Miten teidän parisuhteessa mies kokee lapsettomuuden? Tai miten luulette hänen kokevan?
Toki olisi hyvä, jos joku mieskin vastaisi. Nainenhan kokee pettymyksen kerran kuussa erityisen voimakkaana ja onhan siinä kyse aika pitkältä hänen elimistönsä reaktioista. Meillä "syy" on minussa (naisessa) ja mies kyllä vakuuttelee, että ei ole mitään kiirettä ja voidaan elää kahdestaankin. Mutta jotenkin minua vaivaa suuri suru siitä, että juuri minä vien mieheni mahdollisuuden saada biologinen lapsi. Ja vanhemmiltamme mahdollisuuden isovanhemmuuteen.
Tiedän, että mieheni lasta kuitenkin kovasti toivoo (ennen lapsettomuutta käytyjen keskustelujen perusteella), vaikka nyt sanookin, ettei se mikään maailmaa kaatava juttu olekaan. Minusta oikeasti tuntuu siltä, että haluisin hänen saavan lapsen vaikka sitten jonkun muun kanssa, mikä on aivan kauhea tunne! Mutta kertoo kai siitä, että rakastan häntä todella. Asia tulee taas mieleen, kun on nega saatu viimeisimmästä hoitokierrosta ja kyyneleitä riittää, joten jos joku viitsii vastata, niin kiitos!
Toki olisi hyvä, jos joku mieskin vastaisi. Nainenhan kokee pettymyksen kerran kuussa erityisen voimakkaana ja onhan siinä kyse aika pitkältä hänen elimistönsä reaktioista. Meillä "syy" on minussa (naisessa) ja mies kyllä vakuuttelee, että ei ole mitään kiirettä ja voidaan elää kahdestaankin. Mutta jotenkin minua vaivaa suuri suru siitä, että juuri minä vien mieheni mahdollisuuden saada biologinen lapsi. Ja vanhemmiltamme mahdollisuuden isovanhemmuuteen.
Tiedän, että mieheni lasta kuitenkin kovasti toivoo (ennen lapsettomuutta käytyjen keskustelujen perusteella), vaikka nyt sanookin, ettei se mikään maailmaa kaatava juttu olekaan. Minusta oikeasti tuntuu siltä, että haluisin hänen saavan lapsen vaikka sitten jonkun muun kanssa, mikä on aivan kauhea tunne! Mutta kertoo kai siitä, että rakastan häntä todella. Asia tulee taas mieleen, kun on nega saatu viimeisimmästä hoitokierrosta ja kyyneleitä riittää, joten jos joku viitsii vastata, niin kiitos!
Vastaukset 4
Vanhimmat
On tietenkin adoptio sille että miehesi lähtee vieraisiin päättyy suhteesi varmasti ainakin adoptio asia kannattaa selvittää.
Ollaan puhuttu ja on tosi vaikeeta toisinaan saada miehestä mitään irti. Tarkoitan tunteita siitä ettei meillä ole lasta ja ettei meillä ole tärpännyt 2v. yrityksestä huolimatta. Yksi tuulimuna takana ja pettymys ultrassa oli silminnähtävä.Mutta mies näyttää muille että kaikki kunnossa ja hän jaksaa silti vielä yrittää ja toivoa lasta. Mutta mä tiedän että suree omalla tavalla ja ei puhu.Eli haluaa pitää asian itsellään.Puhuu kun tarpeeksi kyselen ja on ottanut pari olutta..
Hei,
meilläkin minä elän tunteiden vuoristorataa kuukautiskierron (ja negojen) mukaan. Mies ottaa kaiken tasaisemmin, eikä ehkä ihan ymmärrä, miksi aina reagoin niin voimakkaasti. Mutta hän tukee mua ihan täysillä. Sanoo kans, että jos ei lasta tule, niin ei elämä siihen kaadu. Vaikka hän siis todella myös haluaa lapsia.
Musta tuntuu, että tää lapsettomuustouhu on hitsannut meitä vielä tiiviimmin yhteen. On sellanen fiilis, että yhdessä me tämä läpi käydään, kävi miten kävi.
En ole ajatellut, että mieheni tulisi saada lapsi jonkun muun kanssa (eikä hän edes haluais).
Unohda sinäkin sellaset ajatukset, eiks vaan!
Kovasti tsemppiä teille!
kuulostaa tutuilta nuo teidän ajatukset! Itse kokisin puhumisen tärkeäksi, mutta kun asiasta puhuminen on usein niin kovin vaikeaa (tarkoitan siis sitä että alan oikeasti itkemään, ennen kuin saan edes ajatuksiani ulos). Lähinnä pystyn puhumaan adoptiosta ja uusien hoitojen suunnittelusta, mutta se, miltä minusta oikeasti tuntuu, on tosi vaikea juttu. Meillä sama tilanne sen suhteen, että mieheltä pitää lypsää joka vastaus: mitä ajattelee jne. Pelkään, että teen liikaa päätöksi ja hänen ajatukset jää kuulumatta (esim. miten kauan jatketaan hoidoissa, milloin lähdetään adoptioneuvontaan). Minullakin on kokemus siitä, että tämä on enemmän vahvistanut meitä kuin erottanut. Vaikka välillä ote vähän lipsuu... mutta mukavaa pääsiäistä ja onnea yrityksiin!