kirjoittamisprosessi

Moi!

Tekisi mieleni kirjoittaa kirja, mutta en pääse oikein alkuun. Kirjan rakenteena on eräänlainen essee-kokoelma, jossa on myös kehyskertomus, joka nitoo muuten erilliset esset yhdeksi kokonaisuudeksi. Aihepiiri elämänfilosofinen, mutta kehyskertomuksen henkilöitä en ole vielä osannut päättää - ehkä vain kertoja, tai sitten dialogi. Dialogista pidän kyllä, mutta se on aika vaikea laji.

Nyt kyselisin kokeneemmilta, miten tällaista hanketta pitäisi lähteä viemään eteenpäin. Teenko ensin jonkin käsikirjoituksen, "sisällysluettelon" tai suunnitelman, johon listaan mitä kirjaani halua sisällyttää, ja erityisesti mitä haluan kirjallani kertoa? Mikä olisi hyvä laajuus (pituus) käsikirjoitukselle?

Pelkään, että jos alan vain kirjoittamaan, niin teksti muuttuu prosessin aikana niin paljon, ettei alku ja loppu enää sovi tyylillisesti yhteen. Ajattelen, että vuoden verran menisi kirjan valmiiksi saattamiseen. Toisaalta jos suunnittelen kirjan valmiiksi jo ennen kirjoittamista, pelkään, että siitä tulee tylsä järjen tuote vailla luovuutta ja elämänmakua.

Oikeastaan kysymykseni on, että kuinka paljon kirjaa kannattaa suunnitella etukäteen ja kuinka paljon vain luottaa itseensä ja tehdä tekstiä tajunnavirtana?

(Olen varsin tietoinen, ettei tähän kysymykseen ole yhtä oikeaa vastausta, mutta mielelläni kuulisin teidän omia kokemuksia, mitä olette hyväksi havainneet)
3428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä kyllä ajattelen että ois tosi hyvä tehä ensin sellanen tiivistetty suunnitelma. Ensin vaikka sisällysluettelo (toki täytyy muistaa että se tulee mahdollisesti muuttumaan) ja sitten tiivistelmä sisällöstä, vaikka jokainen essee lyhennettynä. Sitten voit silmäillä kokonaisuutta. Näyttääkö se supistetusti paperilla toimivalta? Jos näyttää, tai vaikka ei miltään täydelliseltä näyttäisikään, aloita vain kirjoittaminen. Muista: älä luovuta vaikka tekstisi tökkisi tai luovuutesi ehtyisi väliaikaisesti! Joudut mitä luultavimmin kirjoittamaan jokaisen esseen ainakin pariin-kolmeen kertaan. Kun kaikki tekstit näyttävät ja kuulostavat sellaisilta joiksi olit ne tarkoittanut, tee viimeistely ja tadaa - voit lähettää teoksesi kustantajalle. :)

Näin minä näen kirjoitusprosessin. Olen kuitenkin vasta hyvin nuori ja kokematon kirjustelija, joka on vasta kunnolla tutustumassa maailmankirjallisuuteen. Tiedän kuitenkin varmasti että haluan kirjailijaksi. Paljon ideoita ja kirjoittamisen iloa sinulle!

Äänestä
  • sanoistasi. Mukava lukea tällaisia viestejä.

    Varo maailmakirjallisuutta. En sano, että se on huonoa, mutta älä sorry sitä "kopioimaan". Aito ja hyvä kirjallisuus lähtee, niin kuin Erno Paasilinna on muistaakseni todennut, eletystä elämästä. Elä ja kirjoita siitä. Jos se myy, rikastut rahallisesti, jos ei niin rikastut vain ihmisenä. Tai siis näin minä näen kirjallisuuden, matkana ihmisyyden juurille. Rahan tekoon on paljon helpompia konsteja olemassa, mutta harva niistä tuo samaa tyydytystä, kuin oma luovuus.

    Tsemppiä ja menestystä sinullekin!

    Äänestä

  • rohkaisevista kirjoitti:

    sanoistasi. Mukava lukea tällaisia viestejä.

    Varo maailmakirjallisuutta. En sano, että se on huonoa, mutta älä sorry sitä "kopioimaan". Aito ja hyvä kirjallisuus lähtee, niin kuin Erno Paasilinna on muistaakseni todennut, eletystä elämästä. Elä ja kirjoita siitä. Jos se myy, rikastut rahallisesti, jos ei niin rikastut vain ihmisenä. Tai siis näin minä näen kirjallisuuden, matkana ihmisyyden juurille. Rahan tekoon on paljon helpompia konsteja olemassa, mutta harva niistä tuo samaa tyydytystä, kuin oma luovuus.

    Tsemppiä ja menestystä sinullekin!

    Katson kyllä mm. Oscar Wilden, Virginia Woolfin, Franz Kafkan ja lordi Byronin olevan lukemisen arvosia... ;) Nykykirjallisuus ei taas oikein iske, ääriromantikko kun olen - nykyään realismi elää ja voi hyvin fantasiamössön rinnalla, mutta vielä siihen tulee muutos...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eka kirja kirjoitti:

Moi!

Tekisi mieleni kirjoittaa kirja, mutta en pääse oikein alkuun. Kirjan rakenteena on eräänlainen essee-kokoelma, jossa on myös kehyskertomus, joka nitoo muuten erilliset esset yhdeksi kokonaisuudeksi. Aihepiiri elämänfilosofinen, mutta kehyskertomuksen henkilöitä en ole vielä osannut päättää - ehkä vain kertoja, tai sitten dialogi. Dialogista pidän kyllä, mutta se on aika vaikea laji.

Nyt kyselisin kokeneemmilta, miten tällaista hanketta pitäisi lähteä viemään eteenpäin. Teenko ensin jonkin käsikirjoituksen, "sisällysluettelon" tai suunnitelman, johon listaan mitä kirjaani halua sisällyttää, ja erityisesti mitä haluan kirjallani kertoa? Mikä olisi hyvä laajuus (pituus) käsikirjoitukselle?

Pelkään, että jos alan vain kirjoittamaan, niin teksti muuttuu prosessin aikana niin paljon, ettei alku ja loppu enää sovi tyylillisesti yhteen. Ajattelen, että vuoden verran menisi kirjan valmiiksi saattamiseen. Toisaalta jos suunnittelen kirjan valmiiksi jo ennen kirjoittamista, pelkään, että siitä tulee tylsä järjen tuote vailla luovuutta ja elämänmakua.

Oikeastaan kysymykseni on, että kuinka paljon kirjaa kannattaa suunnitella etukäteen ja kuinka paljon vain luottaa itseensä ja tehdä tekstiä tajunnavirtana?

(Olen varsin tietoinen, ettei tähän kysymykseen ole yhtä oikeaa vastausta, mutta mielelläni kuulisin teidän omia kokemuksia, mitä olette hyväksi havainneet)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu