Voisiko joku kokeneempi kertoa, onko mahdollista vain kerran elämässään rakastua samaa sukupuolta olevaan siten - tai jos rakastuu, onko silloin välttämättä bi tai lesbo? Onko minulta jäänyt jotakin itsessäni tajuamatta, kun kohdalleni on elämäni aikan saattunut vain yksi samaa sukupuolta oleva henkilö, johon olen ihastunut?
voinko olla...
Kertaluonteistako
71043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oliko hän äitisi?
..taas kaljoissa..?? ;)
Jennifer on kyllä ihmisenä sen kaltainen, etten missään tapauksessa häneen voisi ihastua, olinpa sitten mies tai nainen. Oma ego pullistelee, asenteet jyrkät ja tuomitsevat... Uh.
Erittäin ala-arvoiset kommentit yläpuolella. Kohdalleni on käynyt samoin. Luulin itseäni heteroksi kunnes rakastuin naiseen. En katsele naisia sillä silmällä, en ole ikinä katsellut. Mutta tätä naista katselen. Hän on ainut nainen kenen kanssa voisin kuvitella olevani. Ja hänet tahtoisinkin. Muutoin kumppanini olisi ehdottomasti mies. En voisi olla kenenkään muun naisen kanssa. Muut naiset ällöttävät jos yritänkin ajatella heitä seksuaalisesti.Pohdin itsekkin että mihin lokeroin itseni. Olenko bi, lesbo, hetero vai kertaluontoisesti rakastunut lesbo,mutta muutoin hetero. Ihmismieli on sitten ihmeellinen...Ymmärrän todella sinua.
...asiallisia kommentteja. Olipa hyvä kuulla, että toisillekin on käynyt kuin minulle. Ehkä on niin, että meistä on moneksi, meistä ihmisistä... Jokaisessa meissä asuu potentiaalinen tappajakakin, miksei sitten voitaisi rakastua samaa sukupuolta olevaan? Onko niin, että on vain heitettävä vanhat (väärät?) asenteet nurkkaan ja alettava suvaitsevammaksi itseäänkin kohtaan. Hyväksyttävä se tosiasia, että on ylittänyt sen yleisesti hyväksytyn rajan, joka sallii rakastaa vain eri sukupuolta olevaa... Niin se vieläkin on, vaikka asenteet ovat muuttumassa ja asioista voidaan puhua vapaammin.
saan esittää täydellisen mutu-arvauksen (ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon), niin väitän, että enemmistö ihmisistä (vaikkapa puolet tai yli) on biseksuaaleja, seuraavaksi eniten on täysheteroita ja loput homoja/lesboja.
Niin tavattoman monilla on alttiutta rakastua johonkin tietyyn IHMISEEN, sukupuoli rajoittaa vain vanhojen, kiteytynieden asenteiden takia. Ja uskon täysin, ettei bi-ihmisiä voi leimata kukasta kukkaan lentäviksi mehiläisiksi, vaan käyttäytyminen riippuu henkilökohtaisista arvoista ja luonteesta. Äänekkäimpien perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä kaikista.
"First there was the one who challenged
all my dreams and all my balance.."
..Sitä vaan, että saattaa niitä tulla myöhemmin muitakin.. Eli kupit voivat kääntyä yllättäen kokonaan, kuten joku on asian aikaisemmin tällä palstalla ilmaissut.