Vähät väliä siitä, että trendi on laskeva...veikkaanpa että muulit ylistävät jonkinlaista torjuntavoittoa Q1:ssa.
http://www.asuntolaskuri.net/helsinki.htm
Ihan eri asia on, mikä hintataso on 2010.
http://www.asuntolaskuri.net/helsinki.htm
Ihan eri asia on, mikä hintataso on 2010.
Vastaukset 20
Vanhimmat
vuoden kahdella ensimmäisellä kuukaudella ole mitään väliä tilastoissa..onkohan data peräisin viidestä, vaiko jopa kymmenestä kaupasta ? Ei kannata liikaa tuijotella tilastoja. Johan se on nähty, ettei niistä voi lukea, kuin korkeintaan laajan trendin.
Ne kun ei osaa ostaa edes kalleimpaan aikaan.
Olette köyhiä uudet ostajat,saatte paljon halvemmalla!
OLEN RIKAS!SIKA RIKAS!
Moniko ehti ostamaan pohjahinnoin?
Mahtaa tulla vauhtia patoutuneen tarpeen ostajiin, kun selviää hintojen lähtemisestä ylös.
Lisäksi hintapyynnöt eivät ole laskeneet minnekäänn, päinvastoin.
Äkkiäkö ne hinnat ovat taas viime kevään tasossa ja kesällä mennään ylikin.
Ei olekaan odottelu enää muotia.
Voi tuhnuja, voi tuhnuja.
Taasko lähti ostojuna ennen aikojaa?
joita ei heti ensimmäistä talouslehteä avattuaan voi todeta vain sinun omiksi haaveiksi katastrofin keskellä ? Myyjäthän alkavat kuukausien väsytystaistelun jälkeen taipua ostajien härskeihin tarjouksiin. "kukaan ei myy halvalla" ei toiminutkaan. Eikä siinä muuta voikkaan, kun pankki pisti lainahanaa tiukemmalle:) Ostovoima määrää.
Vaadin saada tietää, mihin alkanut nousu perustuu.
http://www.asuntolaskuri.net/espoo.htm
Sorry
syöksyään jatkavaa kuvaajaa ?:D On ilmeisesti löytynyt paremmin ikuista nousua tukeva faktalähde.
tilasto on sama tilasto, jos samaa lähdeaineistoa käytetään.
Kai edes sen ikuisten vuokrienkin maksajien pitäisi ymmärtää.
joudumme tämän tilastojen pohjalta mallinnetun kuvaajan kanssa toteamaan yksintein, että kyse on aivan normaalista tilanteesta kuplan tuhoutumisen aikana:)
http://leatherhead.files.wordpress.com/2008/02/bubble-lifecycle1.gif
ole tilastoista kerätty.
Eipä ole ihme, kun niitä vuokria joutuu ikuisesti maksamaan, kun ymmärrys on tuota luokkaa. Voi, voi.
Asuntojen hinnat laskevat.
Se on faktaa.
Ainakin tällä hetkellä hyvät, mielenkiintoiset kohteet ovat poistuneet markkinoilta. Totea itse vaikka Oikotieltä, jos et ole sitä jo seurannut. Voi hyvinkin olla, että nyt saa edullisesti sellaisia asuntoja, joita esim. itse en huolisi.
ties monettako vuotta.
kaikki menisi mallinnusten mukaan ja historia toistaisi itseään. Etkö ole kuullut, että Niinistön Saulikin on viime aikoina ollut sitä mieltä, että jos 90-luvun lamaa (joka muuten koski vain Suomea ja Ruotsia) kutsutaan lamaksi, niin tämä globaali talouskriisi on Suomessa vain puoli-lama. Oma veikkaukseni: asuntojen hinnat voivat hyvinkin tulla vielä maltillisesti alas vuoden, puolitoista, mutta sen jälkeen alkaa uusi nousu. Mitään romahdusta on turha odotella. Toisin sanoen, jos on ylipäätään joskus ostamassa omaa, niin sen voi tehdä ihan hyvin nyt, jos sopiva kohde tulee eteen. Tosin ne hyvät kohteet taitavat vain olla kiven alla: myyjät taitavat odotella sitä uutta nousua.
http://www.stat.fi/til/asvu/2008/04/asvu_2008_04_2009-02-06_kuv_001.html
Tätä on jo vähän helpompi ennustella eteenkin päin.
muustakaan ? Se ei vain kuvaa suoraan hintoja, vaan niitä ajavaa psykologiaa. Tyhmänä menit tietysti heti leimaamaan kaikki muut tyhmiksi:) Ei ihme, että luulit myös, ettei vaikuta suomeen.
"jos 90-luvun lamaa (joka muuten koski vain Suomea ja Ruotsia) kutsutaan lamaksi, niin tämä globaali talouskriisi on Suomessa vain puoli-lama."
Väärin. Kosketti muitakin maita. Ehkei niin kovaa, mutta koskettipa kuitenkin.
Mistä lähtien Jenkit Japani jne. ovat kuuluneet pohjoismaihin, kyllä se sama lama niitäkin rassasi, Jenkeissä kaatui suuri määrä säästöpankkeja ja Japani ei ole toipunut vieläkään. Älä kirjoita asioista joista ei tiedä mitään.
Pitihän se arvata, että mennään Täysin käsikirjoituksen mukaan. Veikkaanpa, että touko - joulukuu 2009 näyttää punaista. Ehkä ensivuoden alkupuolella päästään jonkinlaiseen tasaantumisvaiheeseen, josta syksyllä nilkutetaan aavistuksen inflaatiota suurempaan nousuun.
Bull trap on siellä sohvalla kun muurahaiset ei uskalla kävellä tuhnun jätöksien yli.