ujot&hiljaiset.....

Se nyt vain on totuus, että ne paljon puhuvat ja rohkeat antavat itsestään paljon vakuuttavamman ja itsevarmemman vaikutelman kuin taas ne hiljaiset ja ujot. Ei se jaksa miellyttää kovinmontaakaan tai ainakaan pitkään, jos "kaveri" ei puhu juuri mitään tai edes näytä olevan kiinnostunut siitä puhuvasta osapuolesta. Tämä on totuus, että kyllä vähän ainakin kannattaa puhua. Tsemppiä =)

meidän luokalla on yksi tyttö...se en ole minä vaan yks toinen.se ei ole saanut yhtään kaveria yläasteella ksoka se ei puhu mitään.se ei ees yritä.eihän ketään saisi munkaan mielestä kiusata...mutta jos ei puhu mitään (ei edes yritä.!) niin ketä saa syyttää jos kukaan ei tule jutteleen?miksi te ujot ja hiljaiset ette yritä päästä ujoudestanne?minäkin olen ollut ujo tai pikenmminkin aika hiljaine ja olen päässyt siitä!!liikkukaa yleisiissä paikoissa esim.diskoissa ja jutelkaa luokkatovereillenne.katsokaa msitä muut puhuvat ja jatkakaa samasta aiheesta.epäonnistumisia ei tarvitse pelätä koska niitä sattuu kaikille ja ne lujittavat.-ja jos aina on varuillaan niin missaa monta hetkeä...tiedän,että ujous voi tuntua piinalliselta mutta jutelkaa samoista aiheista kuin muutkin niin huomaatte ettei se ole niin kamalaa!!!

Essoja huuleen kaikille nörteille ja ujoille tyypeille niin eiköhän ala juttu luistaa... Ei ujot ja hiljaiset tyhmiä ole! Useimmitenhan juuri omiin oloihin vetäytyvät persoonat ovat älykkäitä, etc... mutta sosiaaliset taidot sekä maalaisjärki on voinu jäädä vähemmälle. siis näin olen huomannut...

Itse olin ala-asteella luultavasti hiljainen, koska en saanut ystäviä ja minua kiusattiin, koska luultiin että olen jotenkin leuhka. Tai sitten he suhtautuivat minuun vihamielisesti, koska olin erilainen -tasokkaampi- kuin he, ja he jotenkin vaistosivat sen...
Hiljaisuus ei johtunut siitä, että olisin ollut ujo vaan siitä, etten todella keksinyt mitään tarpeeksi typerää jutun aihetta toisten lasten kanssa. He olivat liian tyhmiä, jotta olisivat ymmärtäneet jotain galakseista, taruolennoista, yliluonnollisesta tai muusta mistä olin kiinnostunut. Myöhemmin tilanne korjaantui kun opettelin keskustelemaan tylsistä arkipäiväisyyksistä kuten hiusten värjäys, meikit ja musiikki.
Olin ja olen edelleen luultavasti korkeammalla älyllisellä tasolla kuin ikäiseni, mutta löysin samankaltaisia ja yhdessä nauramme toisten uskomattoman typerille elämille.
Olen sopeutunut ystävystymään myös "tavallisten" kanssa, mutta se on minulle varsin ikävystyttävää, joskin parempaa kuin yksinäisyys mutta kuitenkin. Nykyään olen puhelias ja kovaääninen johtuen luultavasti siitä että olen tajunnut paikkani joukon keskuudessa... sen yläpuolella.