virtsatie

näyttää moni muukin näistä kärsivän. itselläni oli noin vuosi sitten varmaan jtn viis vtitä vuoden sisään ja tänään aamuyöllä hain antibiootit samaan ongelmaan. "pitkästä aikaa". sillon vuos sitten jouduin moneen muuhunki juttuun syömään antibiootteja ja nyt oli jo menny sentään se vuosi ilman niitä ja ajattelin että kehoni on vahvistunut kun on saanut olla vähän aikaa ilman. en haluaisi tuhota suolistoni hyvää bakteeri kantaa näillä kuureilla. masentaa myös kun ei oikein voi harrastaa mitään spontaania seksiä. aina saa pelätä tätä vtitä vaikak kuinka syö karpalokapseleita, käy suihkussa ennen ja jälkeen ja juo paljon. on tosi nujerrettu olo kun ei voi toteuttaa halujaan.

miten te muut virtsatietulehduksista kärsivät? masentaako teitäkin tämä "pikkuongelma". onhan se periaatteessa hoidettavissa oleva infektio, ei mitään tyyliin että olis pää lähteny irti, mutta mulle ainakin virtsatietulehdus on varjo mun ja kumppanini seksielämän yllä. ja aika iso sellainen.
2214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ole ainoa. :) Täällä toinenkin kärsii samasta herkästi tulevasta vaivasta. Vähän kaikki on kokeiltu. Tällä hetkellä menossa selibaatti kun ei viitsi elimistöään rasittaa antibiooteilla koko ajan.

Äänestä

Mulla oli kans joitain tulehduksia aiemmin, kunnes työterveyshoitaja neuvoi Cevitabsit (c-vitamiinipillerit). Saa ottaa "yliannostuksena", koska liika c-vitamiini ei varastoidu kehoon. Nykyään otan semmosen aina seksin jälkeen ja muulloinkin, jos tuntuu että oireilu alkaa. Yhtään tulehdusta ei oo sen jälkeen tullut! Itsekin olin aika skeptinen, kuullostaa oudolle et noin helppo "lääkitys" auttais. Teho perustuu kuulemma siihen, että runsas c-vitamiini tekee virtsan niin happamaksi ettei bakteerit siinä viihdy. Tietenkään tämä ei auta pitkälle edenneeseen tulehdukseen, vaan siihen pitää syödä edelleen antibiootti. Ennaltaehkäisyyn sopii ainakin minulle erittäin hyvin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulehdus kirjoitti:

näyttää moni muukin näistä kärsivän. itselläni oli noin vuosi sitten varmaan jtn viis vtitä vuoden sisään ja tänään aamuyöllä hain antibiootit samaan ongelmaan. "pitkästä aikaa". sillon vuos sitten jouduin moneen muuhunki juttuun syömään antibiootteja ja nyt oli jo menny sentään se vuosi ilman niitä ja ajattelin että kehoni on vahvistunut kun on saanut olla vähän aikaa ilman. en haluaisi tuhota suolistoni hyvää bakteeri kantaa näillä kuureilla. masentaa myös kun ei oikein voi harrastaa mitään spontaania seksiä. aina saa pelätä tätä vtitä vaikak kuinka syö karpalokapseleita, käy suihkussa ennen ja jälkeen ja juo paljon. on tosi nujerrettu olo kun ei voi toteuttaa halujaan.

miten te muut virtsatietulehduksista kärsivät? masentaako teitäkin tämä "pikkuongelma". onhan se periaatteessa hoidettavissa oleva infektio, ei mitään tyyliin että olis pää lähteny irti, mutta mulle ainakin virtsatietulehdus on varjo mun ja kumppanini seksielämän yllä. ja aika iso sellainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu