Sivarit ovat sankareita. Uskaltavat vastustaa kusipäitä.
Sivari on hevari
tase p
6414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kyllä hevari itsekkin, mutta koen armeijan velvollisuudekseni tätä synnyinmaatani ja kansaani kohtaan. Sillä olenhan saanut elää korkean elintason suomessa puhuen suomea, saan myös siis käydä suomen armeijan puolustaa omaa maatani sen sijaan että marssisin vieraan lipun alla vieraitten asioitten puolesta! Kunnia tästä kuuluu suurelta osin sotiemme veteraaneille jotka osoittiva että pieni mutta sisukas armeijjamme on kykenevä estämään isänmaamme käytön isompien kynnysmattona!(mm.Stalin puhui tästä seikasta lähettiläällemme talvisodan rauhan neuvvotteluissa)Monet uskonnollisien ryhmien jäsenetkin pitävät sitä hyväksyttävänä, oman puolustamisena ja vaalimisena(eikä tappamisena). Pasifistien ja hippien haaveet ovat haaveita, niin kauan kun on ihmisiä on sotia, heikoimmat on aina alistettu ja heidän kohtalonsa ei ole valoisa. Kolminkertainen hurraahuuto sotiemme veteraaneille!!!
kapiaiset on kusipäitä
minulta pamahti nivelkierukka
no kapiaiset käski poikien siivota kasarmin
lattia "lintsarilla"
No siitä meni tolkku minulta.
Pistivät mielisairaalaan.
Sain diagnoosin "paranoidinen skitsofrenia"
Sain vapautuksen palveluksesta
Menin opettajan paikkaan, joka minulla oli
jo vakituiseksi myönnettynä
Open papereissani oli pelkkiä kiitettäviä
Suoritin open hommat eläkeikään asti ja
olin myös rehtorina
Paranoidinen skitsofrenia oli keksitty vain
siksi, etten pääse syyttämään kapiaisia
Kusipäitä ne on
Kolminkertainen eläköönhuuto sivareille
kapiaisten vittuilua ei ymmärrä
siellä on kaikki kieroutuneet tyypit
pompottamassa nuoria miehiä
sitä ei vaan keksitty, kyl sää sie sitä tautia ihan oikeesti sairastat...nappi naamaan ja mars mars...
No jos tollee todella tapahtunu nii sanoisimpa minäkin noista samalla tavalla...mutta jos ajattelee joitain maailma parhaita yksiköitä niin siellä seistääs sormilla hakataan kepeillä huudetaan että olet 0 yötä päivää...tuo ei siis ole vielä mitään..
Armeijaankaan eo pääse alle 18-vuotiaana.