Ufojahan esiintyy muissa suurissa eepoksissa, mutta löytyykö niitä Kalevalasta? Kalevalassa kerrottiin ainakin suuresta tammesta (=ydinräjäytys?) ja vaskisesta miehestä (astronautti?). Niin ja Sampo tietenkin myös.
Ufot Kalevalassa
ufotutkija
19996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Uhvomään.
katso kalevalan loppua: "lauloi vaskisen venehen, kuparisen umpipurren....Siinä VV laskea karehtelevi venehellä vaskisella, kuutilla kuparisella (merellekö. No ei vaan) Yläsihiin maaemiin alasihiin taivaisihin"
Ja Väiskihän oli syntynyt ilman Jumalattaresta Ilmattaresta.
Selevä Uhmomään.
Suuri tammi tod. näk. Viroon pudonneen ison meteorin savuparsas. Kalevpoig kertoo samasta.
Linnunrataa on sanottu suureksi tammeksi, mutta totta on, että Lennart Meri pohti Kaalijärven meteoria monen tarun alkulähteeksi, muun muassa ison tammen.
Teerikorpi kirjassaan "Miljoonan vuoden yksinäisyys"
Muistaakseni hän viittasi Merin lisäksi toiseenkin "tutkijaan", joka esitti samaa näkemystä.
maitotie, linnunradasta?
Suuri tammi on Linnunradan vertauskuva. Kun vuosi kääntyy kevääseen, taivas valostuu ja Linnunrata näkyy huonommin. Tästä lauletaan kansanrunoissa Suomen lisäksi Virossa, Inkerissä ja Siperiassakin. Tammen kaataja on Auringon poika tai aurinkoneidon veli, pieni vaskinen mies tai uudemmissa runoissa jopa mies meren takaa.
Kansanrunojen tutkija Brita Polttila on kirjoittanut kansanrunojen taivasnäyistä kirjassa "Pohjan portit", suosittelen.
uros aalloista yleni.....
Vaskea oli Kalevalassa vain hattu, kintaat, vyö ja kirves. Ei sentään koko mies kuten aloittaja esitti. Miten lie muissa legendoissa?
Hävittäjä/pommittaja, jolla hän tuhannen miehen kanssa takaa-ajoi Sammon ryöstäjiä ilmoitse.
Tai "tulta iski ilman lintu valauti valkeaista" sytyttäessään Väiskin kasken. Ei kai luonnollinen Kokko ihan sentään tulta iske.
Muuten. Mitä eroa on Kalevalalla laa ja Raamatulla muilla vastaavilla kirjoilla?
Noh, Kalevalan on kirjoittanut yksi tyyppi ja vielä suomalainen! Ei muuta. Kalevalasta uskonnoksi?
http://www.youtube.com/watch?v=VTzMipKEavM
liittänyt yhteen ja vähän ehkä lisäillyt omiaan.
Kalevala on kuitenkin poikkeuksellinen kansalliseepos koko maailmankin mittakaavassa. Verrattavissa Iliakseen ja Odysseijaan, vaikka paljon nuorempi onkin. Missään Suomen kieli ei ole niin upeana kuin Kalevalassa.
Ei kannata suhtautua kevyseti varsinkaan jos ei ole edes läpi lukenut.
... malttaa lukea ensin, mihin vastaa.
aineksia.
Molemmat on kokooma teoksia, kansan perintöä.
Monien kertomaa ja ylöskirjoittamaa.
Muuten miksi Kalevalan niitä jakeita ei ole yleisesti luettavíssa missä- märkä kyrpä, mennä vihtoo kiveltä toiselle ja naiset häntä pilkkaa.
Eikös tuo Väinämöisen saapuminenkin maahan ole Kalevalassa jo jonkinlainen kuvaus laskeutumiskapselilla maahan tulosta?
Kantelettaressa on muistaakseni myös kuvaus vaskisen ylösalaisin käännetyn suuren padan vieressä metsässä kyykkineistä viheriäisistä menninkäisukoista, jotka paimen näki ja pinkaisi pakoon..
jalan kahen kankahalle. (Ajelehdittuaan vuosikausia meressä) Siis ei kapseleita. Ota selvää ennen kuin arvailet.
Vai lukee siellä "vuosikausia" ja muutenkin otahan kalevala uudelleen käteen ennen kuin sharyn temppuilet.
Hänen yleistietoonsa en yllä.
Suoraa lainausta Wäiskin sytymästä:
"...liikautti linnan portin sormella nimettömällä,lukon luisen luikautti, vasemmalla varpahalla, tuli kynsin kynnykseltä polvin porstuan ovelta."
(Ilmattaren kohdusta synnytyskanavan kautta näin runollisen karheasti Wäiski ulos putkahti oltuaan kohdussa jo kolmekymmentä keseä)
"Siitä suistui suin merehen, käsin kääntyi laineesehen..... Virui siellä viisi vuotta, sekä viisi jotta kuusi, vuotta seitsemän kaheksan. Seisottui selälle viimein, niemelle nimettömälle, mantereelle puuttomalle..... Nousi siitä Väinämöinen jalan kahen kankahalle."
Otin Kalevalan käteen ja siteerasin lyhennettynä eka runnon loppua ja toisen alusäkeet.
Missä meni pieleen edellinen väiteeni?
Oikeassa olit. Eihän Kalevala niin köppästä sanontaa käytä kuin "vuosikausia". Nyt olen oikaissut asian ja saat rauhan sielullesi siltä osin, mutta torvelo olin. Pitäisi tietysti pyrkiä täsmälliseen ilmaisuun. Ettei vaan palsta tekisi kaltaisekseen. Hyi hittiläinen :C
Mutta ei siellä Kalevalassa mistään laskeutumiskapseleista (vai mikä se nyt oli) puhuta.
Eiköhän halluja lienyt vainen..