Huhtikuuna täytenä se loistaa pilvettömältä taivaalta,
näin tuntureita valaisee,
jossa mies latuaan itse availee.
Yön pakkanen hiljalleen vain kiristyy, ehkä siinä lienee syy,
miks on mies viel matkassa hän ei ole suojassa.
Ääniä hiljaisuuden kuuntelee hän ja eteenpäin hiihtelee.
mut vaiti on tuo erämaa,
vain lumi alla suksien hiljaa narisee.
Hän ympärilleen tähyilee ja ajatukset menneeseen näin palailee.
Kerran kauan kauan sitten nuorena,
hän samoin oli matkalla.
Mut silloin toisin kuin nyt hän kuuli ääniä,
ei ollut silloin hiljainen tuo maisema kuun loisteisen,
vaan kuuli silloin ulvontaa,
oli sudet kukaties silloin jahdissa.
Nyt ei kuulu ulvontaa,
vaik kylmän väreet kehossaan mies,
hiljaa rukoilee,
et kuulis äänet nuo, kumpa erämaan kulkijat ois jälleen matkalla.
Sit aivan yhtäkkiä mies onkin perillä,
juurella tuon tunturin on mökki, se on viel tallella,
eikä ole edes kallellaan.
Nyt ehkä hieman arkailen mies ovea tuvan kolkuttaa,
mut kukaan ei tule avaamaan.
Niin koettaa hän ovea,
se ei ole lukossa.
Sisään mies siis kurkistaa ja huomattuaan tuvan tyhjäksi,
asettuu hän taloksi.
On tupa ihmeen lämpöinen ja tuoksu on oudon kesäinen,
se ilmassa kvain leijailee ,
niin viestien jostain kauniista joka ollut on tuvan vieraana.
Siks tultakaan ei kaminaan ryhdy enään sytyttään, vaan alle pieluksen hän käy levolle.
Tuli uni tosi outona,
hän näki varmaan näkyjä,
sillä neito kaunis, suora ryhtinen,
teki niissä taikoja ja jotain lausui miehelle,
hän pyysi siemenen.
Niin uni jatkui kuumana oli nainen siinä hurjana ja talteen oman kehonsa hän otti siemenen.
Aamulla pää hieman sekaisin mies poistuu tuvalta,
se edelleen on lämpöinen ja tuoksu kuin Suopursusta on jälleen ilmassa.
näin tuntureita valaisee,
jossa mies latuaan itse availee.
Yön pakkanen hiljalleen vain kiristyy, ehkä siinä lienee syy,
miks on mies viel matkassa hän ei ole suojassa.
Ääniä hiljaisuuden kuuntelee hän ja eteenpäin hiihtelee.
mut vaiti on tuo erämaa,
vain lumi alla suksien hiljaa narisee.
Hän ympärilleen tähyilee ja ajatukset menneeseen näin palailee.
Kerran kauan kauan sitten nuorena,
hän samoin oli matkalla.
Mut silloin toisin kuin nyt hän kuuli ääniä,
ei ollut silloin hiljainen tuo maisema kuun loisteisen,
vaan kuuli silloin ulvontaa,
oli sudet kukaties silloin jahdissa.
Nyt ei kuulu ulvontaa,
vaik kylmän väreet kehossaan mies,
hiljaa rukoilee,
et kuulis äänet nuo, kumpa erämaan kulkijat ois jälleen matkalla.
Sit aivan yhtäkkiä mies onkin perillä,
juurella tuon tunturin on mökki, se on viel tallella,
eikä ole edes kallellaan.
Nyt ehkä hieman arkailen mies ovea tuvan kolkuttaa,
mut kukaan ei tule avaamaan.
Niin koettaa hän ovea,
se ei ole lukossa.
Sisään mies siis kurkistaa ja huomattuaan tuvan tyhjäksi,
asettuu hän taloksi.
On tupa ihmeen lämpöinen ja tuoksu on oudon kesäinen,
se ilmassa kvain leijailee ,
niin viestien jostain kauniista joka ollut on tuvan vieraana.
Siks tultakaan ei kaminaan ryhdy enään sytyttään, vaan alle pieluksen hän käy levolle.
Tuli uni tosi outona,
hän näki varmaan näkyjä,
sillä neito kaunis, suora ryhtinen,
teki niissä taikoja ja jotain lausui miehelle,
hän pyysi siemenen.
Niin uni jatkui kuumana oli nainen siinä hurjana ja talteen oman kehonsa hän otti siemenen.
Aamulla pää hieman sekaisin mies poistuu tuvalta,
se edelleen on lämpöinen ja tuoksu kuin Suopursusta on jälleen ilmassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.