsinaisesti edennyt mitenkään, koska ystäväni oli hetero eikä tuntenut minua kohtaan muuta kuin ystävyyttä. Ajan mittaan minun tunteeni haalistuivat ja jossain vaiheessa sitten löysin uuden rakkauden.
Minusta oli joka tapauksessa hyvä, että uskaltauduin kertomaan hänelle tunteistani. Jos en olisi kertonut, ties kuinka pitkäksi aikaa olisin jäänyt miettimään, että jos tästä vielä tuleekin enemmän kuin ystävyyttä. Ääneen lausumattomat tunteet alkoivat muutenkin kuormittaa liikaa. Alkoi olla sellainen olo, että pakahdun, jos en saa mitään sanottua hänelle.
Sitä minä vähän pelkäsin, että jos tämä ystäväni ei enää haluakaan kaveerata kanssani, kun kuulee tunteistani. Onneksi niin ei käynyt. Päinvastoin, hän kertoi arvostavansa sitä, että uskalsin olla näin rehellinen. Ystäviä olemme edelleen.