Kävin Sharmissa kolmannen kerran. Kolme päivää sukeltamassa Colonan matkassa ja yksi snorklauspäivä kansainvälisen porukan kanssa. Kaikki sujui hienosti ja oli hauskaa.
Positiivinen yllätys oli että egyptiläinen perhe viereisessä laivassa snorklausretkellä oli vauvasta vaariin ja mummoon äärimmäisen ystävällisiä ja kiinnostuneita ottamaan kuvia vaaleista naisista. Huivit vain heilahtelivat kun ihmettelivät pikkubikinit päällä kulkevia suomalaisia naisia. Taisi olla heille ensimmäinen tämäntyyppinen retki.
Meidän laivassa oli kaksi palestiinalaista pariskuntaa. Naiset huivin ja kaavun alla olivat mielissään kun heitä kävi jututtamassa, miehet olivat tosikon oloisia. Naiset kävivät myös snorklaamassa aika kattava vaatetus päällä. Muistutti lähinnä vesikävelyä. Oppaat ja omat miehet tekivät hinaustyötä.
Pyhän Katariinan luostarin retki oli erilainen kauniiden vuoristo ja autiomaan maisemien suhteen.
Dahabin kaupunki on pieni ja mielenkiintoinen. Sinne täytyy mennä joskus vielä pariksi yöksi.
Mitään mahatautia ei ollut. Vettä tuli juotua pari litraa päivässä, tuoremehua, olutlasi ja pakallista viiniä pari lasia päivän mittaan. Jos aamulla joskus maha tyhjenee kerralla niin eikö se ole helpottava asia.
Nämä mahatautijutut ovat häiriköiden kirjoittelua. Toki semmoistakin voi sattua mutta kummallista on ylenmääräinen kiinnostus tuommoisiin asioihin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiva kuulla positiivisiakin asioita reissusta. Ensi viikolla ois lähtö Sharmiin ensimmäistä kertaa. El gounassa olin viime vuonna. Joten maa ja tavat on sen verran tuttuja.
noita paskanjauhajia riittää näillä foorumeilla, olipa aihe mikätahansa.Itse olen menossa syksyllä Sahramiin,Hurghadassa olen käynyt kolmesti, elikkä olen samaa mieltä kanssasi.
lokakuussa buukattu 2 viikon matka sharmiin Deltan lomakylään :) en malta odottaa
jutut, eikö ihmiset pese käsiään ennen ruokailua? onhan se selvää että kun ollaan kuumassa ja ei niin puhtaassa maassa ja missä bakteerikanta on eri, että vähän voi mahassa möyrähtää. mutta mitä sitten, on se maha kurahtanut ihan täällä kotimaassakin. itsellä ei ollut egyptissä mitään ongelmaa vatsan kanssa, käsidesi on aina mukana.
Syömässä oltiin iltahämärässä. Tilattiin paistettua kalafilettä ja ajateltiin että voisi ottaa olutta juotavaksi. Ei ollut ravintolan myyntivalikoimassa mutta sanoivat että voi itse ostaa ihan vieressä olevasta marketista, kioski paremminkin. No pyysin tarjoilijaa aukaisemaan pullot. Hän toi korkinavaimen ja näytteli taivaalle että Allah näkee jos hän aukoo tämmöisen pullon. Asia ratkesi sillä että minä aukaisin, ei tuo taida paljon perustaa minun touhuistani.