Hei,
kertokaa kokeneet sijaisvanhemmat, kannattaako alkaa sijaisperheeksi? Tuleeko sillä rahalla toimeen? Onko sen jälkeen enää #normaalia" perhe-elämää? Mitä kaikkea se tuo tullessaan? Olenko sen jälkeen täysin sidottu lapsiin ja kotiin, vai ehdittekö harrastaa mitään?Kuinka teihin suhtaudutaan?Oletteko tyytyväisiä elämäänne sijaisvanhempina? Kysymyksiä olisi tuhat ja sata! Pride käyty ja positiivinen päätös tehty, mutta nyt alkanut todella mietityttämään, mihin olemme alkamassa...??
kertokaa kokeneet sijaisvanhemmat, kannattaako alkaa sijaisperheeksi? Tuleeko sillä rahalla toimeen? Onko sen jälkeen enää #normaalia" perhe-elämää? Mitä kaikkea se tuo tullessaan? Olenko sen jälkeen täysin sidottu lapsiin ja kotiin, vai ehdittekö harrastaa mitään?Kuinka teihin suhtaudutaan?Oletteko tyytyväisiä elämäänne sijaisvanhempina? Kysymyksiä olisi tuhat ja sata! Pride käyty ja positiivinen päätös tehty, mutta nyt alkanut todella mietityttämään, mihin olemme alkamassa...??
Vastaukset 11
Vanhimmat
satte teitte kuin hyvin asianne!
Riippuen olivatpa lapset nuoria tai varsinkin teini-ikäisiä!
Et tule toimeen sillä rahalla vaan käyt itse töissä, sitten jotenkuten pärjäät kaikista kustannuksistasi!
Tai te molemmat s-vanhemmat käytte töissä!
Jos lapset alle kouluikäisiä olisivat, ehkä paremmin alku olisi, mutta iän karttuessa nämä lapsoset muuttuvat täysin!
Perhe-elämänne ei ole normaalia enää, koska lapsien vanhemmat vaativat niin paljon teiltä!
Pitää olla sitä ja tätä, harrastuksia ym. lapsille!
Itse et ehdi enää harrastaa mitään, kaikki pitää sitoutua näihin lapsiin sitten!
Heidän kanssa harrastat sitten, jos heitä harrastukset edes kiinnostaa, eli joku harrastus voi kiinnostaa hetken, taas uutta yritetään, mikään ei passaa, en mää jaksa tuota mää kokeilen tuota jne...
Sinuun suhatudutaan täysin paskasti, sinä veit lapseni et ole mikään... jne...
eli biot syyttää täällä niin...
ainaskin näiden juttujen mukaan täällä käsitellään sijareiden asioita näin...
lue, kiitos, enämpi juttuja tuolta bio puolelta, saat todellisen käsityksen sitten!
Itse olen ollut n. 20v tuossa toiminnassa mukana, kaikki meni silloin suhtkoht hyvin, mutta nykyaika on muuttanut näköjään kaikki päälaelleen!
Ikävä kyllä!Sorry kuin totuuden kuplan puhkaisin just sinulle!
näyttää olevan molemminpuolista. Olen viikon verran lueskellut ja kirjoitellut täällä ja samaa tasoa niin hyvässä kuin pahassakin on molemman osapuolen viestit. Vaikka sijaisrit tekevät työtä ja saavat siitä palkaa, v.....levat he netissä vanhemmille ja lasten sukulaisille. Kyllä varmasti ymmärtäisivät tämän näkökulman, jos nalli olisi napsahtanut omaan otsaan.
kuten syytteitä niskaan kirjoittaa.
täällä kun bioja ja helinäkeijukaista lukee niin ihmettelee, että miksi niitä lapsia pitää, pistäis kadulle vaan. Kun eihän niillä meidän arkitodellisuudessa muuta paikkaa olisi. tälle palstalle kirjoittavien biojen ja helinän mukaan joka lapsella on rakastava ja hoivaava suku ja me sijarit vain kíusallamme estämme kotiutusta.
meillä on mennyt hyvin niin biojen kuin lastenkin kanssa. terapiaa on tarvittu ja sen tilanteen oivaltaminen oli aloittelevalle vaikeaa ja ongelmiakin alussa oli tunnistaa avun tarve lapsessa. he eivät ole ns. normaaleja naapurin lapsia vaan erityistarvitsevia. se sinun tulee huomioida ja kohdella heitä kuitenin tavallisina lapsina.
perhe-elämä sijoitettujen kanssa on normaalia perhe-elämää. lapset sitovat kuten lapset sitovat. omat tai lainatut, ihan sama. harrastaa voit kuten lapsiperheen äiti voi. älä usko julkiksia jotka väittävät lasten pärjäävän siinä sivussa, kyllä ne aina osansa vievät tai kärsivät.
ihan tavllinen et koskaan enää ole sijaisvanhemmaksi alettuasi. ajatusmallisi ja ymmärryksesi muuttuvat. koet ja näet paljon sellaista jota ei ennen uskonut olevankaan. mutta en kadu sijaisvanhemmuuttani. ne meill'ä olevat lapset tarvitsevat minua. suurista puheista huolimati heillä ei ole muita aikuisia elämässään kuin me.
Etukäteen on mahdoton miettiä kaikkia asioita mitä voi tapahtua. Ihan sama kuin omien lastenkin kanssa. Mutta tietysti perusasioita voi ja täytyykin pohtia. Kaiken lähtökohta on lapsi. Kun lapsi ei ole oma, täytyy lapsen mukana huomioida koko hänen biosukunsa, välillä isompi, välillä pienempi ja joskus sitä ei edes ole, mutta huomioida se täytyy siitä huolimatta. Eli lapsen myötä saat kokonaisen uuden suvun. Lyhyesti vain sitten lisään, että sijaisperheen tehtävä on tukea, hoitaa ja auttaa vain lasta, vanhempien tukeminen ei ole sijarin homma. Se tuki, mitä minä mielestäni olen voinut vanhemmille antaa, on ollut tapaamisten ja yhteydenpidon tukeminen.
Kannattaako alkaa sijaisperheeksi?
Omalta kohdaltani voin sanoa kyllä. Toisenlaisiakin vastauksia ja tarinoita löytyy. Olen aina pitänyt lapsista, tykännyt olla kotona ja nauttinut hyörinästä ympärilläni. Meillä on ollut lapsia viidestä perheestä ja lukuisia tukilapsia. Nyt olen kotona omien lasten kanssa, enkä todennäköisesti palaa sijariksi.
Tuleeko sillä rahalla toimeen?
Minun toimeentuloni ei ole koskaan riippunut vain sijoitetuista lapsista maksetuista palkkioista. Meillä on ollut kerrallaan aina kaksi sijoitettua lasta, joista on maksettu se minimipalkkio, ota selvää palkkioista oman kunnan sivuilta. Kerran laskin vuoden ajalta kuinka paljon lasten kulut ovat ja totesin, että sillä elämäntyylillä jota haluamme elää, palkkiot eivät riitä, joten omillamme mentiin. Riippuu jokaisen omista valinnoista laitetaanko rahat riittämään, tietysti.
Onko sen jälkeen enää "normaalia" perhe-elämää?
Siitähän koko jutussa on kyse, että eletään normaalia perhe-elämää. Nykyaikana on niin paljon uusioperheitä, että tuskinpa sijariperheiden elämä uusioperheistä paljon eroaa: useita vanhempia, suuri suku, paljon menemistä ja tulemista, lääkärikäyntejä, ehkä terapioita, kuljettamisia jne. Järjestelykysymys, rutiinien ja aikataulujen täytyy toimia, jos lapsia on paljon.
Olenko sen jälkeen täysin sidottu lapsiin ja kotiin, vai ehdittekö harrastaa mitään?
Lapsiinhan on aina tietyllä tavalla sidottu, olivatpa nämä omia tai sijoitettuja, eikö. Ovat mielessä, kun lentävät pesästä omilleen tai palaavat biovanhempiensa luokse. Asennekysymys. Minusta on ehdottoman tärkeää, että vanhemmilla on aikaa harrastaa. Oman turvaverkon täytyy toimia, jos kaikki ei sujukaan. Täytyy heti tietää kelle voi soittaa ja pyytää apua tarvittaessa.
Kuinka teihin suhtaudutaan?
Lue tätä palstaa. :-) Tosielämässä en ole kokenut tällaista loanheittoa. Biovanhempien kanssa olen tullut hyvin toimeen ja sehän on se, mikä merkitsee. Naapurit saattavat olla uteliaita ja yleisin kysymys on se, kuinka paljon lapsista saa rahaa, mutta sehän ei heille kuulu. Nyt kun asumme toisella paikkakunnalla, naapurit eivät todennäköisesti edes tiedä, että kaikki lapset eivät ole biologisia lapsiamme. Sukulaisten kommentit voivat olla yllättäviäkin, juttele etukäteen sellaisten sukulaisten kanssa, joiden mielipide on sinulle tärkeä.
Oletteko tyytyväisiä elämäänne sijaisvanhempina?
Ehdottomasti. Rankkaa mutta ehdottomasti antoisaa.
Kysy lisää, jos haluat tietää jotain erityistä.
12 vuotta sijaisperheenä ja päivääkään en ole palkkatyötäni sinä aikana tehnyt,mutta puolisoni kuuluukin ns. isopalkkaisiin.
Nyt meillä asuu 3 sijoitettua, joista hoitopalkkioita tulee sen verran kuin saisin puolipäivätyöstä sairaanhoitajana, mutta näistä lapsista kaksi onkin erityistä hoitoa vaativia l. heistä maksetaan korotettu hoitopalkkio.
Normaalia perhe-elämää olemme eläneet, mutta ensimmäisen sijoitetun tulosta asti olemme olleet perhe, johon kuuluu vammainen lapsi.
Harrastanut olen aina, mutta silloin kun puoliso ei ole kotona poissaollessani, on hankittava kotimies - en enää puhu lastenvahdista, kun sijoitettu jonka takia kotimiestä pääasiassa tarvitaan täyttää kohta 13 vuotta.
Tyytyväisiä ollaan ja jatketaan niin kauan kun lapset meitä tarvitsevat.
Onko kenelläkään sijaisvanhemmalla kokemusta lapsesta luopumisesta jonkin syyn takia??
Lapsesta joutuu luopumaan silloin, kun hän palaa vanhemmilleen, eli niin kuin asioiden kuuluisikin mennä.
Luopumisen mahdollisuuden pitäisi olla kristallinkirkasta silloin kun sijaisvanhemmaksi ryhtyy. Siihen liittyy surua ja iloa. Surua siksi, kun lasta ei enää näe joka päivä ja iloa siksi, että näinhän kaiken piti mennäkin.
Jokaisen meiltä kotiinsa palanneen lapsen kuulumisia kuullaan silloin tällöin. Aika aikaansa kutakin ja sitten ovat joko omillaan tai palaavat omien vanhempiensa luokse. Minusta sama on omien lastenkin kanssa. Eiväthän he mihinkään siitä häviä!
Tätähän sinä tarkoitit? Niinhän....
Kaunis kiitos kaikille vastanneille!!
Pohtiminen ja pähkäily jatkuu, välillä tulee kova hinku jo aloittaa, välillä oma ihana rauhallinen elämä (lapset 15v ja 7v) on juuri näin täydellistä! Välillä oma mukavuudenhalu nostaa rajusti päätä, enkä tiedä mitä tehdä!Toisaalta olisi niin ihanaa kun olisi suuri perhe ja sijaisvanhemmuus vetää puoleensa... no, katsotaan kuinka tässä käy!
Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!
Jos kaipaat touhua (pienten) lasten kanssa, niin miten olisi tukiperheenä toimiminen? Lapset tulisivat viikonloppuisin, ja saisit touhuttavaa. Tukiperhetoiminta on mielestäni loistava tukitoimi: vanhemmat saavat levätä tai mitä sitten haluavatkaan tehdä ja lapset saavat uusia kontakteja jne.
on kokemuksen saaminen sijaisvanhemmuudesta. ei niin sitovaa, ei niin haukkuttua kuin sijarina, mutta saa tosi kyvän näkemyksen siitä mitä sijaisvanhemmuus on.
noinkaan.
Saa tosi hyvän käsityksen siitä, mitä on hoitaa toisten lapsia ja yrittää tehdä yhteistyötä lasten vanhempien kanssa.
Tukilapsista ei ole kasvatusvastuussa ja viikonloppu kerran kuussa, ei vielä anna mitään kuvaa siitä mitä on antaa itsensä ja kotinsa vieraiden lasten käyttöön vuosiksi 24/7.
Siinä on suuri ero. Sijoitetuista tulee "omia" lapsia. Kun oppivat "talon tavat", niin kaikki alkaa sujua paremmin. Tukilapsille saa pitkään muistuttaa alusta talon säännöt, koska ovat jo unohtaneet mitä edellisellä kerralla oli puhuttu.
Heillä on kotona omat systeemit ja vkonloppu saattaa mennä muistutellessa teidän tavoille.
Sijoitettujen kanssa on tietysti myös kiinni jatkuvasti ja joutuu ottamaan paaaljon isomman vastuun lapsista. Eli tukilapset ei opasta sij.lasten maailmaan totuuden mukaisesti.
Sijoitettujen kanssa on toisaalta helpompaa, kun on päästy alkuun, mutta toisaalta myös vaativampaa. Saakohan tästä nyt kukaan mitään selvää, toivottavasti.