Kiireellistä tiedontarvetta kaverille

Noi asperger ja adhd -luvut tarkemmin ja lähteineen.

Sitten se kunnanlliset palvelut puoli. Kodinhoitajat, neuvola, päiväkoti, esikoulu, koulunaloitus, lasten terveyden hoito koulussa ja päiväkodissa, hammashoito, mielenterveyspalvelut, tukiopetus, lisä luokat erityislapsille ja näiden eriyttäminen, opettajien sopeutuvuus tehtäviinsä. SOSSSUJEN EPÄPÄTEVYYS JA EPÄPÄTEVÄN TYÖN SEURAUKSET. JNE.

Vanamo10 kirjoitti:

Noi asperger ja adhd -luvut tarkemmin ja lähteineen.

Sitten se kunnanlliset palvelut puoli. Kodinhoitajat, neuvola, päiväkoti, esikoulu, koulunaloitus, lasten terveyden hoito koulussa ja päiväkodissa, hammashoito, mielenterveyspalvelut, tukiopetus, lisä luokat erityislapsille ja näiden eriyttäminen, opettajien sopeutuvuus tehtäviinsä. SOSSSUJEN EPÄPÄTEVYYS JA EPÄPÄTEVÄN TYÖN SEURAUKSET. JNE.

Tuosta juuri oli jonkun kanssa puhetta täällä yhtenä päivänä, vahvasti neurologisiin lapsiin viittaa.

Koska eihän näitä lapsia edes löydetä tuota 4-5 % joka ikäluokasta! Tosin osa ainakin as-lapsista ei edes tarvitse välttämättä mitään kuntoutusta, he ovat niin tavallisia, että ei heidän tuttavapiirinsä edes tiedä heitä aspergereiksi. Samoin sitten seuraava ryhmä eli hyvää kuntoutusta saaneet, johon omakin lapseni lukeutuu jo nykyisin, ei hänkään poikkea ulkoisesti mitenkään toisista samanikäisistä..

Mutta jos ajattelen tilannetta esim. 7 v sitten, se oli silloin aivan toinen. Taiteilin sen ristiriidan välillä, että edellinen hoitosuhde - psykiatria tietenkin - kielsi neuron ongelmat, mutta ei niitä toisaalta voitu vielä niin pieneltä diagnosoidakaan. Ristiriita oli siinä, että yritin luottaa psykiatreihin, vaikka mielestäni lasta oli vaikea mahduttaa psykiatriseen oirekuvaan. Toisaalta kun lääkärin kanssa jutteli, he saivat sinne mahtumaan mitä tahansa ja asiakkaan tehtävä on luottaa hoitavaan lääkäriin, koska se on totta, että jos luottamusta ei ole, ei tule saamaan hoidosta mitään apuakaan.

Siis kotona oli kyllä jatkuvasti ihan mahdottomia kasvattamisen ongelmia, koska lapsi ei mahtunut mihinkään tavallisen käytöksen ja kehityksen raameihin, vaan kaikki meni överiksi uhmaikää myöten. Itseasiassa tuntui kuin lapsella olisi jatkuva uhma päällä. Eka dg olikin uhmakkuushäiriö ja kenenkäs syy se psykan puolella on muuta kuin äidin, joka ei ole OSANNUT laittaa rajoja lapselle ja PAH! Jos olisin ollut ensikertalainen kasvattaja, olisin ollut ihan suossa tunne-tasolla, mutta järjen ääni kertoi, että varmasti ei ollut johdonmukaisten rajojen puutetta. Kotona ei ollut sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia, koska olemme asuneet kaksin jo lapsen varhaislapsuudesta lähtien. Mutta lapsen oma käytös aiheutti tietysti niitä kuluttamalla minut aika loppuun vaativuudellaan. Opin kyllä vastaamaan lapsen tarpeisiin, voisiko asian sanoa niin, että lapsi ei kärsinyt kotona sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmista, mutta minulle se oli aika raskasta aikaa. Viimeksi tänään NeuroMentalissa kuulin taas, että nimenomaan varhaislapsuus on as-lapsilla hankala, sitten alkaa helpottaa, sitä nopeammin, mitä aikaisemmin lapsi oikeaan kuntoutukseen pääsee. Puhun nyt aspergereista, koska tunnen tämän oireyhtymän paremmin.

Kaveripiirissä oli kyllä ongelmia, koska myöhemmin on ilmennyt, että lapsi aloitti aivan liian pienenä tarhan, ei ollut valmis irtautumaan minusta vielä edes sinne, itkeskeli paljon siellä ja alettiin kiusata itkupilliksi. Lapsi tunsi siellä itsensä niin yksinäiseksi ja lisäksi vielä pakkosyöttö, jota oli harjoitettu tietämättäni, että kaikki kiusaaminenkin kasvoi kaiken tuon myötä. Jäin töistä, otin lapsen kotiin ja tilanne korjaantui, mutta hän pelkäsi siinä vaiheessa jo toisia lapsia. Pelko saman ikäisiä kohtaan vahvisti entisestään lapsen ripustautumista minuun ja sehän vielä myöhemin 9-vuotiaana lastenkodissa katsottiin liialliseksi symbioosiksi, joka olisi pitänyt väkisin katkaista. Sitähän he yrittivät, mutta lapsi ei kestänyt sitä vielä silloinkaan.

Koulu meni oppimisen kannalta hyvin kaksi ekaa luokkaa, kolmannella alkoivat ongelmat kärjistyä. Kaveriongelmia oli siellä aina, vasta nyt ne ovat muuttuneet päälaelleen, että viimeisen vuoden aikana lapsi on alkanut nauttia toisten saman ikäisten seurasta. Kaivannut hän on kontakteja jo monta vuotta, mutta omat taidot olla toisten keskellä eivät ole olleet riittävän pitkälle kehittyneet. Ja tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että lapsi itse olisi käyttäytynyt huonosti, häiriköinyt, ollut aggressiivinen tms, kuten täälläkin on niin ilkeästi yritetty näistä lapsista vihjailla.

Mitä ihmeen kodinhoitajia? Ei meillä ainakaan ikinä ainuttakaan. Tarhassa lapsella oli vuoden ajan erit.avustaja, hänet myönnettiin pitemmäksi ajaksi, mutta kiukullani ei ollut rajoja kun tarhan henkilökunta päätti seuraavana vuonna siirtää hänet tarhakohtaiseksi avustajski "koska eihän yhtä henkilöä voi yhdelle lapselle koko ajan irrottaa". Tavallinen tarha ja tavallinen esikoulu, tavallisella luokalla 3 ekaa luokkaa, 4:n syksyllä jäi kotiin, opetin lasta itse siihen asti, että sai pienryhmäpaikan lähikoulusta.

Aistiyliherkkyyden takia kamala piikkikammo, hammaslääkärit, labrat vaikeita. Psykan mt-"palveluja" huostaanottoa myöten 9:een ikävuoteen asti, huosta kesti 3,5 kk, erittäin huonokuntoisena kotiin, sitten yksityiselle lääkäriasemalle, oikea dg, sairaalasta neuron puolelta kuntoutussuunnitelma, josta nyt vuosi takana.

Ensin kokeiltiin integrointia tavalliseen luokkaan, mutta opettaja ei ollut yhtään tehtäviensä tasalla, kokeilu epäonnistui, uusi koulu ja pienryhmä OK vaihtoehto. Ei ole tällä alueella luokkia erityislapsille. Opetus on mukautettua, oma lapseni opiskelee tavallisen yleisopetuksen mukaisesti. Nykykoulun erityisopettajat erittäin päteviä, ihmisinä ihania, alalle sopivia. Sossut olivat ammattitaitoisia, inhimillisiä, ymmärsivät lasta, ei lapsi muuten olisi niin nopeasti kotiin päässyt, koska "hoito" oli sovittu kaksi vuotta kestäväksi.

old_profile_38289 kirjoitti:

Tuosta juuri oli jonkun kanssa puhetta täällä yhtenä päivänä, vahvasti neurologisiin lapsiin viittaa.

Koska eihän näitä lapsia edes löydetä tuota 4-5 % joka ikäluokasta! Tosin osa ainakin as-lapsista ei edes tarvitse välttämättä mitään kuntoutusta, he ovat niin tavallisia, että ei heidän tuttavapiirinsä edes tiedä heitä aspergereiksi. Samoin sitten seuraava ryhmä eli hyvää kuntoutusta saaneet, johon omakin lapseni lukeutuu jo nykyisin, ei hänkään poikkea ulkoisesti mitenkään toisista samanikäisistä..

Mutta jos ajattelen tilannetta esim. 7 v sitten, se oli silloin aivan toinen. Taiteilin sen ristiriidan välillä, että edellinen hoitosuhde - psykiatria tietenkin - kielsi neuron ongelmat, mutta ei niitä toisaalta voitu vielä niin pieneltä diagnosoidakaan. Ristiriita oli siinä, että yritin luottaa psykiatreihin, vaikka mielestäni lasta oli vaikea mahduttaa psykiatriseen oirekuvaan. Toisaalta kun lääkärin kanssa jutteli, he saivat sinne mahtumaan mitä tahansa ja asiakkaan tehtävä on luottaa hoitavaan lääkäriin, koska se on totta, että jos luottamusta ei ole, ei tule saamaan hoidosta mitään apuakaan.

Siis kotona oli kyllä jatkuvasti ihan mahdottomia kasvattamisen ongelmia, koska lapsi ei mahtunut mihinkään tavallisen käytöksen ja kehityksen raameihin, vaan kaikki meni överiksi uhmaikää myöten. Itseasiassa tuntui kuin lapsella olisi jatkuva uhma päällä. Eka dg olikin uhmakkuushäiriö ja kenenkäs syy se psykan puolella on muuta kuin äidin, joka ei ole OSANNUT laittaa rajoja lapselle ja PAH! Jos olisin ollut ensikertalainen kasvattaja, olisin ollut ihan suossa tunne-tasolla, mutta järjen ääni kertoi, että varmasti ei ollut johdonmukaisten rajojen puutetta. Kotona ei ollut sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia, koska olemme asuneet kaksin jo lapsen varhaislapsuudesta lähtien. Mutta lapsen oma käytös aiheutti tietysti niitä kuluttamalla minut aika loppuun vaativuudellaan. Opin kyllä vastaamaan lapsen tarpeisiin, voisiko asian sanoa niin, että lapsi ei kärsinyt kotona sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmista, mutta minulle se oli aika raskasta aikaa. Viimeksi tänään NeuroMentalissa kuulin taas, että nimenomaan varhaislapsuus on as-lapsilla hankala, sitten alkaa helpottaa, sitä nopeammin, mitä aikaisemmin lapsi oikeaan kuntoutukseen pääsee. Puhun nyt aspergereista, koska tunnen tämän oireyhtymän paremmin.

Kaveripiirissä oli kyllä ongelmia, koska myöhemmin on ilmennyt, että lapsi aloitti aivan liian pienenä tarhan, ei ollut valmis irtautumaan minusta vielä edes sinne, itkeskeli paljon siellä ja alettiin kiusata itkupilliksi. Lapsi tunsi siellä itsensä niin yksinäiseksi ja lisäksi vielä pakkosyöttö, jota oli harjoitettu tietämättäni, että kaikki kiusaaminenkin kasvoi kaiken tuon myötä. Jäin töistä, otin lapsen kotiin ja tilanne korjaantui, mutta hän pelkäsi siinä vaiheessa jo toisia lapsia. Pelko saman ikäisiä kohtaan vahvisti entisestään lapsen ripustautumista minuun ja sehän vielä myöhemin 9-vuotiaana lastenkodissa katsottiin liialliseksi symbioosiksi, joka olisi pitänyt väkisin katkaista. Sitähän he yrittivät, mutta lapsi ei kestänyt sitä vielä silloinkaan.

Koulu meni oppimisen kannalta hyvin kaksi ekaa luokkaa, kolmannella alkoivat ongelmat kärjistyä. Kaveriongelmia oli siellä aina, vasta nyt ne ovat muuttuneet päälaelleen, että viimeisen vuoden aikana lapsi on alkanut nauttia toisten saman ikäisten seurasta. Kaivannut hän on kontakteja jo monta vuotta, mutta omat taidot olla toisten keskellä eivät ole olleet riittävän pitkälle kehittyneet. Ja tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että lapsi itse olisi käyttäytynyt huonosti, häiriköinyt, ollut aggressiivinen tms, kuten täälläkin on niin ilkeästi yritetty näistä lapsista vihjailla.

Mitä ihmeen kodinhoitajia? Ei meillä ainakaan ikinä ainuttakaan. Tarhassa lapsella oli vuoden ajan erit.avustaja, hänet myönnettiin pitemmäksi ajaksi, mutta kiukullani ei ollut rajoja kun tarhan henkilökunta päätti seuraavana vuonna siirtää hänet tarhakohtaiseksi avustajski "koska eihän yhtä henkilöä voi yhdelle lapselle koko ajan irrottaa". Tavallinen tarha ja tavallinen esikoulu, tavallisella luokalla 3 ekaa luokkaa, 4:n syksyllä jäi kotiin, opetin lasta itse siihen asti, että sai pienryhmäpaikan lähikoulusta.

Aistiyliherkkyyden takia kamala piikkikammo, hammaslääkärit, labrat vaikeita. Psykan mt-"palveluja" huostaanottoa myöten 9:een ikävuoteen asti, huosta kesti 3,5 kk, erittäin huonokuntoisena kotiin, sitten yksityiselle lääkäriasemalle, oikea dg, sairaalasta neuron puolelta kuntoutussuunnitelma, josta nyt vuosi takana.

Ensin kokeiltiin integrointia tavalliseen luokkaan, mutta opettaja ei ollut yhtään tehtäviensä tasalla, kokeilu epäonnistui, uusi koulu ja pienryhmä OK vaihtoehto. Ei ole tällä alueella luokkia erityislapsille. Opetus on mukautettua, oma lapseni opiskelee tavallisen yleisopetuksen mukaisesti. Nykykoulun erityisopettajat erittäin päteviä, ihmisinä ihania, alalle sopivia. Sossut olivat ammattitaitoisia, inhimillisiä, ymmärsivät lasta, ei lapsi muuten olisi niin nopeasti kotiin päässyt, koska "hoito" oli sovittu kaksi vuotta kestäväksi.

http://www.peda.net/veraja/vep/tietoveraja/ongelmia_kasvussa_ja_kehityksessa/tavallisimmat_psyykkiset_hairiot/aspergerin_oireyhtyma

http://www.autismiliitto.fi/index.phtml?s=343

http://www.perusopetus.fi/?page_id=261

http://www.dipoli.tkk.fi/ok/p/erilaisetoppijat/oppimisvaikeudet/Asperger.htm

Olisi kyllä kiva saada uuttakin tietoa välillä, koska jotenkin vaikuttavat niin vanhoille nuo jorinat. Mutta uutta tutkimusta koko ajan tehdään Suomessakin, yhdessä sellaisessa olemme itsekin mukana, alkoi itse asiassa tänään.

En huomannut, onko noissa linkeissä mitään arvioita prosenttimääristä. On muistettava, että nuo määritelmät ovat aina karkeita yleistyksiä. Minusta noita sosiaalisiakin ongelmia korostetaan liikaa. Oikein kuntoutetulla Asperger-lapsella ei ole sen enempää niitä kuin kellään muullakaan. Tai tavis lapsella voi enemmän kuin kuntoutetulla Aspergerilla.

psykalle, että äiti laiminlyönyt lastaan (sossu) ja lapsi tämän vuoksi masentunut (psykiatri)?

Lapsi voi huonosti, mutta taustalta paljastui myöhemmin somaattisen puolen sairaus, kilppari. Thyroxin lääkityksen saatuaan normalisoitui.

Jouduin käymään lukuisia keskusteluja psykiatrien kanssa. Minulle lukuihmisenä annettiin luettavaksi Bruno Bettelheimia. Epäsuora syytös minulle "jääkaappi äidistä".

Tiedän itse tasantarkkaan, että en ole lastani laiminlyönyt.Noissa vanhemmuuden roolikartoissa, joita yksi päivä täyttelin,ainut puute oli ylihuolehtivuus.

Haluaisin lisätietoja tästä asiasta, jos joku voisi auttaa. Sen tiedän, että Bettelheim teki itsemurhan, mutta hänen teoksensa ovat lastenlinnan psykiatrien raamaattuja.

Lainaus riskon vastauksesta

"Erikoissairaanhoitoon on luotu tai ollaan luomassa tätä varten työryhmiä, joihin keskitetään erikoisosaamista sekä koulutus- ja kehittämisvastuuta. Myös perusterveydenhoidossa on kiinnitetty huomiota lasten erilaisten kasvun ja kehityksen ongelmien varhaiseen tunnistamiseen. Tätä kautta myös Asperger oireyhtymästä kärsivien lasten on mahdollista saada korkeatasoisia tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalveluja. Varsinainen pitkän tähtäimen kuntouttava toiminta tulee tapahtua lähellä lapsen arkea päiväkodissa ja koulussa."

Hienoa ,että asia on ollut esillä. On vain hyvin
ikävää ,että poikamme on juuri tälläisen erikoissairaanhoidon "nepsy tiimin" uhri.
Korkeatasoisuudesta ei ollut tietoakaan.
Puhumattakaan oikeista tutkimuksista.
Kaunista sanahelinää risikolta peitelläkseen totuutta tilanteesta.(kantelumme oli jo ollut tuolloin stm:ssä)

Autismin kirjon oireyhtymistä kärsivien lasten tutkiminen psykiatrian hoitoyksikössä aiheuttaa asseille haitallisten kiinnipitojen kuuluvan kuvaan. Mitähän kysyjä mahtoi tarkoittaa huonolla
kohtelulla?
Huostaanottoako,kiinnipitoa vai hoitovirhettä.

Kiitos linkin laittajalle.

sossu teki kirjoitti:

psykalle, että äiti laiminlyönyt lastaan (sossu) ja lapsi tämän vuoksi masentunut (psykiatri)?

Lapsi voi huonosti, mutta taustalta paljastui myöhemmin somaattisen puolen sairaus, kilppari. Thyroxin lääkityksen saatuaan normalisoitui.

Jouduin käymään lukuisia keskusteluja psykiatrien kanssa. Minulle lukuihmisenä annettiin luettavaksi Bruno Bettelheimia. Epäsuora syytös minulle "jääkaappi äidistä".

Tiedän itse tasantarkkaan, että en ole lastani laiminlyönyt.Noissa vanhemmuuden roolikartoissa, joita yksi päivä täyttelin,ainut puute oli ylihuolehtivuus.

Haluaisin lisätietoja tästä asiasta, jos joku voisi auttaa. Sen tiedän, että Bettelheim teki itsemurhan, mutta hänen teoksensa ovat lastenlinnan psykiatrien raamaattuja.

kyseisen sairauden liittoon.

Nykyään on melkein jokaiselle sairaudelle oma liitto,
josta saa tarvittavaa tietoa, tukea ja paikallisten yhdistysten, lääkäreiden jne nimiä jne.

sossu teki kirjoitti:

psykalle, että äiti laiminlyönyt lastaan (sossu) ja lapsi tämän vuoksi masentunut (psykiatri)?

Lapsi voi huonosti, mutta taustalta paljastui myöhemmin somaattisen puolen sairaus, kilppari. Thyroxin lääkityksen saatuaan normalisoitui.

Jouduin käymään lukuisia keskusteluja psykiatrien kanssa. Minulle lukuihmisenä annettiin luettavaksi Bruno Bettelheimia. Epäsuora syytös minulle "jääkaappi äidistä".

Tiedän itse tasantarkkaan, että en ole lastani laiminlyönyt.Noissa vanhemmuuden roolikartoissa, joita yksi päivä täyttelin,ainut puute oli ylihuolehtivuus.

Haluaisin lisätietoja tästä asiasta, jos joku voisi auttaa. Sen tiedän, että Bettelheim teki itsemurhan, mutta hänen teoksensa ovat lastenlinnan psykiatrien raamaattuja.

enemmän? Sellaista diagnoosia ei olekaan kuin "äidin laiminlyömä lapsi".
Ja mitä tulee kilpirauhassairauksiin, endokrinologin puoleen tietysti kannattaa kääntyä

pojan isä kirjoitti:

Lainaus riskon vastauksesta

"Erikoissairaanhoitoon on luotu tai ollaan luomassa tätä varten työryhmiä, joihin keskitetään erikoisosaamista sekä koulutus- ja kehittämisvastuuta. Myös perusterveydenhoidossa on kiinnitetty huomiota lasten erilaisten kasvun ja kehityksen ongelmien varhaiseen tunnistamiseen. Tätä kautta myös Asperger oireyhtymästä kärsivien lasten on mahdollista saada korkeatasoisia tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalveluja. Varsinainen pitkän tähtäimen kuntouttava toiminta tulee tapahtua lähellä lapsen arkea päiväkodissa ja koulussa."

Hienoa ,että asia on ollut esillä. On vain hyvin
ikävää ,että poikamme on juuri tälläisen erikoissairaanhoidon "nepsy tiimin" uhri.
Korkeatasoisuudesta ei ollut tietoakaan.
Puhumattakaan oikeista tutkimuksista.
Kaunista sanahelinää risikolta peitelläkseen totuutta tilanteesta.(kantelumme oli jo ollut tuolloin stm:ssä)

Autismin kirjon oireyhtymistä kärsivien lasten tutkiminen psykiatrian hoitoyksikössä aiheuttaa asseille haitallisten kiinnipitojen kuuluvan kuvaan. Mitähän kysyjä mahtoi tarkoittaa huonolla
kohtelulla?
Huostaanottoako,kiinnipitoa vai hoitovirhettä.

Kiitos linkin laittajalle.

neuro-psykiatrialla löydy jotain nettisivujakin, jossa hehkutetaan sujuvaa yhteistyötä neurologian ja psykiatrian välillä ja kuitenkin neurologian puoli saa jäädä kirkkaasti kakkoseksi kun psykiatrit määrää.

Meilläkin on lapsella ollut kilpirauhaslääkitys nyt vähän toista vuotta. Ei tiedetä vielä, voidaanko lopettaa - sitä kokeillaan nyt kesän aikana - vai jatkuuko lääkitys pitempään, ehkä koko loppuiän. Lääkäri sanoi, että ollaan paljon viisaampia jo syksyllä, mutta nyt toistavuoden lääkityksellä ovat kilpirauhasarvot pysyneet kohdallaan.

sossu teki kirjoitti:

psykalle, että äiti laiminlyönyt lastaan (sossu) ja lapsi tämän vuoksi masentunut (psykiatri)?

Lapsi voi huonosti, mutta taustalta paljastui myöhemmin somaattisen puolen sairaus, kilppari. Thyroxin lääkityksen saatuaan normalisoitui.

Jouduin käymään lukuisia keskusteluja psykiatrien kanssa. Minulle lukuihmisenä annettiin luettavaksi Bruno Bettelheimia. Epäsuora syytös minulle "jääkaappi äidistä".

Tiedän itse tasantarkkaan, että en ole lastani laiminlyönyt.Noissa vanhemmuuden roolikartoissa, joita yksi päivä täyttelin,ainut puute oli ylihuolehtivuus.

Haluaisin lisätietoja tästä asiasta, jos joku voisi auttaa. Sen tiedän, että Bettelheim teki itsemurhan, mutta hänen teoksensa ovat lastenlinnan psykiatrien raamaattuja.

Kuulin itse koko simen ensimmäisen kerran vasta aspalsta.netissa, kun siellä vanhemmat puhuivat siitä. Kannattaisiko sinun käydä sieltä kysymässä, jos joku tietäisi noista kirjoista enemmän. www.aspalsta.net.

tietää... kirjoitti:

enemmän? Sellaista diagnoosia ei olekaan kuin "äidin laiminlyömä lapsi".
Ja mitä tulee kilpirauhassairauksiin, endokrinologin puoleen tietysti kannattaa kääntyä

Meillä on psykan lausunnossa lapsestani, että äidin laiminlyömä lapsi. Tämän on tosin sossu sanelemaaa kamaaa. On tehty asiasta kantelu. Endokrinologia on hyvin hallussa nyt, ei ennen tuota diagnoosia.

Kun itse tietää tasantarkkkaan, että ei ole laiminlyönyt lastaan ja sitten se lukee papereisssa, on pippurinen olo.

sossu teki kirjoitti:

psykalle, että äiti laiminlyönyt lastaan (sossu) ja lapsi tämän vuoksi masentunut (psykiatri)?

Lapsi voi huonosti, mutta taustalta paljastui myöhemmin somaattisen puolen sairaus, kilppari. Thyroxin lääkityksen saatuaan normalisoitui.

Jouduin käymään lukuisia keskusteluja psykiatrien kanssa. Minulle lukuihmisenä annettiin luettavaksi Bruno Bettelheimia. Epäsuora syytös minulle "jääkaappi äidistä".

Tiedän itse tasantarkkaan, että en ole lastani laiminlyönyt.Noissa vanhemmuuden roolikartoissa, joita yksi päivä täyttelin,ainut puute oli ylihuolehtivuus.

Haluaisin lisätietoja tästä asiasta, jos joku voisi auttaa. Sen tiedän, että Bettelheim teki itsemurhan, mutta hänen teoksensa ovat lastenlinnan psykiatrien raamaattuja.

ja sen lisäksi hän ei ollut lääkäri vaan rakennusalan yrittäjä (tieto netistä en mene takuuseen)