Oliko Melkisedek

Raamatussa esiintyy enigmaattinen hahmo Melkisedek, jonka sanotaan olevan Korkeimman Jumalan pappi. Oliko hän avaruusolento?

Hepr. 7:3 "Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti"

-Oliko Melkisedek luotu koeputkessa? Oliko hän "kuolematon" geeniteknologian tai avaruusmatkailun aikadilaation vuoksi? Melkisedek myös ilmestyy kuin tyhjästä ja katoaa "taivaan tuuliin". Lähtikö hän ufon mukana takaisin taivaisiin?

-Kuolleenmeren kääröistä on löydetty kirjoitus, jossa Melkisedek kuvataan jumalallisena välittäjä hahmona, joka opettaa ja saarnaa ja joka kokee "ylösnousemuksen". Melkisedek samaistetaan Jeesukseen. Oliko Kyseessä sama avaruusolento, joka opetti ihmisiä?

-Toisen Heenokin kirjan mukaan Melkisedek syntyi valmiiksi aikuisena ja arkkienkeli vei hänen taivaisiin.

-Melkisedek esiintyy myös Urantia-kirjassa. Urantia-kirjan mukaan Melkisedek oli yksi ihmiskunnan opettajista yhdessä Jeesuksen ja Planeettaprinssin kanssa.
10765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Me ollaan avaruusolioita kaikki, kun oikein silmin katsotaan. Urantia on hyvä kirja sen kummempia vastauksia tuskin täältä kannattaa odottaa.

Äänestä

urantia kirjan, siellä on vastaus hänen olemukseensa. En itse tarkalleen enää muista, mutta hän on jonkun korkean hierarkian johtohahmoja.

Äänestä

1.Mooseksen kirja:
14:18 Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi.


Psalmit:
110:4 Herra on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan."


Hebrealaiskirje:
5:6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
5:10 hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."
6:20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.
7:1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
7:10 sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan.
7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
7:15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
7:17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."

Melkisedek herättää toisinaan uskovien keskuudessa mielenkiintoisia keskusteluja. Palsta vain on väärä niille pohdinnoille.

Äänestä
  • Melkisedekistä kerrotaan Urantia-kirjassa sivuilla 517, 1007-1010, 1014-1024 ja luvussa 98 sivulta 1077 eteenpäin.
    Tärkeä henkipersoona meidän henkisen ja hengellisen perintömme osalta.

    Äänestä

  • Samurai kirjoitti:

    Melkisedekistä kerrotaan Urantia-kirjassa sivuilla 517, 1007-1010, 1014-1024 ja luvussa 98 sivulta 1077 eteenpäin.
    Tärkeä henkipersoona meidän henkisen ja hengellisen perintömme osalta.

    on myös lopussa osasto johon on kerätty merkillisiä ufotutkijoille sattuneita tapauksia :
    Sieltä löytyy tällainen täysin uskomaton juttu:

    " 12)Kirjassaan 369) kirjailija Jacques Vallee tutkii eri kontaktijärjestöjä ja kontaktihenkilöitä.Joukossa on mm. Melchizedek-liike joka on levinnyt USA:ssa ja esim. Ranskassa.
    Melchizedek oli pappi joka mainitaan Raamatussa.Helmikuun 21 pnä 1976 Vallee on Sunset Boulevardilla Los Angelesissa matkalla radiostudioon jossa hänen on määrä kertoa kirjastaan.Hän ottaa taksin kadulla ja ajaa studioon puhumatta mitään kuljettajan kanssa matkan aikana ja perillä hän pyytää kuittia kuljettajalta.Kaksi päivää myöhemmin hän huomaa kuitissa että kuljettajan nimi oli ollut Melchizedek,ja kun Vallee tarkistaa asian Los Angelesin puhelinluettelosta,niin hän havaitsee että puhelinluettelossa on vain yksi Melchizedek.369)Sivu 231,233,237, 1269) Sivu 140, 361."

    Äänestä

Jos raamatussa joihinkin vanhan testamentin tarinoihin vaidetaan herra tai jumala/t sanojen kohdalle ET tai mikä tahansa avaruudesta tulleeseen olentoon sopiva nimitys, niin ne alkavat olla selvemmin ja loogisemmin ymmärrettäviä.

Äänestä
  • caspar balthasar ja melkiel. Ovat legendan mukaan ne tietäjät jotka toivat Jeesuksen synnyttyä hänelle lahjoja.
    Olisikohan kyseessä sama henkilö.Joka elää aikojen alusta ja kulkee aikojen /aikansa loppuun.

    Äänestä

  • sama nimi kirjoitti:

    caspar balthasar ja melkiel. Ovat legendan mukaan ne tietäjät jotka toivat Jeesuksen synnyttyä hänelle lahjoja.
    Olisikohan kyseessä sama henkilö.Joka elää aikojen alusta ja kulkee aikojen /aikansa loppuun.

    Melkisedek on astronominen symboli, jolla 'ei ole isää eikä äitiä, ei aikojen alkua eikä loppua' Hän on siis kronoksen, ajan ja syklien symboli.

    Laskennallisesti "hänestä" saadaan merkitykseltään aurinkoprekession ns. suuri vuosi eli 25920 vuotta.

    Äänestä

  • sama nimi kirjoitti:

    caspar balthasar ja melkiel. Ovat legendan mukaan ne tietäjät jotka toivat Jeesuksen synnyttyä hänelle lahjoja.
    Olisikohan kyseessä sama henkilö.Joka elää aikojen alusta ja kulkee aikojen /aikansa loppuun.

    Raamattu ei kerro, kuinka monta tietäjiä oli, eikä sitä, mitkä heidän nimensä olivat. Se arvio, että heitä oli kolme, perustuu Jeesuksen saamien lahjojen määrään. Heidän nimikseen on väitetty Caspar, Melchior (EI siis Melkisedek eikä Melkiel!) ja Balthasar. Tämä on pelkkää perimätietoa, joka on tullut katolilaisen kirkon kautta.

    Äänestä

Raamattu kertoo Melkisedekistä todella vähän. Varmaa vain on, että Raamatussa ei mitään humanoideja ole. Mitä tulee esim. Nag Hammadin Melkisedek-kääröön tai apokryfeihin, kyseessä ovat epäluotettavat lähteet, jotka eivät pohjaudu historian tapahtumiin ja jotka on kirjoitettu kauan sen jälkeen, kun niissä kuvatut henkilöt ovat eläneet. Urantian taas voi jättää omaan arvoonsa.

Melkisedekiä ei "luotu koeputkessa"; silloinhan hänen elämällään olisi alku. Ja kun Raamattu kertoo, että hänen elinpäivillään ei ole loppua, se todella tarkoittaa sitä käytännössä. Raamattu ei tunne mitään vertauskuvallista kuolemattomuutta, joka toteutuisi useiden kloonaamisten kautta.

Leivän ja viinin jakaminen, kuolemattomuus ja ikuinen pappeus ovat Melkisedekin ominaisuuksia, joiden perusteella on arvioitu, että hän olisi ollut Jeesus, joka tuli lihaan ja hallitsi Saalemin (Jerusalemin) ylimmäisenä pappina jo ennen kuin syntyi neitsyt Mariasta. Hyvin paljon mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avaruusolento? kirjoitti:

Raamatussa esiintyy enigmaattinen hahmo Melkisedek, jonka sanotaan olevan Korkeimman Jumalan pappi. Oliko hän avaruusolento?

Hepr. 7:3 "Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti"

-Oliko Melkisedek luotu koeputkessa? Oliko hän "kuolematon" geeniteknologian tai avaruusmatkailun aikadilaation vuoksi? Melkisedek myös ilmestyy kuin tyhjästä ja katoaa "taivaan tuuliin". Lähtikö hän ufon mukana takaisin taivaisiin?

-Kuolleenmeren kääröistä on löydetty kirjoitus, jossa Melkisedek kuvataan jumalallisena välittäjä hahmona, joka opettaa ja saarnaa ja joka kokee "ylösnousemuksen". Melkisedek samaistetaan Jeesukseen. Oliko Kyseessä sama avaruusolento, joka opetti ihmisiä?

-Toisen Heenokin kirjan mukaan Melkisedek syntyi valmiiksi aikuisena ja arkkienkeli vei hänen taivaisiin.

-Melkisedek esiintyy myös Urantia-kirjassa. Urantia-kirjan mukaan Melkisedek oli yksi ihmiskunnan opettajista yhdessä Jeesuksen ja Planeettaprinssin kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu