olotiloja

Kuulostaa ihan hänen tyyliltään.

jessus soikoon mikä runo, huh !

Flaika. Se on käynyt kaukana paastonsa aikana. Just havahtui jonkinlaisesta horroksesta ja joi tuoremehua, ajatteli Jumalaa ja uskoaan ja sitä miten kammottava ihminen se on... ja miten valtavasti se rakastaakaan elämää, kaikkia sen ilmenemismuotoja, etenkin pieniä vauvoja ja kolibakteereja.

Se liisas auton itselleen, ja ajatteli junan sijasta ajella tyhjällä tiellä jonnekin ihan itsekseen, ehkä Pohjanmaalle. Mutta se ei ole vielä päättänyt minne se menisi, missä se olisi puhdas - se Pohjanmaa. Lääkkeissäkin on kolmiokuva kuin liikennemerkeissä: saattaa haitata blaa blaa...

Ai hellurei!

Tiekkö, mä kävelin tuosta Brakun leikkikentän poikki ja tapasin vanhan
tuttuni CFC:n. Hän istuskeli muina miehinä puistonpenkillä ympärillään
lasten leikit, meteli ja kiljunta?

ja edessään vihreät lastenvaunut.

Hän oli isyyslomalla! Tuuditteli jälkeläistään ja näytti hassulta
komeissa vaatteissaan. Mä olen aina sanonut ettei Cefu sovi tänne
Kallioon. Sillä tyypissä on jotain ihmeellistä karismaa ja valoa, joka
saa kaikki muut näyttämään varjoilta ja tuntemaan perusteettoman
metafyysistä angstia. Hän pukeutuukin niin hyvin! Se on ihan kuu-ukko
ja kaikki me muut maasta.

Sähän tunnet Cefun?

Se on se jeppe jolla oli jonkinlainen hämärä sotilasmenneisyys.
Ainakin muille se kertoi karuja tarinoita Korsikan vuoristosta ja
laskuvarjojääkäreistä, Afrikasta. Sen mutsihan on ranskalainen ja faija
Etelä Afrikasta ? tosin alun perin suomalainen, siis jonkinlainen
veropakolainen. Mulle tällä ei tosin ole mitään väliä, sillä kun hän
pyysi istumaan viereensä ja katselemaan vaunuihin vastasyntynyttä, niin
ensimmäisen kerran mä halusin olla äiti. Mä voisin kaatua tämän kaverin
syliin ja kuolla siihen, niin komea ja NIIN ihana on hänen katseensa ?
aivan vilpitön ja avoin, kuin kimallus huuruisilla oksilla kevätaamuna;
jolloin hän ei vielä tässä istunut, kun lähdin töihin, ja ohitin saman
penkin millä istun onnekseni nyt.
Ei ole sellaista kylmää, jossa hänen lämpönsä ei minua lämmittäisi. Ei
sellaista tuulta, jolta hän ei minua suojaisi. Ja miten helppo hänelle
on puhua.
Miten kaikki tuollainen onkaan inhimillisen käsityskyvyn tuolla
puolen. Mä en voi kuin vain katsella häntä kun puhun. Ja tunnen, että
hän todellakin kuulee mitä minulla on hänelle asiaa, ja se sukkeluus
sanoissa, korrekti ja hiottu, hävyttömän rehellinen, kuin varis kadulle
pudonneessa nakkipaketissa.
Hän on synnynnäinen sydämenmurskaaja. Ja voi sitä tyttöä joka hänet on
pyydystänyt. En osaa edes kuvitella kuka se voisi olla.

Huokaus? syvempi huokaus.

Lapsi on tullut aivan isäänsä, tosin hän on tyttö, joten meillä on
sananvalta edustuksellisessa demokratiassa. Miten suloinen pieni kääty
ja nenä auringossa pilkottaa.

Lopun aikaa me keskustelimme pesukoneen oikeaoppisesta kytkemisestä
vesijohtoverkkoon. Aihe oli mitä mielenkiintoisin, sillä minulla oli
kotona pieni fiktiivinen ongelma.

Kirjoitin hänelle kotona ensi töikseni runon:





Tunneihmiset koskettelevat
mielellään
joku valikoi
kauempaa ohittaen
salaa katseen

On ällistyttävää
mahdotonta
olla tällainen
joka luo vain hulluutta ympärilleen
kutistuvan
kuulee
äänensä värisevän puutteen

;D

Silmuja kevään, höyheniä. Ne tuovat mieleeni pääsiäisen ja sen ajattoman sanoman: "ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä".

Kerppuli

http://www.youtube.com/watch?v=l4PaM9hGmJg&feature=related