Nivelkivut,kihti

Ingrid56

Nivelet eivät tunnut tervehtyvän ja vasen jalkaterä on jo viikon ollut turvoksissa ja nivelkipuja. Ei enää niin itkettävän kovia kuin viime viikolla, jolloin kumpikin jalka oireili. Olen nyt viikon syönyt ruisleipää,keyvt sulatejuustoa aivan vähän, piimää ja jugurttia, kasviskeittoa (peruna-porkkana-sipuli-lanttu), muutama tippa tabascoa makua lisäämään ja kolme kevytnakkia. Viime viikolla söin myös marjoja ja hedelmiä vaikken niistä tykkää. Silti kivut ja turvotus eivät tunnu loppuvan. Ei alkoholia eikä mitään lihaa, paitsi ne nakit siihen pataljoona-annokseen. Juuri söin kaksi kananmunaa, koska jostain luin, että puhdas valkuainen poistaa virtsahappoa elimistöstä.
Jos huomenna mahtuu kenkä jalkaan, kannattaisiko aloittaa Pascoe-emäsjauhe-kuuri?

Muistelen pissani haisseen aiemmin joskus makeammalle - vähän samanlaiselle kuin leikki-ikäisellä lapsella kun vihdoin malttaa tulla ulkoa sisälle vessaan, eli ei luulisi olevan 'sairas' haju. Ehkä nyt vaan kiinnitän huomiota kaikkeen, esim että haisisin ikään kuin urealle, sellainen pistävä haju. Tietysti voi johtua tästä sisällä kykkimisestä, kun ei pääse lenkille tai muuta. Jumpannut kyllä olen sellaisia liikkeitä joita voin.

Ylipainoa on n.15 kg, sitä yritän saada pois. Käytössä on verenpainelääkkeet ja munuaisissa jonkinlaista häikkää, joka aiheuttaa näitä kihtioireita ja verenpaineen nousua, ehkä. Ei lääkärikään osannut kertoa, miten nää taudit ja oireet on syntyneet. Tuskin munuaisilla ois mitään emäsjauhetta vastaan? Onko tietoa?

Lääkärini (sisätautilääkäri) on kovin vähäpuheinen ja pääsen puheilleen taas vasta parin kuukauden kuluttua. Omalääkärille ei saa aikaa. Päivystykseen tämä on liian monitahoinen tapaus.

32

10480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvyyttä?

      Lääkärihän on se joka tällaiset asiat selvittää.

      Näinhän täällä palstoillakin kilvan vaaditaan!

      • vältä riskejä

        >Lääkärihän on se joka tällaiset asiat selvittää.

        Juuri näin. Kannattaa kysyä siltä lääkäriltä ne hoito-ohjeet eikä kikkailla omin päin kaiken maailman huiputustuotteilla.

      • Ingrid56

        No, jotain vinkkiä oisin kaivannut, kun kihtipotilaan ruokavalio parantaa tämän kohtauksen todella hitaasti - tai sitten on enemmän häikkää niissä munuaisissa. Kun sitä ylipainoa en saa näin äkkiä pois, se auttaisi todennäköisesti. Kuulemma kihtiä ei esiinny normaalipainoisilla.
        Että mitenköhän se Pascoe-emäsjauhe ja munuaiset, ei kait haittaa, eikös vaa oo jotain emäksistä jauhetta?

        Vettäkin olen pyrkinyt juomaan sen 2 l/d. Kohta vetäsen purkin ananasta - mutta nesteen poistuminen voi myös lisätä niitä kihtioireita.
        Onko kellään kokemusta? Ehkä nää on kihtiä, ehkä vaan muita niveloireita ja turvotuksia, uraattiarvot on aina olleet koholla, silti aina ei oo kohtausta.

      • emäsjauhetta
        Ingrid56 kirjoitti:

        ei se sua tapa;-) Lääkärien myrkyistä ei sit tiiä, mut lääkärishän sun on käytävä. Ja pureskele Neilikkaa ja pane sitä ruokiin, se on perimätietoa kihdin poistamiseksi, eikä sekään muutama murunen tapa.

      • Ingrid56
        emäsjauhetta kirjoitti:

        ei se sua tapa;-) Lääkärien myrkyistä ei sit tiiä, mut lääkärishän sun on käytävä. Ja pureskele Neilikkaa ja pane sitä ruokiin, se on perimätietoa kihdin poistamiseksi, eikä sekään muutama murunen tapa.

        Kaapista löytyy kaneli ja inkivääri, vaan ei neilikkaa. Laitanpa ostoslistalle.

      • vesidieetti
        Ingrid56 kirjoitti:

        No, jotain vinkkiä oisin kaivannut, kun kihtipotilaan ruokavalio parantaa tämän kohtauksen todella hitaasti - tai sitten on enemmän häikkää niissä munuaisissa. Kun sitä ylipainoa en saa näin äkkiä pois, se auttaisi todennäköisesti. Kuulemma kihtiä ei esiinny normaalipainoisilla.
        Että mitenköhän se Pascoe-emäsjauhe ja munuaiset, ei kait haittaa, eikös vaa oo jotain emäksistä jauhetta?

        Vettäkin olen pyrkinyt juomaan sen 2 l/d. Kohta vetäsen purkin ananasta - mutta nesteen poistuminen voi myös lisätä niitä kihtioireita.
        Onko kellään kokemusta? Ehkä nää on kihtiä, ehkä vaan muita niveloireita ja turvotuksia, uraattiarvot on aina olleet koholla, silti aina ei oo kohtausta.

        Niin oliko se kihti todettu vai ei?

        Perusongelma on se, että olet syönyt liikaa ja väärin. Tästä aiheutuu korkea verenpaine, joka taas särkee munuaisia, josta seuraa mm. kihti.

        Ongelmaa kannattaa lähteä kerimään auki korjaamalla perussyy eli opettelemalla kunnollinen syöminen. Kun saat painon normaaliksi, niin niveliinkin kohdistuu vähemmän rasitusta.

        Valitettavasti järkeviä elintapoja ei voi korvata ostelemalla ihmetuotteita. Mistä ihmeestä olet saanut idean, että vettä pitäisi alkaa kiskomaan litratolkulla?

      • tässä tapauksessa
        vesidieetti kirjoitti:

        Jos se oikeasti kihti, niin sitten runsas vedenjuonti on paikallaan. Tässä juomiseen on ihan hyvä syy toisin kuin jossain puhdistusdieeteissä.

      • ruokasooda
        vesidieetti kirjoitti:

        Niin oliko se kihti todettu vai ei?

        Perusongelma on se, että olet syönyt liikaa ja väärin. Tästä aiheutuu korkea verenpaine, joka taas särkee munuaisia, josta seuraa mm. kihti.

        Ongelmaa kannattaa lähteä kerimään auki korjaamalla perussyy eli opettelemalla kunnollinen syöminen. Kun saat painon normaaliksi, niin niveliinkin kohdistuu vähemmän rasitusta.

        Valitettavasti järkeviä elintapoja ei voi korvata ostelemalla ihmetuotteita. Mistä ihmeestä olet saanut idean, että vettä pitäisi alkaa kiskomaan litratolkulla?

        Se veden juonti, pari littraa/pv, on suositus jonka voi lukea kihtipotilaan ruoka ja juoma suosituksista, missä lukee mitä saa ja ei saa syödä/juoda, siis Kihtiin ja muihin nivel sairauksiin ERIKOISTUNNUT Lääkäri. Olet aiheesta pihalla kuin linnunlauta, vesi yksinkertaisesti "huhtelee" sitä uraatia pois.

      • vältä riskejä kirjoitti:

        >Lääkärihän on se joka tällaiset asiat selvittää.

        Juuri näin. Kannattaa kysyä siltä lääkäriltä ne hoito-ohjeet eikä kikkailla omin päin kaiken maailman huiputustuotteilla.

        Ingrid sen "parhaiten tietää"vedä vaan lääkeitä minun puolestani, mutta on niitä luonnolisiakin lääkkeitä, muista että asetylisalisyyli happo eli aspiriiniKIN keksittiin koivun(puu) mistä lie. Nykyään kyllä synteettisesti valmistettu, niinkui vitamiinit, ei tarvitse/voi syödä marjoja ja hedelmiä, että sillei Ingrid.

      • Alderbarn kirjoitti:

        Kirjoitin vahingossa kommentin Ingridille, mistä pyydän anteeksi. Kommentti oli tarkoitettu tietämättömälle nimimerkille vesidietti, joka ei tiedä mistä puhuu.

    • tutkituttaa, koska

      kilpirauhaspotilaat hoidetaan tosi huonosti tai jätetään hoitamatta. Ja pitää etsiä hyvä lääkäri, joka kuuntelee myös oireita eikä vain tuijota viitearvoja. Kilpirauhasen vajaatoimintaisetkin lihovat, vaikka söisivät kuin linnut eikä liikunta laihduta. Ja nivelkipuja, verenpainetta ym. on jos ei kilpparissa vikaa.

      • sentään

        >Kilpirauhasen vajaatoimintaisetkin lihovat, vaikka söisivät kuin linnut eikä liikunta laihduta.

        Noh. Myöskään kilppariongelmaiset eivät saa ravinnosta energiaa yli sadan prosentin hyötysuhteella.

      • näitä on nähty
        sentään kirjoitti:

        aivan ammatikseen.

      • siellä on taustalla
        näitä on nähty kirjoitti:

        aivan ammatikseen.

        se hidastunut aineenvaihdunta, limapöhö eli ödeema...

        liikatoimintaiset taas laihtuu.

      • taas..
        sentään kirjoitti:

        >Kilpirauhasen vajaatoimintaisetkin lihovat, vaikka söisivät kuin linnut eikä liikunta laihduta.

        Noh. Myöskään kilppariongelmaiset eivät saa ravinnosta energiaa yli sadan prosentin hyötysuhteella.

        taas tuo energiasta seonnut

    • aiheutuu siitä,

      että elimistö on hapan.
      Siis liikaa punaista lihaa ja muita happamia ruoka-aineita kertynyt elimistöön, jotka aiheuttavat virtsahappoa, joka aiheuttaa kihdin.

      Ruokavalion täydellinen remontti tarpeen.
      Ei alkoholia, ei punaista lihaa, vaan paljon kasviksia ja kalaa sekä salaatteja, ituja ja marjoja.

      Vaimoni sai pahan kihtikohtauksen ja hoisin sen pois luomuporkkanamehulla (esim. Vogelin porkkanamehua luontaistuotekaupasta, jos et itse osaa tehdä.).
      Vaimoni kihti parantui kahden päivän porkkanamehukuurilla.

      Koska elimistösi on hapan, niin käytä pascoe emäsjauhetta tai lapin koivun tuhkaa elimistösi emäksisyyden palauttamiseksi.

      Mutta, koska elimistösi on pahasti hapan, niin myös puhdistuspaasto olisi paikallaan.

      MUISTA: RUOKAVALIO ON MUUTETTAVA EMÄKSISEKSI!
      Neuvoja kyllä saat lähimmiltä luontaishoitajilta.

      Onnea menestystä itsehoitoihisi!

      Me itse olemme vastuussa terveydestämme.

      • mihin vastuu katosi

        Kihdin syyn selittäminen meni vikaan. Myös ruokavalioneuvot olivat vääriä. Sekä kala että siipikarja ovat huonoja, koska sisältävät paljon puriineja.

        Paastoaminen taas on suorastaan vaarallisen vastuuton neuvo, koska siinä virtsahappo kertyy vereen ja voi aiheuttaa kihtikohtauksen. Painon pudottaminen on hyvä, mutta se pitää toteuttaa maltillisesti tyyliin kilo viikossa.

      • Olet vaarallinen
        mihin vastuu katosi kirjoitti:

        Kihdin syyn selittäminen meni vikaan. Myös ruokavalioneuvot olivat vääriä. Sekä kala että siipikarja ovat huonoja, koska sisältävät paljon puriineja.

        Paastoaminen taas on suorastaan vaarallisen vastuuton neuvo, koska siinä virtsahappo kertyy vereen ja voi aiheuttaa kihtikohtauksen. Painon pudottaminen on hyvä, mutta se pitää toteuttaa maltillisesti tyyliin kilo viikossa.

        "Kihdin syyn selittäminen meni vikaan."
        Virtsahapon kertyminen elimistöön ja varsinkin niveliin on pääasiallinen kihdin syy.
        Ota selvää, ennenkuin ryhdyt tohtoriksi.

        "Myös ruokavalioneuvot olivat vääriä. Sekä kala että siipikarja ovat huonoja, koska sisältävät paljon puriineja."
        Käskinkö syödä siipikarjaa???
        En käskenyt, joten mene takaisin apukouluusi opettelemaan lukemista.
        Ei kaikki kala sisällä puriineja! Etkö tiennyt?
        Toki minun olisi pitänyt olla tarkempi ja sanoa, että kaikki sillinsukuiset kalat sisältävät puriineja ja niitä tulisi käyttää mahdollisimman vähän, mieluimmin ei ollenkaan.

        Menehän nyt opiskelemaan paastotietoutta uudestaan, koska et näy tietävän paastoamisesta yhtään mitään.

        SINUN NEUVOSI OVAT TOSI VAARALLISIA, KOSKA ET TIEDÄ MISTÄÄN MITÄÄN.

      • faktaa..
        Olet vaarallinen kirjoitti:

        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
        Kihti johtuu siitä että elimistö on hapan.
        Siis liikaa punaista lihaa ja muita happamia ruoka-aineita kertynyt elimistöön, jotka aiheuttavat virtsahappoa, joka aiheuttaa kihdin. Ruokavalion täydellinen remontti tarpeen.
        Ei alkoholia, ei punaista lihaa, vaan paljon kasviksia ja kalaa sekä salaatteja, ituja ja marjoja. Vaimoni sai pahan kihtikohtauksen ja hoisin sen pois luomuporkkanamehulla (esim. Vogelin porkkanamehua luontaistuotekaupasta, jos et itse osaa tehdä.).
        Vaimoni kihti parantui kahden päivän porkkanamehukuurilla. Koska elimistösi on hapan, niin käytä pascoe emäsjauhetta tai lapin koivun tuhkaa elimistösi emäksisyyden palauttamiseksi. Mutta, koska elimistösi on pahasti hapan, niin myös puhdistuspaasto olisi paikallaan. MUISTA: RUOKAVALIO ON MUUTETTAVA EMÄKSISEKSI!
        Neuvoja kyllä saat lähimmiltä luontaishoitajilta.
        ."""""""""""""""""""""""""

        On totta että puriinipitoista ruokaa välttämällä alkavat ja lievät kihdit pystytään hoitamaan melko hyvin, ilman allopurinolilääkitystä! Tulin tänne kuitenkin viilaamaan pilkkua ja korjaamaan vääriä väitteitä.

        Kihdin aiheuttaja EI ole "hapan" elimistö, asidoosi, eikä sitä hoideta tasapainoittamalla emäksisellä ruoalla. "Happaman ruoan" tai juoman syömisellä ei ole mitään merkitystä kihtiin - Coca-colan pH on todella matala (hapan), eikä se aiheuta kihtiä. Kihtiin taipuvaisella henkilöllä PURIINIEN liikasaanti ruoasta tai puriiniaineenvaihdunna lopputuotteiden poistumisen estyminen voivat johtaa kihtiin.

        Emäsjauheet voi jättää kaupan hyllylle ja Lapin koivun tuhkat metsään!
        Luontaismyymälöiden "Puhdistushoidoilla" ei ole mitään tekemistä virtsahapon (kihdin aiheuttajan) poistumisella elimistöstä. Jos virtsahappo voitaisiinkin poistaa niin yksinkertaisesti, ei kalliita lääkkeitä edes tarvittaisi kihdin hoidossa.
        Luontaismyyjä määrää kihtipotilaalle hyvien ruokavalio-ohjeiden (puriinien välttäminen) lisäksi turhia ja kalliita puhdistuskuureja. Kannattaa mieluummin jättää kuurit väliin, niin säästyy turhalta paramedikalisaatiolta ja rahaakin säästyy.
        Jos diagnosoitu kihti ei parane ruokavaliomuutoksilla, lääkärin määräämä lääkitys on kohdallaan, pysyvien nivelvaurioiden välttämiseksi!

        Suosittelen lukemaan seuraavan artikkelin: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1993,1984

      • virallinen ja kokemus
        faktaa.. kirjoitti:

        Minä sairastan sairautta, josta aikoinaan lääketieteen edustajat nousivat takajaloilleen, kun erkanin lääketieteellisestä hoidosta ja saavutin paremmat tulokset, kuin ikään koskaan kohdallani lääketieteen hoidoilla oltiin voitu saada.

        Kuitenkin kysymyksessä on vaikea sairaus. Omaa sairauttani on pidetty myös vaikeana. Kaiken sen kokeneena, minkä henkilökohtaisesti olen kokenut, olen huomannut, että lääketieteellisessä hoitokäsityksessä on vain yksi suunta, eikä ole lähes tulkoonkaan koko totuus.

        Tapasin potilaan, joka tuli kävellen vastaan, ja kertoi, että hän alkoi myös kokeilemaan ruoavaliohoitoja sairauteensa, kuten minä. Hän oli jo pidemmän aikaa ollut pyörätuolipotilas. Silloin kun hän minulle soitti, hän oli vielä sidottu pyörätuoliin, mutta ruokavalio on toiminut hyvin hänenkin kohdallaan, ja sairautensa hiipui ja sammui pikkuhiljaa ruokavaliohoidoilla. Hän pääsi irti pyörätuolista ja pystyi jatkamaan elämää melko vähin rajoittein.

        Niin että en lainkaan löisi noin ehdottomilla näkemyksillä ruokavaliota pannaan. Se on joka tapauksessa vahva vastustaja, ja piru, kun se toimii. Totuuksia kun on muunkinlaisia.

      • lähdetään liikkeelle
        virallinen ja kokemus kirjoitti:

        Juu. Siis kihtiä pitää ja kuuluukin hoitaa ensisijaisesti ruokavaliolla. Ei tietenkään millään pellefanttidieetillä vaan välttämällä puriineja.

      • Aiheutuu siitä nimimerkillä kirjoitti asiaa, elimistöllä on pH arvot pielessä ,eli hapan, uraatti kitytyy nivelii ja kihtikohtaus on valmis. Söi aikani apuriinia mutta se pamautti kihtikohtausen aina pääle vaikka olin oireeton? oravanpyörä oli valmis, kihikohtaukseen tulehduskipulääkeitä ja kui oletin olevani oireeton niin apuriinia, luultavasti meikäläisellä on perushapan elimimistö, perinnölistä? Faijalakin oli kihti. Sitten luin ruokasoodasta, emäs, ( sitä voi käyttää myös pesuaineena)aloitin käyttä sitä 1/2 teelusikallista sekoitettuna juomalasiin 2 krt PV, samat oireet kui apuriinilla ,ei parin päivän viiveellä vain samana päivänä, kui kiteet alkoi liueta, kipuja ja nivelten turvotusta kesti nelisen päivää, onneksi oli indometiiniä, nyt pidän elimistöni pH kunnossa ottamalla ruokasoodaa päivittäin pieninä annoksina kerran päivässä, en tiedä sopiiko kaikille, mulle sopi.

    • vaikka

      Sinulla on hyvä avaus, vaikken uskokkaan että tosissasi kärsit tuosta ongelmasta. Tunnut sen verran tietävän asioista, että tilanteesi on hallinnassa. Olet huviksesi heittänyt hyvän aloituksen. Ei siinä mitä, oikein hyvä aloitus, ja kirjoitellaan me vain, niinkuin tarinasi totta olisi.

      Minäkin kysyisin, että oletko tässä talvella sairastanut influenssaa, flunssaa, yskää, mahatautia, ripulia??? Tuntuu sopivalle jälkitaudille, tai jälkioireistolle.

      Joskus tällaisten jälkitautina nivelhoireilu voi kestää jopa vuodenkin ja silloin tällöin oireilla myöhemminkin. Taudilla on nimikin, vaan nyt ei tule mieleen. Yksi lähiomaiseni sairastui siihen, ja kun turvotus ja nivelkivut jalkoterissä jatkuivat ja jatkuivat, tehtiin myös reumakokeet.
      Sittemmin kun oli reuma pois suljettu, jäljelle jäi.... se minkä nimeä en muista, mikä paranee ajan kanssa itsestään, ja niinpä se teki.

      Paranemista, olipa sitten itsestään paraneva niveltulehdus, kihti tai vaikka alkava reuma. Emäsylijäämäinen ravinto tekee terää.
      Pari päivää sitten tulin syöneeksi makkaraa, ja leipää, niin kas jopas oli eilen jalkaterät kipeät ja turvoksissa.

      No siitä sitten vaan raakaraastesalattien tekoon, ja mungpapuja likoon ja pupun apetta naamariin. Tomattisipulisalaattia, marjoa... niin jopas tämä päivä on ollut hyväntuntuinen. AAmulla vielä olivat jalkoterät/nilkat pökkelöiset, mutta nyt olo tuntuu kerrassaan loistavalle. Tänään olen syönyt vain raakaraasteita, ja itselingottua vihannesmehua, ja puhdistettua ja emäksöityä vettä runsaasti.

      Ravinto kun vaikuttaa oleellisesti juuri tuollaisiin niveltulehduksiin ja kipuihin.

      • ovat elimistön

        pahimpia hapattajia. Minäkin pääsin närästyksestä eroon kun jätin viljat pois tai hyvin vähän syön.

        Sitä nyt vaan hypetetään niin paljon tuota leipää, vaikka se oikeasti on monelle ongelma.

      • tjtrjtr
        ovat elimistön kirjoitti:

        hei hörhö! et tiedä mistään mitään.

      • suositusten
        ovat elimistön kirjoitti:

        pahimpia hapattajia. Minäkin pääsin närästyksestä eroon kun jätin viljat pois tai hyvin vähän syön.

        Sitä nyt vaan hypetetään niin paljon tuota leipää, vaikka se oikeasti on monelle ongelma.

        Jos söisin viljaa suositusten mukaan, olisin niin jumalattoman kipee ja tulehtunut, ja tulehdusarvot pilvissä, eikä siihen auttaisi mikään. Se on koettu mennen tullen.

        Saisi lääkitä hevoskuormallisella tulehdusta tainnuttavilla lääkkeillä, eikä sittenkään kivut ja tulehdukset taittaisi niskaansa, jos mättäisin viljaa ja lihajalosteita napaani suositusten mukaan. Vaihtoehtoni onkin juuri tämä suositusten vastainen ravitsemusterapia, joka on näin ollen luettava VAIHTOEHTOISIIN hoitoihin, koska julkinen erikoissairaanhoito ei tätä ongelmaa tunne. Eli happoylijäämäisen ravinnon aiheuttamat tulehus- ja kipusairaudet ja tilat.

      • Kokeillut
        suositusten kirjoitti:

        Osta se Pascoe-jauhe ja kokeile. Testattu on. Toimii.

      • kamalat tulehdukset
        suositusten kirjoitti:

        Jos söisin viljaa suositusten mukaan, olisin niin jumalattoman kipee ja tulehtunut, ja tulehdusarvot pilvissä, eikä siihen auttaisi mikään. Se on koettu mennen tullen.

        Saisi lääkitä hevoskuormallisella tulehdusta tainnuttavilla lääkkeillä, eikä sittenkään kivut ja tulehdukset taittaisi niskaansa, jos mättäisin viljaa ja lihajalosteita napaani suositusten mukaan. Vaihtoehtoni onkin juuri tämä suositusten vastainen ravitsemusterapia, joka on näin ollen luettava VAIHTOEHTOISIIN hoitoihin, koska julkinen erikoissairaanhoito ei tätä ongelmaa tunne. Eli happoylijäämäisen ravinnon aiheuttamat tulehus- ja kipusairaudet ja tilat.

        Minun kehoni reagoi aivan samalla lailla. Eipä tartte poiketa varmasta dietistä, kuin heittää vaikka pari nakkia napaan, seuraavana aamun on kyllä niin kipeet nilkatkin, ettei jalkojen päälle kärsi astuu.

      • osa lääketiedettä
        suositusten kirjoitti:

        Jos söisin viljaa suositusten mukaan, olisin niin jumalattoman kipee ja tulehtunut, ja tulehdusarvot pilvissä, eikä siihen auttaisi mikään. Se on koettu mennen tullen.

        Saisi lääkitä hevoskuormallisella tulehdusta tainnuttavilla lääkkeillä, eikä sittenkään kivut ja tulehdukset taittaisi niskaansa, jos mättäisin viljaa ja lihajalosteita napaani suositusten mukaan. Vaihtoehtoni onkin juuri tämä suositusten vastainen ravitsemusterapia, joka on näin ollen luettava VAIHTOEHTOISIIN hoitoihin, koska julkinen erikoissairaanhoito ei tätä ongelmaa tunne. Eli happoylijäämäisen ravinnon aiheuttamat tulehus- ja kipusairaudet ja tilat.

        "Vaihtoehtoni onkin juuri tämä suositusten vastainen ravitsemusterapia, joka on näin ollen luettava VAIHTOEHTOISIIN hoitoihin, koska julkinen erikoissairaanhoito ei tätä ongelmaa tunne."

        Lääkäri nimenomaan neuvoo kihtipotilaita muuttamaan ruokavaliotaan vähän puriineja sisältävään suuntaan! Täysin väärä luulo, että terveydenhuollon puolella elämäntapoihin (ruokailu yms.) ei kiinnitetä huomiota, vaan pelkästään lääkitykseen.

        Lääkkeitä käytetään sitten harkittaessa kihdin vaikeusasteen mukaan, tai koska kihti on oire jostakin muusta sairaudesta (esim lapsella harvinainen Lesch-Nyhan syndrooma), joka vaatii lääkehoitoa!

        Lääkehoidosta kihdin aiheuttamaan niveltulehdukseen:
        - Kortisonipistos. Vähentää tulehdusta ja siten kipua, vaikuttaa vain paikallisesti, annos on niin pieni, ettei tarvitse edes pelätä sivuvaikutuksia.
        - Allopurinoli. Vähentää virtsahapon syntymistä elimistössä. Koska virtsahapon suolojen kertyminen niveleen aiheuttaa kihdin, on virtsahapon muodostumisen väheneminen vakavissa kihtitapauksissa tärkeää.

    • mistä apu
    • sponsorin puheenvuoro

      Kihtipotilas oli ihan perillä puriiniruokavaliosta.

      Terveyshymy sattuu vaan olemaan pilsukauppiaiden tekstimainontaliite. Siksi jutun perään oli liimattu älytön määrä mainoksia tuotteista, joilla ei ole mitään vaikutusta asiaan.

      Se sanoo, joka maksaa.

    • Hynypoika

      Itse olen parantunut siten, että juon hopeavettä ja voitelen sillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1908
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe