yksinhuoltajasta on näköjään poistettu. Ylläpitokaan ei sitten uskonut että sellaisia täällä olisi kirjoittamassa. Tämähän alkaa olla aika mielenkiintoista.
Provo aloitus
"rikkaasta"
27574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
sen mahdottomuuden mutta ei sen kirjoittaja itse.
Mukavaa että ylläpito toimii.
Madonnan kirjoitus poistettu?? No jopas on...!
Palstalla joku esitti epätodennäköisen, eli olevansa rikas ja oppinut yh.
Kuin taikaiskusta palstalle lehahti juuri siiheen samaan (mistä tiesivätkin tulla ja vielä ekaa kertaa tänne juuri silloin) ketjuun useampi rikas yh, joilla oli rahaa kuin roskaa ja oppiarvoja vaikka muille jakaa. Kävikö näin?
siinä ollut jotain muutakin, sillä ei yh:n oppiarvot ole mitenkään yhteiskuntajärjestystä uhkaavia. Itselläni on kaksi korkeakoulututkintoa alan vaihdon takia. Työpaikallani on useita yksinhuoltajia ja eroavia, siis tulevia yksinhuoltajia, joilla on yleensä korkeakoulututkinto ja meneillään mahdollisesti jokin lisätutkinto tai täydennyskoulutuskokonaisuus. Nämä eivät tosin ole aivan nuoria naisia. Keski-ikä on 45v.
Rikkauksista ei juurikaan voi puhua, mutta ihan tavallisia, palkallaan toimeentulevia ihmisiä näyttävät olevan. Näiden yksinhuoltajien lapset ovat yleensä ala-astenikäisistä nuoriin aikuisiin.
Toistaiseksi palstan nimi on Yhteis-ja yksinhuoltajuus. Ikävää, jos yh-palsta on kuitenkin tarkoitettu vain niille yksinhuoltajille, joilla ei ole koulutusta tai työtä. Jos näin on nimeen pitäisi lisätä jokin asiaa kuvaava sana ja samalla perustaa palsta myös muille yksinhuoltajille.
Yksinhuoltajuuden huolet koskettavat yhtä hyvin koulutettuja ja työssäkäyviä. Yhtälailla suhde ex-puolisoon, tapaamiset, elatusmaksut ja lasten kulujen jakaminen askarruttavat ja aiheuttavat riitaa.
Kun selität auliisti jostain syystä kysymättä, mikä olet (se lienee sinulle hyvin tärkeää) niin oletatko oman itsesi (olettakaamme, että puhuit totta itsestäsi) vuoksi myös kaikki muut vastaavan taustan omaaviksi?
Noin yleensä yyhoot ovat köyhää porukkaa, oppiarvoista huolimatta.
nyt puhut asiaa, jota vastaan monet etäisät ovat pauhanneet. Yh:t ovat todellakin enemmän tai vähemmän köyhiä eivätkä suinkaan elele kroisoksiksi suurilla elatusmaksuilla.
Akateemisuus tai muukaan koulutus ei tuota suuria rikkauksia, mutta toki helpottaa hiukan elämää taloudellisesti.
Tuskin täällä kaikki ovat saman taustan omaavia millään tasolla. Eikähän kirjo ole aika laaja. Sitä on turha lähteä arvailemaan. Kukin kertoo mitä haluaa, totta tai tarua.
näitä aiempia juttuja ja joita muistan jo vuosien takaa muista keskusteluista, niin aina täällä on puhuttu rahan puutteesta, kyselty kuinka paljon saa ja mistä.
Minä en tunne tukijärjestelmää muutoin kuin lukemani kautta, mutta täällä tietoa riittää ja ihan varmasti kokemuspohjalta. Kuitenkin esim. omaisuus vaikuttaa vaikkapa juuri asumistukeen.
Enkä sivumennen tajua alkuunkaan, miksi pitäisi yleistää vähemmistön mukaan. Tilastoinneissa kun tehdään juuri päinvastoin.
Akateemisuus tai koulutus yleensä ei takaa tänä päivänä edes työpaikkaa. Kenellekään. Ja luulenpa, että yksinhuoltajaäidille vielä harvemmin kuin muille.
perhemallista juurikaan. Keski-ikäinen, koulutettu, työkokemusta omaava ja jonkin verran työssään ansioitunut saa töitä sen perusteella, yksinhuoltajuus ei kiinnosta ketään.
Rahanpuutetta on yksinhuoltajilla aina. Sehän on selvä. Yksin perheensä elättävä on ihan varmasti tiukemmilla kuin kaksin elättävä pariskunta. Ei siitä kannata lähteä edes kinaamaan.
Tilastoinneissa otetaan huomioon kaikenlaisia muitakin juttuja ja kun lukee tilastoja vaikkapa yksinhuoltajista kannattaa siinäkin miettiä keitä oikeastaan tarkoitetaan, yksinhuoltajia vai yksin. ja yhteishuoltajia, mistä luvut on saatu? Siis mitä on mitattu. Samoin voi esittää vastakysymyksen: eroavatko akateemiset ja muut koulutetut harvemmin kuin kouluttamattomat? Miten on huomioitu se, että kaikki tapaukset eivät tule tilastoijien tietoon, vaan hoidetaan omissa ympyröissä. Tilastojen kertoman takana on vielä paljon paljon ihmeellistä, jota luvut eivät kerro.
ja taas lukemani perusteella.
Perhemalli vaikuttaa ihan liiankin kanssa työelämässä. Tätä mieltä on myös tutkija Mia Hakovirta Turun yliopistosta.
"Tutkijan mielestä myös Suomen perhepolitiikka on suunnattu kahden vanhemman perheille. Yksinhuoltajat elävät hoivaloukun lisäksi kannustinloukussa, jossa palkankorotus nostaa hoitomaksuja ja poistaa tulonsiirtoja kuten esimerkiksi asumistukea."
yksinhuoltajuus ei sinänsä vaikuta yhtään mitään. Jos sinulla on pieniä lapsia ja jos satut olemaan yksinhuoltaja voidaan kysyä, miten lasten hoito on järjestetty. Isompien lasten kohdalla asialla ei ole mitään merkitystä.
JUlkistetut tutkimukset kannattaa selvittää perinpohjin, sillä se mitä tiedotusvälieet välittävät "tavalliselle kansalle" eivät ole aivan koko totuus. Yllättäen kyse voi olla jostain aivan muusta.
Kai tiedät etteivät työssäkäyvät yksinhuoltajat saa mitään tukia, eivät edes asumistukea. Joten mitään kuvaamaasi kannustinloukkua ei ole olamssakaan. kannustinloukusta voidaan puhua kun työtön joutuu ottamaan määräaikaisen työn, jonka palkka on pieni ja lyhytaikainen. Siirtymävaiheet suorastaan tappavat yksityistalouden.
Pysyvissä työsuhteissa olevat, kohtauupalkkaiset ihmiset, yh:t mikaan lukien, elävät pääasiassa palkallaan. Siirtymävaiheen katastrofi koskee heitä toisinpäin. Eli jos he jävät työttömiksi, tukein ym. hakeminen kestää niin kauan, että kotitalous on pulassa.
Olitko yksi heistä, joka väitti olevansa akateeminen? Jos olet, miten ihmeessä sinulle ei ole tilasto-oppi tuttua?
Mistä tapauksista puhut, jotka eivät tule tilastoijien tietoon vaan "hoidetaan omissa ympyröissä"? Onko sulla tosiaan hajuakaan miten tilasto luodaan?
Yksinhuoltajuus/lähihuoltajuus ei synny vain avioerojen kautta. Avoeroja taas ei kyetä tilastoimaan, mutta kaikki sopimukset lasten huollosta (siviilisäätyyn katsomatta) löytyvät lastenvalvojien pitämästä rekisteristä ja ovat todella tarkkoja.
Meillä on olemassa myös väestörekisteri.
"Avoeroja taas ei kyetä tilastoimaan, mutta kaikki sopimukset lasten huollosta (siviilisäätyyn katsomatta) löytyvät lastenvalvojien pitämästä rekisteristä". Avoeroja ei tilastoida eikä myöskään sopimuksia, jotka vanhemmat tekevt keskenään. Yleisesti tiedetään, että osa keskiluokkaisista ihmisistä karsastaa sossua niin, ettei mene sinne edes tekemään lasten huolto ym. sopimuksia. Näille ihmisille sossuun meno on paljon suurempi kauhistus kuin sopiminen asioista epämieluisan puolison kanssa. Tilastoihin eivät siis kirjaudu nämä tiedot ja sinä varmaan tiedät, että tilastot luodaan saatavissa olevasta datasta. Se ei koskaan ole sataprosenttisen kattavaa.
Mitä minun identiteettiini tulee. On turha lähteä arvailemaan olinko yksi, toinen vai kaikki akateemiseksi ilmoittautuneet. Se ei tuota juurikaan tulosta eikä hyödytä sinua mitenkään.
http://notes.utu.fi/ty/webexper.nsf/031b9e8464cecb05c22564dd003abe2e/1d9be8986ec342b9c22565df0023a56b?OpenDocument
Asumistuen määrää tulot, ei yksinhuoltajuus.
Aika paljon saat laittaa paremmaksi, jotta edes pääset lähelle Hakovirran tietoja aiheesta "yksinhuoltajuus".
olen elänyt yh:na 15 vuotta kasvattaen suuren perheen. Tiedän mitä se maksaa, miten paljon työtä se teettää, miten tuet muuttuvat, kenelle niitä maksetaan ja mitä on työ ja opiskelu yh. perheessä sekä lapsilla että lähihuoltajalla. Tiedän mitä on etäisän välinpitämttäömyys ja miten lasten harrastuksia tuetaan. Enempää tietoa en asiasta juuri kaipaa. Eikähän se ollut siinä minun osaltani. Urakka on yhteiskunnallisesti pian ohi, vaikka äitiys jatkuu loppu iän.
olisi kovinkin tavallista eron sattuessa (niin tavallista että se vaikuttaa tilastointeihin!!) jättää sopimus lapsen huollosta kokonaan tekemättä?
Kerrohan sitten numeroin kuinka tavallista se on. Ei tällaisia väitteitä heitetä noin vain ilmaan ilman mitään pohjaa. Kyllä akateemisen sen verran pitäisi tietää. Sanoma perustellaan muulla kuin mutulla.
Mutta miten voit väittää, että se on kaikille muillekin sama!
hyvää yötä. Nyt tulee hyvä elokuva televisiosta.;)
Hyvää yötä, kun alkaa hyvä elokuva? Aiot siis nukkua hyvän elokuvan kera.
Katsotko, että sinulta kestää asian selvittely yli pyhien?
Minulla olisi heittää sulle tilastoja aiheesta ihan heti. Mutta toki nekin pitäisi osata lukea...;D Niin ja...ymmärtääkin vielä lukemansa.
;D
täällä jostain tilastoista kinataan.Yksinhuoltajuudenkokemuksesta on mielekkäämpääkeskustella kuin jonkun tutkijan tuloksista. Ne jos mitkä ovat yleistyksiä, joita juuri kehotat välttämään ;)
mistähän ne tilastot koostuvat? Yksittäisistä tapauksista.
eivät milloinkaan yleistä vähemmistön mukaan!
Mehän emme täällä ole kovin kiinnostuneita tilastollisista keskiarvoista, vaan yksilöiden kokemuksista. Koko maailma ei pyöri kvatitatiivisen arvion ympräillä. Syvempää ymmärrystä saadaan kvalitatiivisilla menetelmillä. Yksi merkittävä ominaisuus on positiivinen uteliaisuus elämän ilmiöitä kohtaan. Teilaamisen ja omien käsitysten ehdoton seuraaminen typistävät havainnot kitukasvuisiksi torsoiksi. Toivottavasti sinäkin löydät jonkin avaramman syyn lueskella näitä kirjoituksia kuin alituinen kiukuttelu.
Se riippuu taas aivan täysin siitä, mikä kulloinkin on "teille" sopivaa.
Noudata omaa neuvoasia:
Teilaamisen ja omien käsitysten ehdoton seuraaminen typistävät havainnot kitukasvuisiksi torsoiksi.
Eikö niin? Neiti Ilkikurimus kiukuttelee täällä. Nyt ollaan isomien asioiden äärellä. Ei ole tarpeen rähistä olemattoman kokemuksen voimalla.
Mikä on yksinhuoltajan elämässä raskainta? Tiedätkö sitä? Vastaukseksi ei käy syyllistäminen, kosto tai muukaan, vaan jokin ihan oikea asia. Keksitkö?
Olemattoman kokemuksen voimalla? Selitä!
Kerrohan neropatti mitä se on.
Kvantitatiivisen tiedän, mutta mitä tarkoittaa kvatitatiivinen...;D
etkö muuta keksinyt?