Ikolan

Mielenkiintoinen tuo Ikolan ulostulo, esiintyikö hän yle urheilun asiantuntijana, amumahiihtoliiton tiedottajana vai ampumahiihtoliiton kilpailutoimintavaliokunnan jäsenenä, onkohan mennyt roolit jotenkin sekaisin.

Joka tapauksessa hän ulostulollaan paljasti jälleen ampumahiihtoliitossa jylläävän niin tyypillisen kevät mylläkän tai tuosta se ainakin käynnistyy. Jutustahan on pääteltävissä Nuutisen potkujen lisäksi paine myös Kähkösen lähdölle sillä "tarvitaan ampumahiihtovalmentaja" Kähkönenhän ei sitä puhtaimmillaan ole. jonkinlainen järjestely lienee odotettavissa.

Ikola itse tuntuu tietävän ampumahiihdosta lähes kaiken ja olevansa valmis neuvomaan, mutta vastuuta valmentamisesta hän ei ole halukas ottamaan, onhan se paljon mukavampi istua toisen takamuksella hellalle kuin omalla.

Ottaisi nyt edes yhden ampumahiihtäjän valmennus vastuulleen ja näyttäisi kykynsä muutenkin kuin puheissa.
111334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

paljolti asiantuntijana. Ikolalla on varmasti halu nostaa ampumahiihtoa, sillä kiistatta se on ja tulee olemaan maastohiihtolajeista numero 1. Laji on mediaseksikäs, tuottoisa järjestäjille ja ennen kaikkea televisiolaji.
Meillä on nousemassa hyviä nuoria, mutta jos huippuvalmennus ei ole kohdallaan, sille pitää tehdä jotain. Ohilaukauksia on tullut riittävästi kilpailuissa.
Miesten osalta tilanne on enemmän kuin huolestuttava, naisissa kärki on kapea.
Kunnon rahapalkinnot kisoihin ja bonus valmennukseen toisivat säpinää ja organisaatiotkin saataisiin nopeasti kuntoon, tulos tai ulos.

Äänestä
  • alokkaiden kouluttajaksi. Ei enää tosin siihenkään.Ampumahiihdos on lillukanvarsia...

    Äänestä

Ikola ollut valmennuspuolella takavuosina vai muistanko pahasti väärin. Totta kyllä on että jotain muutoksia täytyy ampumahiihto puolella tehdä että saataisiin edes kohtuulliset viestijoukkueet kasaan. Suurin ongelma lienee että lajin pariin ei tule riittävästi lahjakkaita harrastajia näin pienestä maasta...

Äänestä

Jottain tarttis tehrä sanoi Mauno Koivisto aikoinaan. Jos ukot maailman cupeissa sijoilla 80-100, kerran lopettanut 38-vuotias Paavo Puurunen kerran talvessa 20 sakissa, niin muutos on välttämätön. Tuntuu jotta vähätkin eurot menevät hukkaan, parempi pysyä kotimaan rajojen sisäpuolell, jos esitykset tota tasoa. Jos kotimaasta ei löydy tarpeeksi tasokasta valmennusta niin sitten ulkomainen kehiin!

Näin tehtiin maastohiihdossa, miksei ampumahiihdossa. Laji nopeutunut, parhaat hiihtää yhtä lujaa kuin sileen maastohiihtäjät. Keski-euroopassa huikeat katsojamäärät 15.000....

Tilanne vaikea, uuteen nousuun menee vähintään kolme-viisi kautta, vuodessa ei paljon kehitystä voi tulla.

Äänestä
  • pieni marginaalilaji, jossa massat ovat hyvin pieniä. Lahjakkaita urheilijoita ei käytännössä ole. Vaikka suomipoika ampuisi nollat mc-kisoissa, jäävät vielä kympillä 1,30-2 min hiihtovauhdissa (pl Puurunen) 20 km kisassa tappio jo sitten tuplaantuu. Toisekseen homma on harrastelijoiden puuhastelua, kuten eräs hiihtomies takavuosina kertoilikin. Ilmeisesti ei kukaan miespuolisista ah-kisaajista ole ns " ammattimainen " puhumattakaan ammttilaisuudesta, joten mahdollisuudet täyspäiväiseen harjoitteluun ei ole mahdollista. italiassa, saksassa,norjassa, itävallassa vanha itäblokki ovat ahiihtäjät kokopäivätoimisia ammattilaisia, jotka vielä tienaavat sievoiset rahat ampumahiihdosta. Suomen kannttaisi unohtaa ampuhiihto ! Näin se vaan on !

    Äänestä

  • on Suomessa kirjoitti:

    pieni marginaalilaji, jossa massat ovat hyvin pieniä. Lahjakkaita urheilijoita ei käytännössä ole. Vaikka suomipoika ampuisi nollat mc-kisoissa, jäävät vielä kympillä 1,30-2 min hiihtovauhdissa (pl Puurunen) 20 km kisassa tappio jo sitten tuplaantuu. Toisekseen homma on harrastelijoiden puuhastelua, kuten eräs hiihtomies takavuosina kertoilikin. Ilmeisesti ei kukaan miespuolisista ah-kisaajista ole ns " ammattimainen " puhumattakaan ammttilaisuudesta, joten mahdollisuudet täyspäiväiseen harjoitteluun ei ole mahdollista. italiassa, saksassa,norjassa, itävallassa vanha itäblokki ovat ahiihtäjät kokopäivätoimisia ammattilaisia, jotka vielä tienaavat sievoiset rahat ampumahiihdosta. Suomen kannttaisi unohtaa ampuhiihto ! Näin se vaan on !

    Kyllä meillä lahjakkaitakin tyyppejä on, mutta KUN HUOLLOSSA tökkii, rahaa ei oo siihen panostaa. Valmennus on lapsenkengissä, leikitään kovaa treeniä.... Todella hienoo,että tuuletetaan liiton touhuja. Nyt pitäs todella keskittyy maajoukkeen tyyppien kunnolliseen valmennukseen, tiimalasi on pohjaan valumassa Vancouverin suhteen.Variksen töppäilyt vei rahaa huoltopuolelta, sano Lähdesmäki A-talkissa!!Urheilijoitakin voisi kuunnella, hehän ovat kuitenkin kansan räkytettävänä, kun ei menestystä tule!A-hiihto on tiimityötä, kaikki osa-alueet on oltava kunnossa!

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    jo, mutta 2014 kisat ovat seuraavat. Meillä on tosi lahjakkaita nuoría tulossa. Toivottavasti saadaan asiat kuntoon.
    Keski-Eeuroopassa laji on niin kovassa kurssissa, että siellä on kisoissa yhtä monta makkaranmyyjää, kun meillä katsojia SM-kisoissa.
    Variksen töppäilynkin ymmärtää; Varis muodosti liian suuren uhkan saksalaisille ja hänet piti hoitaa pois. Samalla saatiin koko suomalainen ampumahiihto riskittömäksi. Kisoissa tarvitaa massaa, mutta ei potentiaalisia voittajia. Miten olisi käynyt, jos Variksen ammunta meni kohdalleen? Kovaa peliä, vaikka hiihtäjillä pyssyt selässä.

    Äänestä

  • on Suomessa kirjoitti:

    pieni marginaalilaji, jossa massat ovat hyvin pieniä. Lahjakkaita urheilijoita ei käytännössä ole. Vaikka suomipoika ampuisi nollat mc-kisoissa, jäävät vielä kympillä 1,30-2 min hiihtovauhdissa (pl Puurunen) 20 km kisassa tappio jo sitten tuplaantuu. Toisekseen homma on harrastelijoiden puuhastelua, kuten eräs hiihtomies takavuosina kertoilikin. Ilmeisesti ei kukaan miespuolisista ah-kisaajista ole ns " ammattimainen " puhumattakaan ammttilaisuudesta, joten mahdollisuudet täyspäiväiseen harjoitteluun ei ole mahdollista. italiassa, saksassa,norjassa, itävallassa vanha itäblokki ovat ahiihtäjät kokopäivätoimisia ammattilaisia, jotka vielä tienaavat sievoiset rahat ampumahiihdosta. Suomen kannttaisi unohtaa ampuhiihto ! Näin se vaan on !

    Massoista ja marginaaleista olen samaa mieltä, samoin hiihtovauhdista myös PP mukaan luettuna mutta ammattimaisen harjoittelun mahdollisuuksista olen osittain erimieltä. Nykyisistä cup miehistä rajavartiolaitoksen palveluksessa olevilla on mielestäni ainakin tarpeeksi aikaa harjoitella, antaahan RVL jopa 500-800 tuntia työaikaa harjoitteluun, lisäksi ylves 30 vrk palkallista virkavapaata, jos valitaan arvokisoihin. Tämän päälle ok on maksanut vielä eräälle päälle urheilijapalkkaa 1700€/kk. Pitäisi tuon riittää ja lie tuossa vähän päällekkäisyyksiäkin siviilipuolen miehiin verrattuna.

    Äänestä

  • ammatti kirjoitti:

    villakoiran ydintä. Olen itse nähnyt ja ollut mukana erooppalaisessa harjoittelussa. Yksi näkyvin piirre on mainostajien osuus. Kun meillä urheilja saa kaikki tarrat pukuunsa, ollaan huipulla, vaikka ollaan vain mukana ilman merkittävämpää tulosta. Koska ei ole uhkaajia omasta takaa lähellä, niin siinä se, käydään paikalla esiintymässä kaikki kymmenen suksiparia olkapäillä ja sitten todetaan olosuhteet epäsuotuisaksi. Siihen se sitten lösähtää, suksiin. Aikaa ja rahaa on tarpeeksi - tarvitaan tekijöitä.

    Äänestä

  • jos nyt vielä pistetään ryhmät uusiks,eli uusia tyyppejä kehiin ja viimevuotiset siitokseen,niin silloin menee varmasti pieleen ,että rytisee...urheilijoita ei liene paljonkaan mahollisuus vaihtaa, ei oo tunkua kärjessä, mutta "ulkomaan elävä" välmentajana ei liene hullumpi vaihtoehto? paljokohan Poiree maksas??
    OEB aikoo kisata vielä monta vuotta muitten kiusana!

    Äänestä

Eikös Ikolalla oo jotain tekemistä Antilan Timon ka? Mutta jokatapauksessa, nyt tarttee tehrä jottain ja nopeesti.Ah-valmennus ja kaikki muu sen ympärillä on menny päin mäntyä jo monta vuotta!! Hyvät tyypit menee vaan alaspäin,miksi??
Teija ainoo nousija tänä vuonna!?Maajoukkueella ei ole kunnosta kiinni,etteikö lankku lentäisi, mutta miksi sitten tulokset ovat ala-arvoiset?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ulostulo kirjoitti:

Mielenkiintoinen tuo Ikolan ulostulo, esiintyikö hän yle urheilun asiantuntijana, amumahiihtoliiton tiedottajana vai ampumahiihtoliiton kilpailutoimintavaliokunnan jäsenenä, onkohan mennyt roolit jotenkin sekaisin.

Joka tapauksessa hän ulostulollaan paljasti jälleen ampumahiihtoliitossa jylläävän niin tyypillisen kevät mylläkän tai tuosta se ainakin käynnistyy. Jutustahan on pääteltävissä Nuutisen potkujen lisäksi paine myös Kähkösen lähdölle sillä "tarvitaan ampumahiihtovalmentaja" Kähkönenhän ei sitä puhtaimmillaan ole. jonkinlainen järjestely lienee odotettavissa.

Ikola itse tuntuu tietävän ampumahiihdosta lähes kaiken ja olevansa valmis neuvomaan, mutta vastuuta valmentamisesta hän ei ole halukas ottamaan, onhan se paljon mukavampi istua toisen takamuksella hellalle kuin omalla.

Ottaisi nyt edes yhden ampumahiihtäjän valmennus vastuulleen ja näyttäisi kykynsä muutenkin kuin puheissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu