Hersonissos

Onko kukaan viime kesänä majaillut Hersonissoksessa tai vaikka tänä vuonna. olis mukava kuulla minkälainen paikka se on ja mikä siellä on hotellitilanne heinäkuussa.
5428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

viikko Hersonissosissa. Aika hiljaista oli kun ei ollut tuo turistikausi alkanut. Monet ravintolat, joita varsinkin rannan tuntumassa on paljon, olivat vielä kiinni. Hyvä ruokakauppa, Spar, löytyy ja siinä melkein vieressä muutama bakery. Ravintola Acropolis rannalla oli tosi hyvä, varsinkin stifado.... Ja päiväsaikaan siellä on halvemmat ruuat kuin illalla. Ja rakia virtaa pöytään. Hotellitilanteesta en voi valitettavasti kertoa mitään. Suomalaisia ei muuten pahemmin näkynyt. Ja bussilla pääsee kätevästi Agiokseen.

Äänestä
  • Missäpäin te olitte siellä ja olitteko omatoimisesti vai missä asustitte? Meitä on lähdössä pieni porukka ja ajateltiin vuokrata huoneet ja skootterit vasta siellä. Toivottavasti niitä on vielä heinäkuussa. Oletteko aikaisemmin käynyt siellä Hersonissoksessa, oliko muuttunut paljon. Nyt siellä oli varmaan mukavan rauhallista ja hiljaista mutta heinäkuussa onkin sitten eri meininki tai ainakin kauan kauan aikaa sitten

    Äänestä

Kävin tässä syyskuun lopussa siellä ja alkaa olla ryöstömeininki. Hinnat ruokaillessa kohtuulliset, jossain paikoissa saa jopa kassakuitin pyytämättä. Varsinkin autovuokraamot on melkoisia huijareita. Kyltissä kadulla lukee 40 e, kävelet sisään ja saat kuulla vakuutuksesta 20-30 e per päivä autoon, jonka arvo on noin 2-3 000 e Suomessa. Samoin jos et älyä kysyä (ja sen jälkeen vaihtaa autovuokraamoa) kilometreistä, niin 25 senttiä per kilsa sadan kilsan päälle. Siis tuo 100 km on vapaa km, mutta se tulee äkkiä täyteen, ei riitä mihinkään. Tila-autoja mainostetaan mutta niitä ei ole. Autoa aamulla hakiessa edellinen asiakas ei ole palauttanut sitä, joten isolle ryhmälle, kuten mulla, tarjotaan kolmea henkilöautoa samalla hinnalla. Tilattuna oli siis kaksi isoa autoa, joita ei sitten palautunutkaan kuten oli pitänyt. Jäi paska maku koko paikasta kokonaisuutena, ja siksi vuonna omat "tukirahat" kiikutan Espanjaan suosiolla.

Äänestä
  • Olisiko ollut syytä ottaa etukäteen selvää autovuokraamoista, jopa varata auto netin kautta? Ei niitä erikoisempia autoja missään ole välttämättä samana päivänä tai edes heti seuraavana aamuna saatavana. Kasko maksaa usein jotain ylimääräistä ja varsinkin omavastuun poisto. Vuokraus esim. 3...7 päivän ajaksi antaa mahdollisuuden tinkimiseen ja muutenkin hyviin tarjouksiin ilman kilometrirajoituksia.
    En ymmärrä tuota "jos et älyä kysyä..."! Tottakai vuokrausehdot ja maksut kysytään ensiksi enkä itse ole tullut huijatuksi sen kummemmin Kreikassa kuin muuallakaan. Toki aina kannattaa käydä tarjous useammasta paikasta.

    Äänestä

Jäi siis ikävä maku, mutta itsepeilaaminenkin lienee tarpeen. Ykkösjuttuna on, että Hersonissoss ei sovi ns.tavallista aikuisten lomamatkaa varten (otitko lainkaan selvää ja kyselitkö?). Jotenkin jää kuva, että on itseltä jäänyt ymmärtämättä jotakin? Milloinkaan siis aikuisten lomakohteessa Kreikassa ei ole ollut ongelmia auton vuokrauksessa (ei kokemusta leikkikenttä hersosta) ja miten ei voi ymmärtää tuota sadan km.n sääntöä Kreetalla ja maksaa oikea hinta ilman km.rajoitusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukaan käyny kirjoitti:

Onko kukaan viime kesänä majaillut Hersonissoksessa tai vaikka tänä vuonna. olis mukava kuulla minkälainen paikka se on ja mikä siellä on hotellitilanne heinäkuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu