nyt alkaa nejän päivän loma. Mitäs te toiset teette lomallanne?
Hienoa
Riitta.V
4314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos otan lomaa yli viikon, veneilen välimerellä. Parissa viikossa ehtii suezin kautta kauemmaksikin. Työmatkojen vapailla vuokraan uusimman kawasakin. Kuukauden pätkällä voi käydä suomessakin naureskelemassa. Meikä rakastaa työtäni, joten lomaa se on tämäkin, varsinkin iltaisin. Voin heitäytyä parvekkeeltani valtamereen.
palstalla saa tuollasilla asioilla elvistelllä.
totta toinen puoli. Siksi tuo suomessa naureskelu. Suomessa jokaisen saavutus katsotaan olevan joltain pois. Sairasta.
Tuota voisi miettiä evoluution kannalt. Afrikassa ja aasiassa hyvin menestyneitä pidetään sankareina. Eteläeuroopassa samoin. Pohjolassa on sankari jos juo tilansa ennen naapuriaan ja selviää yön yli sammuneena hangessa. Ei kiinnosta.
Japanilainen tyttöystäöväni Aino, olen kertonut hänelle paljon kalevalasta, ei halua ikinä lomailla suomessa. Omien mökkimatkoni ajan Aino viettää yleensä euroopan kaupungeissa. Häntä ahdistaa kun autovuokraamossa suomessa tarjotaan jotain koppimopoa ja jos pyytää autoa, saa, ainakin japanilaisen mielestä, erittäin nuivan kohtalon.
Suomalaisilla olisi aivan hyvät mahdollisuudet. Taistelu eloonjäännistä arktisilla alueilla on ehkä suosinut ihmistä, joka on tyytyntynyt vähään. Laajemmin ihminen pyrkii kuitenkin saavuttamaan jotain. Moshin- dilemma.
No, olkoon kukin tyytyväinen. Se naapurikin.
Vieraita tulee ja menee. Ollaan ihmetellään nautitaan ja toivottavasti ulkoillaan. Isot verhot pitäisi vielä pestä ja saada kuivattua ulkona.
Pitäisi myös tsekata Hesan ja Riihimäen teatteritarjonta ja tehdä niiden tulevista ohjelmista lista ja funtsia oisko niistä jostakin ryhmämatkaan. Hesan kaupunginteatterin lehti kolahti viikolla luukusta postilaatikkoon.
Siinä se meidän pääsiäinen ja pääsiäisloma.