Mikkosten lapset

Varsin skeptisellä mielellä avasin telkkarin ja ryhdyin katsomaan kohuttua Mikkosten maailma-ohjelmaa.Se oli odotusteni mukainen eli siis varsin tyhjänpäiväinen ja lähinnä Mikkosen pariskunnan itsekehua ja erinomaisuuden toitotusta.
Surullisella mielellä minun on todettava, että kyseinen perhe näyttää käyttävän lapsiaan rahanhankintakeinona. Sellainen kuva syntyi, kun kuunteli perheen pikkupoikien ennalta opettelemia repliikkejä. Oli kuin kaksi papukaijaa olisi ollut äänessä.
Ohjelma voi jättää pysyviä traumoja kyseisille lapsille.
7615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joku puhui asiaa, empä olisi uskonut Mikkososta. Hyvä että edes joku tohtii puhua.

Äänestä
  • Mikkosetkin maahanmuuttajia ? Kyllä nekin pitäisi lähettää takaisin.

    Äänestä

jos tietäisin minne voin soittaa ja teettää ohjelman omista ylivilkkaista muksuista, niin tekisin sen silmän räpäyksessä. Liksaa vastaan tietenkin.

Äänestä

Kerrankin joku puhuu asiaa niin kuin se on.
Jos joku oli eri mieltä niin voi muuttaa Suomesta.Ollaan me Suomalaiset sokeita.Ei tajuta kun ollaan liian vieraan varaisia.Suurin osa maahanmuuttajista on oikealla asialla, mutta se pieni osa äkkiä takaisin.Miksi me suojellaan sotilaskarkureita.Ei sota lopu jos akat jätetään tuleen ja itse kyyrötetään ulkomailla.

Äänestä

kuulosti jo aika pahalta, en katso ikinä

Äänestä
  • Sen keskustelun TV:stä satuin katsomaan, jossa sivistymätön perheenäiti puhui toisen päälle.
    Huhuh huh.

    Äänestä

Soittaako ne lapset siinä Show:ssa selloa tai klarinettia? Vai onko lapsille käsikirjoituksessa annettu joku muu rooli? Kumpi aikuisista hahmoista on uskottavampi, Timo T.A vai hänen vaimonsa?

Miten olisi, eikö sekin olisi hyvä, jos showssa voisi vierailla ainakin Hermunen, Andy mcCoy ja joku muu poppari?
Mitäpä arvelette, kun lapsia ei ilmeisesti perheessä viedä tarhaan, niin saammeko vielä sarjan myötä kokea spektaakkelin, jossa perhe käy kaupassa, on vuorovaikutuksissa ihmisten kanssa ja kotipöydän ääressä matkalta palattua syväanalysoidaan kokemuksen moraalisenpohjan kestävyys?

Aikamme on sellainen, että se vaatii arvojohtamista ja Mikkosiltahan me voimme asiasta oppia! Kiitos tästä heille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UnskiK kirjoitti:

Varsin skeptisellä mielellä avasin telkkarin ja ryhdyin katsomaan kohuttua Mikkosten maailma-ohjelmaa.Se oli odotusteni mukainen eli siis varsin tyhjänpäiväinen ja lähinnä Mikkosen pariskunnan itsekehua ja erinomaisuuden toitotusta.
Surullisella mielellä minun on todettava, että kyseinen perhe näyttää käyttävän lapsiaan rahanhankintakeinona. Sellainen kuva syntyi, kun kuunteli perheen pikkupoikien ennalta opettelemia repliikkejä. Oli kuin kaksi papukaijaa olisi ollut äänessä.
Ohjelma voi jättää pysyviä traumoja kyseisille lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu