Malttia Hermes

Toivon taas että jotain olisi opittu. Jokohan nyt nähtäisiin Kokkolassakin juniorityön merkitys. No, kuinkanhan mones kerta tämä on kun olisi mahdollisuus viisastua?

Aika monta lahjakasta juniori-ikäryhmää on tapettu Kokkolassa vetämällä matto alta. Esim. ilmoitettu b-ikäisille ettei A-junnujoukkuetta tule lainkaan jne...

Ainut ulkopuolinen palkollinen mikä Hermeksessä voisi olla, on juniorivalmennuspäällikkö. Onkohan Hermeksen toimistolla piilevänä jokin suuruudenhulluusitiö, joka tarttuu vuodesta toiseen seuran päättäjiin. Ihmisten vaihtuminenkaan ei ole muuttanut näkemyksiä realistisiksi.

Maakunnissa pelaa 2-divaritasoisia jätkiä n. neljä joukkueellista. Silti heistä ei ole vuosien saatossa sopinut Hermekseen pelaamaan kuin kentällinen.

Pitäisi luottaa omiin kykyihin, maalivahtivalmennus on ollut valtakunnan huippuluokkaa jo vuosia. Ehkä siitä olisi opittavaa läpi valmennuskentän. Vai mitä Bäcström ja Wiikman mm. ovat saaneet täältä mukaansa muuta kuin läpimurtoon tarvittavan valmennuksen.

Kokkolan talousalueen sponsorituotto ei mahdollista keskinkertaisuuksien tuottamista tänne pelaamaan mestistä huonolla menestyksellä.
Mitä jos oltaisiin nöyriä ja panostettaisiin junioreihin. Ehkä joskus pelattais muutakin kuin kolmosta. Omilla pääsääntöisesti. Ugh.
5458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tapaa nuo junioripäällikötkin olla sitä sun tätä. Opetellaan kersoja kiroilemaan ja juopottelemaan. Olenko väärässä????

Äänestä

Eikö aiemmista konkursseista olla opittu.

Äänestä
  • Malttia edustus ja junnutoiminta kuntoon! Saako A-junnut joukkuetta? B-junnut joutuu pitään try-out leirin 3-kolmosdivariin? KS:ssa juttu kuinka -94 yhdistetään voimia maakunnan seurojen kanssa. Eikö omista riitä tässäkään ikäluokassa?
    Eikö pelaajia riitä kotikaupungista, vai maksetaanko verorahoilla vieraspaikkakuntalaisnaskaleiden jäät.

    Äänestä

Kattelen finaalia. Mitaleja ottaa Pietarsaarelainen, monta Sjoen, Nivalan, Raahen jne pelaajaa Missä Hermesläiset, vai leuhkitaanko Herpalaisiksi jos on vuoden käynyt Hermeksessä ja vienyt oman kylän pojalta peliajan?

Äänestä
  • Olisihan se hienoa että saataisiin Hermes takaisin toimintaan, mutta ei enää eletä missään 50-luvulla jolloin joukkueet pyörii omankylän pojilla. Apuja tarvitaan ja pääasia on että Hermes pärjää ylpeänä niinkuin ennen vanhaa tasteli Kärppiä vastaan finaaleissa. Eipä sillon kukaan vinkunu ku Hentunen, Pärssinen jne. pelas. Eletään 2000-lukua ja globalisaatio on tänäpäivänä jo oikea sana. Jos edarit pärjää, lisää se kiinnostusta ja motivaatiota junioreihin ja se on fakta nm. kokemusta on! Jalkapalloilu on ottanut nyt kokkolassa sen ykkös lajin, mutta kun KPV:lläkin tulee olemaan floppi joukkue jälleen tulevallakin kesällä kannattaa satsata lätkään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PowerForward4 kirjoitti:

Toivon taas että jotain olisi opittu. Jokohan nyt nähtäisiin Kokkolassakin juniorityön merkitys. No, kuinkanhan mones kerta tämä on kun olisi mahdollisuus viisastua?

Aika monta lahjakasta juniori-ikäryhmää on tapettu Kokkolassa vetämällä matto alta. Esim. ilmoitettu b-ikäisille ettei A-junnujoukkuetta tule lainkaan jne...

Ainut ulkopuolinen palkollinen mikä Hermeksessä voisi olla, on juniorivalmennuspäällikkö. Onkohan Hermeksen toimistolla piilevänä jokin suuruudenhulluusitiö, joka tarttuu vuodesta toiseen seuran päättäjiin. Ihmisten vaihtuminenkaan ei ole muuttanut näkemyksiä realistisiksi.

Maakunnissa pelaa 2-divaritasoisia jätkiä n. neljä joukkueellista. Silti heistä ei ole vuosien saatossa sopinut Hermekseen pelaamaan kuin kentällinen.

Pitäisi luottaa omiin kykyihin, maalivahtivalmennus on ollut valtakunnan huippuluokkaa jo vuosia. Ehkä siitä olisi opittavaa läpi valmennuskentän. Vai mitä Bäcström ja Wiikman mm. ovat saaneet täältä mukaansa muuta kuin läpimurtoon tarvittavan valmennuksen.

Kokkolan talousalueen sponsorituotto ei mahdollista keskinkertaisuuksien tuottamista tänne pelaamaan mestistä huonolla menestyksellä.
Mitä jos oltaisiin nöyriä ja panostettaisiin junioreihin. Ehkä joskus pelattais muutakin kuin kolmosta. Omilla pääsääntöisesti. Ugh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu