viruksista

Eli mikä on oikea totuus, voiko ubuntuun tulla viruksia tms.? Vaikuttaako jos on käytössä pelkkä pääkäyttäjä vai voiko enää kirjautua roottina eli suojasiko sudo siltä?
5456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Linuxiin on tehty muutamia matoja, viruksia ja muita haitakkeita. Mahdotonta se ei siis ole. Yhtään ei kuitenkaan tällä hetkellä tiedetä olevan liikkeellä.

Pääkäyttäjänä tehdään vain aivan välttämättömät huolto ja säätötyöt. Muuten on aina käytettävä konetta normaalikäyttäjän oikeuksin. Mielestäni Ubuntussa rootin aktivoimattomuus ja säätöoikeuksien antaminen sudolla ensimmäiselle käyttäjätilille on aivan hyvä tapa pakottaa vanhat Windows-käyttäjät oikealle tielle.

Alkujaan sudolla on ollut tarkoitus jakaa useamman ylläpitäjän tapauksessa eri käyttäjille tarvitsemiaan vahvempia oikeuksia. Esimerkiksi varmuuskopioiden tekijä tarvitsee ylläpitäjän oikeuksia varmuuskopiointiohjelmaan. Sudolla saatu root-oikeus on yhtä vahva kuin rootiksi kirjautuneenakin.

Äänestä
  • kaikki ohjelmat asennetaan roottina, koska tiedostoja kopioidaan järjestelmäkansioihin, ja muutetaan siellä eräitä asetuksia. Joissakin erikoistapauksissa ohjelma voidaan asentaa normaalein käyttäjäoikeuksin kotihakemistoon.

    Viruksia voi koneelta löytyä jos käytössä on Wine tai VMWaren (ja vastaavien) kautta asennettu windows, eli windowseihin voivat virukset ja madot tarttua "normaaliin" tapaan. Linux ei siis suojaa tartunnoilta, mutta toisaalta siihen eivät windows -madot ja virukset voi tarttua, tai siinä toimia. Viruksia voi löytyä myös sähköpostien liitteistä, mutta ne vaikuttavat vain jos niitä ohjataan edelleen windows -järjestelmällä varustettuihin systeemeihin, eli linux voi periaatteessa toimia virusten välittäjänä.

    Äänestä

Tämä on totuus. Jos olisi yksikin toimiva örkki Linuxille niin olisin jo saanut sen koneelle, mutta kun ei ensimmäistäkään.

Äänestä

Moi.



Kaipa niitä on mutta omasta mielestäni suurempi uhka koko touhulle on käyttäjät. Etenkin ns "Teho Käyttäjät" jotka eivät oikein tiedä mitä tekevät ja tekevät kuitenkin.

T: Tämä siis oma mielipiteeni.

Äänestä

"Eli mikä on oikea totuus, voiko ubuntuun tulla viruksia tms.?"

Sitten kun tyhmien käyttäjien määrä kasvaa riittävän suureksi, niitä aletaan tekemään. Virukset tarvitsee kuitenkin tietoturva-aukkoja toimiakseen ja näihin tulee paikkoja kokoajan päivityksistä. Ne kun asentaa niin virukset menee toimimattomiksi. Kun käyttää Ubuntua jota edelleen päivitetään, on erittäin pieni riski saada kone saastutettua. Mahdotonta se ei tietenkään ole.

Tärkeätä siis on että ei käytellä mitään Ubuntu 7.10:ä tai vanhempia kun vanhempiin ei enää päivityksiä tule ja Ubuntu 7.10:n päivitykset loppuu muutaman päivän päästä.

Jokaista Ubuntun työpöytä julkaisua päivitetään vähintään puolitoista vuotta paitsi näitä normaalisti käytettäviä LTS julkaisuja joita tulee 2v välein, päivitetään 3v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus? kirjoitti:

Eli mikä on oikea totuus, voiko ubuntuun tulla viruksia tms.? Vaikuttaako jos on käytössä pelkkä pääkäyttäjä vai voiko enää kirjautua roottina eli suojasiko sudo siltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu