TAMPONI

Onko se vaarallista jos tamponia käyttää 24h putkeen?

Mitä vaikutuksia sillä on?

Ja toinen kysymys,

jos tamponista jää sitä ns pumpulia sisälle,
onko se vaarallista?
Joskus jos laitan tamponin, ja sen otan 2h päästä pois, ottaessa sitä pois näen että siitä jää pumpulia roikkumaan ja tietysti otan sen pois, mutta entä jos sitä on jäänyt sisään syvälle?
'
Tuleeko infektiota?

Vain ASIALLISIA vastauksia kiitos! :-)
21180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Wikipedia

"Toksinen shokkioireyhtymä (TSS) eli tamponishokki on harvinainen, mutta vaarallinen tila, josta useimmissa tamponipakkauksissa varoitetaan. TSS aiheutuu myrkkyjä tuottavasta bakteerikannasta. Tätä bakteeria löytyy yleisesti ihmisiltä nenästä, kainaloista, nivusista ja emättimestä. Useimmat ihmiset ovat näiden bakteerien kantajia kärsimättä tilanteesta lainkaan. Osalle ihmisistä bakteeri voi kuitenkin aiheuttaa TSS:n puhkeamisen. Hoitamattomana TSS on vakava sairaus, joka lopulta voi tappaa siihen sairastuneen ihmisen. Oireita voi olla muun muassa kuume.

Shokin välttämiseksi tulee tamponia käyttää vain kuukautisten aikana (ei siis valkovuodon imemiseen) ja vuotoon nähden mahdollisimman pienellä imukyvyllä varustettua. Lisäksi samaa tamponia ei tule käyttää kuutta-kahdeksaa tuntia enempää. Suositeltu vaihtoväli onkin 4-8 tuntia."

Äänestä

Tulehdusherkkyys on niin yksilöllistä, että ei sitä voi suoraan kukaan arvioida. Normaalisti kai valkovuoto vain lisääntyy ja "huuhtoo" emättimeen kuulumattomat roskat (= tässä tapauksessa sen tamponin nukan) sieltä pois, mutta varmaan tulehduksin voi tulla jos on esim. e-pillereiden takia huonossa kunnossa olevat limakalvot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaarallista?? kirjoitti:

Onko se vaarallista jos tamponia käyttää 24h putkeen?

Mitä vaikutuksia sillä on?

Ja toinen kysymys,

jos tamponista jää sitä ns pumpulia sisälle,
onko se vaarallista?
Joskus jos laitan tamponin, ja sen otan 2h päästä pois, ottaessa sitä pois näen että siitä jää pumpulia roikkumaan ja tietysti otan sen pois, mutta entä jos sitä on jäänyt sisään syvälle?
'
Tuleeko infektiota?

Vain ASIALLISIA vastauksia kiitos! :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu