Herätys

Herätys

Totuus on yhtä alaston vaikka se kuinka puettaisiin viimeisen muodin mukaan./S.J.Lec
Jäin miettimään tv-ohjelmaa, jossa Ahti Hirvonen oli keskustelemassa Mauno Saaren kanssa ”Minun uskoni” sarjassa. Pankinjohtaja oli kokenut herätyksen isänsä vakavan sairauden aikana
alkaen lukea raamattua. Hän kertoi hyvin mielenkiintoisesti omaa kamppailuaan ja ja seurakunnan toimintaan mukaan tuloaan. Erityisesti hän tunsi Tuomas-messun elävöittävän vaikutuksen.
Rukoustoiminnan lisääntymisen tilaisuuksissa.
Mauno Saaren kysymykseen ensisijaisesta rukouksesta pankinjohtaja Ahti Hirvonen sanoi pyytävänsä Suomen kansalle herätystä.
Eräitä tällaisia merkkejä on viime vuosikymmeninäkin ollut. Etelä-Pohjanmaalla sai kansanliikkeen
Niilo Ylivainion tilaisuudet 1970-luvulla. Nokian herätys taas on vaikuttanut viime vuosina voimakkaimmin.
Hämmentyneenä olen seurannut itseäni läheisimpänä olleen SLEY:n riitaisuuksia. Ovatko vanhat herätysliikkeet kenties ”rappeutumassa” vai voimmeko laittaa uutta viiniä vanhoihin leileihin?
Miten te koette nämä nykyiset uudet herätysliikkeet ?
12453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Katsoin myös samaa ohjelmaa.
Minä jäin miettimään sitä,että pitääkö tapahtua aina jotain mullistavaa,jotain aivan traakista että ihmiset heräävät ja tulevat uskoon.
Kun ihmiset kokouksissaan todistavat niin he yleensä kertovat nitä heille on tapahtunut,
että sen jälkeen tulivat uskoon.
Sitä kauttako Jumala heille kirkastuu,jonkun vankila reissun tai vakavan sairauden tai alkoholin väärin käytön kautta,eikö löydetä helpompaa tietä uskoon tullakseen.
Että tälläisiä minä jäin siitä ajattelemaan.

Äänestä
  • ihan huuhaa porukoita kaikki lahkolaiset ja suurin osa muistakin uskovaisista.
    Valehtelevat senkun kerkiävät ja kehuvat itteensä.
    En ole nähnyt yhtään rehellistä koko joukossa,
    mitä minä tunnen.
    En tosin tunnekaan kun muutaman joka on minulle
    jo sekin liikaa.
    Huom: En yleistä.
    Voihan niitä rehellisiäkin olla, minä en vaan ole vielä tutustunut yhteenkään.

    Äänestä

rustataan uusia lakeja melkein päivittäin ja minusta näyttää sille, että maailmantilanne on kohta selkiytyneessä vaiheessa kaikkien nähdä kuinka historia toistaa itseään.

Miksi kukaan ei osoita sormella ja sano kaikkien tajuttavalla tavalla, että "eihän keisarilla ole vaatteita ollenkaan!" Itse en uskalla. Ja lisäksi toivon olevani väärässä. Koetan perustellakin väärässäolemistani sillä, että minä en voi tietää kun olen vain kansakoulun käynyt, enkä voi mitenkään ymmärtää maailmanpolitiikkaa.

Kohdalleni sattuneista, melkein kaikista uskovaisista minulla on samanlaiset kokemukset kuin Lokarilla. Olen jutellut monien uskontokuntien edustajien kanssa, eikä heidän uskonsa tee minua autuaaksi.

Sukulaisten, läheisten ystävien ja tuttujen kuoltua, ja oltuani heidän siunaustilaisuuksissaan epäuskon kokemus jää taustalle. Sen saa aikaan tieto siitä, että itseäkin kohtaa kuolema jossain vaiheessa ja niinpä tällaisena vuohenakin on helppo samaistua muuhun surevaan joukkoon.

Kuoleman suuruus peittää alleen pikkuseikat. Luonto on sen asettanut. Jotkut ihmiset sanovat, että eläin ei tiedä omasta kuolemastaan.
Kyllä tietää. Tietää jopa paremmin kuin ihminen. Elefantitkin menevät omille hautausmailleen kuolemaan ja pienimmilläkin eläimillä näkyy olevan itsesuojeluvaisto.

Olen kuunnellut televisiosta joidenkin nuorten pappien puheita. He ovat vähemmän teeskenteleviä kuin entisajan kadotukseen joutumisella uhkailijat ja pidän näitä nuoria miellyttävinä, jopa maailmaa parantavina.

Noilla nuorilla papeilla on kiinnostavia Raamatusta otettuja viisauksia oman viisautensa lisäksi. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö heillä olisi myös herkkyyttä havaita esimerkiksi eri suvuissa olevista, vaietuista henkisen väkivallan muodoista. Ovathan he niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä.

Kirjoitan tämän edelleen niissä tunnelmissa, joissa kirjoitin jo eilen kun olin vähän lepäillyt hautajaisista tultuani.

Äänestä
  • Itse olen koekenut vieraantumisen uskonnollisista herätysliikkeistä.
    Raamattua ja erikoisesti Jeesuksen kolmisen vuotta kestänyttä julistustoimintaa seuraamalla kokee näissä melkoisia ristiriitoja.
    Olenko kyselevänä peräti väärässä vai onko aika juuri se, josta tämä Suuri Opettaja sanoo, että viimeisinä aikoina tulee vääriä profeettoja ?
    En halua olla ohjaamassa muita vaan saada olla yhtenä kyselijänä toisten laillani kyselevien mukana.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Itse olen koekenut vieraantumisen uskonnollisista herätysliikkeistä.
    Raamattua ja erikoisesti Jeesuksen kolmisen vuotta kestänyttä julistustoimintaa seuraamalla kokee näissä melkoisia ristiriitoja.
    Olenko kyselevänä peräti väärässä vai onko aika juuri se, josta tämä Suuri Opettaja sanoo, että viimeisinä aikoina tulee vääriä profeettoja ?
    En halua olla ohjaamassa muita vaan saada olla yhtenä kyselijänä toisten laillani kyselevien mukana.

    viimeisten aikojen vääristä profeetoista, näkyy, että jo Raamatun kirjoittamisen aikoihin "joksikin tekeytyminen" on tiedetty tehokkaaksi vallankäytön välineeksi.

    Luonnossa elollinen itää, kasvaa, moni kukkii, kuihtuu ja kuolee.
    Heinikossa, rikkaruohojen keskelläkin kilpaillaan valosta, vedestä, ilmasta ja muista ravinteista.
    Tekevätkö rikkaruohot syntiä kun rohmuavat itselleen niin paljon kun suinkin kykenevät käyttämään?

    Ihminenkin on vain osa luontoa ja niin kuin käy ihmisille kuin rikkaruohoille tai kirpuillekin, jokaiselle ihmiselle ja jokaista ihmistä erikseen pelottaen.
    Pelko kutistaa ja jännittää lihakset, eikä pelossa ole rakkautta.

    Pelon voimasta elämään takertuminenko saa tämän elämän tuntumaan niin mielenkiintoiselta?
    Minäkin odottelen vielä monen salaisuuden paljastumista.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    minähän kirijoottelen kenen nikillä kuule haluun, ja kun on varaa kiriottaa millä koneella haluu niin meen kirjastoon tai kaverien tyköonetuu kun asuu isos kaupungis missä on paikkoja ja monii kirjastoja ja aina voi koneen vuokratakkin,ei oo mikään pikkusieluunen tuppu ja käpykylä.
    on hauska kun sofiat llienat ja anut siún muut riitelee oikei raivokkaasti.

    Äänestä

  • nuuttipukki kirjoitti:

    "Moon meiltä ja muut on meirän krannista."
    "Mit ei meillä oo, sitä ei tarvitakkaa."
    Nuuttipukin kanssa olen aivan samaa mieltä, että en ainakaan minä peräänkuuluta sitä, millä ja kenen härjillä kukin kyntää. Kynnökset sen näyttää kuinka hyvä on työn jälki.
    Joku tuskailee kirjoittamisen kanssa päiväkausia ja toinen väsää lonkalta.
    Jälleen kukaan ei kysy kauanko sulta meni vaan mitä sait aikahan.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    viimeisten aikojen vääristä profeetoista, näkyy, että jo Raamatun kirjoittamisen aikoihin "joksikin tekeytyminen" on tiedetty tehokkaaksi vallankäytön välineeksi.

    Luonnossa elollinen itää, kasvaa, moni kukkii, kuihtuu ja kuolee.
    Heinikossa, rikkaruohojen keskelläkin kilpaillaan valosta, vedestä, ilmasta ja muista ravinteista.
    Tekevätkö rikkaruohot syntiä kun rohmuavat itselleen niin paljon kun suinkin kykenevät käyttämään?

    Ihminenkin on vain osa luontoa ja niin kuin käy ihmisille kuin rikkaruohoille tai kirpuillekin, jokaiselle ihmiselle ja jokaista ihmistä erikseen pelottaen.
    Pelko kutistaa ja jännittää lihakset, eikä pelossa ole rakkautta.

    Pelon voimasta elämään takertuminenko saa tämän elämän tuntumaan niin mielenkiintoiselta?
    Minäkin odottelen vielä monen salaisuuden paljastumista.

    Nyt pitää ruveta harkittemahan, mitä päästäävät painosta kaiken kansan nähtäville.
    "Sontasiioni" väittääjotta huumori ei lisääkään terveyttä.
    Kristiina Viitanen väittää, että huumori kukkii vain raskaan ruoan, alkoholin, stressin ja muitten epäterveellisten elintapojan ansiosta.
    Tällä hän perustelee sitä ettei "nauru pidennäkään ikää" kuten yleisesti luullaan.

    Pitääskö flikka ottaa kirkkohon ?
    Mutta kun Sofia on näkevinään jo kirkossakin vääriä profeettoja niin....

    profeetat kirkkoja kavahtavat. Mutta minulla on vain vähän kokemusta noista henkilöistä, joten puheitani noista asioista ei kannata kovin paljoa noteerata.

    Äänestä

  • nuuttipukki kirjoitti:

    minähän kirijoottelen kenen nikillä kuule haluun, ja kun on varaa kiriottaa millä koneella haluu niin meen kirjastoon tai kaverien tyköonetuu kun asuu isos kaupungis missä on paikkoja ja monii kirjastoja ja aina voi koneen vuokratakkin,ei oo mikään pikkusieluunen tuppu ja käpykylä.
    on hauska kun sofiat llienat ja anut siún muut riitelee oikei raivokkaasti.

    Heittääköhän Sinulla hajupoika joinakin päivinä?
    Ihan tuntuu siltä,kun juttujas lukee.Joku töherrys on ihan ihmismäinen,kun taas kohta seuraava ihan sekopään tekstiä!
    Eihän sille ihminen tietty mitään voi,muutta kun sekopää päällä,jätä silloin avaamatta koneesi.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    profeetat kirkkoja kavahtavat. Mutta minulla on vain vähän kokemusta noista henkilöistä, joten puheitani noista asioista ei kannata kovin paljoa noteerata.

    Papin säkki on pohjaton, kertoo kansanviisaus.
    Lueskelin pyhän aikana Jokamiehen kirkkotieto 1-2/
    Kirjapaja 1980 erikoisesti perehtyäkseni lausumiini herätysliikkeistä.
    Vanhat herätysliikkeet ovat säilyttäneet asemansa hyvin. Helluntailaisuuden piiristä on "rönsyillyt" ilmeisesti eniten uusia aatteita uusiin vaatteisiin pukeutuneena. Kun läheisempi kosketus puuttuu niin en osaa sanoa enempää kuin mikä on melko yleisesti muutoinkin tiedossa.
    Niiden suosio on kestanyt ilmeisesti vain lyhyen aikaa. Etelä-Pohjanmaalla helluntailiike vahvistui ilmeisesti Niilo Ylivainion suosion myötä. Miten on kestänyt, siitä ei ole varmaa tietoa.
    Palstalaisilla saattaa olla parempi käsitys tilanteesta.

    Äänestä

Oikeen teki Raamattuopisto ku pani asiat kuntohon.
"Totta, jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilikata jumalaa!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hajupoika kirjoitti:

Herätys

Totuus on yhtä alaston vaikka se kuinka puettaisiin viimeisen muodin mukaan./S.J.Lec
Jäin miettimään tv-ohjelmaa, jossa Ahti Hirvonen oli keskustelemassa Mauno Saaren kanssa ”Minun uskoni” sarjassa. Pankinjohtaja oli kokenut herätyksen isänsä vakavan sairauden aikana
alkaen lukea raamattua. Hän kertoi hyvin mielenkiintoisesti omaa kamppailuaan ja ja seurakunnan toimintaan mukaan tuloaan. Erityisesti hän tunsi Tuomas-messun elävöittävän vaikutuksen.
Rukoustoiminnan lisääntymisen tilaisuuksissa.
Mauno Saaren kysymykseen ensisijaisesta rukouksesta pankinjohtaja Ahti Hirvonen sanoi pyytävänsä Suomen kansalle herätystä.
Eräitä tällaisia merkkejä on viime vuosikymmeninäkin ollut. Etelä-Pohjanmaalla sai kansanliikkeen
Niilo Ylivainion tilaisuudet 1970-luvulla. Nokian herätys taas on vaikuttanut viime vuosina voimakkaimmin.
Hämmentyneenä olen seurannut itseäni läheisimpänä olleen SLEY:n riitaisuuksia. Ovatko vanhat herätysliikkeet kenties ”rappeutumassa” vai voimmeko laittaa uutta viiniä vanhoihin leileihin?
Miten te koette nämä nykyiset uudet herätysliikkeet ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu