Laihdutus

Hei, meille tuli koiravanhus kuoleman seurauksena. Hän on oikein ihana, rauhallinen ja mukava. Ongelmana on kuitenkin todella suuri ylipaino. Myydäänkö apteekissa jonkinlaista laihdutusruokaa koirille? Light ruoka kun ei ole tarkoitettu mihinkään suurempaan laihduttamiseen vaan painon hallintaan. Hän on jo vanha, joten liikkuminen lenkeillä on jo hidasta, juoksuttamalla ei siis laihdutusta voi tehostaa, koska nivelet ovat jo vanhat. Ulkona tykkää kyllä käydä toisen koiran seurassa. Painon kun saisi laskuun, niin alkaisi nivel vaivatkin hellittämään ja vielä olisi vanhuksella monta hyvää vuotta jäljellä. Koira on jonkin sortin spanieli mix, ei kovin korkea mutta painaa ruhtinaalliset 18kg.
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minun 10-vuotiaalta koiralta jouduttiin poistamaan viime kesänä kohtu. Tämän leikkauksen jälkeen paino nousi tosi rajusti. Minulle eläinlääkäri suositteli ruuan vähentämistä pikkuhiljaa. Niin ettei koira näe nälkää. Tällä keinolla olen saanut koiran laihtumaa. Erikoisruuat ovat varmasti kovin kalliita. Kyseessähän on, että energiaa pitäisi kuluttaas enemmän kuin syödä. Eli enemmän liikuntaa ja vähemmän muonaa. Koirani on onnellinen kun pytyy taas hyppäämään sohvalle. Niin, eikä mitään makupaloja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirani mun kirjoitti:

Hei, meille tuli koiravanhus kuoleman seurauksena. Hän on oikein ihana, rauhallinen ja mukava. Ongelmana on kuitenkin todella suuri ylipaino. Myydäänkö apteekissa jonkinlaista laihdutusruokaa koirille? Light ruoka kun ei ole tarkoitettu mihinkään suurempaan laihduttamiseen vaan painon hallintaan. Hän on jo vanha, joten liikkuminen lenkeillä on jo hidasta, juoksuttamalla ei siis laihdutusta voi tehostaa, koska nivelet ovat jo vanhat. Ulkona tykkää kyllä käydä toisen koiran seurassa. Painon kun saisi laskuun, niin alkaisi nivel vaivatkin hellittämään ja vielä olisi vanhuksella monta hyvää vuotta jäljellä. Koira on jonkin sortin spanieli mix, ei kovin korkea mutta painaa ruhtinaalliset 18kg.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu