Saapi katsoa,miten käytännössä vai ei...

Jokos on Koiramme-lehti postiluukusta kolahtanut?

Heti alussa mielenkiintoista ja tuhtia asiaa,
"Koirien terveys etusijalla myös näyttelykehässä".
Oisko nyt vihdoin päästy siihen,että puheitten sijaan alettaisiin asioihin myös puuttua.

Rotuja on myös kategoroitu sen mukaan,mihin olisi kiinnitettävä huomiota.
Selkeää tekstiä,ja tuskinpa noita vähättelemäänkään,päin vastoin,vaikka omanikin noista löytyy.
Huonoa,että ylipäätään ollaan tilanteessa,että löytyy,mutta hyvää,että jos tilannetta lähdettäisiin enemmän korjaamaan vihdoinkin.

Mielipiteitä?Uskotteko,että tulee myös näkymään,vaikka pitkällä tähtäimellä?

"Ulkomuototuomareilla on paljon vaikutusvaltaa".Lukee loppupuolella.
Tuon olen aina allekkirjoittanut.Juuri tuolta ne muutokset eniten lähtee.

46

3333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luukusta mutta aihe ei lienee tuntematon =)
      Ainakaan siis isolle ryhmälle kasvattajia/harrastajia.
      Omasta puolestani toivon,että suuntaus terveeseenpäin jatkuu...mutta...ne tuomarit,kuka heidät kouluttaisi?Olen monesti miettinyt tätä asiaa,esim aikanaan nöffini kanssa...siinä nartussa oli kaikkea,voimaa,liikettä terveyttä ja rodunomaisuutta...nykyihanteen mukaista "kakadun otsaa" sillä ei ole,vaan nöffin (vanhempi)pää...muutoin se oli rotumääritelmästä repäisty ja täysin terve A ja 0...liikkeet upeat.
      Ikinä ei pärjännyt kunnolla kehissä otsansa vuoksi,huomasin kuitenkin että pienenpi vika oli pahasti kierteiset raajat,yksi jolla kyynärät tohjona(kuvattu myöh 3 ja lopettettu rikon vuoksi),ontui molempia,yksi jolla oli luomet kiertyneet...kaikki nämä palkittiin aina hyvin??????Omani oli terveyden perikuva ja kovin kaunis nöffi,ainoita narttuja joilla myös koko riitti määritelmän vaatimuksiin..
      Tuomareista on kasvatus paljolti kiinni,moni uskoo/haluaa uskoa tuomarin sanaan...ja sitä tuomaria joka ei palkinnut ei kannata kuunnella tietenkään =)
      Silti toivon,että muutoksia tulee...ensin pitää vaan lakata ihannoimasta sitä joka on komein,runsain....

      • No tuossa Koiramme-lehdessä oli juttua siitä,miten tietoa laitetaan eteenpäin.
        Oota niin näet :)

        Ja tuo tarinasi on tosi tuttua.Taitaa olla tyyppiesimerkkejä suoraan sanottuna.
        Omista harrastamistani niitä löytyy niin,että hitaampia hirvittää.Tosin tuon toisen ison kohdalla täytyy sanoa,että siinä on menty melkoisesti parempaan suuntaan,kun vertaa mitä oli 90-luvulla.
        Erkkarissakin oli tosi kauniita,hyvin liikkuvia koiria.Ylityypit oli pitkästä aikaa harvinaisia.
        Ja tuomarikin teki aikas rohkean vedon.Pisti junnukoiran ropiksi.Joka vielä kaikenlisäksi näytti ihan ikäiseltään :)

        "Silti toivon..."Ihan samat on ajatukset :)

        ps.Ja ei niissä pikkuisissakaan tarttis väkisin vääntää pelkkää miniatyyria,näyttävyyttä kun sekin nykyään on,varsinkaan kun rotumääritelmässä on selvät kokomitat,eikä kehoteta missään kohtiin siihen...

    • Vielä suurempi vaikutus olisi jos ei kutsuttaisi tuomareita kaukaisista maista. Eli mun viestini menee näyttelytoimikuntien tuomarilistaa laativille.

      - Ei ole mitään mieltä että Pohjoismaiset tuomarit ja Englantilaiset kiinniittäisivät huomiota ylilyönteihin ja sitten tulisi noista muista maista tuomareita jotka taas palkitsevat.

      • unohtu äskeisestä.

      • Toisaalta tuo on kinkkinen juttu.Kun esim.omistani kun puhun,niin suoraan sanottuna,niitä ääripään tuomareita löytyy valitettavasti niin täältäkin,kuin ulkomailta.Ja sitten taas ihan toisinpäin.
        Esim.tuosta pikkurodustakin on hyvinkin arvostettu suomalainen tuomari ;/ sanonut,että ainoa oikea sellainen on tietyn kokoinen.Ja se tietyn kokoinen on ihan alarajalla...
        Ja kuten tiedetään,mitä ongelmia pieni koko voi tehdä,mm.lisätä synnytysvaikeuksia.

      • molossi kirjoitti:

        Toisaalta tuo on kinkkinen juttu.Kun esim.omistani kun puhun,niin suoraan sanottuna,niitä ääripään tuomareita löytyy valitettavasti niin täältäkin,kuin ulkomailta.Ja sitten taas ihan toisinpäin.
        Esim.tuosta pikkurodustakin on hyvinkin arvostettu suomalainen tuomari ;/ sanonut,että ainoa oikea sellainen on tietyn kokoinen.Ja se tietyn kokoinen on ihan alarajalla...
        Ja kuten tiedetään,mitä ongelmia pieni koko voi tehdä,mm.lisätä synnytysvaikeuksia.

        meinaan näiden kotoisten tuomareiden suhteen. Jos vielä päästään samaan kuin naapurissa, että joudutaan täyttämään niitä kaavakkeita niin uso pois hitaasti mutta edeten;))

      • umalehtinen kirjoitti:

        meinaan näiden kotoisten tuomareiden suhteen. Jos vielä päästään samaan kuin naapurissa, että joudutaan täyttämään niitä kaavakkeita niin uso pois hitaasti mutta edeten;))

        Juu,toivotaan :)

        Tosin voi tulla sitten kehäsihteereillekin lisää duunia,jos tuomarit antaa sen hommankin heille kirjoitettavaksi.
        Aatteles,jos on vaikka oikein verbaalisesti lahjakas tuomari :D

        ja kiehtoa kummasti;))) Onneksi mulla on kamera kännyssä:-DD

    • Manta.Elviira

      lehteen, selailin noin niinkuin ylimalkaan huomista odotellen, perehtymättä lukaisin äkkipikaa k.o. artikkelin.

      Sen lopussa on myös lause: ..."Kaikkiin rotumääritelmiin on nimittäin lisätty lause: 'Selvästi epänormaali rakenne on hylkäävä virhe'".

      Ajan kanssahan muutokset saadaan aikaiseksi. Koiranjalostuksessakin tähänkin päivään saakka siihen pisteeseen, että pitää tarttua sen tuottamiin ei toivottuihin tuloksiin kyseessä olevalla tavallakin.

      Ulkomuototuomareilla omien näkemystensä kautta on ollut hyvinkin suuri osa kehitykseen koirasukupolvien ulkonäköön.

      Heillä kaikilla on ja on ollut (?) sama rotumääritelmä käytössään yksittäistä koirarotua arvosteltaessaan.
      Miten kuitenkin on saatu esim. samasta rodusta luotua sekä käyttö- että näyttölinjat seurauksin, ettei käyttölinjainen terveellä rakenteeltaan erittäin hyvä koira saa näyttelyissä erittäin hyvää arvostelua?

      Ulkomuototuomareilla on opiskeltavaa siinä, mikä on "...Selvästi epänormaali rakenne"...
      Ja tuosta esiintynee polemiikkia myös koiria jalostavissakin piireissä.

      • Oiskohan niin,että ylipäätään on silmä hämärtynyt rotumääritelmiin jotenkin siinä vaiheessa,kun jotenkin alettiin lipsua kohti enemmän showmeininkiä näytelmissä?
        Eli kaiken tavoin enemmän näyttävyyttä,myös koiriin.Eli mitä näyttävämpi,sen parempi.
        Josta osaltaan sitten jakautuminen näyttöön ja käyttöön,kun sitten näyttävyys on heikentänyt toimintapuolta,tavalla tai toisella.Tosin onhan niitäkin kasvattajia,joilla ei pahemmin tunnu itseään edes kiinnostavan oman rodun kyky käyttöön ym.ja vähän ehkä syystä tai toisesta toisinkin päin.
        Luulen,että jokusiakin syitä löytyy,ko.omien rotujen harrastajat ehkä ovat parhaat kommentoimaan omien rotujen kohdalta kumminkin.
        Oma henk.kohtainen mielipide,korostan henk.kohtainen,että jokaisen käyttörodun pitäisi pystyä myös työskentelyynsä,ja olla ulkomuodoltaan sellainen,että ei olisi jakoa.
        Myöskin olen sitä mieltä,että ei pahitteeksi olisi kasvattajalta harrastaa niitä lajeja,rodun omia,joissa näkyy sitten myös kunnolla se fyysinen kestävyys tarkoitukseensa,ja osaltaan myös ehkä henkinenkin.

        Toi viimeinen kappale on ihan tosi.Mutta toisaalta jotenkin maalaisjärkinenkin juttu,jos se vaan haluttaisiin niin nähdä.
        Eli toisin sanoen,jos vaikka ajattelen omia rotujani,niin eiköhän jokainen terveellä maalaisjärjellä pysty sanomaan,mikä on liioiteltua ja mikä epätervettä.
        Esim.iso rotu on siitä selkeä esimerkki,vähän kuin Davan mainitsemassakin.
        Mitä isompi,raskaampi eli näyttävämpi,niin sen vähemmän selviin raskaisiin virheisiinkään kiinnitetään huomiota.
        Eli karkeat esimerkit kyllä näkyy,jos ne vaan halutaan.

        Tosin muutosta ainakin yritetään jossain tasolla.
        Mm.rodun kotimaan erkkarissakin on männävuosina tuomarit palkinneet pienempiä koiria ihan kärkeen.Ja pienemmällä tarkoitan kokonaisuutta,harmoonisuutta,ja ulkonäköä,jolla pystyisi hoitamaan ilman sydäriä vaikka vanhat historian hommansa ;=)

      • Manta.Elviira
        molossi kirjoitti:

        Oiskohan niin,että ylipäätään on silmä hämärtynyt rotumääritelmiin jotenkin siinä vaiheessa,kun jotenkin alettiin lipsua kohti enemmän showmeininkiä näytelmissä?

        ja sen liittäminen eläimiin yleensäkin on mielestäni arveluttava juttu.

        Mulla tekee pahaa ja paljon se, kuinka paljon ihminen omilla valinnoillaan kykenee säätelemään eläinten lisääntymisetä ja jalostusta.
        Etupäässä ajateltuna lemmikki- ja kotieläinten osalta, niin hyvässä kuin pahassakin.

      • Manta.Elviira kirjoitti:

        Niinpä.Ihan ajattelemisen arvoista.
        Varsinkin,kun vaara taitaa olla niin monessa se,että vauhtisokeus iskee.

      • Manta.Elviira
        molossi kirjoitti:

        Niinpä.Ihan ajattelemisen arvoista.
        Varsinkin,kun vaara taitaa olla niin monessa se,että vauhtisokeus iskee.

        koirienkin kasvattajille kehitellä myös lasit, jotka suojaavat moiselta sokeudelta?

        En yksinkertaisuudessani ymmärrä, mitä tarkoitat vauhtisokeudella, mutta jos tarkoitat koirankasvattajan näennäistä hyvää menestystä näyttelyissä vaikkakin koiren epäterveenkin ruumiinrakenteen muodossa niin intomielinen kasvatustyö noiden yksilöiden perusteella on vauhtisokeutta.

        Pitäisi.

        Mutta propleema on pitkälti siinä,että kun ne monet kasvattaa sen tyyppisiä koiria,joita tuomarit palkkaa.Josta sitten mainetta ja kunniaa (usein kun se tunnutaan vaan mitattavan varsinkin näytelmäroduilla)pelkästään näytelmien perusteella.Sekä myös saattaapi avittaa pentujen myyntiä...

        Toisaalta,voihan sitä kasvattajienkin silmä pitää ääripäistä.Makuasia,mutta viimekädessä kuitenkin pitäisi miettiä minkä kustannuksella.Ja ylipäätään ollaanko enää edes rotumääriteelmässä...

      • molossi kirjoitti:

        Oiskohan niin,että ylipäätään on silmä hämärtynyt rotumääritelmiin jotenkin siinä vaiheessa,kun jotenkin alettiin lipsua kohti enemmän showmeininkiä näytelmissä?
        Eli kaiken tavoin enemmän näyttävyyttä,myös koiriin.Eli mitä näyttävämpi,sen parempi.
        Josta osaltaan sitten jakautuminen näyttöön ja käyttöön,kun sitten näyttävyys on heikentänyt toimintapuolta,tavalla tai toisella.Tosin onhan niitäkin kasvattajia,joilla ei pahemmin tunnu itseään edes kiinnostavan oman rodun kyky käyttöön ym.ja vähän ehkä syystä tai toisesta toisinkin päin.
        Luulen,että jokusiakin syitä löytyy,ko.omien rotujen harrastajat ehkä ovat parhaat kommentoimaan omien rotujen kohdalta kumminkin.
        Oma henk.kohtainen mielipide,korostan henk.kohtainen,että jokaisen käyttörodun pitäisi pystyä myös työskentelyynsä,ja olla ulkomuodoltaan sellainen,että ei olisi jakoa.
        Myöskin olen sitä mieltä,että ei pahitteeksi olisi kasvattajalta harrastaa niitä lajeja,rodun omia,joissa näkyy sitten myös kunnolla se fyysinen kestävyys tarkoitukseensa,ja osaltaan myös ehkä henkinenkin.

        Toi viimeinen kappale on ihan tosi.Mutta toisaalta jotenkin maalaisjärkinenkin juttu,jos se vaan haluttaisiin niin nähdä.
        Eli toisin sanoen,jos vaikka ajattelen omia rotujani,niin eiköhän jokainen terveellä maalaisjärjellä pysty sanomaan,mikä on liioiteltua ja mikä epätervettä.
        Esim.iso rotu on siitä selkeä esimerkki,vähän kuin Davan mainitsemassakin.
        Mitä isompi,raskaampi eli näyttävämpi,niin sen vähemmän selviin raskaisiin virheisiinkään kiinnitetään huomiota.
        Eli karkeat esimerkit kyllä näkyy,jos ne vaan halutaan.

        Tosin muutosta ainakin yritetään jossain tasolla.
        Mm.rodun kotimaan erkkarissakin on männävuosina tuomarit palkinneet pienempiä koiria ihan kärkeen.Ja pienemmällä tarkoitan kokonaisuutta,harmoonisuutta,ja ulkonäköä,jolla pystyisi hoitamaan ilman sydäriä vaikka vanhat historian hommansa ;=)

        yritin jo kerran linkittää en onnistunut. Siis klikkaa auki linkistä Hassen palsta, aina ajankohtainen artikkeli.
        http://www.toydogs.net/tiedote/tiedote.htm

      • paul.v
        umalehtinen kirjoitti:

        yritin jo kerran linkittää en onnistunut. Siis klikkaa auki linkistä Hassen palsta, aina ajankohtainen artikkeli.
        http://www.toydogs.net/tiedote/tiedote.htm

        siel keskust haut tillaisuks räävit kahrel kirjuituksel ip sammoo turkkust näyttee.

      • paul.v kirjoitti:

        siel keskust haut tillaisuks räävit kahrel kirjuituksel ip sammoo turkkust näyttee.

        tuo ärsyttävä jänkkääminen. etkö osaa edes kirjoittaa?

      • sinun oma
        majorica kirjoitti:

        tuo ärsyttävä jänkkääminen. etkö osaa edes kirjoittaa?

        kirjoitustaitosi?

      • sinun oma kirjoitti:

        kirjoitustaitosi?

        kuin tuo sönkkääminen.

      • paul.v kirjoitti:

        siel keskust haut tillaisuks räävit kahrel kirjuituksel ip sammoo turkkust näyttee.

        sinulle.
        Kiva kun vastasit viestiini, en juurikaan siitä mitään ymmärtänyt, mutta tuskimpa väliä.
        Nauti pääsiäisestä ja ulkoile seuraamalla kevään etenemistä;)))
        Se on MOI!

      • Etkö tiedä?
        umalehtinen kirjoitti:

        sinulle.
        Kiva kun vastasit viestiini, en juurikaan siitä mitään ymmärtänyt, mutta tuskimpa väliä.
        Nauti pääsiäisestä ja ulkoile seuraamalla kevään etenemistä;)))
        Se on MOI!

        Eihän Pitkäperjantai ole iloinen päivä vai iloitsetko siitä että Jeesus kärsi tuskat ristiin kiinni naulattuna?

      • hyvinkin

    • en jaksanut lukea ketjua. Mutta omalta osaltani toivoisin, että ääripään ylilyönteihin kiinnitettäisiin huomiota. Itsellä tosin paria vähän harvinaisempaa rotua, ja niiden kohdalla toivoisi, ettei sellaisiin toissijaisiin juttuihin kuin hännänkantoon kiinnitettäisi muuten hyvärakenteisella koiralla niin paljon huomiota. Loppujen lopuksi ne geneettiset pullonkaulat saattavat muodostua paljon suuremmaksi ongelmaksi

      • reps,

        "ääripään ylilyönteihin kiinnitettäisiin huomiota", sopii niin hyvin tähän ketjuun!!!! Kantsii kuule lukea koko ketju, et kadu jos luet!!!

      • reps, kirjoitti:

        "ääripään ylilyönteihin kiinnitettäisiin huomiota", sopii niin hyvin tähän ketjuun!!!! Kantsii kuule lukea koko ketju, et kadu jos luet!!!

        tällä kertaa ;))

      • davalyan kirjoitti:

        tällä kertaa ;))

        mä teen sen huomenna, jos ketju on vilä paikoillaan :)

      • hinski kirjoitti:

        mä teen sen huomenna, jos ketju on vilä paikoillaan :)

        Eläpäs nyt manaa,ettei olisi.
        Silloin harvoin,kun saa itsestään irti aloituksen verran,niin jos se oitis häviää,niin menisi jo painajaisen puolelle o_O >:P

      • molossi kirjoitti:

        Eläpäs nyt manaa,ettei olisi.
        Silloin harvoin,kun saa itsestään irti aloituksen verran,niin jos se oitis häviää,niin menisi jo painajaisen puolelle o_O >:P

        niin käy...toivon ettei =)

      • molossi kirjoitti:

        Eläpäs nyt manaa,ettei olisi.
        Silloin harvoin,kun saa itsestään irti aloituksen verran,niin jos se oitis häviää,niin menisi jo painajaisen puolelle o_O >:P

        jokainen tänne kirjoittaja kohtaa juuri tuon riskin?

      • davalyan kirjoitti:

        tällä kertaa ;))

        erhdyksessä kahlasin puoleen väliin ja tää taas näitä ketjuja....

      • molossi kirjoitti:

        Eläpäs nyt manaa,ettei olisi.
        Silloin harvoin,kun saa itsestään irti aloituksen verran,niin jos se oitis häviää,niin menisi jo painajaisen puolelle o_O >:P

        anteeksi ensimmäinen vastaukseni. Kuvittelin vastaavani asiallisessa ketjussa..... pitäishän tuo jo tietää :)))

      • hinski kirjoitti:

        anteeksi ensimmäinen vastaukseni. Kuvittelin vastaavani asiallisessa ketjussa..... pitäishän tuo jo tietää :)))

        Eiköhän useinpienkin ketjujen tarkoitus ole olla asiallinen.Jos se muuksi muuttuu,ei sille mitään voi.Vielä vähemmmän aloittaja.
        Jokainen voi kuitenkin tehdä ketjuista omalta osaltaan asiallisen ;),vaikka keskustella ja vastata asiallisiin viesteihin :)
        Muut voi jättää vaikka huomioimatta ;)

        Kyllä tässäkin ketjussa on ihan asiallisia viestejä tullut,ja mielenkiintoistakin keskustelua saatu aikaan.
        Kiitos siitä keskustelijoille :)

        sinulle. jos tämä ketju vielä joskus on jäljellä kun minulla on aikaa niin luen sen. minulle kun ei tuta koiramme lehteä tule kun en siellä suomessa asu niin en oikein tiedä mistä oli kysymys.
        mutta sinulla on aina asiallisia ja hyviä juttuja ;-)

      • majorica kirjoitti:

        Kiitos samoin sinne,ja pikkukavereille rapsutukset :)

        Toivottavasti ketju säilyy.Ihan hyvää keskusteluakin tässä on ja mielipiteitä.Niitä toivoinkin aloittaessani.

        Koiramme-lehden saa kennelliton jäsen.Jos kiinnostaa,niin voit liittyä.Lehti on mielestäni vuosivuodelta parantunut,ja nyt on kyllä melkoinen lukupaketti.
        Uskon,että osa koiraihmisistä taitaa kuulua liitton ihan vaan lehden takia.
        Nykyään sitä saa myös jostain lehtipisteistä,ja kirjastoistakin :)

    • arkipiru

      ole nämä koirarodut tälle asteelle vienytkin???
      Olisihan se pitänyt nähdä jo vuosikymmeniä sitten, että koirien ulkomuoto rupee olemaqan tärkeämpää kuin terveys.

      • ulkomuototuomareita voi syyttää. Kyllä osasyynä on tuo hemmetinmoinen kilpailuvietti ihmisissä.
        Pitää aina voittaa ja mitä enemmän sitä parempi.
        Joskus kauan sitten oltiin tosi iloisia kun koira sai laatuarvostelussa 1:sen eli punaisen nauhan. Vielä jos siihen tuli kilpailuluokassa se vaaleanpunainen, oli riemu rajaton. Sertin saanti oli jo iso asia. Kohta ei tyydytty enää siihen. Piti saavuttaa Rodun parhaan arvo ja päästä ryhmäkehään. Sekään ei enää riittänyt, siellä ryhmissä kun tuli saada sijoitus. JNE
        Linkittämäni Hassen artikkeli kuvaa hyvin tuota ilmiötä.
        En ymmärrä miksi aina pitää kilpailla, ja miksi aina pitää olla kaikessa paras. Kasvattajat kilpailevat keskenään rodun sisässä.
        Tämä on mielestäni painava syy tähän missä nyt olemme. Eli Halutaan kasvattaa voittajia, ei enää niinkään koiria. Hieman karrikoitu kyllä, mutta tätä mieltä olen.

      • ihminen jonka
        umalehtinen kirjoitti:

        ulkomuototuomareita voi syyttää. Kyllä osasyynä on tuo hemmetinmoinen kilpailuvietti ihmisissä.
        Pitää aina voittaa ja mitä enemmän sitä parempi.
        Joskus kauan sitten oltiin tosi iloisia kun koira sai laatuarvostelussa 1:sen eli punaisen nauhan. Vielä jos siihen tuli kilpailuluokassa se vaaleanpunainen, oli riemu rajaton. Sertin saanti oli jo iso asia. Kohta ei tyydytty enää siihen. Piti saavuttaa Rodun parhaan arvo ja päästä ryhmäkehään. Sekään ei enää riittänyt, siellä ryhmissä kun tuli saada sijoitus. JNE
        Linkittämäni Hassen artikkeli kuvaa hyvin tuota ilmiötä.
        En ymmärrä miksi aina pitää kilpailla, ja miksi aina pitää olla kaikessa paras. Kasvattajat kilpailevat keskenään rodun sisässä.
        Tämä on mielestäni painava syy tähän missä nyt olemme. Eli Halutaan kasvattaa voittajia, ei enää niinkään koiria. Hieman karrikoitu kyllä, mutta tätä mieltä olen.

        kasvatit eivät ole saavuttaneet mitään merkittävää yhtä koiraa lukuunottamatta.

      • ihminen jonka kirjoitti:

        kasvatit eivät ole saavuttaneet mitään merkittävää yhtä koiraa lukuunottamatta.

        on saavuttanut sen mikä alunperin on ollut tarkoituski, eli olla omistajalleen se maailman paras koira ja ihana kaveri;))

      • tarkoituksesi että
        umalehtinen kirjoitti:

        on saavuttanut sen mikä alunperin on ollut tarkoituski, eli olla omistajalleen se maailman paras koira ja ihana kaveri;))

        myit perinnöllistä sairautta sairasstavan koiran?

      • tarkoituksesi että kirjoitti:

        myit perinnöllistä sairautta sairasstavan koiran?

        ja suvussa ei patellaa ennen.
        Sekin koira on omistajalleen se maailmman tärkein ja ihanin kaveri:)) Vai oletko eriä mieltä??

      • Olitko se sinä?
        umalehtinen kirjoitti:

        ja suvussa ei patellaa ennen.
        Sekin koira on omistajalleen se maailmman tärkein ja ihanin kaveri:)) Vai oletko eriä mieltä??

        Olitko se juuri sinä joka olit valmis käyttämään tutkimatonta urosta, sanoit että jälkeläiset voi sitten kuvata.

      • Olitko se sinä? kirjoitti:

        Olitko se juuri sinä joka olit valmis käyttämään tutkimatonta urosta, sanoit että jälkeläiset voi sitten kuvata.

        löydät kaiken tarpeellisen tiedon jalostusnetistä.
        Tarkemmat tiedot kasvatustyöstäni ja jalostusvalinnoiistani saa kiinnostunut ottamalla minuun yhteyden puhelimitse, tai sähköpostilla.
        Helppoa eikö totta;)))

      • halua enää

        täällä kertoa kyseenalaisista tavoista jotka olisit valmis hyväksymään omien puheidesi mukaan?

      • halua enää kirjoitti:

        täällä kertoa kyseenalaisista tavoista jotka olisit valmis hyväksymään omien puheidesi mukaan?

        Tämä palsta ei ole koirapalsta ollut pitkään aikaan jos koskaan.
        Edelleen tietoja jalostusvalinnoistani minulta saa puhelimitse ja sähköpostitse, tai tarttumalla hihaan ja keskustelemalla kasvokkain.

      • peräänkuulutit

        avoimuutta, mihin se on kadonnut?

      • Luulenpa,että hommassa on ollut monta tekijää,mitkä on vaikuttaneet.Mainitsemasi on niistä yksi,siis siinä mielessä,että ainakin tuomaroinnissa olisi hyvä kiinnittää huomiota niihin seikkoihin,jotka selkeästi on näkyvissä,ja varoa hakea pääasiassa näyttävyyttä,ja silmien hämärtymistä niiltä osin.
        Tosin tähän kohtiin on muistettava,että on paljon niitäkin tuomareita,jotka nimenomaan on tarkkoja terveyteen vaikuttavista ja tärkeimmistä ,kuten rakenteesta ym.ja luonteesta,ainakin niiltä osin mitä itse pystyvät näkemään kehässä.
        Itse arvostan niitä tuomareita kovasti,jotka ovat linjansa näissä asioissa pitäneet alusta asti.

        Mutta tuo Uman mainitsema on myös ehkä yksi tekijä ketjussa ollut.

    Ketjusta on poistettu 97 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      596
      16388
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      51
      14678
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      377
      9258
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      45
      5269
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      11
      4512
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      171
      3019
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      111
      1810
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1339
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      90
      1245
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1227
    Aihe