Mistä kustantaja?

Olen kokenut lasteni kanssa isoja asioita kuluneen 5 v aikana. Jotenkin koen että on monia, jotka ovat joutuneet samaan "helvettiin" ja kaipaisivat tukea, vaikka kirjan muodossa.

Mieheni sairasti vuosia depressiota ja teki 4v sitten itsemurhan. Jäin pienten lasten kanssa maanpäälliseen helvettiin, niin yhteiskunnan kuin miehen sukulaisten johdosta.
Kokemuksia muiden kohtalontovereiden kanssa jaettuani, olen huomannut että sama syyttely ja selän kääntäminen on heillekin tuttua.

Olen miettinyt, asioiden arkaluonteisuuden vuoksi, kuinka uskaltaisin tuoda tarinani julkisuuteen. En tahtoisi että miehen suku minua enää pahemmin piinaisi, tai saisin käräjä kierteen taas päälle.

Tarina on rankkaa kirjoitettavaa, ja samalla koen kirjoittamisen tavattoman terapeuttiseksi. Olen itse hoitoalan edustaja, ja kritisoin nyky-yhteiskunnan haurasta tukiverkostoa, kun kyseessä on psyykkinen sairaus.
Erityisen julmaa on yhteiskunnan säätämät lait, jotka tekevät surevasta leskestä pienessä hetkessä lastensa varojen ym "hyväksikäytäjän".

Olen joutunut jo kerran oikeuden edessä "vannomaan" ja todistamaan, että tahdon vain ja ainoastaan lasteni parasta. Olen teettänyt kymmeniä selvityksiä ja laskelmia, kuinka lasten perimää omaisuutta tullaan hallitsemaan ja myimään jne.

--tästä kaikesta on kuitenkin mahdollisuus selvitä, jos vain on muutama läheinen ihminen joka välittää!

Itse mietin, mistä alkaa.. kysynkö ensin kiinnostusta mahd. kustantajilta vai onko ainut tapa ensin tehdä viimeistelty teos.
Runojen avulla työstin suruani, joten ehkäpä niitäkin olisi mukaan laitettavaksi.

Näitä *susanna* miettiipi pienessä päässään
191470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos et ole pitänyt päiväkirjaa aloita heti. Se on erittäin tehokas tapa lähteä liikkeelle. Seuraavaksi ala tosiaan kirjoittaa ajatuksia muutenkin ylös. Kannattaa tietysti jo yrittää tehdä kirjan muotoon, mutta ei saata ihan onnistua. Vaati monesti etäisyyttä asioihin ennen kuin teos on siinä muodossa missä sen tulisi olla. Kun teos on mielestäsi valmis anna se ihan tuntemattoman luettavaksi. Mieluimmin asiantuntijalle. Esim. Nuoren voiman liitto arvostelu. Joka tapauksessa ala kirjoittaa. Tosiasioista voi hyvin kirjoittaa fiktiivisessa muodossa. Itse kirjoitin kirjan sairastumisen jälkeen (tosin aivan eri aiheesta kuin sairaus) ja kirjaa on mennyt tosi hyvin. Älä epäröi. Aloita. Onnea kirjoittamiseen!

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi!

    Olen kirjoitellut vihkoon asioita ylös jo pitkään. Suhteemme " HISTORIIKIN" olen kirjoittanut referoiden. Kai ihan pakko ottaa fiktiivinen lähestymistapa, muutoin voin vahingossa ylittää lain sallimat yksityisyyden rajat. Kyllä toes toki saa olla tunnnistettavassa muodossa, mutten ehkä julkaisisi kirjaa omalla nimelläni..
    En halua "mässätä" tällä kaikella, vaan ajatella että joku joka teosta lukiessaan "löytäsi" oman onnensa avaimen, pienen kipinän toivosta ja tulevasta.

    Näin viime yönä nimittäin unen kirjan kannesta ja päätin, että kyllä minun on nyt aloitettava!

    Harmittaa kun vuoden vaihteessa verkkomato iski vanhaan koneeseen, jossa oli kaikki sähköposti keskustelut juristien ja maistraatin ym tahojen kanssa. Joitain olen onnekseni tulostanutkin.

    Olen miettinyt myös lapsille suunnattua teosta, jossa surua käsiteltäisiin läpi eri-ikäisten kehitysvaiheet huomioiden. Omat lapseni ovat kehoittaneet minua kirjoittamaan ja kuvittamaan lasten kirjaa, ja kun nyt on omakohtaista kokemusta muillekin jakaa.

    Mukava kuulla että omaa teostasi on luettu! Hienoa!
    Olo on kuin alkaisi odttamaan "uutta lasta" ja syntymään on tavattoman pitkä aika... ja napanuoran katkaisu pelottaa. Edessä suuri, kylmä maailma!

    :o) *susanna*

    Äänestä

  • *susanna* kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi!

    Käsittääkseni asia etenee juuri niin, että kustantajiin ollaan yhteydessä sitten, kun on jotakin valmista näyttää.

    En osaa antaa mitään neuvoa, mutta toivotan voimia sekä työhösi että muuten. Minusta sinussa on selvästi ainesta kirjoittajaksi: on palava halu ja vahva motivaatio, aihe ja jotakin sanottavaa sekä viesteistäsi päätellen kyky selkeään kielenkäyttöön.

    Äänestä

  • peregrina1 kirjoitti:

    Sitä nimittäin tarvitaan!
    Omat lähisukulaiseni ovat olleet tyrmistyneitä, etten kai minä nyt enää vanhoja kaivele..
    Ja mitä jos joku suuttuu ja saat taas harmeja osaksesi...

    Juuri SIKSI tämä onkin tehtävä. Tämä tarina tarvitsee pisteen ja vasta sitten voi kääntää täysin uuden ja puhtaan sivun.

    " Piha ilman kulkijaa,
    on kuin vene ilman airojaan,
    jota syystuulet riepottaa."

    Onnen sataman löytymistä toivon sinullekin! '
    -susanna-

    ja fiktioksi sen puen. Aina on yksi rohmu, joka toisessa suvussa, joka haluaa kaiken. Ja sitten on ne selkääpuukottajat, ne vetäytyvät pelkurit, ne asialliset asioiden selvittäjät ja mitä kaikkea.

    Ehkä minunkin tarinani myy niin hyvin, että rohmu jää kateissaan nuolemaan kynsiään ja haaveilemaan hyvistä sisarussuhteista (tai sisarpuolisuhteista).

    Kirjoita. Kirjoittaminen on terapiaa. Ja yritä nähdä asiaa myös toisten puolelta, niin kirjastasi tulee kiinnostavampi ja luettavampi. Jos yrität kuvailla itsesi enkeliksi ja miehesi suvun paholaisen sikiöiksi, niin saat vain sääliä niskaasi; ei sääliä kokemustesi takia vaan itsekeskeisyytesi. Ota välimatkaa. Minulla on mennyt kauan, ennenkuin olen voinut edes alkaa kirjoittaa. olen ollut liian katkera ja shokissa. Nyt alan jo hiukan tuntea lämpöä jopa sitä ahnetta paskiaista kohtaan. Hänen toimintaansa motivoi pelko. Pelko vanhenemisesta, köyhyydestä, selviytymisen vaikeudesta. Oma napa on silloin lähinnä.

    Kirjoita myös siitä, miten ihannemaailmassa asiat olisi hoidettu, rakkaudella ja toinen toistaan tukien. Se kontrasti voi tuoda nykyhetken vajavuudet esille.

    Äänestä

Kirjoittaisin muutaman runon ihan viimeistellyksi, sen lisäksi kertoisin tarinasta olennaisen (synopsis 1-4 sivua) Ja vaikka ensimmäisen tai viimeisen luvun tarinasta.

Noilla tiedoilla (joiden kirjaamiseen ei mene ihan koko ihmisikä, vaan ehkä kuukausi tai kaksi) Lähtisin kolkuttelemaan kustantajien ovia. Laittaisin ehdotuksen 5-6 kustantajalle, 3 pienelle, 3 suurelle. Ja vastausta odotellessa, lukisin vastaavia "trauma elämänkertoja" Ja pyrkisin työstämään oman tarinani luettavimpaan muotoon.

Usein luettavuus syö tarinan sisältöä jonkin verran, kaikkea ei voi kertoa kuten tapahtui, joskus pitää ajatella lukijaa ja tämän jaksamista, mutta näin käy jos haluaa julkaista tarinan (fiktiivisen tai faktaan perustuvan)

Kauanko kokemuksistasi on? Itse odottaisin vuoden tai pari, ennen kuin julkaisisin tekstiä. Vaikka kirjoittaisin sen valmiiksi, hauduttaisin sitä siihen että tunteeni ovat tasoittuneet, asiat jonkinlaisessa järjestyksessä jne, jotten joskus vuosien päästä kadu jotain mitä kerroin. Ei niinkään niitä naapureista kerrottuja, vaan itsestä kerrottua. Me kun kasvamme kriisien jälkeen aivan valtavasti.

Henkilökohtaisesti suuren kriisin jälkeen olen kasvanut kolmisen vuotta. Vasta nyt alkaa tuntua että olen jollain tapaa sama ihminen kuin ennen kriisiä ja voin objektiivisesti katsoa kaikkea tapahtunutta.

Jos olisin kirjoittanut mielipiteenäni jotain mitä tuolloin koin ja tunsin, tuntisin nyt tarvetta korjata käsityksiäni. Sillä ne muuttuvat, vaikka kriisin jälkeen on tunne, että näin on ja tämä on totta, totuuskin on muuttuva elementti, totuudet ovat verrannollisia kontrastiin (taustaan nähden) Se mikä tuntui suurelta vääryydeltä kriisin keskellä, voi muutaman vuoden jälkeen näyttää aivan joltain muulta, (yleensä jonkun yksittäisen ihmisen keskeneräisyydeltä, tai ymmärtämättömyydeltä)

Mutta kirjoita, pidä kynä liikkeessä, olitpa kokenut mitä tahansa, sinun pitää jäsentää kokemasi ja parhaiten sen teet kirjoittamalla.

Oikein hyvää kevään jatkoa ja tulevaa kesää.

Äänestä
  • Mistä tällainen muoti on nyt tullut, että kustantajille tarjotaan yhä keskeneräisempää tavaraa? Vähän väliä joku kirjoittaja tarjoaa pelkkää ideaa, eikä käsikirjoituksesta ole riviäkään valmiina.

    Ei se kuulkaa näin toimi. Ilman kunnollista käsikirjoitusta ainakaan meidän firma ei edes keskustele asiasta.

    Kirjoita tarinasi ensin, lähetä se kustantajalle ja sen jälkeen katsotaan, onko siitä mihinkään. Sydäntäriipaisevia tarinoita on jo hyllyt täynnä. Tässä pitäisi olla jotain uutta.

    Äänestä

  • kustantaja kirjoitti:

    Mistä tällainen muoti on nyt tullut, että kustantajille tarjotaan yhä keskeneräisempää tavaraa? Vähän väliä joku kirjoittaja tarjoaa pelkkää ideaa, eikä käsikirjoituksesta ole riviäkään valmiina.

    Yllättävää kuulla, että teille tarjotaan ihan pelkkiä ideoitakin. Itse olin siinä käsityksessä, että käsikirjoituksen pitää olla viimeistä pilkkua myöten valmis.

    Minun käsikirjoitukseni on kasassa, ja muokkausvaihe on kestänyt pari kuukautta. Parhaillaan mietin, milloin lähettäisin työni kustantajalle; oletuksena oli juuri lähettää aivan valmis työ, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että se ei milloinkaan ole mielestäni täysin valmis. Pientä viilaamista löytyy aina.

    Siis. Osaisitko ohjeistaa jotenkin, että milloin on oikea hetki antaa käsikirjoitus kustannustoimittajan käsiin? Kun juoni on täsmälleen kunnossa, mutta kielessä vielä hiukkasen hiomista? Entä jos tarinassa on vielä jotakin ylimääräistä/jotakin puuttuu? Tuleeko hylkytuomio välittömästi?

    Tuntuu, että muokkaus on tässä vaiheessa näpertelyä. Että olen tullut sokeaksi tekstilleni, enkä enää löydä tarinasta aukkokohtia, mutta niitä saattaa kuitenkin olla. Olisiko aika pistää postia kustantajalle?

    Äänestä

  • kustantajalle kirjoitti:

    Käsikirjoitus kannattaa lähettää kustantajalle silloin, kun se on kirjoittajansa mielestä valmis.

    "Valmis" ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi oikeasti valmis. Käsikirjoitus vaatii aina jotain muokkaamista.

    Äänestä

  • kustantaja kirjoitti:

    Mistä tällainen muoti on nyt tullut, että kustantajille tarjotaan yhä keskeneräisempää tavaraa? Vähän väliä joku kirjoittaja tarjoaa pelkkää ideaa, eikä käsikirjoituksesta ole riviäkään valmiina.

    Ei se kuulkaa näin toimi. Ilman kunnollista käsikirjoitusta ainakaan meidän firma ei edes keskustele asiasta.

    Kirjoita tarinasi ensin, lähetä se kustantajalle ja sen jälkeen katsotaan, onko siitä mihinkään. Sydäntäriipaisevia tarinoita on jo hyllyt täynnä. Tässä pitäisi olla jotain uutta.

    Minulla on kyllä tullut sellainen käsitys, että ulkomailla tarjoavat ideaa tai muutamaa näytesivua, mutta johtuuko se sitten jotenkin siitä, että heillä on sellaisia agentteja ?
    Miten se oikein menee. Eikös tämä J.K. Rowling myös tarjonnut ensin vain muutamaa sivua ties mitenkä moneen paikkaan ja sitten kuin onnenkantamoisella joku jossakin kiinnostui. vai miten sekin nyt sitten on mennyt, siitäkin taitaa olla jo useampi versio kerrottuna maailmalle.

    Milloinkahan Suomessakin alkaa olla näitä kirjallisuusagentteja vai onko joku jo perustanut niitä sellaisia firmoja ?
    Minä olen tuolta runopuolelta löytänyt kyllä pari sellaista runoilijaa, että jos olisin joku kykyjenetsijä niin olisin kyllä jo pistänyt töpinäksi heidän kanssaan... ja toisaalta, siellä ei kyllä ole nyt niitä nimimerkkejä viuhahdellutkaan enää, ovat tainneet saada runokirjasensa valmiiksi... hmmmm...

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    HEI!
    Minä olen laittanut parille julkaisijalle hyvin napakat referaatit aiheesta, lähestymistavasta ja kohderyhmästä.. Että aiheessa olisi sekä omakohtaisuuteen että ammatillisuuteen perustuvaa, kylläkin fiktiivistä kerrontaa.
    Kuvitusta olen myös itse kehitellyt, tarkoittaen lastenkirjaa.

    Eräs kustantaja sanoi, että aihe ja lähestymistapani on mielenkiintoinen ja haluaa nähdä tuotoksen, kun se on valmiina.
    JIPPIIIII!! Itselläni oli liian monia ideoita ja hänen avullaan raamit selkeytyivät!

    Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!

    Noita-akat lentelee.... *susannakin* ;o)

    Laitoitko heille ihan sähköpostia? Sinun aiheesi kohdalla tuo näköjään tuotti tuloksia.

    Mitenköhän mahtaa olla ihan perusromaanikässäreiden kohdalla? Kannattaakohan kustantajia lähestyä muuten kuin perinteisellä nivaskalla? Tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • *susanna* kirjoitti:

    HEI!
    Minä olen laittanut parille julkaisijalle hyvin napakat referaatit aiheesta, lähestymistavasta ja kohderyhmästä.. Että aiheessa olisi sekä omakohtaisuuteen että ammatillisuuteen perustuvaa, kylläkin fiktiivistä kerrontaa.
    Kuvitusta olen myös itse kehitellyt, tarkoittaen lastenkirjaa.

    Eräs kustantaja sanoi, että aihe ja lähestymistapani on mielenkiintoinen ja haluaa nähdä tuotoksen, kun se on valmiina.
    JIPPIIIII!! Itselläni oli liian monia ideoita ja hänen avullaan raamit selkeytyivät!

    Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!

    Noita-akat lentelee.... *susannakin* ;o)

    Tuo on ainoa mahdollinen vastaus: "katsotaan sitten, kun käsis on valmis".

    Minähän sanoin.

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    Minulla on kyllä tullut sellainen käsitys, että ulkomailla tarjoavat ideaa tai muutamaa näytesivua, mutta johtuuko se sitten jotenkin siitä, että heillä on sellaisia agentteja ?
    Miten se oikein menee. Eikös tämä J.K. Rowling myös tarjonnut ensin vain muutamaa sivua ties mitenkä moneen paikkaan ja sitten kuin onnenkantamoisella joku jossakin kiinnostui. vai miten sekin nyt sitten on mennyt, siitäkin taitaa olla jo useampi versio kerrottuna maailmalle.

    Milloinkahan Suomessakin alkaa olla näitä kirjallisuusagentteja vai onko joku jo perustanut niitä sellaisia firmoja ?
    Minä olen tuolta runopuolelta löytänyt kyllä pari sellaista runoilijaa, että jos olisin joku kykyjenetsijä niin olisin kyllä jo pistänyt töpinäksi heidän kanssaan... ja toisaalta, siellä ei kyllä ole nyt niitä nimimerkkejä viuhahdellutkaan enää, ovat tainneet saada runokirjasensa valmiiksi... hmmmm...

    Kustantajien sivuilla on ohjeita, miten toimia, esim:
    http://robustos.fi/kirjailijaksi.htm
    http://www.like.fi/sivu.php?id=2

    Äänestä

  • kirjoittelijaN kirjoitti:

    Kustantajien sivuilla on ohjeita, miten toimia, esim:
    http://robustos.fi/kirjailijaksi.htm
    http://www.like.fi/sivu.php?id=2

    Liken ohjeissa pisti silmään: "Markkinointi-ideatkaan eivät ole poissuljettuja"
    Millaisiahan ideoita he haluavat? Varmasti auttaa, jos kirjoittaja on ennestään julkisuudessa tunnettu tai että jos kirjoittajalla on kerrottavaksi lehdille mielenkiintoinen ja ehkä rankka elämäntarina (kuten vaikka tämän ketjun aloittajalla.) Entäs muita? Keksitty myyvä imago..? Taidan itse keskittyä vain sisältöön ;-)

    Äänestä

Ensiksi haluan onnitella sinua selviytymisestäsi. Tietämättä sen tarkemmin mitä olet käynyt läpi, allekirjoitan sanasi psyykkisten sairauksien osalta. Itse kärsin ajoittain hankalastakin maanis-depressiivisyydestä, joten sitä kautta on omaa kokemusta itse aiheesta. Varsin yksin täällä ihmisten keskellä joutuu olemaan, ja oikeita ymmärtäjiä, saati auttajia on varsin vähän. Paras ystäväni on jo vuosia ollut kaupunginkirjasto.

Joku viisas on joskus sanonut, että kaikki kirjoittaminen on terapiakirjoittamista. Uskon tuohon, mutta lisäisin, ettei kaikki terapiakirjoittaminen ole kirjallisuutta. Hyvään kirjaan tarvitaan myös itseään laajempi näkökulma, koska lukija ei ole elänyt sinun elämääsi. Tähän auttanee parhaiten aika. Kirjan voi kirjoittaa vasta sitten, kun on saanut riittävästi etäisyyttä asiaan ja etenkin omiin tunteisiinsa. Sitten kun kykenee näkemään tapahtumat objektiivisemmin, ne näkee paremmin lukijan näkökulmasta.

Kirjoitit, että perimmäinen tavoitteesi on muiden auttaminen. Se on hyvä tavoite. Siksipä mietin miksi aloitat kustantajan etsimisellä, koska se ei ole itse kirjan kirjoittamisen kannalta välttämätöntä. Työstä kirjaa kaikessa rauhassa itsesi kanssa ja hae siihen ulkopuolisen näkemys vasta, kun olet varma omasta tekstistäsi. Ja muista, että omakustannekin on vaihtoehto. Kannattaa myös muistaa Robert Pirsig ja "Zen jo moottoripyörän kunnossapito". Hän tarjosi sitä 70-luvulla 120:lle kustantajalle, ennen kuin tärppäsi. Nyt kirja on käännetty kai 30 kielelle. Usko omaan työhösi lujasti.

Kannattaa myös tovi uhrata aikaa miettimällä oikea laji kirjalle. Näennäisesti fiktiivinen romaani ei ole aina se paras, etenkin jos on jotain asiaa kerrottavana. Itse pidän esim. essee-kokoelmista, koska niissä voi puhua asiasta olennaisen ja jättää ehkä (asian kannalta) turha kehyskertomus tai juoni pois. Runot ovat keino purkaa tunteitaan ja niitä en sotkisi asiatekstin tai proosan kanssa. Se on vaikea tyylilaji, mistä en ole oikein koskaan tavannut onnistunutta teosta, ehkä Timo K. Mukka edustaa parhaimmistoa. Myös päiväkirjatyyli voisi sopia tarinaasi.

Mieti myös kuka on todennäköinen kirjasi lukija ja miksi. Luulisin sen olevan samojen asioiden kanssa painiskeleva ihminen, jolloin häntä kiinnostaa erityisesti se, mitä kirjasta voi soveltaa omaan elämäänsä, ei välttämättä sen taiteellinen tai viihteellinen anti. Kirjaston elämänfilosofiahyllystä löytää paljon hyviä esimerkkejä kirjoista, jotka on kirjoitettu muiden avuksi ja tueksi. Noissa tyyli on erilainen kuin perinteisissä romaaneissa, koska ne myyvät itseään eri argumentein, joissain tosin aika ällö, amerikkalaistyylinen oman ideologian julistus. Varo sellaista.

Huono kirja on varsin helppo kirjoittaa. Pelkkää jäsentelemätöntä tajunnavirtaa ei kukaan jaksa lukea, joten jonkinlainen selkeys pitäisi kirjasta löytyä. Jos kirjan idea, ydin on sinulle kristallinkirkas, olet hyvällä alulla, koska silloin kaiken kirjoittamansa saa jouhevasti tukemaan samaa päämäärää. Myös kieliasu on tärkeää. Hyvää ja rikasta kieltä on huomattavasti mukavampi lukea kuin peruskouluaineita, joten yksi tapa aloittaa kirjoittaminen voisi olla ihan peruskieliopin, erityisesti yhdyssana- ja pilkkusääntöjen kertaus.

Erityisesti haluaisin varoittaa sinua katkeruuden petollisuudesta. Jos kirjoitat kirjaan liian katkeran sävyn, niin sitä tuskin kovin moni jaksaa lukea, koska se on liian tummaa ja mielenkiinnotonta. Jos osaat kirjoittaa siihen, miten katkeruus voitetaan, ja teet sen vielä tyylikäästi, saatat luoda mestariteoksen, koska vain harva meistä tuohon kykenee.

Valitsit niin tai näin, niin joka tapauksessa tsemppiä sinulle!

Äänestä
  • Onko kirjoitusprojektisi edennyt? Luin tämän vanhan ketjun ja on pakko kysellä kuulumisia. Saitko kirjallesi kustantajan?

    Äänestä

  • K? kirjoitti:

    Onko kirjoitusprojektisi edennyt? Luin tämän vanhan ketjun ja on pakko kysellä kuulumisia. Saitko kirjallesi kustantajan?

    katsokaa nyt jumalauta millaisia kirjoja ja "kirjailijoita" nykyään on. luuleeko joku rassukka, että ilman hengailua piireissä jutut menee eteenpäin? herätys, elämme 100 % viihdemaailman ja nopean kulutuksen maailmassa, jossa hyvä ei enää ole mitään, sillä keskinkertaisuus myy eniten.
    kello löi jo xxxxx, lapset herätkää!

    Äänestä

  • Sinä "myös tuleva esikoiskirjailija" olit ottanut oikein hyviä pointteja.

    Kirjoitin itse ja myös julkaisin oman kirjani, joka kertoi rankoista kokemuksistani. Aika yksi yhteen neuvojesi kanssa. Minulla oli myös muiden auttaminen päämääränä ja kivaa palautetta olenkin kirjastani saanut. Ei se ole mikään korkeakirjallinen teos, mutta on varmasti auttanut kohderyhmääni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*susanna* kirjoitti:

Olen kokenut lasteni kanssa isoja asioita kuluneen 5 v aikana. Jotenkin koen että on monia, jotka ovat joutuneet samaan "helvettiin" ja kaipaisivat tukea, vaikka kirjan muodossa.

Mieheni sairasti vuosia depressiota ja teki 4v sitten itsemurhan. Jäin pienten lasten kanssa maanpäälliseen helvettiin, niin yhteiskunnan kuin miehen sukulaisten johdosta.
Kokemuksia muiden kohtalontovereiden kanssa jaettuani, olen huomannut että sama syyttely ja selän kääntäminen on heillekin tuttua.

Olen miettinyt, asioiden arkaluonteisuuden vuoksi, kuinka uskaltaisin tuoda tarinani julkisuuteen. En tahtoisi että miehen suku minua enää pahemmin piinaisi, tai saisin käräjä kierteen taas päälle.

Tarina on rankkaa kirjoitettavaa, ja samalla koen kirjoittamisen tavattoman terapeuttiseksi. Olen itse hoitoalan edustaja, ja kritisoin nyky-yhteiskunnan haurasta tukiverkostoa, kun kyseessä on psyykkinen sairaus.
Erityisen julmaa on yhteiskunnan säätämät lait, jotka tekevät surevasta leskestä pienessä hetkessä lastensa varojen ym "hyväksikäytäjän".

Olen joutunut jo kerran oikeuden edessä "vannomaan" ja todistamaan, että tahdon vain ja ainoastaan lasteni parasta. Olen teettänyt kymmeniä selvityksiä ja laskelmia, kuinka lasten perimää omaisuutta tullaan hallitsemaan ja myimään jne.

--tästä kaikesta on kuitenkin mahdollisuus selvitä, jos vain on muutama läheinen ihminen joka välittää!

Itse mietin, mistä alkaa.. kysynkö ensin kiinnostusta mahd. kustantajilta vai onko ainut tapa ensin tehdä viimeistelty teos.
Runojen avulla työstin suruani, joten ehkäpä niitäkin olisi mukaan laitettavaksi.

Näitä *susanna* miettiipi pienessä päässään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu