Ystäväni saa

lääketieteellistä hoitoa Ortonissa. Siitä huolimatta hänellä on kovat kivut kaularangan rappeutumien vuoksi. Hän sai vuoden kivutonta aikaan jonkun käsilläparantajan hoidosta. Mitä muuta pahaa tässä on kuin se, että vuoden pillerit jäi syömättä?

Yrityksistään huolimatta hän ei ole onnistunut saamaan yhteyttä samaan parantajaan. Tälläiset yksittäisten ihmisten kokemukset mitätöidään tyyliin "ei voida vetää johtopäätöksiä yksittäisistä kokemuksista, vaan tarvitaan tieteelliset kriteerit täyttäviä kaksoissokkotutkimuksia". Niiden pitää tietysti olla riittävän pitkäkestoisia ja lääketeollisuuden rahoittamia. Jos tulokset muodustuvat lääkevastaisiksi, niin tutkimus haudataan kaikessa hiljaisuudessa.
9406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>Yrityksistään huolimatta hän ei ole onnistunut saamaan yhteyttä samaan parantajaan.

Ei kuulosta oikein vakuuttavalta. Onko parantaja lusimassa vai miten ei Eniro löydä? Vai olisikohan niin, että ystäväsi sittenkin pettyi hoitelijaan mutta ei kehtaa tunnustaa sinulle asiaa, kun tietää sinut hörhöksi tai häpeää itse huijatuksi tulemistaan?

>Jos tulokset muodustuvat lääkevastaisiksi, niin tutkimus haudataan kaikessa hiljaisuudessa.

Kerrotko mistä käsilläparantelututkimuksesta olisi tullut positiiviset tulokset mutta tieto haudattu? Vakavasti otettavat kliiniset hoitokokeet rekisteröidään etukäteen, joten haudatutkin hankkeet on helppo kaivaa esiin.

Tosin kaikenmoisia tarinoita kuulee. Joskus ultraajat väittivät vakavalla naamalla, että Kuopiossa olisi melkein todistettu paranormaali ilmiö, mutta 'paperit olisivat kadonneet'. Ihan oikeasti.

Äänestä

Suomessa tehdään jatkuvasti gallupeja, joissa ihmisiltä kysellään mitä erilaisempia asioita ja gallupien tuloksia käytetään jatkotoimenpiteiden suunnittelussa.

Miksi sosiaali-ja terveysministeriö ei käynnistä tutkimusta, jossa suurta otantaa käyttäen selvitetään ihmisten kokemuksia luontaishoidoista. Kyselyssä olisi aihetta selvittää, kuinka suurella osalla on kokemuksia kyseisistä hoidoista, onko ollut haittaa vai apua ja myös sitä, miten ihmiset suhtautuvat aikomuksiin rajoittaa heidän oikeuttaan itse valita, miten itseään hoitaa.

Jokaisen terveen ihmisen olisi aihetta mielessään kuvitella, että sairastuisi esim. diabetekseen tai syöpään, eikä olisi oikeutta käyttää luontaishoitoja terveytensä tukemiseen. Miltä sellainen holhous tuntuisi? Ainakin minua tuollainen uhkakuva kuohuttaa. Enkö muka itse saa ottaa vastuuta itsestäni ja itseni hoitamisesta?

Kyseinen tutkimus antaisi puolueetonta tietoa, mikäli kysymyksenasettelu ei olisi tiettyyn suuntaan ohjaavaa. Tulosten perusteella olisi enemmän tietoa siitä, minkä verran suppean puoskarilain kannattajien käsitykset vastaavat todellisuutta tai missä määrin ne kuvaavat vain esittäjiensä tarkoitushakuisia motiiveja.

Äänestä
  • >Miksi sosiaali-ja terveysministeriö ei käynnistä tutkimusta, jossa suurta otantaa käyttäen selvitetään ihmisten kokemuksia luontaishoidoista.

    Vaikuttavuuden tutkimus on hieman eri asia kuin mielipiteiden kartoittaminen.

    Voidaan tosiaan kysyä isolta joukolta ihmisiä heidän käsityksiään asioista. Voi hyvinkin löytyä vaikkapa tuhat ihmistä, jotka kuvittelevat, että homeopatia parantaa korvatulehduksen, nonimehu poistaa sydänoireet ja kuhnetus parantaa diabeteksen. Jos näin ei todellisuudessa tapahdu, niin mielipiteillä ei kuitenkaan ole arvoa.

    Miksi sitten joku saattaa luulla näitä hoiteluita päteviksi vaikka ne eivät ole koskaan toimineet? Ihmemehun kauppiaat toivovat rikastuvansa verkostobonuksilla ja siksi selostavat haaveitaan totena. Ne, jotka luottivat tuotteeseen ja kokivat päätetapahtuman, eivät enää ole vastaamassa galluppeihin. Samoin kuhnetuksen uhriksi joutuneen mielipidettä ei enää saada haastattelulla selville.

    Sinänsä vaarattomista mutta turhista hoidoista kuten homeopatiasta taas voi jäädä väärä positiivinen kuva, mikäli sen kaupustelijan uhrilla ei ole selkeää käsitystä terveydestä. Esimerkiksi jotkut ihmiset eivät tiedä, että lievä nuha tai tulehdus paranee yleensä itsestään. Näillekin ihmisille kuitenkin myydään homeopaattista sokeria ja osa saattaa uskoa, että Hahnemannin taikarakeet mystisesti ajoivat pahat miasmat pois.

    Nykyään kouluissa opetetaan, että epäselvät asiat kannattaa selvittää tutkimalla. Paitsi tietysti steinerilaisuudessa, jossa pätevä tieto saadaan selvänäkemisellä.

    Äänestä

  • vaan ihan muuta kirjoitti:

    >Miksi sosiaali-ja terveysministeriö ei käynnistä tutkimusta, jossa suurta otantaa käyttäen selvitetään ihmisten kokemuksia luontaishoidoista.

    Vaikuttavuuden tutkimus on hieman eri asia kuin mielipiteiden kartoittaminen.

    Voidaan tosiaan kysyä isolta joukolta ihmisiä heidän käsityksiään asioista. Voi hyvinkin löytyä vaikkapa tuhat ihmistä, jotka kuvittelevat, että homeopatia parantaa korvatulehduksen, nonimehu poistaa sydänoireet ja kuhnetus parantaa diabeteksen. Jos näin ei todellisuudessa tapahdu, niin mielipiteillä ei kuitenkaan ole arvoa.

    Miksi sitten joku saattaa luulla näitä hoiteluita päteviksi vaikka ne eivät ole koskaan toimineet? Ihmemehun kauppiaat toivovat rikastuvansa verkostobonuksilla ja siksi selostavat haaveitaan totena. Ne, jotka luottivat tuotteeseen ja kokivat päätetapahtuman, eivät enää ole vastaamassa galluppeihin. Samoin kuhnetuksen uhriksi joutuneen mielipidettä ei enää saada haastattelulla selville.

    Sinänsä vaarattomista mutta turhista hoidoista kuten homeopatiasta taas voi jäädä väärä positiivinen kuva, mikäli sen kaupustelijan uhrilla ei ole selkeää käsitystä terveydestä. Esimerkiksi jotkut ihmiset eivät tiedä, että lievä nuha tai tulehdus paranee yleensä itsestään. Näillekin ihmisille kuitenkin myydään homeopaattista sokeria ja osa saattaa uskoa, että Hahnemannin taikarakeet mystisesti ajoivat pahat miasmat pois.

    Nykyään kouluissa opetetaan, että epäselvät asiat kannattaa selvittää tutkimalla. Paitsi tietysti steinerilaisuudessa, jossa pätevä tieto saadaan selvänäkemisellä.

    Jos kerran tarvitaan tutkimuksia, niin missä viipyvät yhteiskunnan rahat luontaishoitojen tutkimiseksi? Ei lääketieteellisiä tutkimuksiakaan lääkärit omasta pussistaan maksa, vaan kyllä niihin käytetään veronmaksajien varoja.

    Mihin perustat väitteesi, etteivät luontaishoidot tehoa? Jos niistä ei ole olemassa sinun mielestäsi oikeita tutkimuksia, joiden perusteella niiden vaikuttavuus voitaisiin todeta, niin eikö yhtä lailla tarvita tutkimuksia perusteiksi väitteille, etteivät ne tehoa.

    Äänestä

  • tutkita? kirjoitti:

    Viestistäsi ei oikein käynyt ilmi, mitä tarkoitat luontaishoidoilla. Edellisessä esimerkkinä olivat mm. kuhnetus ja homeopatia, jotka eivät ole luontaishoitoja sanan missään järkevässä merkityksessä. Kuhnetuksen tutkiminen esimerkiksi lasten diabeteksen hoitomuotona on hieman ongelmallista. Olisi erittäin vaikea saada lupia tutkimukseen, jossa lapsen lääkitys lopetettaisiin ja häntä hoidettaisiin Louis Kuhnen kasvonilmeopin perusteella kehitetyllä kylvetyksellä. Tässä tosiaankin olisi paikallaan sanoa, että kuhnetuksesta ei ole näyttöä ykköstyypin diabeteksen hoidossa. Toisaalta kuhnettajat eivät myöskään ole pystyneet osoittamaan mitään mekasnismia, millä kylvettäminen käynnistäisi lapsen haiman insuliinituotannon.

    Homeopatiaa taas on tutkittu hyvin laajasti. Huolellisesti tehdyissä kaksoissokkokokeissa se ei ole ollut vaikuttava hoito minkään sairauden parantamisessa. Pitäisikö tässäkin yhteydessä aina luetella kaikki ne sairaudet, joihin homeopatia ei ole tehonnut ja todeta, että ei vielä tiedetä, jos vaikka joskus joku sellainenkin löytyisi, mihin sokeripillerit auttaisivat? Toisaalta tätäkin vastaan sotii se, että Hahnemann nimenomaisesti väitti, että mitään sairauksia ei ole olemassa eikä niiden syitä saisi yrittää selvittää vaan aina pitäisi hoitaa ainoastaan oireita.

    Varsinaisia luontaishoitoja listassa ehkä oli noninjuonti. Mutta sitäkin mainostetaan elintarvikkeena eikä terveysvaikutuksista puhuta mitään. Ei kukaan loukkaannu siitäkään, jos sanotaan, että mehukatti ei tehoa sydänvaivoihin.

    Tutkimus, tärkein tutkimus tapahtuu joka kerta kun hoitoja annetaan.
    Niin tutkituissa kuin tutkimattomissakin hoidoissa.
    Vaikka on tutkittu hoito kyseessä, se ei kuitenkaan välttämättä takaa apua kaikissa hoitotilanteissa potilaalle.

    Tutkimaton hoito voi tässä todellisessa "tutkimustilanteessa" tuoda avun, kuten monet ko. hoidoissa olleet kertovatkin!

    Äänestä

  • Kannatetaan.
    Tällainen tutkimus olisi ehdottomasti tehtävä ennen puoskarilain laatimista.

    Saataisiin kansan todellinen mielipide esille ja käyttöön.

    Äänestä

  • miksi et ole lukenut kirjoitti:

    Viestistäsi ei oikein käynyt ilmi, mitä tarkoitat luontaishoidoilla. Edellisessä esimerkkinä olivat mm. kuhnetus ja homeopatia, jotka eivät ole luontaishoitoja sanan missään järkevässä merkityksessä. Kuhnetuksen tutkiminen esimerkiksi lasten diabeteksen hoitomuotona on hieman ongelmallista. Olisi erittäin vaikea saada lupia tutkimukseen, jossa lapsen lääkitys lopetettaisiin ja häntä hoidettaisiin Louis Kuhnen kasvonilmeopin perusteella kehitetyllä kylvetyksellä. Tässä tosiaankin olisi paikallaan sanoa, että kuhnetuksesta ei ole näyttöä ykköstyypin diabeteksen hoidossa. Toisaalta kuhnettajat eivät myöskään ole pystyneet osoittamaan mitään mekasnismia, millä kylvettäminen käynnistäisi lapsen haiman insuliinituotannon.

    Homeopatiaa taas on tutkittu hyvin laajasti. Huolellisesti tehdyissä kaksoissokkokokeissa se ei ole ollut vaikuttava hoito minkään sairauden parantamisessa. Pitäisikö tässäkin yhteydessä aina luetella kaikki ne sairaudet, joihin homeopatia ei ole tehonnut ja todeta, että ei vielä tiedetä, jos vaikka joskus joku sellainenkin löytyisi, mihin sokeripillerit auttaisivat? Toisaalta tätäkin vastaan sotii se, että Hahnemann nimenomaisesti väitti, että mitään sairauksia ei ole olemassa eikä niiden syitä saisi yrittää selvittää vaan aina pitäisi hoitaa ainoastaan oireita.

    Varsinaisia luontaishoitoja listassa ehkä oli noninjuonti. Mutta sitäkin mainostetaan elintarvikkeena eikä terveysvaikutuksista puhuta mitään. Ei kukaan loukkaannu siitäkään, jos sanotaan, että mehukatti ei tehoa sydänvaivoihin.

    Kuhne on parhaasta päästä hoitoja. Sopisi sinunkin kuhnettaa itseäsi, vai oletko tosiaan lapsi?

    http://www.antroposofinenlaaketiede.fi/akateeminen_tutkimus/kliiniset_tutkimukset.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

parasta mahdollista kirjoitti:

lääketieteellistä hoitoa Ortonissa. Siitä huolimatta hänellä on kovat kivut kaularangan rappeutumien vuoksi. Hän sai vuoden kivutonta aikaan jonkun käsilläparantajan hoidosta. Mitä muuta pahaa tässä on kuin se, että vuoden pillerit jäi syömättä?

Yrityksistään huolimatta hän ei ole onnistunut saamaan yhteyttä samaan parantajaan. Tälläiset yksittäisten ihmisten kokemukset mitätöidään tyyliin "ei voida vetää johtopäätöksiä yksittäisistä kokemuksista, vaan tarvitaan tieteelliset kriteerit täyttäviä kaksoissokkotutkimuksia". Niiden pitää tietysti olla riittävän pitkäkestoisia ja lääketeollisuuden rahoittamia. Jos tulokset muodustuvat lääkevastaisiksi, niin tutkimus haudataan kaikessa hiljaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu