Eilen se tapahtui mitä olin jo pitkään pelännyt: äiti ei enää muistanut minua. Ei hänellä ole koskaan ollutkaan Paloma-nimistä tytärtä. Ruotsissako? Mikä se Ruotsi nyt taas olikaan?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Varmasti tuntui pahalta, haleja siulle.
mutta ei se tullut yllätyksenä. Luulen vieläkin että äiti nähdessään minut tunnistaa minut perheensä jäseneksi, nimen muistaminen ei ole niin tärkeää. En oikein tiedä onko hänen hyvä vai huono olla. Talvella kävin katsomassa ja hän istui sängyn reunalla punainen leninki päällään, joka päivä. Istui ja valitti kun ei saanut raitista ilmaa eikä päässyt ulos. Kävimme kävelemässä ulkona; oli raikas, aurinkoinen talvipäivä, äiti suunnitteli koko ajan pakoreittejä.
ihmisen loppuun asti pysyvä "vietti", - kotiin kotiin..äkkiä pakoon ja kotiin..naurattaa, mutta niitä omaisia ei ehkä naurata, jotka hoivaa tällaista karkailevaa omaistaan :(
räpläämässä turvaketjua ja ne saivatkin sen pois (talvella kun kävin) sain hoitajat apuun ennenkuin ne kaikki olivat karanneet "vankilasta", joksi he dementiakotia kutsuvat.
Mummot kysyivät minulta oliko minulla suurikin auto ja montako mahtuu mukaan....
Joo, se on surkuhupaisaa. Sanovat että Alzheimers on periytyvää....
Alzheimer perityy esim. jos toisella vanhemmista on Alzheimer, niin mahdollisuus50% perityä.
Tällöin sairaus alkaa jo 40-50 vuotiaana.
Seuraan läheltä perhettä, jossa näin on, eli äiti on ikäiseni 54v ja tunnistaa tyttärensä luullen häntä sisarekseen.
Tytär kirjoitti nyt keväällä ja suhtautuu äitiinsä kauniisti.
Aviomiehelle todella raskasta.
Hoitivat pitkään kotona, mutta nyt on jo vuosia ollut hoitokodissa.
Sairaus on kyllä armoton ja vaatii paljon voimavaroja läheisiltä oli ikä, mikä tahansa.
Jaksamista sinulle, sillä äitejä on vain yksi jokaisella.
Nauruksi pitää asiat monesti laittaa eikä sitäkään kaikki ymmärrä.
perinnöllisyys voi olla periytyvä jos vanhemmalla tauti on alkanut ennen 65ikävuotta. Tavallisin syy on kromosomi 14:ään liittyvä geenivirhe. Tällaisessa perinnöllisessä taudissa jälkeläisen riski sairastua on kesk.määr.50% Vanhemmalla iällä suvuttaiset Alzheimerin taudin sairastumisriskit on suuremmat. Muisti sairaan ihmisen elämää seuratessa täytyy kyllä tunnustaa sekin puoli, että joskus saa todella hauskoja hetkiä heidän kanssa:)) Minäkin voin puolestani sanoa,että omaiset ovat todella raskaassa tilanteessa. Joten minäkin toivotan omasta puolestani jaksamisia!!
Noi tutkimukset on vielä niin onnettoman alkutekijöissä.
On ilmeisesi niin, että voi olla todettava geenivirhe eikä sairastu koskaan.
Geenivirheitä muistaakseni 1, 14 ja 21.
Tullaan saamaan varmaan lähiaikoina paljon uutta tutkimustietoa, mutta auttaako ja ketä.
Ehkä uusia nimiä eri iässä alkaville muistisairauksille.
Eivät olisi koko sairautta keksineet.
Tupakointiahan pidettiin ainakin jossainvaiheessa estolääkityksenä dementiaan?
Alzheimers?
Ja vaikka oisikin, ethän Sinä yksin ole äitisi geenejä perinyt :)
Ihan kuin lohduttaisi, jos sisaruksesikin saavat osansa..tuli varsinainen kielikukkanen :(
Piää olla: "Ja vaikka oisikin, ethän Sinä ole pelkästään äitisi geenejä perinyt", eli tuo 50 prosenttia niinkuin tuolla jo useampikin on näköjään kertonutkin..
P.s. on se tämä meidän kielemme hassua, - säälin ulkomaalaisia..:)
meitä on 5kpl jakamassa niitä;)
Toisaalta en ole mitenkään varma onko äitini sairaus kovin periytyvää laatua: suvussa ei ole muita ja mammmanikin (äidinäiti) eli suht vanhaksi ja pää terävä kuin partaveitsi. Äidin muisti alkoi kadota yli 80-vuotiaana tehdyn sydänleikkauksen jälkeen jolla voi olla osuutta asiaan.
Siskoni joka on lääkäri sanoo että kyllä se on Alzheimeriksi diagnosoitu ja että aivot ovat aika lailla jo rappeutuneet. No, onhan äiti jo 89-vuotias ja muuten terve ja liikkuvainen: jalat kantaa ja kädet toimii, pää tahtoo vain jäädä kotiin reissuun lähtiessä.
Mikä minusta tuntuu pahalta on äidin luontaisen tomeruuden ja sisun häviäminen: äidistä on tullut tottelevainen ja nöyrä.
Tosiasiahan on että lääketieteen edistymisen ja hoitojen parantumisen seurauksena ihmiset elävät vanhemmiksi jolloin kaikki nämä rappeutumistaudit tulevat esille. Aikaisemmin ihmiset kuolivat ennekuin niistä ehti tulla täysin höperöitä. Nyt me lisäämme vuosia elämäämme sen sijaan etta lisäisimme elämää vuosiimme.
kerran istuin terv. kesk. odotustilassa, josta oli näköyhteys pitkään käytävään. Yhtäkkiä käytävää pitkin juoksi vanhahko mies, ja vähän ajan päästä hoitaja, - pian he kulkivat käsikynkkää takaisinpäin.
Ei mennyt varmaan kuin 15 minuuttia, kun sama pappa juoksi taas käytävää ja hoitaja perässään, sama toistui yhteensä kolme kertaa - sitten näytelmä loppui, liekö köyttäneet papan sänkyyn..:)
Minua huvitti, mutta uskoisin ettei hoitajia niinkään...
ja he kertoivat että hoidokit kutsuvat paikkaa vankilaksi ja että siitä se niiden ressukoiden arkipäivä koostuu: rutiineista ja paon suunnittelemisesta. Mulle tuli kyllä vähän depre siellä ei niinkään omasta äitireppanastani jota käy kyllä sääli ja joka myös suunnittelee karkaamista, mutta siellä oli pari muuta mummoa jotka voivat tosi huonosti...
Oman äitini sairaus oli "normaali" vanhuusiän dementia ei alz...
Minulla on hyvin liikunnallinen naapuri. Hä haluaa olla kasikymppisenäkin vielä teräs kunnossa. Olen kiusoitellut häntä siitä, että kun hän perii äitinsä sairauden ja pysyy kunnossa, niin tiedämme etsiä häntä sadan kilometrin päästä sitten kun hän karkaa.
Kerran telkussa geriatrian lääkäri sanoi, että on hassua kun ikääntyviä aletaan kuntoiluttaa kuntosaleilla, ja sitten vanhuksina heillä on vielä vahva sydän vaikkei pää enää toimi; he elävät vahvan sydämen turvin "sänkypotilaina" yhä pidempään..
viel kaikki niin monitahosia asioita, mut on se todella hyvä että tutkitaan ja tätäkin voidaan jo pitkittää. Minusta on myös tärkeää että osataan ymmärtää sairastuneita ja hoitaa inhimmillisesti.. Kaikilla on oma eletty elämänsä ja historiansa, kunnioitetaan ihmisyyttä,sairauksista huolimatta!!
aina tuntuu pahalle, kun muistisair. sairastavat kärsii "vapauden menetyksestä" Mutta oikeassa paikassa sekin välillä unohtuu,kaikki menee vaiheittain ja siitä millainen hetki kulloinkin on. On paikkoja joissa saavat puuhailla niitä mielipuuhiaan ja virikkeitä olonsa mukaan, ja sitten taas "muistetaan mites täältä pääseekää pois" pitää mennä sinne ja sinne.. laittaa ruokaa ym..
Varmaan korostuu tarve hyvään inhimilliseen hoitoon, joskin huumoria tarvitaan ei saa synkkyyteen vaipua.
Sillä ei huumori tarkoita sitä, että potilaalle nauretaan vaan sitä, ettei kukaan jaksa surra ja murehtia 24h.
kun oma omainen on dementiaosastolla, olen pahoillani, taisin olla tahditon. :(
varmaan tiedätte, että annetaanko Exselonia vielä vanhuksille, vai onko se nuorempien "muistihoitoa"?
puhut. Kyllä heidän kanssaan on välillä todella hauskaakin, tarkoitan ei hoitajien kesken, vaan ihan heidän kanssaan. En tosin nykyisin jokapäivä ole tekemisissä demetikkojen kanssa mutta työpaikassani on dementia-osasto erikseen, jossa minäkin välillä työskentelen. Olen opiskeluaikanani valinnut kyseisen sairauden yhdeksi pakolliseksi kurssikseni.
lääkkeen nimen väärin, se onkin näköjään Exelonia. Luultavasti tuo lääke ei enää vaikuta positiivisesti pahasti dementoituneen muistiin.
Miehelleni sitä vielä määrättiin, mutta kallista on.
ainakaan minua kohtaan. Näitä pieniä valonpilkahduksia tarvii oikein etsimällä esiä muuten vaipuu kyllä synkkämielisyyteen kun ajattelee miten pienimuotoiseksi ihmisen elämä loppuvaiheessaan voi tulla.
Läheisen on raskasta katsella ihmistä, jonka maailma kutistuu ja vihdoin muistaa enää lapsuuden maisemat ja ihmiset, lapsiaan kutsuu edesmenneen puolison tai muiden jo kauan sitten kuolleiden sukulaisten nimellä tai ei tunnista ollenkaan. Kun ymmärtää miten ymmärtää kaiken, eikä muuta käsityksiään, kun ei niissä huomaa mitään outoa.
Onneksi tuo vaihe ei kaikilla kestä monta vuotta. Yksikin tapaaminen on kauhukokemus, ja jos niitä kertyy kymmeniä, alkaa itsekin pelätä tulevaisuuttaan ja omaa järkeään.
voin kertoa. Erään henkilön äiti sairastui dementiaa. Hänellä säilyi kuitenkin Jeesus muistissa ja virret.
Tuo lohdutti tytärtä, sillä se tärkein oli tallella.
jolloin äiti ei enää muista Jeesusta, muistaa vain lapsuutensa naapurit, ei kykene käsittämään omaa tilaansa, ei tiedä missä on, ei osaa edes omasta huoneestaan ruokasaliin palvelutalossa. Ja kun on talutettava, kaikessa autettava ja vastaan hangoitteleva, lopulta vain istuu oman vuoteensa laidalla tai makaa, ja toruu poikaansa tuhmaksi, kun on tuonut entisen kotinsa vanhat valokuvat, sota-aikaisen kihlakuvan, lasten kuvat, omien vanhempiensa kuvan, lastenlasten kuvat. Eikä tunnista ketään heistä.
kun oma äiti dementoituu. Omalta kohdaltani muistot ovat muistoja ja nyt jo naurattavat. Olen sitä mieltä, että kun ihminen alkaa ajautua höperyyteen se on hänelle henkisesti kamalaa, mutta sitten kun tulee vaihe, ettei hän sitä enää osaa murehtia, hänellä on kaikki helpompaa. Se on hankalaa jos pää ei pelaa, mutta jalat kantaa, silloin saattaa tapahtua valitettavia ekymisiä ja jopa paleltumisia hankeen tms.
siellä on ovet auki ja henkiökunta istuu vanhusten kanssa eikä toimita "kiireellisiä" tehtäviä.
Piha on aidattu (kai siellä on portit lukossa sitten) ja siään ja ulos pääsee oman mielensä mukaan!
Hienoa!
Harmi kun en muista paikkaa, laittaisin pusuja (siis niitä pullia)
Dementia on yleistynyt hurjaa vauhtia. Lapsuudestani en muista yhtään dementoitunutta vanhusta kotikylältäni.
Uskon että nykyiset lisäaineilla täytetyt ruuat sekä mm. arominvahventeiden käyttö lisäävät dementiaa (arominvahventeita on tästä epäilty jossain tutkimuksessakin). 70-luvulla muotiin tuli aromisuola, jota mummot ovat ropsineet vuosikymmeniä ruokiin, ja viime kymmenillä marinadilihat, joita syödään laitosruuissa myös.
Maanviljelijäkodissa kuolemaansa asti eläneet äitini ja isäni söivät käytännössä vain tilalla tuotettuja käsittelemättömiä elintarvikkeita.
He kuolivat kumpikin täysin kirkasjärkisinä korkeassa iässä.
Sukututkijana tiedän, että usein jopa alle 70 vuotiaat on kirjattu kuolleeksi vanhuuteen. Ennen ei eletty niin kauan että olisi ennättänyt sekoamaan. No noista lisäaineista - me olemme varmaan jo syöneet niin paljon säilöntäaineita, ettei ruumis enää mätäne. Siksi suosinkin polttohautausta...
Ärsyttää tuo ainainen hokema, että ennen ei ihmiset eläneet niin kauan, että olisivat ehtineet dementoitua.
Kotiseutuni vanhoilla hautausmailla kävellessäni näen vaikka kuinka monet hautakivet, joihin on haudattu 80-v tai vanhempia ihmisiä.
Keski-ikä oli alhainen sen takia, että lapsikuolleisuus oli rajua. Mm. isäni sisaruksista kuoli alta 12-vuotiaana yli puolet parvesta.
Ja todellakin, tunsin hyvin kotikyläni ihmisiä lapsena, ja todellakin ainut joka oli vähän vanhuudenhöppänä oli naapurin mummo, mutta hänkään ei ollut dementoitunut, vaan lievemmin vain "höppänä".
Kyllä meille syötetään sellaista paskaa, että siinä sekoo kenen tahanssa nuppi. Jo lapset täytetään natriumglutamaatilla, koska valmispihvit ja lihapullat kouluun tulee Saarioiselta. Makkaroissakin on em. ainetta, mausteseoksissa ym. ym.
Ja todellakin molemmat vanhempani olivat kunnolla iäkkäitä kuollessaan, eikä mitään kuusikymppisiä.
yleisesti kuoltiin 40 - 70 vuotiaina. Katsoin listauksen ennen 1800 syntyneistä. Mummeleita taisi olla hyvin harvassa kun naiset usein menehtyivät lapsivuoteeseen. Muista että elämää on ollut sinun muistisi ulkopuolellakin ja ennen einesteollisuutta.
kuoltiin kaikenlaisiin kulkutauteihin, kuppaan, keripukkiin,verenvuototauteihin ym..
dementoitua. Ja kuusikymppisissäkin heitä jo on.
Tilastollisen todennäköisyyden mukaan olisi 60-luvun kotikylässäni pitänyt olla edes muutama dementikko, sen verran ikääntyneitä oli, mutta eipä ollut! Söivät kalakeittoa, kaurapuuroa, oman tilan lehmästä tehtyä rokkaa. Eivät kantaneet selkä vääränä marketeista tarjousmarinadilihoja ja lisäaine-einesruokia.
Teollisuus korjaa "ikuisuusruuillaan" hirmuvoitot, me saamme rappeutuneet aivot ja syövät!
Kuolleiden luettelon pitäjä oli pappi, ei lääkäri. Juttu taisi kulkea vähän jälkijunassa, kerrottiin oireet ja niiden perusteella pappi kirjasi sairauden ylös. Oli hivutustautia, vetotautia, pöhöa ym. Kaiken huipuksi oli vielä muu tauti.
oli syntynyt 1890 ja maatilan emäntä ja ihan umpihöperö. Minua pelottaa kun mummo oli ja äitikin niin olen jo varoittanut poikaani, jos alkaa oireita näkyä niin...
Tuosta ravinto asiasta en ota mitään kantaa. Siitä täytyisi tehdä oma avaus varmaan keskustelua syntyisi.
yhtään muistisairasta lähisuvussamme, - isovanhempamme olivat kuolleet melko nuorina ihan muihin tauteihin,- vaikka ei se nyt mikään tae ole että tässä kuolisi terveenä..he..
halua kommentoida tuota ravitsemusasiaa kaikkine lisäaineineen. Mielestäni asiaa ei ole riittävästi tutkittu ja joka toinen päivä on meediassa joku uusi asia taas mikä aiheuttaa sairauksia.
Kokemukseni ja havaintoni äidistäni joista halusin kertoa ja saada kommentteja ovat hyvin henkilökohtaisia ja kuitenkin huomaan että monilla ikätovereillani on samanlaisia huolia omista vanhemmistaan, en todellakaan ole ensimmäinen ja ainoa jonka äiti ei enää muista.
Kerroit muitamattomuudesta " mikä se ruotsi..."
Onko äidilläsi ollut enemmän kun yksi kieli hallinnassaan. Onko siinä tapahtunut muutoksia. Olen jostain saanut sellaisen käsityksen että kielitaito saattaa taantua henkilön dementian myötä, jää vain se ensimmäinen jäljelle.
Aitini ei ole koskaan puhunut muuta kuin suomea, muutama englanninkielinen lause siihen lisänä, mutta kun hän heräsi nukutuksesta sydäleikkauksen jälkeen niin hän alkoi puhua englantia hoitajien kanssa (sitä vähää mitä osasi)...
Täällä Ruotsissa on on monta suomalaismummoa jotka ovat dementioituneet ja täällä opittu ruotsinkieli kokonaan hukassa, vain se lapsuuden suomi on tallella...taitaa ne aivojen kielikeskukset rappeutua ensimmäiseksi. Samoin Juggemummoja jne. siirtolaisvanhuksia jotka ovat palanneet täysin lapsuutensa kotikieleen ja unohtaneet ruotsin.
Olenkin sanonut omille lapsilleni että nyt opettelemaan suomenkieli, koska mitäs me sitten keskenään puhumme kun mammalle tule alzheimers, siinä ei silloin enää auta englannit, espanjat ja ruotsit....
Toisella kertaa tavatessanne olla parempi. Väsymys, tjms. asia voi vaikuttaa. Mutta se on raskas kokemus, ihan kuin hyljätyksi tuleminen, tuo tunne. Voimia Sinulle! Muista silti, että jollakin tasolla voi muistijälkiä syntyä, lähelläolo halaaminen , kädestäpitäminen ja rauhoittava puhelu, ovat hänelle tärkeitä.
Monet omaiset unohtavat vanhuksensa, käytyään muutaman kerran, ja todettuaan ettei vanhus muista. Silti olisi tärkeää, että kontakti omaisiin säilyisi.
Mielestäni meillä kaikilla on yksi alue, joka ei voi muuttua, eikä sairastua, se on sielumme. Vaikka kroppe rappeutuu ja kärsii, synapsien toiminta vaikeutuu, yksi alue on sisällä vahva ja kirkas. Näin ihminen voi muutakautta kokea yhteyttä, intuitio, tuntoaistit yms.N kautta.
Siksi olen aina halunut kohdella kaikenlaisia sairaita samalla tavalla, kunnioittaen ja tavallisesti puhuen, vaikka ei vastauksia ole tullutkaan.
Joskus on todella iso palkkio, silmien hetkellinen tuike, josa kertoo: "että siellä ollaan kuitenkin kotona."
Terv. Vanhus-ja saattohoitaja
totta puhut!!!
Auli Koposen kirjaa 'Tiedätkö mitä syöt?'
Huomiota kirjassa kiinnitti tavanomaisten lisäaineiden kohdalla merkintä: eläinkokeissa todettu aiheuttavan syöpää.
Siitä huolimatta nämä aineet ovat jokapäiväisessä käytössä elintarvikkeissamme. Elintarviketeollisuus on niin vahva lobbari, se saa kyllä tahtonsa läpi.
tunnistanut ääneni puhelimessa ja aina tavatessamme hän on hahmottanut kuka olen vaikka nimi onkin ollut hukassa.Siskoni sanoo aivan samaa: aivojen toiminnassa on vaihtelua ja toiset päivät ja ajankohdat ovat parempia. Toisaalta taas äiti yrittää huijata koko ajan, hän häpeää suuresti muistinsa huonoutta ja että hänestä on tullut tällainen kaheli akka ja on muistavinaan ja tietävinään.
Tekisi ihan mieli rutistaa oikein lujaa ja sanoa ei sillä ole mitään väliä muistatko tai et, rakastan sinua ihan yhtä paljon kuin ennenkin.
yrittävät selvitä vielä siitä mistä voivat,heille on hävettävää kun ei muista.Niin paljon on ymmärrettävää ja hyväksyttävää mitä tämä sairaus tuo tullessaan. RAKKAUS on voitelevaa,rutista vain ja kerro ettei sillä ole väliä, vielä niin kauan kun voit.
kerro tunteesi...
Se on tärkeää myös Sinulle itsellesi. h
ei se dementia ehtinyt vielä sairauteen asti.
Ai niin, mistähän mun pitikään kirjoittaa?
vaikka mielessä risteilee monenlaisia ajatuksia. Ainoa positiivinen ajatus: Iloitsen äitisi puolesta, koska hänellä on useampiakin rakastavia lapsia. Toivotan jaksamista sinulle ja hyviä hetkiä. Kuulostaa siltä, kuin olisit tämänkin asian kanssa sinut.
Palstan asiantuntijoille haluan kertoa yhden esimerkin: Tervettä elämää koko ikänsä elänyt, myös fyysesti erittäin hyväkuntoinen, reipas ja taatusti tavallista vähemmän lisäainepitoista ruokaa syönyt, melko iäkkäänä loukkaantunut ja siksi sairaalan joutunut anoppini, ei enää koskaan sairaalasta kotiin palannutkaan. Yllättäen nukutuksesta heräämisen jälkeen hänen poikkeuksellisen vivahderikas ja kaunis suomenkielensä oli vaihtunut lapsuusympäristön murteeksi, hänen muistihäiriönsä lisääntyivät edeten melko nopeasti nykyhetkestä kohti lapsuutta ja hänen aktiivinen toimintakykynsä heikkeni samalla huimaa vauhtia. Hän joutui viettämään lähes parikymmentä vuotta vuodepotilaana sairaalassa. Hän ei tunnistanut edes lapsiaan, ei kyennyt vuorovaikutteiseen keskusteluun kai kenenkään kanssa, mutta sydän sykki, henki kulki rahisematta ja elämä jatkui. Mielessä heräsi monenlaisia kysymyksiä kaiken tarkoituksesta, eikä niistä osaankaan ole vielä kukaan osannut vastata.
Olipa todella mielenkiintoinen keskustelu, häirikötkin pysyivät poissa. Toivottavasti sait voimia taisteluusi, omani on jo ohi. Pidä äidistäsi huolta niin kauan kun voit. Terv: Sirpa
oman äidin kuoleman jälkeen olin töissä sijaisena dementiakodissa.
Ehkä siksi kysyin sinne töihin (paitsi että paikkka oli oman kotini pihapiirissä), tein jonkinlaista surutyötä siellä.
Äidilläni ei ollut dementiaa eikä muita muistihäiriöitä, lähtö tuli tupakan ansiosta.
Siinä paikassa jossa minä olin töissä tehtiin kaikki vanhusten ehdoilla.
Kiirettä ei saanut olla, paikka oli 10 hengen ja yksityinen.
Missään toimistossa ei siellä istuttu vaan oltiin kaiken keskellä. Ruoka tehtiin itse ja jollain oli kykyjä sai niitä käyttää siellä.
Toki sitten sairauksia oli jo muitakin melkein kaikilla.
Vauhti oli toisinaan kova kun koti-ikävä iski, mutta ei sieltä ulos päässyt kuin hoitajan kanssa.
Aina jollain oli aikaa kävelyttää, varsinkin vuoronvaihdon aikaan meitä oli monta parituntia yhtaikaa paikalla.
Se oli hyvä kokemus minulle ja toivottavasti minä olin vanhuksille ja heidän läheisilleen.
Minullahan ei ole alan koulutusta mutta elämän silti on ja oman äidin hoito, ehkä yksi vaikeimpia koska siinä tulee kaikki tunteet mukaan.
jotka olette osallistuneet tähän keskusteluun: suurkiitos tuesta ja ajatuksistanne. Kokemuksenne ja tietonne dementoituneiden vanhusten elämästä ja olosuhteista ovat auttaneet minuakin ymmärtämään omaa suruani äidin sairaudesta ja hiljaisesta siirtymisestä ei-kenekään maahan.
Uskon paitsi kunnollista ruokaa, dementiaa estävän myös elämässä kiinni pysymisen. Äitini, maatalon emäntä, asui kuolemaansa asti kotitilalla, jossa oli tehty sukupolvenvaihdos.
Hänellä oli korostunut velvollisuudentunto, ja huonoista jaloistaan huolimatta hän kynkkäsi talon töissä, hoiti lapsenlapsia, keitti, paistoi, ompeli, pyykkäsi.
Vanhainkodille joutumista hän pelkäsi kuin ruttoa, ja siksikin kai koetti ahkeroida että olisi talossa tarpeellinen.
Loppuun asti hän oli oma voimakas hyväjärkinen itsensä, vielä pari päivää ennen kuolemaansa jakeli neuvoja lapsenlapsilleen sulhasasioissa.
Jos hän olisi joutunut vanhainkodille jonkun höppänämummon huonetoveriksi virumaan, olisi varmaan alta aikayksikön masentunut ja höperöitynyt itsekin.
Siehä se oikein asiantuntija olet. Lähtisit neuvomaan lääkäreitä, kun nekään eivät älyä. Työ on paras lääke dementiaa vastaan. Kas ettei ihmiset älyä.
ettei vaan äitisi olisi tahtonut päästä välillä lepäilemään. Pelkäsi joutuvansa laitokseen, ellei osoita olevansa hyödyllinen. Dementia-asiaan nuo eivät kuitenkaan vaikuta ei sitä eikä tätä. Ikävään paikkaan kirjoitit kommenttisi.
maalaismummoa, jotka on puoliväkisin raahattu rakkailta mökeiltään vanhainkodille. (Siihen aikaan kun laitoshoito oli se ykkösvaihtoehto, nythän kotona saavat pärjätä ja pelätä pyörätuolikuntoisetkin).
Nämä väkisin kodeistaan riistetyt mummot istutettiin samaan huoneeseen jonkun toisen mummon kanssa, jonka kanssa ei välttämättä käynyt ollenkaan yksiin.
Ei mennyt kauaa kun mummorukan kunto romahti, ja entisestä tarmokkaasta mummelista oli tullut apaattinen huonomuistinen nyhjöttäjä.
Vanhuksia voisi hyödyntää enemmän esimerkiksi päiväkodeilla tarinankertojina ja perinteensiirtäjinä. Pienimuotoisissa kodinomaisissa laitoksissa he pääsivät osallistumaan kotiaskareisiin. Pelkkä telkkarintuijotus ja toisten jo horina-asteella olevien seura ei tee hyvää kellekään.
olisi pakko tuijottaa vuodet läpeensä jotain Tanssii tähtien kanssa;)
Luojan kiitos, ei ole telkkariakaan.
että osaisit tehdä valintoja? Television mukana saa kaupasta kauko-ohjaimen, jolla voi valita katsottavansa.
Mistä sinä hankit tietosi maailmasta ja sen tapahtumista?
Kotona ollessa televisio on minulle yksi tärkeistä ikkunoista maailmaan ja pääsen näkemään sen kautta monia sellaisia asioita, joista en muuten mitään tietäisi tai en ainakaan pääsi yhtä lähelle tutustumaan.
en ole lestadiolainen.
Jenkkipaskaa aamusta iltaan, sitä samaa koko maailmalle. Jossain sumatralaisessa pikkukylässä istuu ruskeanahkainen nainen ja tuijottaa silmä tapilla jotain idioottimaista jenkkiläistä saippuasarjaa.
Suomi on yksi pikku-jenkkilä ja amerikkalainen viihdeteollisuus hävittää tehokkaasti kansojen omat kulttuurit, ei siltä ole suojassa edes Siperiassa! Minusta se on suorastaan rikollista!
Ja niin kehnoja näyttelijöitä kuin nämä botoksilla ja silikonilla pullistetut jenkit vielä on, ilmeitä tasan kolme kappaletta!
Näiden surkeiden rääpäleiden nimet ovat kaikkien huulilla, mutta Venäjällä jossa on uskomattoman hienoja näyttelijöitä (esim. Dostojevskin tuotannon filmatisoinnit), niitä näyttelijöitä ei kukaan tunne edes nimeltä!
Olen ollut 10 vuotta ilman telkkaria, eikä tee heikkoakaan. Lehdet, kirjat, netti, niistä saa tietoa aivan tarpeeksi.
Ja harvemmin keskivertoihmiset katsovat tieto-ohjelmia, kyllä se on enemmän viihdettä mitä sieltä tapitetaan!
voisit tuomita lehdet, kirjat, netin, koska niiden valikoimiin kuuluu myös paljon roskaa. Ei kukaan pakota katsomaan tyhmiä ohjelmia. Eikä minua haittaa sinun televisioton elämäsi. Turhaan kuitenkin välinettä syytät ihmisten valinnoista. Jäät paljosta vaille, uutiset, ajankohtaisohjelmat, luonto, matkailu, joskus harvoin myös joku hyvä elokuva saattaa jäädä näkemättä. Monissa Euroopan maissa osataan tehdä myös hyviä elokuvia, joskus jopa Suomessakin.
milloin viimeksi on telkarissa nähty vaikkapa kreikkalainen elokuva? Sen verran olen tv:tä kylässä käydessä pälyillyt, että tiedän jenkkiroskan olevan edelleen valtalajin ja sieltähän nämä BB:t yms. on apinoitu nuorten ajatusmaailmaan vinouttamaan.
Televisio on kiistattu voimakkain tajunnan muokkaaja maailmassa, sen mahtia ei pidä vähätellä. Ennen esimerkiksi Venäjällä roskakuskitkin lukivat Puskinia, nyt he tuijottavat jenkkiroskaa. Kun sitä tarpeeksi imetään, on kansat kaikkialla yhtä ja samaa lihavaa mänttiä massaa, kuin jenkkilässä.
Jos Suomessa elettäisiin ilman Amerikan kulttuurillista ja kaupallista vaikutusta, ei täällä olisi kadut täynnä ihmisiä lihavia kuin porsaat!Kansa tyhmistyy ja tollomaistuu, aivan kuin jenkeissä.
EU;n tullessa pelättiin keskieurooppalaisen kultturin valtaavan Suomen, mutta kukaan ei vastusta suurisuuntaista jenkki-invaaasiota!
Voin jotenkin tuntea tunteesi. On tosi raskasta ja joskus hauskaakin seurata äidin kunnon huononemista ja taudin etenemistä. Käyn vanhempieni luona pari kertaa viikossa. Tämä tuntuu jotenkin kerta kerralta raskaammalta. He asuvat vielä kotona. Olen järjestänyt heille kaikki mahdolliset palvelut, niin, että heillä olisi mahdollisimman helppo olla. Kuitenkin he odottavat, että kävisin useammin, olisin kauemmin, kuljettaisin heitä joka puolelle, järjestelisin asioita jne. Tarve on koko ajan kasvava, vaativampi, raskaampi, työläämpi. Tiedän, että pitäisi olla onnellinen, että on vanhemmat vielä...mutta väsymys tulee ja samalla kasvaa ärtymys. Onneksi olen osannut hakea ja saanut heille kaiken mahdollisen tuen, palvelut ja mitä vaan voi olla. Jostain pitäisi ammentaa itselle taas intoa mennä huomenna...