Onko teillä ollut fyysistä tai henkistä väkivaltaa oman puolisonne/tyttöystävänne kanssa?
Missä menee se raja, kuinka paljon sun pitää luopua itsestäs parisuhteen tai toisen vuoksi?
Itsestäni tuntuu,että nän parin vuoden suhteen jälkeen olen enää varjo entisestä: henkisen väkivallan seurauksena itsetunto on kadonnut lähes kokonaan. Fyysistäkin väkivaltaa on ollut mutta se henkinen väkivalta satuttaa moninkertaisesti enemmän. Joskus toivoisin,että toinen löisi vaikka pesismailalla naamaan ennemmin kuin sanosi kuinkan kuvottava tai huono ihminen olen.
Tai miten voi reagoida siinä vaiheessa,kun toisella menee hermo ja se purkaa sen suhun väkivaltaisesti lyömällä ja myöhemmin väittää, ettei ole tehnyt mitään väärää ja syyttää sua valehtelemisesta?
Voiko kerran väkivaltaisesta suhteesta saada enäää toimivan ja väkivallattoman? Ja miten?
T. Rakastaa vaan niin paljon...
Missä menee se raja, kuinka paljon sun pitää luopua itsestäs parisuhteen tai toisen vuoksi?
Itsestäni tuntuu,että nän parin vuoden suhteen jälkeen olen enää varjo entisestä: henkisen väkivallan seurauksena itsetunto on kadonnut lähes kokonaan. Fyysistäkin väkivaltaa on ollut mutta se henkinen väkivalta satuttaa moninkertaisesti enemmän. Joskus toivoisin,että toinen löisi vaikka pesismailalla naamaan ennemmin kuin sanosi kuinkan kuvottava tai huono ihminen olen.
Tai miten voi reagoida siinä vaiheessa,kun toisella menee hermo ja se purkaa sen suhun väkivaltaisesti lyömällä ja myöhemmin väittää, ettei ole tehnyt mitään väärää ja syyttää sua valehtelemisesta?
Voiko kerran väkivaltaisesta suhteesta saada enäää toimivan ja väkivallattoman? Ja miten?
T. Rakastaa vaan niin paljon...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulostaa nimittäin liian pahalta.
mikä hel**tti saa ihmisen roikkumaan tollasessa suhteessa,ootko masokisti??!mieti nyt itekkin tota kirjotustas ulkopuolisen silmin jos et muuten älyä,haloo jalat alle ja pakoon.etsi elämä,etsi nainen joka sua oikeesti rakastaa ja arvostaa!
Voisi melkein kuvitella, että kanssasi parisuhteessa oleva on suhteessa koska kunnioittaa ja rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Tällöin voisi myös kuvitella, että "itsestä luopumisen raja" kulkee lähinnä pahojen tapojen karsimisessa ja oman ajan muuttamisessa yhteiseksi ajaksi.
Toivoisin, että kunnioittaisit edes itse itseäsi ja lähtisit. Ei väkivalta kerro rakastamisesta tai kunnioittamisesta!
En henkilökohtaisesti usko, että kerran väkivaltainen suhde saataisiin väkivallattomaksi. Se jäisi kuitenkin suhteeseen kummittelemaan pelkona, että kohta taas sattuu. Ja mistä tälle väkivallantekijälle yhtäkkiä heräisi se tarvittava kunnioitus, jota häneltä ei löytynyt alkuunkaan?
Ethän sinä vapaaehtoisesti junaraiteillakaan makoile? Vie itsesi turvaan!
Kuule määräänsä enempää niin henkistä kuin fyysistäkään väkivaltaa ei pidä sietää eikä kestää. Joopa siihen pystyy turtumaan vaan mietihän tarkkaan mikä onkaan järkevintä.. Silloin ei ole kaikki ihan kohdillansa sinullakaan jos silti rakastat, vaikka jatkuvasti tulee turpiin.
Ja kyllä, minäkin olen paljon miettinyt henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Entisessä elämässä henkinen sellainen huipentui fyysiseen ja se oli vihon viimeinen niitti :/ Vaan näin jälkikäteen katseltuna ja ajateltuna en voi ymmärtää miten ihmeessä olen ylipäätänsä kestänyt sen henkisen paineen!? Piru vie kun tämä nykyinen elämä (vaikka tietenkin omat vaikeutensa tässäkin) on kuin pumpulissa olisi entiseen verrattuna!
Toistaiseksi olen aivottanut tuon saman kummatkin väkivallan muodot läpikäyneenä, että periaatteessa mieluummin ottaisi rehellisesti turpaansa kuin saisi osakseen henkisen mielipuolisuuden. Fyysinen sattuu vain hetken vaan henkisestä jää hyvässä lykyssä pysyvät arvet. No joo jää toki fyysisestäkin jos kunnolla tirvasee, mutta kumminkin.. Henkinen on jotenkin raastavampaa ja paljonpaljon raadollisempaa.
Tätä kautta jonkin verran tajuaa myös miesten käyttäytymistä. He kun ovat loppujen lopuksi joiltain osilta hyvinkin yksinkertaisia eli jos riidellään niin sitten tulee turpajuhlat. Ja asia sillä pihvi. Naisten keskuudessa on taas enemmän tätä tämmöistä mottipäistä kalvamista samaten kuten hmm myös enemmän ehkä itsensä ylempiarvoisiksi mieltävien keskuudessa. Heidän mielestään kun fyysinen väkivalta on ehkä jotenkin moukkamaista, vaikka kuitenkin saattavat olla kaksin verroin pahempia henkisellä puolella toimiessaan.
Vaan kuitenkin tässä aamutuimaan ensimmäisiä ajatuksia kun työstää niin toki pitää muistaa, että ihmisiä on maailma pullollansa ja kaikki eivät ole pahoja :) On heitäkin olemassa, joilla on järki päässä ja ymmärtävät ihmisyyden.
Ja muistetaan, että elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi negatiiviseen energiaan. Toki ajoittain pitää saada tuulettaa ja purkaa itseänsä vaan rajat ne on silläkin :) Ja mielestäni väkivaltainen suhde muuttuu ns. normaaliksi ainoastaan jos väkivaltaa (oli se sitten kumpaa sorttia tahansa) käyttävä ihminen ymmärtää itse tehneensä väärin ja ymmärtää hakea apua. Tukena voi olla ja auttaa toista eteenpäin vaan itsellä pitää olla selkeät rajat ja selkeät ajatukset oikeasta & väärästä. Ja kaiken kukkuraksi ne pitää pystyä pitämään, vaikka mikä tuuli tuivertaisi.
Tsemppiä!
Minä lähtisin pois. Tyttöystäväsi pitäisi mennä terapiaan, mikä ajan kuluessa saattaisi auttaa häntä. Hän saattaa jopa vastustaa koko ajatusta eikä ehkä ymmärrä, että hänessä itsessä on se syy. Se olisi pitkä "prosessi" joka tapauksessa.
En ole kokenut minkäänlaista väkivaltaa, joten en pysty sitä edes oikein ymmärtämään.:)
mahdollisimman pian. Väkivalta muuttuu vain pahemmaksi ajan mittaan. Eihän tuossa ole toisen kunnioitusta tippaakaan, jos haukkuu sinua kuvottavaksi tai huonoksi ihmiseksi. Miksi ihmeessä hän sitten on sinun kanssasi, jos kuvotat häntä??
Hän tarvitsee apua ammatti-ihmiseltä. Elämää ei kannata hukata tuollaiseen. Repäise itsesi irti ja aloita uusi parempi elämä. Raja on ylittynyt joten tee jotain itsesi vuoksi. Itselläni on kokemusta niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin väkivallasta, tosin ei naisten kanssa. Nykyisessä suhteessani ei esiinny kumpaakaan ja se kerta lyöminen tekisikin lopun meidän sadusta. En voisi enää luottaa ja kunnioittaa häntä.
että se on sun varassa että hän pelastuu ja teidän suhde pelastuu. Sä ajattelet ehkä että nyt sun kestävyyttä ja rakkautta mitataan ja sä haluat olla rakkauden arvoinen. Paska tilanne, koska se mitä sä luulet rakkaudeksi on vain sun hakattu itsetunto joka sanoo että kun sä olet kestänyt näin paljon, mikset kestäisi vähän vielä koska asiat paranee kyllä joskus.
Ei ne parane, ei jos sun tyttöystävä ei hae apua ja huomaa sitä avun tarvettaan. Puhu hänelle, sano että olette umpikujassa ja sinä et voi ottaa enempää. Jos ja kun jätät hänet tee se selvästi ja siten että sä saat mahdollisimman paljon sanottua omia tuntojasi, koska pitkässä juoksussa ne joskus auttaa häntä ja ne auttaa ennen kaikkea sinua käsittelemään asioita ja sinua ei jää painamaan se että et sanonut sanottavaasi. Älä jätä itsesäsi velkaa hänelle, ajatusta että et sanonut kaikkea.
Voimia ja koita löytää se tie mitä sinun on hyvä kulkea, ei sitä missä sinä joudut selittämään itsellesi että hyvä tästä tulee.
Toi kuulostaa vaan niin tutulta.. Miten sitä ihminen voikaa jäädä niin huonoon suhteeseen kiinni ja kääntää asiat omassa päässään jotenkin niin nurinkurin eikä tajua todellisuutta!?
Henkinen VÄKIVALTA on mielestäni jo melkein päivittäistä haukkumista ja todella hurjaa kielenkäyttöä. Tätä on niin vaikea luokitella vain yhteen kategoriaan. Jos joku kokee sen henkisenä väkivaltana että parisuhteessa välillä on ristiriitoja ja sanaharkkaa, ei se mielestäni ole henkistä väkivaltaa. Siihen tarvitaan paljon jatkuvaa alistamista. Normaali parisuhde ei ole koko ajan ruusuilla tanssimista ja kaikki sanovat välillä tyhmästi. Ihminen ei ole virheetön.
Mutta ap:n kirjoitus kuulostaa pahalle. Jo fyysisenkin väkivallan takia. Kannattaa puhua terapiasta hänen kanssaan, jos siitä enää on mahdollisesti apua.
Parisuhteissa tuntuu kehittyvän paljon muitankin tunteita kuin rakkautta, joita sitten luullaan rakkaudeksi. Siis silloin, kun asiat menevät pieleen. Kehottaisin tarkkailemaan asioita, jotka pitävät teitä yhdessä, onko kyse tosiaan rakkaudesta, vai oletko tullut riippuvaiseksi toisen ilmiselvästä vallankäytöstä..?
Väkivallalla (niin henkisellä kuin fyysiselläkin) alistamisesta ja toisaalta siihen alistumisesta voi kehittyä kehä, joka pitää itseään yllä ja sen toimintaa on vaikea sisältäpäin kunnolla nähdä. Ja kun kierre entisestään syö itsetuntoa (ja myös vallankäyttäjän itsetunto on kiinni alistamisessa), on lähteminen aina vaan suurempi ponnistus. Jollain kipeällä (alistamisen kipeyttämällä) tavalla voi jopa ajatella, että ansaitsee huonon kohtelun.
En usko, että kukaan sellaista ansaitsee, ei se edistä hyvää kummankaan elämässä, päinvastoin. Luulen, että tuollainen kierre vain pahenee, jos sitä ei onnistu katkaisemaan. Se varmaan edellyttää sitä, että KUMPIKIN tiedostaa tilanteen vääristyneisyyden ja näkee vaivaa sen korjaamiseksi. Loukatun haavat vaativat varmasti aikaa parantua suhteessa, vaikka tilanne muuttuisikin. Irrottautumalla voi tervehtyä nopeastikin, kun huomaa, että ei tarvitse pahaa elämäänsä.
Tuossa aiemmin jo todettiinkin, että henkiset löynnit haavoittaa paljon syvemmältä ja kestävät parantua huomattavasti pidempään kuin fyysiset mustelmat. Toisaalta, jos pääsee aiheuttajan läheisyydestä pois, voi ymmärtää, että loukkaukset lähtevät usein sen yhden ja ainokaisen ihmisen omasta problematiikasta ja suhteen solmuun menneestä dynamiikasta, eivätkä liity sinuun persoonana ehkä laisinkaan.
Paljon voimia sinulle oman elämäsi hoitamiseen!
Tyttöystäväsi saattaa käyttäytyä noin sua kohtaan saadakseen sut tuntemaan häpeää, jotta hän itse olisi häpeän tunteen yläpuolella. Eli hänellä on pahoja ongelmia. Nyt alat ehdottomasti järkätä asiat niin, että pääset siitä muijasta eroon. Jos asutte saman katon alla, niin tilanne on mutkikkaampi. Mikäli asumisoikeutenne kämpässä on tasaveroinen, niin reilua olisi, että tyttöystäväsi muuttaisi siitä pois. Mutta tähän hän ei luultavasti tule suostumaan. Sun pitää tehdä etukäteisjärjestelyt hänen tietämättään, ellet halua joutua tulilinjalle. Pakene. Se on tervettä itsesuojelua eikä pelkuruutta.
Ei taida olla terve? Onko hänellä jatkuvaa lääkitystä ja jos on niin tiedätkö mihin vaivaan?
Syyllistäminen ja henkinen väkivalta viittaa persoonallisuushäiriöön. Väkivalta näissä tapauksissa yleensä vain lisääntyy ajan myötä. Jos tilanne on jatkunut jo vuosia, kuten kirjoitat, ei mahdollisuuksia parisuhteen pelastamiseen juuri ole. Lisäksi, jos kyseessä on persoonallisuushäiriö, mistään parisuhteesta ei voida edes puhua. Psykopaatti käyttää toisia ihmisiä vain hyväkseen eikä koe mitään todellisia ja aitoja tunteita. Hän on hyvä näyttelemään niitä ja näin on alussa saanut sinut uskomaan että välillänne on tunteita.
Persoonallisuushäiriö on aivojen aineenvaihduntaan liittyvä sairaus jonka oireita voidaan lieventää lääkityksellä, mutta parannuskeinoa ei ole. Henkilö tulee olemaan tällainen lopun elämäänsä. Sinä voit muuttua. Paras keino on jättää hänet, unohtaa ja aloittaa uusi elämä. Voit pelastaa itsesi, et häntä.
hurskaita ajatuksia täynnä että mahtavatko ees pas***la käyä. Se on niin että jos sairas ei ota pillereitä niin lääketiede on kyvytön hoitamaan maailman asioita kuntoon. Nuita pipipäitä on kohta ihan maailma pullollaan ettei lääketehtaat ehdi niin paljon tabuja pihalle suoltaa ku pitäs niitten naamaan mättää. Tämmöseksi tämä on menny ja paremmasta ei oo tietoakaa.
antaa anteeksi.. eikä tavoittele omaa hyväänsä..
Olkoon mikä tahansa häiriö, mutta jos jotakuta oikeasti rakastat olet valmis kiipeämään vaikka hapettomalle vuorelle tämän takia. Get it?
Ajatus on se, että oli terve tai sairas ihminen jokainen itsensä tunteva tietää kyllä mitä on valmis kokemaan ja mitä kykenee kestämään toisen ihmisen takia. Jokaisessa meissä on hyvät ja huonot puolemme.
mitään ei tapahdu?
elämällään mitä haluaa. Jotkut vetävät itsensä suoraan kiikkuun. Psykopaatti tarvitsee uhrinsa ja jotkut ovat sen valmiit hyväksymään. Tämä on vapaa maa ja jokainen saa tehdä itselleen mitä haluaa. Turha valittaa että ompa elämä kamalaa jos itse on sen valmis hyväksymään omalta kohdaltaan. Miksi siis edes kirjoittaa tänne avauksia asiasta joka on ihan ok.
Rakkaus edes sanana ei liity tähän "hoitosuhteeseen" mitenkään.
Lääkkeitä ei todellakaan tarvitse joka käänteessä tuputtaa. Tässä tapauksessa ne eivät edes paljoa auttaisi jos kyseessä todella on psykopaatti (kuten ed. kirjoittaja sanoi). Uhri ei voi kuin paeta paikalta, ikävä kyllä, koska psyko ei muutu. Se tiedetään jo. Monista muista mielen vaivoista voi toipua. Jopa väkivaltaisesta käytöksestä voi parantua, jollei sen taustalla ole psykopatia eli narsistinen persoonallisuushäiriö. Kaikista mielen "ulottuvuuksista" ei edes tarvitse parantua, mun mielestä, jos ei tuota itselle tai muille vahinkoa.
olen sitä mieltä, että rakkaus on kaksisuuntaista. Ei voi olla niin, että toinen kiipeää vuorelle, kärsii helvetin tuskat ja hukkaa itsensä ja elämänsä, kun toinen istuu siellä vuoren huipulla ja lataa täydeltä laidalta päin näköä. On siis myös niin päin, että jos rakastaa, ei halua loukata rakkautensa kohdetta, ei aiheuttaa tälle pahaa mieltä, puhumattakaan satuttamisesta. Mietipä sitä.
Minunkin neuvoni aloittajalle: lähde. Joka tapauksessa lähde pois ja irtaudu tilanteesta. Silloinkin, vaikka haluaisit ehkä jatkaa. Voitte hankkia terapiaa, tehdä suhdettanne ehkä hoitavia asioita mutta sen ajan voit asua toisaalla, tehdä selvät säännöt siitä mitä sinun elämässäsi haluat tapahtuvan hänen taholtaan ja mitä et. Etkä missään nimessä palaa hänen luokseen heti ensi askeleiden onnistuttua vaan vasta sitten, jos todellista kehitystä oikeaan suuntaan on tapahtunut. Mutta muista - kaikki eivät muutu koskaan.
Tiedän erään tarinan, jossa mies oli väkivaltainen. Vuosien jälkeen nainen lähti, hankki lähestymiskiellon ja ilmoitti, että jos haluat parantua ja paranet, voin harkita suhteen jatkumista, koska sinussa on myös paljon hyvää. Mies meni vihanhallintakurssille ja terapiaan. Kävi vuoden, toisen ja eteni. Lopulta nainen suostui tapaamaan hänet. Noin 3 vuoden ja selvän, todennetun parantumisen jälkeen hän suostui päästämään miehen käymään uudessa kodissaan. Ja niin edelleen.